Pekingin kuha

Eilen käytiin pitkästä aikaa syömässä Kallion Pekingissä (täällä). Perinteinen kiinalainen ravintola, joka on avattu jo vuonna 1983. Paikka tuli tutuksi etenkin 1990-luvulla, jolloin aika ajoin kävimme siellä herkuttelemassa lapsikatraamme kanssa. Lapsiystävällinen, nopea ja takuuvarma. Ja lähellä kotia.

Viime vuosina ollaan lähinnä mökiltä palatessa haettu Pekingistä take away -annoksia, jolloin ehdoton suosikkini on ollut grillikana. Kokista riippuen hyvä tai erinomainen annos, jossa runsaasti rapeaksi paistettua mureaa kanaa makealla kaalipedillä.

Eilen Ukki osui naulan kantaan tilatessaan kokin listasuosikeista kokonaisena paistetun kuhan (ei höyrytettyä). Herkällä kädellä paneroitu (uppopaistettu?), vähäruotoinen maukas herkku. Kastikkeessa sopivasti valkosipulia ja sitruunaa, päällä tuoretta inkivääriä ja lehtipersiljaa. Kalaa ei kannata tilata kotiin vietäväksi, joten täytynee mennä paikan päälle toistekin, jotta Mummikin saa herkutella kokonaisella kalalla.

Sunnuntaina viiden aikaan yllättävän paljon väkeä. Ilmeisesti Peking on muidenkin suosikki...

Outo tyyppi

Kudon jatkuvasti villasukkia, joita annan lahjaksi lähisuvulle tai vien tuomisiksi tuttaville. Kuitenkin ostan aika ajoin villasukkia myyjäisistä tai kirpputoreilta. Outo tyyppi :):) Yleisin syy ostamiseen on se, että joku kirppismyyjä tarjoaa hyvästä langasta itsekudottuja, käyttämättömiä villasukkia hävyttömän halvalla. Olen esimerkiksi ostanut ihanat sukat 50 sentillä, kun teinityttö myi lahjaksi saamiaan "väärän värisiä" sukkia, ja toiset eurolla opiskelijalta, jolle mummi kutoi joka juhlapäiväksi sukat eikä niitä tullut käytetyksi. Pitäähän nuo käsityöt jonkun pelastaa!

Tänään ostin Jäähallin kirppikseltä yllä olevat uudet hyvänkokoiset ja ihananväriset villasukat viidellä eurolla - hintakattoni. Yleensä käsinkudotut villasukat maksavat Hesan kirppareilla noin 20 euroa. Lime/rosat sukat päätyvät salapiilooni, jossa säilytän omaan käyttöön tarkoitettuja sukkia. Kunhan edelliset kirppissukat kuluvat puhki - mikä kivilattioillamme tapahtuu yllättävän nopeasti - nämä lime/rosat pääsevät lämmittämään Mummin varpaita.

Käytän itse vain toisten kutomia villasukkia - itsekutomani annan aina pois. Outo tyyppi:):)

Joulua kohti 3

Ihana paperipallo Kiasman museokaupasta 6 euroa.

Viehkeä Voffeli

Museokadun ja Vänrikki Ståhlin kadun kulmassa on runsas vuosi sitten avattu Voffeli ja Kaffeli (täällä), jossa nimensä mukaisesti myydään vohveleita ja kahvia. Viime viikkojen kärrykävelyillä olen monesti kurkkaillut kuppilan ikkunoista. Kahvit ovat kuitenkin jääneet vain haaveeksi, sillä paikka avataan vasta klo 11.

Eilen haave toteutui, ja yllätyin iloisesti. Kodikkaan vanhanaikainen sisustus, hyväntuulinen emäntä, maittava kahvi ja tuore rapea vohveli, jonka päälle voi valita suolaista tai makeaa. Kysyessäni emännän suositusta hän kertoi, että entiset asiakkaat tulevat Tammisaaresta asti herkuttelemaan skagen-vohvelilla. Maistettuani en ihmettele - katkarapujen kaverina on majoneesin sijaan tuorejuustoa. Nam, nam.

Pitänee mennä maistamaan vielä makea vaihtoehto, mutta taidan ottaa kaverin mukaan, sillä yhdestä vohvelista riittää hyvin kahdelle. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo...

Töölö tänään

Kärräsin Maxia pitkin ja poikin Etu-Töölön pieniä ja hiljaisia sivukatuja. Apollonkatu, Museokatu, Tunturikatu...

Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni keskustan ulkopuolella, joten Töölö on tuttu lähinnä lukiovuosilta, jolloin kävin pari vuotta koulua Nervanderinkadulla. Mieleen muistuu Museokadulla edelleen toimiva kahvila Marocco (täällä), jota silloin kutsuimme Moccoroksi. Reteimpien ja rohkeimpien oppilaiden välituntipaikka, jonne minä uskaltauduin vain harvoin. Täytynee mennä nyt mummona edes käymään :):) Katujen nimet on tuttuja myös Äitimuorin muisteloista - hänhän asui syntymästä avioitumiseen asti Töölössä.

Töölö alkaa kiehtoa yhä enemmän. Kauniita kivitaloja, kutsuvia valoja. Kivijalkamyymälöitä, kukkakauppoja ja suutareita. Siistiä ja rauhallista. Voisin vaikka muuttaa sinne, jos...

Mökkejä Mustikkamaalla

Joulukuun alun ihanat aurinkoiset päivät houkuttelivat tutuille poluille Helsingin Mustikkamaalle. Laitettiin nastakengät jalkaan, mutta turhaan. Saarta kiertävät polut olivat kuivia ja hyvin hoidettuja.

Mustikkamaa sopii kaupunkikävelijälle - mukavan lyhyt lenkki, jonka halutessaan voi kiertää kahdesti. Samalla saa nauttia käpertyneistä puista, sileistä kallioista sekä meren tuoksusta ja äänestä. Merestä joka joka päivä on erilainen, mutta aina yhtä kiehtova. Lisäbonuksen Mustikkamaalle tuo moninaiset linnunpöntöt, joista vain osa on kuvauskorkeudella. Kiitos sinulle mielikuvituksesta, tuntematon pönttöjenhoitaja!

Syksyllä valmistunut Isoisänsilta, joka yhdistää Kalasataman uuden asuinalueen Mustikkamaahan, on selvästi tuonut lisäkävelijöitä aiemmin rauhalliselle saarelle. Hyvä kun muutkin ovat löytäneet oivan kaupunkiluontokohteen!

Käsitöitä ja kirjeitä

Merja Keskinen: Transparent Colours 2015

Tampereen matkan uusi tuttavuus oli Vapriikkin museokeskus (täällä), joka on avattu jo 1996 Tampellan tehtaan entisessä verstaassa. Upeaa perinteistä punatiilirakentamista, johon aina ihastun.

Perjantaina Vapriikkiin veti suomalaisen modernin tekstiilitaiteen näyttely Johtolanka. Esillä oli 40 tekstiilityötä, jotka oli valittu 230 ehdolla olleesta teoksen joukosta - materiaaleja laidasta laitaan. Paljon kaunista ja taitavaa.

Pistäydyttiin nopeasti myös Postimuseossa, jossa jäin kuuntelemaan ääneen luettuja sodanaikaisia kirjeitä, joita suomalaiset miehet ovat lähettäneet rintamalta läheisilleen. Kaikkea muuta kuin Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa -linjaa. Tunteikkaita kirjeitä arkisista asioista, pelosta ja ikävästä. Rakkaudestakin.

Museossa törmäsin ensimmäistä kertaa museon vapaaehtoistyöläiseen - nimikyltissä luki vertaiskokija. Ystävällinen nainen, joka hallitsi lähestymisen ja etääntymisen vaikean taidon.

Aino Kajaniemi: Olen 2013-14

Moro ja muuta

Tampereen reissulla herkuteltiin. Puolenpäivän lounas päätettiin nauttia upeissa maisemissa eli yöpymispaikkamme hotelli Tornin ylimmän kerroksen Moro-baarissa (täällä).

Valinta osui nappiin niin näköalan kuin ruoan suhteen. Hotellin 25. kerroksen "sky barin" lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista avautui upea näköala yli Tampereen. Sisätiloista näkyi aseman yli Näsijärvelle ja kevyen lumen peittämältä katetulta ulkoterassilta pystyi tiirailemaan Pyhäjärven suuntaan. Iso ulkoterassi pitänee tulla vielä kokeilemaan lämpimämmällä säällä.

Moron perjantainen lohikeitto oli herkkua - runsaasti pehmeää kalaa ja ihana, lievästi makea liemi. Jälkkärikahvin kanssa sai kolmella eurolla valita palan mehevää porkkanakakkua tai tuhtia mutakakkubrownia. Mummille maistui jälkimmäinen, mikä olikin oikein piste iin päälle - suklaisen kostea pläjäys. Ruokajuomaksi tilasimme paikallista olutta: Pyynikin käsityöläispanimon (täällä) tummaa Paja-Vasaraa, joka iski varsinkin Mummin makuhermoon pehmeänä, vahvana (8,8) ja hieman makeana eli sopi niin keiton kuin suklaakakun kaveriksi.

