Reissun päällä

Tutuksi todettu

Tykkään edelleen kutoa sukkia aiemmin hyväksi toteamallani mallilla (täällä ja täällä) seiskaveikasta ja kolmosen sukkapuikoilla paitsi että toistan kantatilkun oikea/nurja -kerroksia 12 kertaa ja poimin kantatilkun reunasta 12+1 simukkaa. Tämän perusohjeen olen kirjannut muistiin (täällä).

Viimeisimmät sukat tein kahden eri harmaan raidalla lisäten kärkeen kauniin kellertävän raidan Värjärin puodista (täällä) aikoinani ostamallani luonnonväreillä värjätyllä langalla. Harmi, kun Värjärin myyntipöytää ei ole enää näkynyt Salon torilla.

Satanut aamusta asti. Ukki sytytti takkaan tulen harmaan päivän iloksi ja lämmöksi. Takkatulen lisäksi sadepäivän ilopilkku on Henri Konttinen, joka Wimbledonissa taistelee sekanelipelin finaalissa brittiparin kanssa.

Lenkin varrelta

Foksivinkkejä

Torstaina Pavilla kolmetuntinen lavafoksia Maijan ohjauksessa. Tykkään foksista, mutta eilen meno takkusi. Jututtaessani yhtä hyvää miesviejää hän kertoi aloittaneensa tanssin kahdeksan vuotiaana, jolloin vaihtoi painiharrastuksen kansantanssiin. Oli muuten Pohjanmaalta, jossa vaihtoehtoina oli paini tai kansantanssi. Meikäläinen aloitti 60-vuotiaana, joten pieni taso- ja taitoero sallittanee...

Aloitusaskeleeseen mies astuu vas jalallaan takaviistoon, myös vartalollaan. Nainen seuraa liikkeellään miehen vartaloa astuen oik jalallaan etuviistoon (hidas), palaten - viejän ohjatessa - takaisin vas jalalleen (hidas) ja astuen nopnop-askeleet suoraan taakseen tai takaviistoon. Myös lopetusaskel voi olla aloitusaskeleen ensimmäisen askeleen kaltainen, mutta pidempi ja syvempi. Nainen ei roiku miehessä eikä mies kaadu naisen päälle, vaan kumpikin seisovat tukevasti omilla jaloillaan, naisella oik jalka koukussa ja vas jalka sivulle ojennettuna tai seksikkäästi miehen oik jalkaa vasten.

Hitaissa askelissa vartaloa kierretään kuten kävellessä eli kun nainen astuu oik jalalla taakse, hänen tulisi kiertää oik olkapäätä eteen ja päinvastoin. Vartalon kierto korostuu rytmirikossa, jossa astutaan vain hitaita askeleita eli ikäänkuin kävellään eteen- tai taaksepäin.

Yksi viejistä antoi pari vinkkiä: Ota pidempiä askelia ja pidä polvissa pieni koukistus baunssin lisäksi, niin meno ja tasapaino paranee. Viejän mukaan baunssi on merkityksellisempi hitaassa foksissa, eikä välttämätön nopeassa foksissa. Maija muistutti, että jalat eivät saa olla harallaan, vaan reisiä puristetaan tiukasti yhteen.

Aina oppii, tai ainakin löytää vanhoista opeista uusia vinkkejä.

Muru mökillä

Littoisten lava

Turkulainen tanssiseura Sekahaku (täällä) järjestää kesäisin usean kerran viikossa tanssikursseja Littoisten tanssilavalla, joka on pieni perinteinen puulava uimarannan vieressä Kaarinassa. Nuori ja poikamainen Antti-Ville Heikkilä on selkeä opettaja, joskaan ei enää niin innostava ja innostunut kuin pari vuotta sitten, kun Ukin kanssa viimeksi kävimme Littoisten lavatreeneissä (täällä).

