Keltaisella kevääseen

Nyt Se alkaa!

Siis Kevät! Ainakin meillä. Itäväylää ajaessa tuli pakottava tunne käydä Plantagenissa tarkistamassa, olisikohan siellä jo ruukkunarsisseja. Ja olihan siellä! Ja ne muuten pantiin ulos parvekkeelle ja talviset kanervat heitettiin roskikseen. Mummi uhmaa säänjumalia! Pikkusen sentään nöyrryn ja tarvittaessa otan kukat yöksi sisälle.

Ilman pakottavaa tunnetta olisin missannut myös pienet pelarkuun taimet. En taaskaan olisi muistanut, että ne tulevat myyntiin näin aikaisin. Himopuutarhurit ostaa taimet varmaan suoraan puutarhoilta, mutta minä olen aiemminkin hankkinut proosallisesti Plantagenista, ja hyviä olen saanut.

Ostin kolmea erilaista kirjavalehtistä, yhteensä 16 taimea 20 eurolla - ei paha. Minun oli tarkoitus ottaa osa riipuvaa mallia, mutta kotona huomasin että kaikki olivatkin kirjavalehtisiä. Onneksi tykkään värikkäistä lehdistä! Ehkä haen lähipäivinä vielä pari riippuvalehtistä - jos vielä on jäljellä.

Paellapäivä

Muru tapasi tänään emonsa Stidin ja koirasiskonsa ja -veljensä Rajasaaren koirapuistossa Meilahdessa. Kaikki neljä nauttivat ja juoksivat hullun lailla pitkin rantoja. Mielestäni Muru tunnisti ainakin emonsa, jonka tapasi viimeksi lokakuun lopussa.

Olin ajatellut ottaa koirasisaruksista valokuvia. Se jäi todella vain ajatukseksi, sillä pesue oli jatkuvassa liikkeessä eikä kännykkäkamerani pysynyt vilkkaiden koirien perässä. Koirat nauttivat eivätkä välittäneet kurasta ja tihkusateesta. Kotona lämpimään suihkuun, minkä jälkeen uni maittoikin Murulle loppupäivän.

Iltapäivällä syötiin Ukin taikomaa paellaa Esikoisen perheen ja Juniorin kanssa. Seuraan liittyi myös väsynyt Opiskelijapoika, joka oli viettänyt viikonlopun mökillä neljän kaverinsa kanssa.

Kevättä aamussa

Miksi paloauto?

"Miksi sushihalliin tuli paloauto?" Tähän kysymykseen olen aamupäivän aikana vastannut kymmeniä kertoja. Kyselyikäinen Ykkönen on päivän Mummin ja Ukin hoidossa. Olimme aamukahvilla Hakaniemen hallissa, jota kolmevuotias kutsuu sushihalliksi (vanhempansa ostavat hallista kalaa tehdessään susheja), kun alkoi tapahtua.

"Paloauto tuli paikalle, koska palohälytin alkoi soida. Palohälytin alkoi soida, koska hallin alakerran soppakeittiössä keitettiin soppaa liian kovaa ja liian pitkään, ja siitä muodostunut höyry sai palohälyttimen soimaan. Aina kun hallissa soi palohälytin, kaikkien ihmisten pitää mennä hallista ulos ja palomiehet tulevat tarkistamaan, onko hallissa syttynyt tulipalo. Kun palomiehet olivat tänään tarkistaneet, että hallissa ei palanut mikään, vaan keittiössä muodostunut höyry oli vahingossa laukaissut hälyttimen, ihmiset saivat mennä takaisin kauppahalliin."

Palohälytin soi korviasärkevän kovaan ja pitkään. Kallion paloasemalta tuli 10 minuutissa yksi paloauto ja kolme palomiestä tarkistamaan tilanteen. Jännää - Mummistakin.

Tilanteen rauettua, jäin kaipaamaan kuulutusta, jossa olisi kerrottu että vaaratilanne on turvallisesti ohi. Mutta mitään ei kuulutettu. Palohälytyksen ilmeisen syyn kuulimme hallin myyjiltä.

"Kenen kulta Kalle on ?" "Ukin kulta!"

Hulluna karttoihin

Olen hulluna karttoihin - kaikenlaisiin karttoihin - vanhoihin ja uusiin, suurpiirteisiin ja pikkutarkkoihin, isoihin ja pieniin. Ja kartan pitää olla paperinen ja mieluiten painettu - ei tietokoneelta kopioitu eikä matkapuhelimesta tiirattu. Matkoilla ensimmäisen päivän iloja on paikallisen kartan tutkiskelu heti hotellihuoneessa tai mieluiten läheisessä katukahvilassa istuen. Missä on paikallinen tori, missä hautausmaa, urheilukenttä, uimala, köysirata? Minne pääsee ratikalla ja minne jokea pitkin?

Tänään hain kirjakaupasta Istanbulin opasta, mutta mukaan tarttui Helsingin kuvakartta. Aion tutkia sitä illan olympiamitallihehkutuksen lomassa. Löytyyköhän jotain uutta?

Matkoja tulossa!

Alkuvuodesta vielä aattelin, että kevät kuljetaan Ukin kanssa vain kaupunkikodin ja mökin väliä. Nyt kevät näyttääkin vähän vilkkaammalta. Ensin Sisko pyysi minua ja Äitimuoria käymään toukokuussa Siskon ja Miehen Ranskan kodissa. Sitten Esikoinen ympäripuhui mukaansa Lontooseen maalis-huhtikuun vaihteessa Lontoontyttöä tervehtimään ja tänään päätettiin lähteä Ukin kanssa vielä viikonlopuksi Istanbuliin maaliskuun alussa. Joten reissuja riittää - sopivasti. Ja mukavasti erilaisin kokoonpanoin. Liput on jo ostettu, joten nyt vain odotellaan.

Odotellessa lueskelen Anneli Vainion uutta kirjaa matkustamisesta (Eksyvä löytää. Kirjapaja 2014). "Olipa matkustamisen tapa tai tarkoitus mikä tahansa, matka tarjoaa paljon... Matkalla putoamme tavanomaisista kehyksistämme. Siksi jokainen matka on myös matka itseen. Eikä matka ole matka ilman kotiinpaluuta."

Ja illalla ensin tangotreeneihin ja sitten Ukin kainaloon katsomaan tänään jatkuvaa Mestareiden liigaa ja huippuottelua Manchester City - Barcelona. Elämä hymyilee!

Vuosi kuvina 17.2

Taas vähän myöhästyin. En muistanut/ehtinyt kuvauslenkille lauantaina 15.2., vaan otin valokuvan kanavanvarresta vasta tänään ennen puoltapäivää. Pilvessä on ja tihuttanut lähes koko päivän. Valokuva ei paljon eroa tammikuun kuvasta. Suurin muutos on valon lisääntyminen, minkä huomaa pilvisestä päivästä huolimatta.

Tihkusateesta on onneksi se ilo, että tammikuussa satanut vähäinen lumi sulaa kovaa vauhtia.  Kevättä kohti!

Pannullinen kakkua

Ei pannukakku, vaan pannullinen kakkua. Siltä maistui, kun syötiin tänään Pikkupoikien kanssa pannukakkua vaniljajätskin ja kotimaisten vadelmien kera.

Esikoinen vietti iltapäivän Mummin ja Ukin luona Ykkösen ja Kakkosen kanssa. Pannukakun lisäksi syötiin poikien lempiruokaa - siskonmakkarakeittoa. Maistui muuten muillekin. Iltapäivän aikana ehdittiin myös ihailla Ykkösen (?) Ukille tekemää ystävänpäivän korttia, katsella ja kuunnella Ukin ipadilta traktoreita ja maansiirtokoneita, lukea Scarryn Iloista Autokirjaa (joka on säilynyt yli 20 vuotta lukukelpoisena useiden teippausten ansiosta), koota palapelejä (joissa Ykkönen on taitava) ja katsoa albumista poikien vauvakuvia. Ja paljon muuta. Pienten kanssa kolmeen tuntiin mahtuu uskomattomasti asioita.

Ps. Päiväkodista annettu vahingossa Leon tekemä kortti Ykköselle ja ilmeisesti Ykkösen tekemä kortti meni Leon isälle. Antamisen ja saamisen iloa se ei pilannut, sillä ei Ukki eikä Ykkönen huomanneet mitään.

Ykkösen kortti Ukille.

Luut kaluttu

Ukki teki tänään Opiskelijapojan toivomuksesta ribsejä. Kypsensi possua uunissa matalassa lämmössä neljä tuntia Gullichenien uuden Safkaa maanantaista sunnuntaihin -kirjan ohjeen mukaan. Hyvää tuli - maistui muillekin kuin Opiskelijapojalle. Lisänä lohkoperunoita ja fetasalaattia.

Päivä kului ihanasti tanssitreeneissä Vantaan Puistokulmassa - kaksi tuntia foksin alkeita ja kaksi tuntia fuskun alkeita. Kiva kun joukossa oli myös pari kokeneempaa kavaljeeria, jotka pyörittivät Mummiakin kevyesti. Tuntuu ihanalta, kun vielä vanhanakin oppii ja tuntee ajoittain jopa tanssivansa keveysti, vaikka rentous ja luotto viejään on vielä hakusessa. Mutta toisto tekee vanhastakin taiturin, vaikka nuorempia hitaammin. 

Kotona saunaan, suihkuun ja syömään Ukin valmistamia herkkuja Juniorin, Opiskelijatytön ja Opiskelijapojan kanssa. Nuoret jatkoivat iltarientoihinsa. Ukin ja Murun kanssa nautimme takkatulesta ja Ukki pikkukonjakista. Välissä toki jännitettiin Venäjä-USA -huippumatsin voitto(ent. rangaistus)maalikisaa. Yllättävän moni lyöjä epäonnistui, lopulta USA voitti.

Alman sormus

Käytin nuorena Äitimuorin äidin - Alma-mummin - rautasormusta tietämättä sormuksen tarinaa. Sormus on vieläkin muistona korulaatikossani. 

Talvisodan (30.11.1939 - 13.3.1940) alussa suomalaisia kehotettiin antamaan vihkisormukset ja muut kultaesineet valtiolle, jotta Suomi voisi hankkia sotavarusteita. Yli 300 000 suomalaista luovutti kultasormuksensa, jonka tilalle he saivat kuvanveistäjä Mauno Oittisen suunnitteleman rautasormuksen. Alman rautasormuksessa on heraldinen ruusu ja siihen on kaiverrettu vuosiluku 1940. 

Suomen valtio keräsi kultaesineinä noin 1 800 kiloa kultaa, jolla olisi saanut hankittua esimerkiksi 30 hävittäjäkonetta. Keräyksessä saatu kulta jäi kuitenkin realisoimatta. Kultaesineiden sulattaminen harkoiksi tuotti ongelmia, eikä kultaesineiden käyttö maksuvälineinä onnistunut. Kansalaisten luovuttamia kultaesineitä ei siis käytetty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti sotatarvikkeiden hankintaan. Sodan jälkeen epäonnistuneesta keräyksestä vaiettiin ja myöhemmin kulta ja rahat käytettiin muihin tarkoituksiin. Asiasta lisää Säkylän talvi- ja jatkosotamuseon sivuilla.

Sotien jälkeen Alma-mummi hankki uuden kultaisen vihkisormuksen, johon hän kaiverrutti alkuperäisen vihkimuspäivämäärän 26.12.26. Sormus oli Alman sormessa hänen kuolemaansa asti 1989, minkä jälkeen mummin vihkisormus on ollut minun sormessani oman vihkisormukseni rinnalla.

Alma-mummi vihittiin vanhempiensa tuvassa
Anjalan pitäjän Ahvion kylässä Tapaninpäivänä 1926.

Josko Caminolle?

Kirkko ja kaupunki -lehdessä oli juttu eläkkeellä olevasta sairaalapapista Tapani Tukiaisesta, joka viime vuonna käveli pääosin yksin vanhan pyhiinvaellusreitin Canterburysta Roomaan - 1300 kilometriä ja kolme kuukautta. Vau! 

Oma vuosia muhinut, paljon tavanomaisempi haaveenpoikanen nosti taas päätään: kiireetön vaellus pitkin Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä Pohjois-Espanjassa. Pyhän Jaakon polku on noin 800 kilometriä, ja sen voi vaeltaa osittain tai kokonaan. 

Kaivoin kirjahyllystä esille pari vuotta sitten ostamani Pikko Vekkelin ja Liisa Jäppisen kirjoittaman Tätinä taipaleella - erilainen vaellus Santiago de Compostelaan (2012). Kaksi aikuista naista vaeltaa 800 kilometrin reitin rauhallisesti neljässä osassa vuosien 2007-11 aikana. Kirjasta on postaus mm. Sateenvarjoton-blogissa. Pitääpä nyt lukea kirja kunnolla, aikoinaan tuli vain selailtua. Josko haaveenpoikanen alkaisi kypsyä toteutettavaksi unelmaksi. Yksin tai Ukin kanssa.

