Murtsi matkassa

Muru pärjää loistavasti Fuengirolassa. Se tykkää kävellä lumettomilla ja lämpimillä kaduilla. Se rakastaa pitkiä aamukävelyjä, joiden aikana ensin kuljetaan pitkä pätkä rantabulevardia ja loppupätkä seikkaillaan sokkeloisilla kaupunkikujilla. Ja loppuviimeksi istutaan maitokahville ison puiston reunalle tuttuun paikalliseen kuppilaan (täällä). 

Mutta eniten se sittenkin ehkä tykkään löhötä vuokrakämpän sohvalla vilttien alla, kuten emäntänsäkin. Litistyksissä emännän kyljessä :)

Picasson naisia

Desnudo acostado con gato (Makaava alaston kissan kanssa), 1964

Olen hurahtanut taidemuseoihin. Ja hurahdus tuntuu vain pahenevan, siitä on tulossa oikea intohimo. Voisi ehkä sanoa, että elämäni on kulkenut kymmenen vuoden hurahdus- eli intohimojaksoissa :) 

Nelikymppisestä viisikymppiseen intohimoni oli perhe - puoliso, viisi lasta ja koira - paritalon puolikas, mökki ja puutarha. Seuraavat kymmenen vuotta elämästäni kului intohimoisen tietokirjoittamisen parissa ja ikävuodet 60:n ja 70:n välillä sydämeni vei lavatanssi. Nyt yli 70-vuotiaana minut on  pikku hiljaa ja lähes huomaamatta vallannut uusi ja minullekin yllättävä intohimo: Taidemuseoissa kiertely ja maalausten, piirrosten, veistosten ja tilateosten tuijottelu, ihmettely ja tutkiskelu. Sekä teosten valokuvaaminen ja niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista kirjoittaminen.

Tämä näkyy nykyään vahvasti myös blogissani. Väliin minusta tuntuu, että en enää muusta kirjoitakaan. Mutta näillä nyt mennään. Olen aina kirjoittanut tänä blogia pääosin omaksi ilokseni ja sellaisista asioista, jotka kulloinkin ovat olleet mielen päällä - ja lähinnä jutuista, jotka ovat tuottaneet minulle iloa.  Joten sorry teille, jotka ehkä pitkästytte… Ymmärrän kyllä teitäkin :)

Myös Aurinkorannikolla ollessa etsin taidemuseoita, joissa piipahtaa :) Onneksi niitä riittää etenkin läheisessä Malagan kaupungissa. Eilen kävin Malagan Picasso-museossa, joka on minulle tuttu aiemmilta Fuge-matkoilta (täällä, täällä ja täällä). 

Museon pysyvässä näyttelyssä on aina esillä yksinomaa Picasson teoksia sekä museon omasta (aika) suppeasta kokoelmasta että taiteilijan pojanpojan eli Paul/Paulo Picasson (1921- 1975) pojan Bernand Ruiz-Picasson (s.1959) kokoelmasta. Nykyään Bernardin ja hänen vaimonsa hallinnoima säätiö omistaa ison osan niistä Picasson teoksista, jotka olivat taiteilijan hallussa hänen kuollessaan ja jotka periytyivät tämän lapsille. Ja niitä oli ja on paljon, mutta kokoelman teosten tarkkaa lukumäärää ei kerrota.

Malagan museon pysyvä näyttely vaihtuu neljän vuoden välein, jolloin museon ja Bernandin kokoelmista valitaan uusia teoksia, jotka ripustetaan 11 näyttelysaliin. Nykyinen pysyvä näyttely Estructuras de la invencion. La unidad de una obra (Tekniikan rakenteita. Teoksen yhtenäisyys) on avattu tämän vuoden maaliskuussa ja se on esillä vuoteen 2028.  

Kiersin näyttelyn - ensimmäistä kertaa, sillä viimeksi käydessäni esillä oli vielä edellinen pysyvä näyttely (täällä). Ja tykkäsin. Vaikka en oikein ymmärtänytkään, mitä näyttelyn nimi tarkoitti tai mihin se viittasi. Lähinnä poimin näyttelystä yksittäisiä teoksia, joista tykkäsin ja joiden edessä viihdyin. Ja niitä oli useita :)

Paljon naisia, ja etenkin alastomia naisia, kuten Picasson teoksissa yleensä. Tässä joitakin näyttelyn naisista. Taiteilijan siskon muotokuva valikoitui lähinnä siksi, että sen maalatessaan Picasso oli vasta 15-vuotias nuori taideopiskelija. Seisova alaston vuodelta 1908 oli taas taiteilijan ensimmäisiä kubistisia töitä, ja harmaan eri sävyillä maalattu Kolme kaunotarta kiehtoi minua muuten vaan :)

Tykkäsin paljon myös makaavaa kylpijää esittävästä isokokoisesta kipsiveistoksesta - sen pyöreistä muodoista ja viekottelevuudesta. Kuten myös groteskista alastomasta naisesta, jonka vatsan päällä seisoi musta kissa - joka muuten muistutti lapsen piirrosta :)