Eilen ajoin yksin tunnin matkan mökiltä lavalle tanssiharjoituksiin. Ensin oli kahden tunnin 60+ -ikäisten hitaan valssin alkeiskurssi. Paikalla oli 15 innokasta hyväkuntoista naista ja viisi vähemmän innokasta ja vähemmän hyväkuntoista miestä. Harjoittelin tanssivuorollani hyvin rytmissä pysyvän, mutta valssin askelia vasta opettelevan mukavan miehen kanssa. Kesken tanssimme miehen tanssitauolla oleva vaimo kipaisi ärhäkästi opastamaan miestään: "Taas unohdit sen sivuaskeleen!" Ei ole miehillä helppoa... Muuten aika tylsä ja hitaasti etenevä treeni - tulihan kerrattua perusaskellusta.

Seniorikurssin jälkeen alkoi aikuistreeni "keski-ikäisille". Tämä hitaan valssin alkeisjatkotason kaksituntinen yllätti tylsän "vanhus"tunnin jälkeen erittäin positiivisesti. Väkeä oli satakunta, useita taitavia viejiä ja vain jokunen pariton nainen. Opin täsmällisempää askellusta ja erilaisten viejien seuraamista. Ja nautin!

Hitaassa valssissa polven notku ykkösaskeleelta lähdettäessä on pieni, ja Antti-Villen mukaan sekä ykkös- että kakkosaskel pitkiä. Käännösten suunnat määräytyvät miehen mukaan. Oikeassa käännöksessä astutaan parin jalkojen väliin, mutta ei vasemmassa. Harjoiteltiin kehräkäännöstä ja promenaadia. Kumpikin luontui osaavan viejän ohjauksessa jo lihasmuistista.

Oli kiva fiilis olla treeneissä, joissa ei tuntenut ketään ennestään. Uuden viejän ennakkoasenne tuntui olevan "Osaakohan tuo täti mitään?" Nautin, kun koin yllättäväni viejän. Osasinkin jotain ja seurasin vaikeissakin kuvioissa. Ähäkutti!

Sekahakuun palataan...

Vielä pikkujuttuja

Keväällä yksin mökillä ollessani kirjoitin pari kertaa Pikkujuttuja (täällä ja täällä), joten jatketaanpa samaan tahtiin vaikken enää olekaan yksin, vaan vaihtelevan seurapiirin ympäröimänä.

Tiheät kävelylenkit ja luonnon tiivis tarkkailu ovat jääneet vähemmälle. Mutta joitakin Pikkujuttuja ei vain voi olla huomaamatta. Lahden joutsenpari vartioi huolella viittä poikastaan ja kolme ylvästä kuikkaa sukeltelee lähes päivittäin järven selällä. Pääskynen on rakentanut pesän untuvikoilleen ulkoporstuan räystään päälle.

Tuttu rantakäärme ilmestyi jo toukokuussa köllöttelemään aurinkoiselle tuvan ulkoseinälle ja kaksi uteliasta valkohäntäpeuraa seisoi uteliaana häntäänsä heilutellen mökkitiellä. Juhannuksen jälkeen kanttarellit ilmestyivät saunarantaan...

Matilda ja Teijo

Kaivattiin äksöniä pyhäpäivään ja tehtiin retki Mathildedalin (suomeksi Matilda) ja Teijon ruukkikyliin Perniöön. Mathildedal liittyy sukuni historiaan, sillä Taatani eli isäni isä (täällä) on elänyt lapsuutensa 1900-luvun alussa Perniössä ja Taatan äiti (1874-1963) eli leskeksi jäätyään kymmeniä vuosia yksin pienessä mökissä Mathildedalin kylässä. Korkeasokkelinen mökki seisoo edelleen yksinäisenä, hylättynä ja vähän ränsistyneenä Tullintien varrella kaukana tieltä kallion reunalla.

Minäkin olen viettänyt 1960-luvulla parina kesänä useamman viikon kahden sisarukseni ja kotiapulaisemme kanssa tässä yksihuoneisessa mökissä. Niinä viikkoina lähes asuimme läheisessä Mathilda-järvessä, hypimme paljain jaloin lämpimillä kallioilla ja leikimme siskon kanssa Eija- ja Liisa-nimisillä vauvanukeilla. Koimme myös pallosalaman, joka jysähti takasta keskellemme pikkutupaan, ja laskimme öitä lauantaihin jolloin äiti tuli kaupungista käymään.

