Chachan askelluksesta

Aluksi hämmennyin, kun eri opettajat laskivat saman chacha-rytmin eri tavoin: Pirjon rytmitys oli Yks-kaks-cha-cha-cha ja Maijan Yks-kaks-kol-cha-cha. Aloitus oli kummassakin toki sama eli nainen ottaa vas askeleen sivulle ja sitten oik taka-askel ja paluu vas tukijalalle.

Pirjo ohjeistaa "Yks-kaks-cha-cha-cha" seuraavasti: Napakat, aksenttimaiset askeleet. Paino päkiöillä ja lyhyet askeleet, jotka lähtevät polvi edellä. Jalkaterät ulospäin kuin Aku Ankalla. Yks-kaks -askeleet lyhyet. Tsatsat voi olla pidemmät, ja ne askelletaan jalkaterän sisäsyrjällä - välissä jalkaterät yhteen. 

Maija opastaa "Yks-kaks-kol-cha-cha" seuraavasti: Askellus maadutetaan, ei hypitä. Ja paino Ja kroppa siirretään joka askeleelle, myös kaks-askeleelle, mutta ei valuta takakenoon. Ykkös-askel on pitkä ja kakkos-askel kiertää tukijalan kautta. Kakkos-askeleen taakse/eteen vetoa voi vähän pidätellä tai hidastaa. Myös cha-chan eka osa otetaan pitkänä, muuten askellus saattaa helposti karata etutahtiin.

Ja sitten vaan lonkat ja kroppa mukaan askelluksen rytmiin! 

Suomen "ruusuja"

Ukki oli lentokentällä vastassa Ranskan matkalaisia. Jätettiin Äitimuori Tapiolaan, joten kotona oltiin vasta kahden aikaan. Yökonsertti yllätti: ainakin kaksi satakieltä pisti parastaan viereisessä puistikossa. Väsymyksestä huolimatta piti pysähtyä nauttimaan - yön hiljaisuudessa satakielen laulu ikäänkuin voimistuu. Upeaa!

Ja aamulla tietenkin tarkastettiin puutarhan uudet kukkijat.

Emäntä hommissa

Siskon puutarhassa riittää ahkerallekin puuhaa. Onneksi Siskon mieli lepää kuihtuneita ruusuja leikellessä ja Miehensä rentoutuu nurmikentän leikkuussa. 

Ja vieraat saavat nauttia eteläranskalaisen pihan kauneudesta.

Picassoa ja kävelyä

Eilen ajettiin Antibesiin - viehättävään rantakaupunkiin. Hullaannun jatkuvasti Välimeren heleän voimakkaasta turkoosinsinestä - merestä, jota jaksaisin tuijottaa loputtomasti. 

Aamupäivällä tutustuimme meren äärelle rakennettuun upeaan linnaan, jossa Picasso (1881-1973) asui ja työskenteli puoli vuotta sodan jälkeen 1946. Nykyään Picasso-museona toimivan ja aiemmin Grimaldin ruhtinassuvun omistaman linnan vanhimmat osat ovat peräisin jo 1100-luvulta. Museon ylimmässä kerroksessa on vaatimaton kokelma taiteilijan maalauksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. 

Minut lumosi etenkin komea kivirakennus ja sen ikkuna-aukoista ja terasseilta avautuva häikäisevä meri ja lahden takana kohoavat uskomattoman kauniit lumipeitteiset alpit. Upea näkymä tallentui vain muistoihin, sillä sen ikuistaminen kännykän kameralla osottautui mahdottomaksi. 

Lounaalla mukavin yllätys oli ystäväni Ina, joka yllättäen syöksyi kaulaani. Siis ystävä koti-Suomesta keskellä turistien täyttämää Ranskan rivieraa. Höpöttelimme hetken, molemmat toistensa päälle: "Mitä täällä teet? Kenen kanssa? Missä asut?" Lämmin kohtaaminen lämpimässä maassa.

Lounaan jälkeen Siskon Mies ja Äitimuori palasivat autolla kämpille ja jättivät minut ja Siskon seikkailemaan Välimeren rannikolle. Vaihdoimme lenkkarit jalkaan ja lähdimme kävelemään Cap d'Antibesin ympäri. Reitti ei ollut Siskollekaan tuttu, joten emme löytäneet rantoja kiertävää kävelypolkua, vaan vahingossa jatkoimme Boulevard de la Garoupea eteenpäin Boulevard John F Kennedylle, kun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle Chemin de la Garoupelle. Oikaisusta huolimatta kävelimme yli kaksi tuntia ja noin 7-9 kilometriä pääosin rantoja pitkin Picasson museolta Antibes-Juan les Pinsin rautatieasemalle. Loppumatkan kämpille seisoimme perjantairuuhkaisessa paikallisjunassa.

Ihana, aurinkoinen, rento ja reipas lomapäivä. Ja illalliseksi Siskon ja Miehensä valmistamaa langustinopastaa, joka vei kielen. Kiitos!

Ranskan ruusuja

Nice for birds

Päästiin Äitimuorin kanssa taas käymään Siskon ja Miehensä luona Etelä-Ranskassa. Tänä aamuna tultiin ja sunnuntaina palataan iltakoneella. Lähes neljä päivää saadaan nauttia sukulaisten vieraanvaraisuudesta, rehevästä puutarhasta ja virkistävästä uima-altaasta.

Ja puutarhan mielenkiintoisista linnunpöntöistä!

Larun koti

Elämäni ensimmäiset vuodet (1952-61) asuin Lauttasaaressa - Lauttasaarentie 31 -, minkä jälkeen viisihenkinen lapsuudenperheeni muutti tänne, kunnes vuonna 1973 lähdin opiskelemaan Ouluun. Larun talo on edelleen tukevasti pystyssä ja ulkoisesti lähes entisen näköinen. 

Perheemme asui alimmassa kadunpuoleisessa kerroksessa, kuvassa parvekkeemme on juuri suojatiemerkin takana. Viereisessä kaksiossa asui talonmiehen perhe (muistan Arjan ja Tarjan sekä tyttöjen jännittävät isoveljet) ja ylimmässä kerroksessa talon suunnitelleen arkkitehti Eija Saijonmaan perhe Hellä-apulaisineen. 1950-luvulla kivijalassa toimi nykyisen kukkakaupan paikalla baari ja oikean puolen myymälässä oli vaihtuvia toimijoita. Lapsuudessani talon takana oli rakentamatonta seikkailumetsää.

Alla on alimman kerroksen alkuperäinen pohjapiirros, joka vahvistaa muistikuvani asunnon huonejärjestyksestä. Oikealla parvekkeen vieressä oli ruokailuhuone, sitten keittiö ja kolmantena apulaisen (mm. Riia ja Kirsti) huone. Kuvassa alimpana oikealla isän työhuone, sitten vanhempien makuuhuone ja kolmantena lastenhuone. Väliin jäi iso ja valoisa olohuone ja tilava eteinen, josta oli ovi pikkuvessaan. Lastenhuoneen vieressä oli kylpyhuone.

Nykyään Lauttasaarentie 31 määritellään kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi rakennukseksi (Helsingin rakennuskulttuuri - Lauttasaaren rakennusinventointi. Helsingin kaupungin tutkimuksia ja raportteja 2/2003). 

Laskettu aika?

Joutsenen poikaset eivät vielä ole kuoriutuneet Roihuvuoren ja Tammisalon väliseen kanavaan rakennetussa pesässä. Munat ovat saaneet olla rauhassa jo yli kuukauden (!!), ensimmäiset kahdeksasta munasta munittiin 7. 4 (täällä). Eilen munia näytti puuhakkaan emon alla olleen vielä kuusi, tulva kuulema hukutti kaksi. 

Netin mukaan kyhmyjoutsen hautoo muniaa keskimäärin 36 vrk. Pesän ympärillä pyörivät aktiivit tietävät kertoa, että viime vuonna kysyinen joutsenpari hautoi muniaan 42 vrk.

Joten kuoriutumista odotellessa...

Matkan varrelta

Viime päivinä olen puutarhuroinnin ohessa lueskellut kahta puhuttelevaa parisuhdekirjaa: Heidi Valasti: Rakasta rohkeasti - uskalla lähteä, uskalla jäädä (Minerva 2008) sekä Pruuki, Timoria ja Väätäinen: Pari suhteessa - tunne itsesi, uskalla rakastaa (Otava 2013). Ihmisenä olemisen ja parisuhteessa elämisen perusasioita - vaan miksi välillä niiiin vaikeeta?

Elämämme tärkein matka on matka itseemme. Ihmisen tehtävä on tulla siksi, mitä hän jo sisimmässään aidosti on. Herkin korvin kuunnella ja hellin silmin katsella: kuka minä sydämessäni olen? Armahtava, mutta realistinen suhde omaan itseen mahdollistaa aidon ja myötäelävän läheisyyden toiseen ihmiseen. Viisautta tarvitaan myös katsellessa ja kuunnellessa toista ihmistä, hänen historiaansa ja tarinaansa - joskus kovin erilaista kuin omani.

Osaanko tunnistaa ja käsitellä tunteitani - olla aidosti yhteydessä tunteideni kanssa? Kykenenkö ilmaisemaan toiselle, mitä tunnen ja mitä tarvitsen? Pysähdynkö kuuntelemaan, mitä toinen tuntee ja tarvitsee? Uskallanko nähdä ja kertoa oman tarinani? Kaiken mikä on tehnyt minusta sen, mikä minä tänä päivänä olen. Onko toinen halukas kuuntelemaan minua ja jakamaan puolestaan omaa tarinaansa? 

Toimivassa parisuhteessa elää kaksi erillistä aikuista, jotka kumpikin tietävät omat rajansa ja osaavat ilmaista ne toisilleen. Selkeästi ja ymmärrettävästi eikä kautta rantain. Ja jotka kumpikin kunnioittavat toistensa rajoja.

Jospa pystyisimme katsomaan lempeästi sekä itseämme että toisiamme. Ja olemaan läsnä.

Mökillä klo 08.34

Ukki käpelöi mieleni maisemaa eli sahasi mökkirannan kalliolla kasvaneen vanhan koivun, jonka lehvistö kehysti lasikosta näkyvää lahtimaisemaa (mm. elokuun blogipäivitys täällä). Siksi päädyin hieman siirtämään kuvakulmaa oikealle. Katsotaan, kummalla näkymällä jatkan.

Alla olevissa valokuvissa näkyy koivunoksan katoaminen kuvan vasemmasta nurkasta tänä aamuna otetussa kuvassa verrattuna viime elokuun kuvaan. Ukin puolustukseksi täytyy kertoa, että rantakoivu oli lahoamassa, ja parin vuoden takainen myrsky oli jo kaatanut puun monimetrisen latvuksen.

But my wiev, my wiev...

Toukokuu 2015

Elokuu 2014