Pettymyksiä Pavilla

Keskiviikon tanssikokemuksen innoittamana päätin lähteä perjantai-iltana Vantaan Paville, jossa esiintyi Pekkaniskan pojat -niminen suosittu tanssiorkesteri. Ennen lähtöä pähkäilin pukeutumisen kanssa. Kukkahameet ovat omiaan lavalle, mutta ujostelen paljastaa suonikohjujani (josko ensi talvena saisi leikattua?) ja käsivarsiallejani tanssikansalle. Onneksi perjantaina oli koleaa, joten päätin laittaa tummat, istuvat farkut ja Marimekon vaalean, ilmavan silkkipuseron. Olin itseni näköinen ja tyytyväinen valintaani. Laukkuun tanssikengät, vesipullo ja hikeä varten pikkupyyhe.

Mutta enpä tarvinnut vesipulloa enkä hikipyyhettä. Tansseissa ei tullut jano eikä hiki, sillä kahden tunnin aikana tanssin vain yhden foksin. Mukava ja ystävällinen vanhempi mies haki minut heti alkuun perusfoksiin. Tuttu tanssi, mutta sekoilin askelissa. Sen jälkeen jättäydyin ensin naisrivistön taakse istumaan ja lopuksi siirryin "lepo-orrelle" seisoskelemaan. Eli aloin jänistää.

Vaikka olin kuullut ja tiesin tanssilavojen käyttäytymiskoodeista, niin silti ensikertalaisena olin tosi vaivaantunut. En rohjennut mennä seisoskelemaan tiiviiseen naisrintamaan miesten arvioivien katseiden alle. Aina kahden kappaleen välein naiset ponnahtivat pystyyn ja syöksyivät 3-5 metriä eteenpäin mahdollisimman näkyvälle paikalle. Kaikki pari sataa naista! Ja miehet valitsivat uuden tanssitettavan toinen toistaan hehkeämmistä (kateellisen minun mielikuvia) eturivin naisista. Miesten valittua uuden tanssiparin valitsematta jääneet naiset palasivat takaisin seinän vierustalle.

Naisrivistön takana - eteen en uskaltautunut - seistessä tai istuessa oli vaikea välttyä hylätyksi tulemisen tunteelta. Olenko osaamaton, huono, ruma ja vanha, kun en kelpaa tanssipariksi? Itsetunto oli koetuksella. Myönnän että olen vanha ja osaan vasta vähän, mutta en ruma enkä huono. Enkä ollut ainoa rannalle jäävä, vaan kohtalotovereita oli useita - vain runsas puolet tanssi-intoisista naisista pääsi kerralla tanssimaan. Muilla naisilla itsetunto näytti olevan kohdallaan ja tilanne täysin hallussa...

Mutta minun psyykeni ei kestänyt, annoin periksi ja lähdin kotiin jo ennen naistenhakua. Olin pettynyt itseeni. Miksi jänistin enkä rohjennut seistä naisrivistössä, jolloin olisi ollut edes teoreettisia mahdollisuuksia päästä tanssimaan? Toisaalta eturivissä seistessä olisi voinut joutua konkreettisesti kohtaamaan myös sen, että minua ei haeta - en kelpaa. Ja asettaa nyt itsensä sillai näytille  - "eihän se nyt sovi", sanoi ääni takaraivossani.

Kotiin tultua oli vain huonoja fiiliksia ja ajattelin, että tahänkö tanssi-innostukseni nyt tyrehtyi. Vähitellen kuitenkin kokosin itseni, ja päätin yrittää vielä kerran ja uskaltautua seisomaan naisrivistöön. Lauantai-iltana Backaksen kartanolle! Ja rohkeasti eturiviin! Eli tanssikokemukset jatkuvat - vastoinkäymisistä huolimatta.