Tämänpäiväisellä kesäretkellä söimme täpötäydessä Ruukin krouvissa (täällä), jossa harmiksemme jouduimme odottamaan ruokaa tilauksen jälkeen 1,5 tuntia! Ja Ukin siikakeitto unohtui kokonaan! Keittiö ei tainnut pysyä suositun turistipäivän perässä. Onneksi ravintolapäällikkö hoiti asian hienosti, emmekä joutuneet maksamaan aterioista mitään. Ja kesti vielä asiallisesti Ukin lievän hermostumisen. Mitenköhän muiden odottajien kävi...

Hermoja kiristäneen ruokailun jälkeen kahviteltiin kodikkaassa kahvila Kyläkonttorissa (täällä) ja läheisellä maatilalla tutustuttiin suloisiin alpakoihin. Vyyhti pehmeää alpakkalankaa rentoutti Mummin, ja Ukinkin järkkynyt mieli rauhoittui lämpimällä korvapuustilla.

Läheisessä Teijossa käveltiin vielä ihailemaan Suomen pienintä kivikirkkoa - sisälle ei ikävä kyllä päässyt. Kirkon oven vieressä on seinälaatta, jossa mainitaan parikymmentä sodassa kuollutta Teijon tehtaan työntekijää, joukossa myös Arnold-taatani Tauno-veli, joka kuoli 41-vuotiaana syyskuussa 1941.

Mukana olleet Juniori ja Lontoontyttö ihailivat vanhoja ruukkirakennuksia ja seurasivat lähinnä huvittuneina vanhempiensa ravintolahässäkkää. Hässäkästä huolimatta Mathildedal on kiva kesäinen retkikohde!

Oma mökki

Esikoinen hankki miehensä kanssa eilen oman mökin. Viitisen kilometriä meidän mökistämme - samassa kunnassa ja saman järven rannalla. Autolla huraus, veneellä hetki ja pyörällä tovi! Ihana kuin rakkaat säilyivät lähietäisyydellä, mutta kaikille ehkä hyvä että tarvittaessa voidaan pitää hajurakoa. Saadaan syödä ja touhuta yhdessä, mutta nukkua ja riidellä omissa mökeissämme.

Kaunis mustikkainen rinnetontti, jossa ylämökki ja rantasauna sekä ulkohuussi, notskipaikka ja näköalakivi rannassa.

Hei Heinäkuu

Työssä käydessäni heinäkuu oli lomakuu, jolloin pyrin elämään ilman aikatauluja. Sen huomasi saavuttaneensa, kun ei enää tiennyt mitä viikonpäivää elettiin. Jokainen päivä oli juhlapäivä - tiistai ei eronnut lauantaista. Ukin johdolla valmistauduttiin päivän kohokohtaan - ruokailuun - ja herkuteltiin pitkään ja rauhassa. Aina jälkkärin kera. Usein pöydässä oli myös varhain leskeksi jäänyt Äitimuori ja lasten yökylään tulleita kavereita, välillä Sisko tai Parasystävä perheineen. Aurinko paistoi ja kärpäset pörisi.

Eläkkeellä ollessani heinäkuu ei ajan käytön suhteen merkittävästi eroa helmikuusta. Mutta arkinen elämä kesäisellä mökillä on sosiaalisempaa ja luontohakuisempaa - enemmän ulospäin suuntautunutta. Vieraita käy vähän, mutta aikuiset lapset kumppaneineen ja lapsineen piipahtavat tiheästi.

Sisä- ja ulkotilan välinen raja häviää. Elämä siirtyy ulos - kahvitellaan ja syödään usein pihalla. Pöytäliinat levitetään aamuisin pihapöydille ja riippukeinut ripustetaan pihapuihin. Savustusuuni ja rannan nuotiopaikka ovat ahkerassa käytössä. Ukki ja nuoriso saunovat joka ilta (paitsi tänä kesänä, kun saunaa remontoidaan), Mummi säästeliäämmin. Aamu-uinnit palaavat ohjelmaan, kunhan remonttimiehistä päästään.

Aurinko paistaa ja kärpäset pörisee - edelleen. Ja villiviinit kipuavat punamultaseinää...