lauantai 1. kesäkuuta 2013

Lupsakkuutta Länsi-Suomessa


Ihastun aina uudelleen Salon toriin - näin on tapahtunut jo lähes 30 vuotta. Tämän leppoisan vihdantekijän äärelle jaksaa aina seisahtua. Keväällä hän myy tekemiään linnunpönttöjä ja myöhemmin kesällä mm. puujakkaroita. Ja maailman parhaita luutia!

Ja se kukkien määrä. Onneksi meillä on iso auto ja tänä aamuna olin matkassa vain Ukin kanssa. Auto täyttyi kukista: erilaisia pelargonioita, lobelioita ja hopeaköynnöstä - maalle ja kaupunkiin. Rakastan valkoisia lobelia-ampelleita. Niitä ei tänä keväänä ole Hesan toreilla näkynyt. Kysyin asiaa tutulta torimyyjältä ja hän vastasi, että eihän lobelia ole enää muodissa. Onneksi Salossa tullaan vähän jälkijunassa näissä muotiasioissa, ja sain torilta kaupunkikotiinkin kaksi upeaa valko-lilakukkaista lobelia-ampellia.


2 kommenttia:

  1. Lobelia on kaunis kukka ja muodista viis, sanon minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä mieltä ollaan. Nyt muuten lobelia-amppeleita näkyy myös Hakaniemen torilla, joten ehkä oli vain torimyyjän jorinoita. Tai ehkä Salossa kukat kasvoivat myyntivalmiiksi aikasemmin. Tiedä häntä?

      Poista