Tullessamme Moro oli häiritsevän täynnä kaljaa juovia miehiä - baaritiskin jono kiersi hisseille asti - ja harkitsimme jo poislähtöä. Onneksi nälkä pakotti jäämään, sillä jonotuksen jälkeen löysimme nopeasti mukavat istumapaikat isojen näköalaikkunoiden edestä, ja ihmismassat jäivät selkämme taakse ja saimme nauttia kaksin oluen ja näköalan lumosta.

Illallisen nautimme kehutussa Dining 26 -ravintolassa (täällä). Paikka oli viihtyisä ja tarjoilijat tosiystävällisiä, avuliaita ja sukkelia. Viinejä esiteltiin ammattitaidolla, ja ennen päättämistä sai halutessaan maistaa useampaakin lajia. Mutta itse ruoka oli pieni pettymys. Tilasimme listalta jaettavaksi viisi 10 euron hintaista annosta - kaksi kylmää ja kolme lämmintä. Ukin valitsemat härkätartar ja lohi42' olivat maukkaita ja hyvin valmistettuja, mutta Mummin katkaravunhännät, karamellisoitu ankka ja salviagnocchit eivät täyttäneet korkeita odotuksiamme.

Vatsat täynnä kävelimme enempiä sulatellen Tampereen työväenteatteriin nauttimaan Cabaret-musikaalista ja 1920-luvun lopun Berliinistä. Hienosti rakennetut lavasteet, tuttuja lauluja ja vauhdikkaita tanssiesityksiä. Tanssijoista seurasin Aleksi Seppäsen (Tanssii tähtien kanssa) tarkkaa työskentelyä ja miesparia, joilla kummallakin toinen puoli oli puettu mieheksi ja toinen naiseksi. Ja pasuunassa Ilona Heinonen - nainen!

Kabareen kaiku ei sammu...

Tampereen Torni

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta perjantaina klo 15.01.

Minireissu Tampereelle. Päivällä herkuttelua, illalla nostalginen Cabaret-musikaali ja yöllä kuorsaamista 25-kerroksisen hotelli Tornin (täällä) 20. kerroksen kulmahuoneessa (nro 2001). Korkealle majoittumisesta pitää maksaa vähän ekstraa, mutta se kannattaa! Harmaasta ja pilvisestä säästä huolimatta näkymät ikkunoista olivat joka euron väärtti. 

Nukuimme verhot auki ja jopa öisillä vessareissuillakin jäin ihailemaan jouluisen kaupungin valoja. Vieraspaikkakuntalainen pystyi paikantamaan Tampereen tuomiokirkon, Näsinneulan näköalatornin ja tehdaskaupungin torneja Näsijärven ja Tammerkosken rannalla.

Tornin huone oli moderni ja toimiva, sänky taivaallinen ja nojatuoli asetettu sopivasti ikkunan eteen. Äänieristys 10+ ja aamiainen perussettiä. Respan ja yläbaarin henkilökunta hymyilevää ja palvelevaa.

Taas viihdyttiin Tampereella, nääs!

Näkymä sängystä valoverhon erottamaan eteiseen.

Tyhmä tango

Marraskuussa tanssi on jäänyt vähiin. Pimeys on pysäyttänyt paikoilleen, ja iltatreeneihin lähteminen vaatinut liikaa ponnekkuutta. Puhtia on verottanut myös (mukavat) päiväkävelyt pikkupojan kanssa (täällä).

Eilen - joulukuun ekana päivänä - päätin vihdoin piipahtaa tutuissa treeneissä. Lähdin kotoa jähmeästi, mutta uskoin että tanssi tasaa mieltäni ja ilahduttaa, kuten tavallisesti. Tiedossa kolme tuntia tangoa, vaativaa tunnetanssia.

Pettymys oli suuri, kun mieli ei pystynyt asettumaan tanssihetkeen eikä kroppa pysynyt musiikin perässä. Tunsin olevani raskas ja vastahakoinen vietävä. Ehkä yhden viejän kyydissä koin lyhyen hetken tanssin iloa, loppu kolmetuntisesta oli tuskaista vääntämistä ja huonouden tunteen kanssa taiteilua. "Tyhmä tango", sanoisi kolmevuotias... Ainoa mitä Maijan opeista jäi sekasortoiseen mieleeni, oli "Tango on läheisyyttä". Ja juuri se jäi tyystin toteutumatta - oman mielen myllertäessä.

Tulihan taas todettua, että tango on vaikeaa. Haastavaa. Riittää mummolle haastetta - loppuelämäksi - niin tanssikuvioiden kuin oman mielen kanssa!