tiistai 7. tammikuuta 2025

Perillä auringossa :)


Eilen illalla pääsin Muru-koiran kanssa onnellisesti Norwegianin kyydillä Malagaan, ja sieltä edelleen Ukin ja taksikuskin kyydillä Fuengirolaan - tuttuun vuokra-asuntoon meren rannalle aivan kaupungin länsipäädyssä. Samaan kahden makuuhuoneen huoneistoon, jossa vietin useamman viikon myös viime talvena (täällä). 

”Onnellisesti” kuvaa hyvin Murun ja minun matkaa, sillä alku Helsingistä ei näyttänyt lupaavalta. Olimme juuri nousemassa lentokoneeseen - valmiiksi jo vähän myöhässä - kun koneeseen nousu keskeytettiin ja ilmoitettiin, että joudumme sittenkin vaihtamaan vielä konetta. ”Tekninen vika”. Onneksi kentällä oli vapaa Norwegianin kone, joten pääsimme lähtemään vain runsaat kaksi tuntia myöhässä. 

Murulle tämä tuotti hieman hankaluuksia. Olin pissattanut koiran viimeksi kahdeksalta aamulla, ja koneenhan piti lähteä kahdeltatoista. Pääsimme kuitenkin lähtemään vasta kahden aikoihin, ja perillä Malagassa olimme vasta seitsemän jälkeen Suomen aikaa. Ja koira oli päässyt pissalle viimeksi kahdeksalta aamulla.

Lentokentällä on kaksi koirien ”käymälää” - yksi Shengen-alueella ja toinen ei-Shengen -alueella. Koneen lähdön myöhästyessä yritin käyttää Murua pissalla, mutta Shengen-alueen ”ulkokäymälä” oli lumen vuoksi suljettu. Ja tämä kostautui lähes viiden tunnin lennolla. 

Muru oli rauhallisesti ja hipihiljaa omassa kassissaan neljä tuntia, minkä jälkeen se alkoi haukkua ja ulista lohduttomasti. Laskin tunteja ja päättelin, että sillä oli varmaan pissahätä, ja laskeutumiseen oli vielä runsaat puoli tuntia. Enkö voinut tehdä mitään…

Haukkumista kesti puolisen tuntia, minkä jälkeen se loppui lähes seinään - yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Raukalla oli todella ollut pissahätä, mikä selvisi kun olimme laskeutuneet Malagaan. Kaksi edellistä lentoa Helsingin ja Malagan välillä olivat olleet ajallaan ja Muru oli pärjännyt loistavasti (täällä). Mutta ei enää tällä kertaa…

Mutta nyt kaikki on hyvin. Aurinko paistaa, eikä ole liukasta. Aamukävely tutulla rantareitillä maittoi meille molemmille. Ja rantakahvilan pitäjäkin tervehti iloisesti viime vuodelta tuttua mummia ja murua :)


Aamuinen meri kuvattuna Fuengirolan asunnon parvekkeelta.

Mutta ei Kaivarinkaan aamuissa ollut valittamista :)
Kuva otettu vähän ennen tammikuun lumisateita. 

1 kommentti: