Mummin matkassa : Morbus yllätti

lauantai 6. syyskuuta 2025

Morbus yllätti

Ihastuin Morbukseen - ja yllätin itseni :)

Rakastan Villa Gyllenbergiä Helsingin Kuusisaaressa (täällä). Museota, jossa saman katon alta löytyy niin kotimuseo (täällä) kuin vaihtuvia näyttelyitä järjestävä taidemuseo (täällä), ja myös pieni kuppila merinäköalalla. Kaikkinensa ihastuttava paikka hyvin hoidetun puutarhan keskellä meren rannalla.

Mutta tämän kesän taidenäyttelyä, taiteilija Magdalena Åbergin kuratoimaa Morbus-näyttelyä olen vältellyt. Morbus on latinaa ja tarkoittaa tautia ja sairautta. Tosin ei nimi ole minua karkottanut, vaan näyttelyn esitteessä oleva valokuva eräästä näyttelyn maalauksesta - Åbergin itsensä vuonna 2019 maalaamasta Elimiä I (Cirrhosis). Teos, joka näkyy myös yllä minun valokuvaamana. Esitteen kuvasta sain nimittäin käsityksen, että näyttelyssä näkyisi vain ällökuvia jostain ”pilaantuneista” sisäelimistä…

Viikolla ajoin autolla Tapiolasta Kuusisaaren kautta keskustaan, ja ennakkoluuloistani huolimatta päätin pysähtyä rakastamassani museossa. Olihan minulla museokortti :) Ja yllätin itseni, sillä ihastuin Morbukseen.

Näyttely oli kaikkea muuta kuin ”pilaantuneita” sisäelimiä. Ihastuin jopa esitteen kuvassa vierastamaani Åbergin maksamaalaukseen, kun näin sen luonnossa. Öljyväreillä puulle maalattu teos oli kosketteluun kutsuva ja herkullisen värinen taideteos, jonka voisin jopa ripustaa kotini seinälle :) Liekö teoksen innoittajana ollut vanha japanilainen anatomian kartasto, jonka taiteilija on kertonut inspiroivan häntä (täällä).

Kuraattorin eli Magdalena Åbergin (s.1972) teosten lisäksi näyttelyssä oli esillä 14 muun nykytaiteilijan maalauksia, valokuvia, veistoksia ja installaatioita. Ja kaikki käsittelivät eri näkökulmista sairautta tai sairastamista.

Alakerran näyttelytilaa hallitsi Hanna Vihriälän Nousutuki - katosta roikkuvista akryylihelmistä tehty sairaalasänky. Sänky, joka monelle vaikeasti sairaalle tahtoo viestiä ankeaa ja rajoittunutta elämää, oli muuttunut iloa ja helmiä pursuavaksi syliksi. Mietteliäänä jäin katsomaan myös Viggo Wallensköldin maalausta jäykkäniskaisesta ja ilmeettömästä ammattiauttajasta. Maalaus tuntui kuvaavan niin potilaan tylyä hoitokokemusta kuin hoitajan omaa ahdinkoa terveydenhuollon jatkuvien supistusten keskellä.

Nykytaiteilijoiden teosten rinnalle näyttelyyn oli valittu joitakin vanhempien taiteilijoiden - Albert Edelfelt (1854-1905), Helene Schjerfbeck (1862-1946), Hugo Simberg (1873-1917) ja Rafael Wardi (1928-2021) - maalauksia. Neljä ikonista taiteilijaa, jotka kaikki ovat tulleet tunnetuksi haurauden, sairauden ja kuoleman kuvaajina.

Minua puhutteli Magdalena Åbergin kaksi muistisairaasta äitiään kuvaavaa, yksinkertaista maalausta, joissa yli puolet päästä ja kasvoista oli epämääräisesti häivytetty. Varsinkin kun tämä Unohdus-niminen kuvapari oli ripustettu Schjerfbeckin viimeisen, vain parilla hiilen liikkeellä tehdyn omakuvan viereen.

Helene Schjerfbeckin kuuluisa Viimeinen omakuva on lähivuosina ollut esillä useissa näyttelyissä, mutta harvemmin olen törmännyt toiseen, samana vuonna 1945 valmistuneeseen omakuvaan - Valoa ja varjoa - jonka näin Morbus-näyttelyssä. Kunniapaikalla näyttelyssä oli myös isokokoinen litografia (1938-1939) taiteilijan ehkä tunnetuimmasta öljymaalauksesta Toipilaasta vuodelta 1888. Kaikki kolme Schjerfbeckiä oli valittu Villa Gyllenbergin omista kokoelmista.

Myös Raija Jokisen pellavakuidusta tehdyt ihmishahmot olivat mielenkiintoisia. Enten tykkäsin kotimuseon yläkerran kylpyhuoneessa olevasta epätoivoisesta naisesta, joka oli saanut nimen Liukenevaa.

Näyttelyssä oli paljon enemmän katsottavaa, ihmeteltävää ja yllättävää kuin ennakkoon olin ajatellut. Ja luettavaa, sillä usean teoksen vierestä löytyi kuraattorin mietteitä kyseisestä teoksesta, mikä kivasti aktivoi katsojan mieltä lisäpohdintoihin….