Kolmen viikon vaelluksen toteutumisesta on kirjoitettu Kaarinan vaellusmietteet  -nimisessä blogissa,  jossa Kaarina vuoden ajan kirjaa vaellukselle valmistumistaan. Blogista löytyy myös naisvaeltajille sopiva tarkka varustelista. Kahden siskoksen kuukauden vaelluksesta syyskuussa 2013 on kirjoitettu Siskon kanssa Santiagoon -blogissa (täällä). Lisää mielenkiintoisia vaelluskertomuksia on kerätty täällä.

Pappilanmummoltakin löytyy oma tavaralista kevään 2014 vaellusta varten. Kolmekymppinen, ei-himokävelijä (?) Minna Kärnä käveli Suomesta Espanjaan (täällä). Ja täällä vielä juuri eläkkeelle jääneen Topin Camino-vaellus keväällä 2014. Kävelijä kertoo vaelluksestaan 2010 ja muista retkistään (täällä).

London today

Lontoontytön kotikatu tänään sateen jälkeen. Sateestakin jotain iloa!

1970-lukua

Asuttiin Parasystävän kanssa kaksiossa Oulun Kaukovainiolla, pyöräiltiin Jopolla luennoille, juhlittiin Välkkylässä ja Jumprussa, luettiin vanhoja SaPo-dekkareita (joita Parasystävä keräsi) ja nähtiin kaikki Kom-teatterin kiertävät näytelmät. 

Ja hankittiin kummallekin oma kissanpentu - Parasystävälle musta Allu ja Mummille tiikeriraitainen Tsunkka (joka vanhassa kuvassa tosin näyttää harmaa-valkoiselta).

Takaisin kotiin

Lyhytkin reissu voi tuntua ihanan pitkältä. Esikoisen perhe oli reissussa vain yhden päivän - lauantaiaamusta lauantai-iltaan ja Mummi ja Ukki peräti kaksi päivää ja yhden yön. 

Etelänmatkamme jatkui vielä siis tämän päivän - nyt Esikoisen, Vävyn ja pikkupoikien kanssa. Ja paljon ehdittiin. Poikien päiväunien aikana Esikoinen nautti lämpimästä kylvystä Mummin ja Ukin hotellihuoneessa ja me muut nautimme kahvia ja valkkaria hotellin aulassa. Poikien herättyä aioimme mennä Lentosataman Titanic-näyttelyyn, mutta pitkän jonon takia suuntasimmekin Miia-Milla-Manda leikkimuseoon. Pikkupojat tykkäsivät, joten kaikki olivat tyytyväisiä. Titanic jää seuraavaan kertaan. 

Ennen kotimatkaa ehdimme vielä herkutella ravintola Dominicissa Vene-kadulla. Taivaallista kukkakaalipyrettä ja itävaltalaista valkoviiniä. Ne jäivät päällimmäisenä mieleen. Ja sitten sukkelasti tilataksilla Tallinkin satamaan ja koti-Suomeen.

Matkasta jäi kaikille hyvä mieli. Pikkupoikakin kysyi "Onks tää Italia?", kun kuljimme helmikuun hämärässä Tallinan vanhoja kujia. Ja Muru ja Muruvahditkin - Juniori ja Opiskelijapoika - olivat pärjänneet.

Tyhjä Tallinna

Taas Tallinnassa! Nyt Ukin kanssa kaksistaan - huomiseen asti. Kaivattiin vaihtelua ja päätettiin eilen lähteä Matkalle. En ole koskaan ennen nähnyt kaupunkia ja sen ravintoloita näin tyhjinä. Kaduilla ja toreilla pari hassua ohikulkijaa. Outoa, kun on tottunut lämpimämpään Tallinnaan, jonka keskusta kuhisee turisteja. Mutta sopii hyvin meille erakoille. 

Olemme saaneet tosi hyvää palvelua niin taksissa, hotellissa kuin ravintolassa. Söimme lounasta italialaistyylisessä Bocca-ravintolassa Olevimägi-kadulla. Tyylikäs iso tila (jossa meidän lisäksi vain yksi toinen seurue), suloinen tarjoilija (vain meitä varten), maittavat alkuruoat (Salmon carpaccio with avocado and strawberry salad ja Scallop and king prawn with asparagus in delicate white wine and ginger sauce), mutta pääruokarisotto ja sitruunakakku vain tavanomaisia. Viini ja seura hyvää!

Alkuillasta Esikoinen soitti Suomesta ja kertoi, että menevät huomenna päivämatkalle pikkupoikien kanssa Tallinaan. "Arvaa, missä me olemme." "Ei voi olla totta!" Sovittiin, että vaihdamme huomiset paluulippumme myöhemmäksi ja pidämme hotellihuoneen iltapäivään. Mummi ja Ukki pääsevät lounaalle Esikoisen perheen kanssa ja pikkupojat päikkäreille hotellisänkyyn rattaiden sijaan. Kiva yhteensattuma.

Illalla nautin hotellin isosta kylpyammeesta, katsoin Ukin kanssa telkusta Sotshin avajaisia ja söin laivalta ostettuja Halvan salmiakkikaloja.

Kaunista

Onneksi ehdin nauttia aamupäivän auringosta - kaunisti niin koivut ulkona kuin tulppaanit sisällä.

Illalla olin fusku-treeneissä Puistokulmassa. Ihanaa, kun oppii ja tulee hiki. Tekee vanhalle hyvää, niin kropalle kuin mielelle. Toisin kuin viikko sitten nyt pärjäsin jatkoryhmässäkin. Ja kolme tuntia oli vain nauttimista ja liikunnan riemua!

Helmikuun koira

Stonelover

Lumen haju

Muru hienona viimeviikkoisen trimmauksen jälkeen. 

Viikonlopun lumipyryjen jälkeen tuttu lenkki Murun kanssa kestää kauemmin kuin ennen. Ilmeisesti kaikki hajut voimistuvat tai ovat ainakin selvemmin haistettavissa uuden lumipeitteen päällä ja mielenkiintoista haistettavaa tuntuu olevan joka käänteessä. 

Onneksi pakkanen on lauhtunut, joten Mummiakaan ei palele vaikka lenkki kestää. Ja illalla Valioliigaa: Chelsea - Manchester City!

Suvun nuorin

Suvun nuorimmalla oli tänään nimenanto-juhlat. Nykylapsilla on isovanhempia monessa polvessa. Nuorimmallakin on kaksi isoisoäitiä ja yksi isoisoisä ja liuta isovanhempia ja isotätejä, joihin Mummikin lukeutuu. Pikkuisen kauniin kukkakuvioisen juhlamekon oli ommellut vauvan isän Mari-ystävä vauvan äidin isoäidin vanhasta juhlamekosta. Kivat ja lämminhenkiset juhlat.

Kauden herkkuja

Eilen herkuteltiin Siskon kanssa kahvila Briossissa Kalevankadulla. Iltapäivällä oli täyttä ja kiireistä, mutta seura oli mukavaa. Siskon mielestä Briossissa saa kaupungin parhaimmat laskiaispullat. Minä ihastuin kosteisiin ja sopivan mataliin Runebergin torttuihin. 

Illaksi olin pitkästä aikaa varannut leffaliput. Ukki päätti kuitenkin lähteä mökille ja Siskolla oli muuta menoa, joten pyysin seuraksi Äitimuorin. Viinilasillisen ja puolitetun kilpikonnaleivoksen (ihana marsipaanin ja kreemin sekoitus) jälkeen menimme Tennispalatsiin katsomaan ensi-iltaan tullutta Philomena-nimistä elokuvaa. Ihana 79-vuotias Judi Dench näyttelee ihanaa kioskikirjoja ahmivaa eläkeläistä, joka yrittää löytää aikuista poikaansa. Etsinnöissä Philomena-rouvaa auttaa potkut saanut ex-uutistoimittaja ja "älykkö" (Steve Coogan). Tarina on herkullinen ja surullinen, mutta samalla niiiin elämänmyönteinen. Ja perustuu tositarinaan. Molemmat tykkäsimme, onneksi taskusta löytyi nenäliinoja. Eläköön Judi-Philomenan rypyt! Kauden herkkuja sekin.

Juniori kävi kavereiden kanssa katsomassa toisen kehutun tositarinan Dallas Buyers Clubin, joka kertoo AIDS:iin sairastuvasta, homovitseja kertovasta heteromiehestä (Matthew  McConaughey). Se pitänee katsoa seuraavaksi.