perjantai 12. syyskuuta 2025

Salon koulumuseo


Salossa - keskustan lähellä Moision puutarhakaupunginosassa - on pieni koti- ja koulumuseo Meritalo, joka tosin on auki vain kesäkuukausina. Pari vuotta sitten äkkäsin museon ja siitä asti olen ajatellut käydä siellä. Vihdoin elokuun viimeisinä päivinä sain aikeeni toteutettua. 

Meritalo oli sikoinaan Joensuun kartanon renki- eli väentupa. Vuonna 1870 kartanon silloiset omistajat Armfeltitit lahjoittivat puutalon kansakouluksi entiselle Uskelan kunnalle. Nykyään Uskela on osa Salon kaupunkia, ja kyseinen kansakoulu olikin ensimmäinen kiinteä kansakoulu koko nykyisen Salon alueella.

Uskelan kansakoulu avattiin vuonna 1873, ja pari vuotta myöhemmin rakennusta vielä laajennettiin rakentamalla talon kylkeen iso sali uudeksi luokkahuoneeksi sekä lasitettu kuisti. Nykyään kyseisessä luokkahuoneessa on nähtävillä 1900-luvun alun luokkahuone vanhoine pulpetteineen ja opetustauluineen. Kalustus ei tosin ole alkuperäinen, mutta huonekalut ja muut koulutavarat ovat samalta aikakaudelta ja pääosin ovat koottu Salon seudulta ja lähiympäristöstä.

Vuonna 1885 koulun opettajaksi tuli Jaakko Kallio, joka seuraavana vuonna meni naimisiin Hanna Åkerroosin kanssa. Synnytettyään kolme poikaa myös Hanna alkoi opettaa koulussa. Opettajaperhe myös asui Meritalossa, jossa museovieraat saavat tutustua heidän kolmehuoneiseen kotiinsa. Samoin kuin luokkahuoneessa, kotimuseonkaan sisustus ei ole alkuperäinen eikä siksi niin kiinnostava.

Myöhemmin Jaakko Kallio osti vanhan koulutalon eläkekodikseen ja vuonna 1965 Kallion perikunta lahjoitti talon Salon kaupungille. Kymmenkunta vuotta myöhemmin 1970-luvun alussa kouluna ja asuntona toiminut Meritalo avattiin museona.

Meritalo oli viehko kesäinen museokohde. Ei mikään helmi, mutta ihan jees :) Etenkin vanha luokkahuone herätti muistoja omista kansakouluvuosista Kulosaaren Domuksessa - saaren ensimmäisessä kerrostalossa.

Mistä nimi Meritalo? Siihen en löytänyt vielä vastausta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti