sunnuntai 30. elokuuta 2015

Elokuun yö


Viikonloppu Anttolassa Parasystävän ja Miehensä mökillä. Menossa mukana myös sekä Esikoinen että Kummityttö perheineen. Ruokapöytää piti jatkaa, jotta kahdeksan aikuista ja viisi 1-4 -vuotiasta taaperoa mahtui syömään aamupalaa, lounasta ja illallista. Listalta löytyi tuorejuustolla täytettyjä grillipaprikoita, kokonaisena paahdettua kukkakaalia, limemarinoitua broileria, mummonkurkkua, ohuenohueksi siivutettua Siiskosen ruislimppua ja Plan B -punaviiniä - muun muassa.

Neljä pikkuninjaa juoksi lähimetsässä pahisten perässä, rakensi hiekkalinnoja järvenrantaan ja tutki Ilari-ukin valvonnassa lentomuurahaisten valloittamaa vinttihuonetta. Joukon nuorin ja ainoa tyttö seurasi hulinaa äitinsä turvallisesta sylistä.

Yöllä kaikki aikuiset olivat kukin vuorollaan hipsineet ulos ihailemaan täysikuuta ja järvellä kimaltelevaa kuunsiltaa.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pari elokuun kuutamoyötä oli äärest upeita. Ja se nouseva jättikuu oli kerrassaan hieno, mutta kännykkäkameralla kuun ikuistaminen on mahdotonta. Luonnossa parhain...

      Poista