Merimelojien majalla

Keskiviikkona olin ensi kertaa oikeissa lavatansseissa. Helsingissä Merimelojien majalla oli tunnin tanssitreenit - tangoa Pirjo Kärnän opetuksessa -, jonka jälkeen majalla alkoivat Helsingin kansantanssin ystävien järjestämät perinteiset keskiviikkotanssit. Pitkän epäröinnin jälkeen päätin uskaltautua jäämään myös tansseihin. Treenien jälkeen oli helppo jäädä "katsomaan" - helpompi kuin jos varta vasten olisi tullut tansseihin. Ja sai vähän tuntumaa jo ennen varsinaisia tansseja, pystyi rauhassa asettumaan paikoilleen ja yrittää jutuntynkää naapurin kanssa.

Töölössä Soutustadionin vieressä sijaitseva Merimelojien maja on meren ympäröimä, pikkuruinen kesämaja, jonka nurkkaan mahtuu sekä kahvio että kolmehenkinen orkesteri. Tanssijat ovat pääosin eläkeikäisiä, ainakin miehet. Tanssittajia oli kuitenkin aika vähän, sillä lavalla oli useita vain keskenään tanssivia pariskuntia.

Viihdyin tansseissa puolitoista tuntia ja sain tanssia kolmesti kahden biisin setin. Ihan hyvä saldo ensikertalaiselle. Tanssin yhden foksin pitkän mykän miehen kanssa, joka lähinnä asteli paikallaan, yhden mukavan valssin herttaisen vanhan herrasmiehen kanssa ja toisen valssin iloisen tanssitreenitutun pyörityksessä. Kyllästyin kuitenkin hakijoiden odotteluun ja tyhjänpanttina istuskeluun, ja karkasin takaovesta jo kahdeksan jälkeen.

Lyhyessäkin ajassa ehdin hermoilla monta kertaa. Millä jalalla mikin tanssi alkaa? Miksei viejä otakaan tuttuja askeleita? Tuntui kuin kaikki kursseilla opittu olisi kadonnut tuhka tuuleen. Harjoituksissa toistetaan samaa tanssia kymmeniä kertoja peräkkäin, joten aloitukset ja juuri opetetut askellukset eivät tuota ongelmia. Toista on tositilanteessa, kun viejät ja tanssilajit vaihtuvat kahden biisin välein.

Vetäydyin takimmaiseen nurkkaan, kun naissolisti ilmoitti laulavansa bossanovaa - "miten bossanovaa tanssitaan?" Mutta kun katsoin tanssijoita, huomasin että he tanssivat kappaleet letkeänä foksina tai fuskuna. Harmi, sillä se olisi ollut ainut tanssi, jota todella olisin halunnut ja vähän osannutkin tanssia.

Merimelojien majalla naiset olivat ystävällisiä ja puheliaita, miehet kohteliaita ja hiljaisia. Kokemus oli ihan OK, vaikka jäikin lyhyeksi, ja päätin kokeilla suurempiakin kesälavoja. Siitä myöhemmin lisää...

Viisikko voimistuu

Tanssia kaiken ikää

Äitimuori (86 v) rakastaa vatsatanssia, jota hän alkoi harrastaa eläkeiässä treenaten parhaimmillaan neljä kertaa viikossa. Aktiivisen tanssimisen hän joutui terveyssyistä lopettamaan joitakin vuosia sitten. Vielä Veljen 50-vuotisjuhlissa vuonna 2006 Äitimuori esitti lempitanssejaan kultakengät jalassa, ja satapäinen yleisö seurasi sydän ihastuksesta sykkyrällä 78-vuotiaan mamman vauhdikasta menoa.

Ei siis ihme, että minä ajoittain tunnen itseni jopa nuoreksi tanssijaksi - 63-vuotiaana. Toivotaan, että osaan ja saan nauttia tanssista yhtä pitkään kuin Äitimuori...

Notskilla

MökkiJuhannus

Voi aikoja!

Äitimuori (oik) sisarustensa ja serkkujensa kanssa Lapualla 1930-luvulla.

Nuoria äitejä vuonna 1930 Helsingissä.

Oikealla Alma-mummi (1891-1989) Hetan kanssa 

ja vasemmalla Martta-täti kurkistamassa vaunuissa makaavaa Helenaa.

Kesä 1960-luvulla

Marja-Liisa, Kaija, Antti, Anni, Jukka ja Riitta

serkuksia Helsingistä, Turusta ja Tampereelta

Minä vai sinä?

Olin viikonlopun yksin kaupungissa - tai mitä nyt Juniori välillä piipahti nukkumassa. Ukki, Muru ja Chloe lähtivät mökille saunomaan.

Lauantaiaamun nautiskelin Hietsun kirpputorilla, jossa törmäsin Siskon hyvään ystävään, Seijaan. Hän oli hyväntuulisena ja lierihattuun naamioituneena tyhjentämässä kaappejaan. Kiva kohtaaminen - Seijan hyväntahtoinen ja iloinen mieli tarttui. Päivän kirppusaaliini oli kahdet sopivankokoiset ja hyväkuntoiset kengät: Camperin mustat remmilliset nahkakengät ja Schollin vähänkäytetyt puupohjaiset sandaalit. Yhteensä viisi euroa! 

Iltapäivän nypin kuihtuneita orvokin kukkia puutarhassa ja katsoin telkkarista Ruotsin prinssihäitä. 

Ihana rumba

Rumba on yksi lempitansseistani. Se on tanssi, josta voi nauttia, vaikkei mikään taituri olisikaan. Tanssi, jossa voi tuntea toisen läheisyyden jopa ilman tiivistä fyysistä kontaktia - viipyilevän musiikin ja intenssiivisen katseen kautta. Tanssi, joka vaatii vahvaa läsnäoloa molemmilta.

Rumban liike lähtee vartalosta ja jatkuu pysähtymättä näennäisesti hitaissakin kohdissa. Lanteet liikkuvat puolelta toiselle pakara edellä etukautta tehden kahdeksikkoa, mutta ei liian raskaasti eli lantiota ei työnnetä täysillä sivulle. Askelluksessa polvet nousevat, mutta varpaat eivät irtoa lattiasta. Antti-Ville sanoi, että varpaiden alle voisi laittaa paperipalan ja se pysyisi paikallaan. Tarkoitus on askeltaa varvas edellä niin sivulle, eteen kuin taaksepäinkin - varpaan voi jopa ojentaa.

Hidas, nopea, nopea, hidas, nopea, nopea - ei nopnop vaan nopea, nopea eli ikäänkuin hidastettu nopea askel. Nainen aloittaa vas jalka vasemmalle (hidas), oik jalka tukijalan taakse (nopea) ja astutaan vas tukijalalla (nopea). Sitten oik jalka oikealle (hidas), vas jalka eteen (nopea) ja astutaan oik tukijalalla (nopea). Eteen ja taakse astuttavat nopeat astutaan päkiän kautta koko jalalle, vaikka painopiste säilyy päkiällä. Ja samoja avauksia, huiskuja ja pyörähdyksiä kuin chachassa.

Hidas, nopea, nopea -askelluksella voi liikkua myös eteen-taakse. Nainen aloittaa vas taakse (hidas) ja nopeilla oik taakse ja paluu tukijalalle. Sitten oik hidas eteen, vas nopea eteen ja paluu tukijalalle.

Yksi kiva ja helppo lisäliike: Vasemman hitaan ja taka nopeanopea-askeleiden jälkeen mies vetää vas kädellään naisen eteensä. Eli nainen ottaa oik jalalla hitaan eteen lähes kiinni mieheen kääntyen das-tavulla 90 astetta oikealle miehen vas kyljessä, minkä jälkeen jatkaa nopea/nopeat tähän suuntaan kääntyen samalla taka hitaalle miestä kohden pitäen oik kädellään miehen vas kädestä.

Sensuelli tanssi, jossa on lupa fiilistellä täysillä. Ainakin treeneissä...

Kaikki hyvin

Tasan kaksi viikkoa sitten kuoriutuneet poikaset ovat kasvaneet ja pulskistuneet.

Kaikki viisi - eikä lokeista ole enää pelkoa. Elämä voittaa!

Lavatreenit

Innokkaimmat tanssin harrastajat ajavat viikonloppuisin toistasataa kilometriä tanssipaikkojen ja esiintyjien perässä. Tai näin olen ainakin ymmärtänyt. Ja ihmetellyt. Mutta, mutta - ehkäpä alan ajajia hiukka ymmärtämään...

Viikonloppuna ajoin itse kahdesti noin 65 km suuntaansa Suomusjärven mökiltä Kaarinan Littoisiin. Tarkemmin sanottuna Littoisten tanssilavalle, jossa turkulainen tanssiseura Sekahaku (täällä) järjesti viikonloppukurssin: Antti-Ville Heikkilän ohjauksessa lauantaina viisi tuntia fuskun, rumban ja buggin alkeisjatkoa ja sunnuntaina viisi tuntia samojen tanssilajien jatkotreeniä. Alkeisjatko oli nautittavaa ja koin ihanaa onnistumisen iloa, mutta jatkokurssien kiemurat menivät välillä yli hilseen. Mutta kun tanssihimo oli kova - ehkä kuitenkin ensi kerralla jätän jatkot suosiolla väliin.

Porukkaa oli vähän, mutta kaikkien iloksi tasaparit ja Sekahaku-tanssiseuran aktiivit ystävällisiä ja kannustavia. Puolet tanssijoista oli ihania, innokkaita nuoria - joita katsellessa kaiho aina aktivoituu "miksen äkännyt nuorempana?" - ja puolet (vain) innokkaita 40-60 -vuotiaita - joukossa lisäkseni pari muuta eläkeläistä - "kohtalotovereita".

Littoisten lava oli pieni ja vaatimaton, katettu pyöreä kesälava järven rannalla neljä kilometriä Helsinki-Turku -moottoritieltä. Aamujen lupaavasta auringosta huolimatta lava oli kalsea ja kylmä. Tanssiessa tarvitsin kaksi kaulahuivia ja tauoilla vedin toppatakin hartioille. Hyvin kuitenkin jaksoin kahden päivän monituntiset treenit!

Im Zoo Berlin

Perusfoksia

Foksi on ihanaa - amatöörimummin mielestä vähän niinkuin tangon ja valssin välimuoto. Helpoin askelin tanssittava ylväs ja letkeä sylitanssi. Miksei foksitunteja ole useimmin jatkuvilla tanssikursseilla? Ilmeisesti opettajat ajattelevat, että tanssikansa hallitsee foksin. Minä uskon, että lisäkseni löytyy muitakin, jotka mieluusti opettelevat oikeaoppista foksia. Kahden vuoden tanssitaipaleellani osuin eilen ensi kertaa foksitunnille. Kerran tosin eksyin Ukin kanssa vieraan open hitaan foksin tunnille (täällä) ja nyt tajuan, että en oikeasti ymmärtänyt opetuksesta mitään.

Hidas, hidas, nopnop. Nainen oik taakse (hidas), vas taakse (hidas) ja oik takaviistoon (nop) ja vas viereen (nop). Pitkät askeleet jalka edellä ja vartalo viipyillen miehen sylissä. Eikä harajaloin, vaan kun vas polvi ohitaa oik polven, polvet koskettavat toisiaan. Eteenpäin astuttaessa myös nainen ottaa kanta-askelia. 

Maijan assarin mukaan foksin kolme tärkeää on Jousto, Raami ja Kierto. Askellus on iloisen hypähtävä polvista joustaen. Tukevassa tanssiraamissa ylävartalot koskettavat toisiaan vartalon oikeat puolikkaat vastakkain. Nainen määrää etäisyyden, mutta uskaltautuessaan miehen lähelle, miehen on helpompi viedä ja naisen on helpompi seurata miehen vientiä. Kierto taas tarkoittaa sitä, että askeltaessa ylävartalo kiertyy myötäliikkeeseen eli naisen astuessa oik jalalla taakse hänen vas olkapäänsä kiertyy taakse eli menosuuntaan (ja oik olkapää eteen) ja oik taka-askelta ottaessaan päin vastoin. Tämä vain hitaissa askeleissa.

Halutessaan  mies voi rikkoa perusaskellusta esim. neljällä pyörähtävällä hitaalla askeleella tai etenevillä käännähdyksillä rytmillä hidas nopnop hidas nopnop. Vasen käännös voidaan ottaa neljällä hitaalla ja oikea käännös kuudella hitaalla - kumpikin päätetään kahteen nopeaan (nopnop). Rytmirikoista mies voi infota naista esim. madaltamalla askellustaan ja tiukentamalla otettaan.

Lisää iloista foksia!

Söderin bistro

Tuttu työnjakomme toimi myös pikamatkalla Tukholmassa: Mummi ehdotti ohjelmaa ja Ukki valitsi ruokapaikat. Yleensä molemmat ovat olleet tyytyväisiä lopputulokseen, ja niin kävi Tukholmassakin.

Ukki oli viime viikolla sattumalta lukenut brittilehdestä artikkelin, jossa kehuttiin Tukholman bistroja. Lehden suositusten perusteella päädyimme lounaalle Nytorget 6 -nimiseen kortteliravintolaan Södermalmilla. Ja paremmin emme olisi voineet valita - Mummin organisoiman aamuisen puutarhakävelyn jälkeen.

Kodikas paikka ja herkullinen ruoka. Alkupalaksi jaoimme taivaallisen parsa-annoksen. Pääruoaksi Ukki söi vasikanlihasta oikeaoppisesti nypityn tartarpihvin ja Mummi herkutteli runsaalla salaatilla, jonka kruunasi valtava keko käsinkuorittuja - kuten menussa mainittiin - tuoreita katkarapuja. Ja lisänä maukkaita, itsetehtyjä pieniä sämpylöitä. Herkkua kerrakseen ja hinta-laatusuhde kohdallaan.

Pitkäksi venähtäneen lounaan jälkeen kiirehdimme Värtanin satamaan, jossa Symphony odotti. Ja eikun hyttiin köllöttelemään Ukin ja täyden vatsan viereen.

Seikkailu jatkuu

Ute i Stockholm

Tukholmassa oli kylmää ja tuulista, mutta onneksi ei satanut. Jalkaan lenkkarit ja päälle kaikki mukana olleet vaatteet - Mummin yövillatakkikin - ja suuntana puutarhakävely Södermalmilla. Metrolla Skanstulliin ja kävellen Årstavikenin rantaan, josta alkoivat rehevät ja hyvinhoidetut Eriksdalslundenin ja Tantolundenin siirtolapuutarha-alueet. Kävelimme Ukin kanssa pikkuteitä ja polkuja noin neljä kilometriä Hornstullille, josta iltapäivällä palasimme bussilla nro 4 lähtöpisteeseen.

Arkipäivänä puutarhamökeissä oli vain joitakin asukkaita, joten pihoja saattoi rauhassa ihailla ja valokuvata. Monenkirjavia pikkutaloja ja palstoja, joista monista upeat näköalat Årstavikenille. Mukavaa vaihtelua keskustan kaupoille ja museoille.

Muissakin Södermalmin puistoissa oli upeita kukkivia hevoskastanjoita ja monenvärisiä syreeni- ja rodopensaita. Ja syreenin tuoksua - keskellä kaupunkia!

Till Stockholm

Siljatallinkin tarjousmatka Tukholmaan - maanantaina matkaan ja keskiviikkona kotiin. Ylimmän kerroksen delux-huone parisängyllä ja telkkarilla. Illallinen syötiin Bon Vivant - ravintolassa. Kylmä ja vetoisa paikka - lähes jokainen asiakas kävi hakemassa hytistä lisää lämmintä. Hyvää mustaa risottoa ja sopivasti kypsennettyä vasikkaa, mutta muuten menu ei ollut hintansa arvoinen. Mukava, hyvän huumorin omaava naistarjoilija pelasti illan ja ansaitsi tippinsä.

Parasta matkalla oli hytin iso ikkuna. Hämmentävimpiä näkymiä olivat merimetsojen tuhoamat luodot ja pikkusaaret, joissa ei ollut jäljellä muuta kuin kiviä ja pystyyn kuolleita harmaita puunrunkoja. Luotoja asuttavien kymmenien tai satojen lintujen ulosteet olivat tuhonneet kaiken vihreän ja kasvavan.

Verhoja ei koko matkan aikana vedetty kiinni, ja Mummi sai runsaan vuorokauden seurata merta ja lokkeja sekä saariston saloja ja sataman sattumuksia. Kaunista ja mielenkiintoista. Ja matkan väärtti!