Kiva taidemuseo keskiaikaisessa aatelispalatsissa. Museo, jonne on mukava palata ja katsoa, mikä sillä kertaa vangitsee huomion…

Lola con una muneca (la hermana del artista), 1896

Lola nuken kanssa (taiteilijan sisko)

Desnude de pie (Seisova alaston), 1908

Las tres Gracias (Kolme kaunotarta), 1923

Banista tendida (Makaava kylpijä), 1931

Mujer sentada en un sillon (Nojatuolissa istuva nainen), 1960

Espanjan ekspressionisti

Espanjalaisen kuvataiteilijan Jorge Randon (s.1941) teoksia on pysyvästi esillä hänen nimeään kantavassa museossa Museum Jorge Rando Malagassa (täällä). En ollut aiemmin kuullut taiteilijasta, mutta netistä selvisi, että hän on Euroopassa, Amerikassa ja Kiinassa tunnettu, arvostettu ja palkittu taidemaalari ja kuvanveistäjä. 

Erityisesti Rando on tunnettu ekspressionistista teoksistaan, ja Malagan museo onkin Espanjan ainoa ekspressionistinen museo. Minun piti netistä varmistaa, mitä ekspressionismi tarkasti ottaen on. Lyhyesti Wikipedian mukaan ”Ekspressionismi on 1900-luvun alussa noussut taiteen tekemisen tapa, johon kuuluvat taiteilijan sisäisen tunteen ilmaiseminen sekä voimakkaat värit ja aiheet.”

Mikkelin taidemuseon lähinnä nuorille tarkoitetuilla verkko-oppimismateriaalin sivuilta löysin vähän pidemmän kuvauksen (täällä). Kuvauksen, jonka minäkin jotenkin ymmärsin, toisin kuin monet muut netistä löytyvät (liian taidehistorialliset) selitykset: ”Ekspressionistit kuvaavat esittäviä, olemassa olevia aiheita, mutta liioitellen, voimakkailla sivellinvedoilla ja vahvoilla väreillä. Aiheet ovat usein raakoja, eriskummallisia, irvokkaita ja synkkiä. Ilmaisu on usein groteskia, pessimismin leimaamaa ja jopa väkivaltaista.”

Museossa esillä olleet Jorge Randon maalaukset edustivat selvästi ekspressionismia. Vahvoja värejä ja synkkiä aiheita - köyhyyttä, kuolemaa, syrjäytyneisyyttä, nälkää. Ja ilmaisu oli usein irvokasta ja/tai pessimististä. Tosin näyttelyssä oli myös teoksia, joissa kuvattiin valoisampia aiheita, kuten äitiyttä ja perhosia, mutta silloinkin yhdistettynä suruun, huoleen ja tuhoon.

Jäin kaipaamaan yksittäisten teosten nimiä. Teokset oli jaettu huoneisiin eri teemojen - kuten äitiys, prostituutio, sotilaat, perhoset, Afrikka - mukaisesti, mutta erillisiä nimilappuja ei ollut missään. Museon verkkosivuilta löytyi yksittäisten teosten numeroita ja valmistusvuosia, mutta vanhanaikaisena minä tykkään taiteilijan teoksilleen antamista nimistä (täällä).

Teosten aiheiden synkkyydestä ja nimien puuttumisesta huolimatta tykkäsin niistä. Ja koko museosta, kuten jo edellisessä postauksessa kerroin (täällä).

Luostarista museoksi

Malagassa on yli kymmenen vuotta ollut pieni taidemuseo, joka vain harvoin mainitaan turistioppaissa, mutta silti se mielestäni on käymisen arvoinen. Museum Jorge Rando löytyy Cruz del Molinillo -kadulta historiallisen keskuksen pohjoispuolelta, lyhyen kävelymatkan päästä ydinkeskustasta. 

Museo on on omistettu Malagassa vuonna 1941 syntyneen kuvataiteilija Jorge Randon teoksille. Nykyään yli 80-vuotias Rando asuu ja (edelleen) työskentelee sekä Malagassa että Hampurissa. Espanjan ja Saksan lisäksi taiteilija on viettänyt pitkiä aikoja myös Afrikassa ja Kiinassa. 

Etenkin rakennuksena ja tilaratkaisuiltaan museo on näkemisen arvoinen. Kaksikerroksinen tila on alkujaan ollut vieressä edelleen olevan, 1800-luvun lopussa rakennetun Mercedarian nunnien luostarin (Monasterio de las Mercedarias) lisäsiipi, joka vuonna 2014 on muutettu museoksi. 

Moderni ja ”skandinaavinen” museotila tulvii valoa. Näyttelysaleista aukeaa isot ikkunat rakennuksen keskellä olevalle pienelle sisäpihalle, jolle juuri ja juuri mahtuu pari pöytää tuoleineen ja yksi runsashedelmäinen mandariinipuu. Sekä seiniä pitkin kiipeävä, syysväreissään loistava villiviini :)

Heti sisään astuessa törmäsin ehkä museon vaikuttavimpaan teokseen. Kuusi paperimassasta tehtyä ihmishahmoa, jotka liikkumattomina ja lannistuneina nojasivat käytävän seinään. Kyseessä oli Jorge Randon tilateos, joka kuvasi Eurooppaan ”pelastuneita” pakolaisia ja joita viereisessä oleva teksti kuvasi seuraavasti:

”After their long journey, after crossing that black, watery bath, they have only found despair. 

When they reach their destination, the only thing that encouraged them to fight 

have disappeared.”

Museon sisäpihalla kasvaa mandariinipuu, 

jonka luostarin perustaja on istuttanut yli 140 vuotta sitten.

Museum Jorge Rando Cruz del Molinillo -kadulla. 

Täällä tulvii

Viikonlopun myrskypäivien jälkeen Rio de Fuengirola -joki, joka erottaa Sohailin linnan Fuengirolan keskustasta, tulvi yli äyräidensä. Joen molempia puolia reunustavat kävely- ja pyöräilyreitit olivat maanantaiaamuna ainakin puoli metriä veden alla. 

Roskakorikin törrötti ihmeissään keskellä tulvavettä…

Maanantaiaamuna myrskypilvet jatkoivat matkaansa horisontin taakse. 

Kuun sirppi oikeassa yläkulmassa :)

Kaupungin kujilla meno oli entisellään. Rauhallista ja kuivaa, eikä tietoakaan tulvista.

Naisia pahvilla

Vaikka en Casa Natal de Picasso -museoon ihastunutkaan (täällä), niin museossa oli yksi juttu johon tykästyin :) Kaksikerroksisen museon ensimmäisessä kerroksessa oli pienen museokaupan lisäksi kaksi huonetta, joissa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. 

Toisen näyttelyhuoneen takaseinä oli peitetty käytetyillä pahvinpalasilla, joille oli akryyliväreillä maalattu kopio Picasson yhdestä kuuluisimmasta maalauksesta Les Demoiselles d’Avignon (Avignonin naiset). Kyseessä on nykytaiteilija Julio Anayo Cabandingin (s.1987) vuonna 2023 tekemä teos, joka on lyhyen aikaa esillä museossa. 

Vuonna 1987 Malagassa syntynyt Cabanding on saanut perinteisen kuvataidekoulutuksen. Nykyään hän kuitenkin tekee paljon katutaidetta ja on työssään erityisen innostunut jäljentämään länsimaisen taiteen klassikkoteoksia. 

Pablo Picasso (1881-1973) maalasi yli kaksimetrisen Avignonin naiset vuonna 1907 Pariisissa. Naisten vääristyneiden muotojen takia maalaus sai ristiriitaisen vastaanoton eikä taiteilija ollut alkuun innostunut esittelemään sitä yleisölle. Vuonna 1939 New Yorkin Museum of Modern Art (MoMA) hankki sen kokoelmiinsa ja tänä päivänä Avignonin naiset on yksi maailmankuulun museon merkkiteoksista.

Nimi Avignonin naiset viittaa Barcelonassa olevaan Avignon-nimiseen katuun, jolla aikoinaan oli paljon etenkin merimiesten suosimia bordelleja. Teosta varten Picasso teki satoja luonnoksia, jotka täyttivät lähes 20 luonnosvihkoa. Yksi näistä vihoista - ainoa Espanjassa säilynyt - on Casa Natal -museon kokoelmissa. 

Tykkäsin Julio Anayo Cabandingin pahville maalatuista naisista. Tosin vielä enemmän tykkäsin Malagan Picasso-museossa alkuvuodesta näkemästäni samasta maalauksesta tehdystä seinävaatteesta, jonka Picasso oli työstänyt yhdessä tekstiilitaiteilija Jaqueline Durrbachin kanssa vuonna 1958 (täällä). 

Ja tutkiessaan Picasson luonnoksia tulevan taideteoksensa naishahmoista huomaa samalla seuraavansa kubismin ensiaskelia…

Museossa oli useita valokuvia Picasson luonnosvihon sivuista.

Casa Natal

Seitsemänvuotias Pablo ja hänen siskonsa nelivuotias Lola

Malagassa voi Pablo Picasson (1881-1873) taiteelle omistetun taidemuseon (täällä) lisäksi tutustua taiteilijan lapsuuden kotiin - Museo Casa Natal - Plaza de la Merced -aukion laidalla. Joskaan lukemani perusteella en ole ihan varma, asuiko perhe juuri tässä talossa vai naapuritalossa, mutta ainakin museossa oleva asunto muistuttaa pitkälti alkuperäistä.

Minulle rakennuksen toisessa kerroksessa ollut pieni museo oli kuitenkin pettymys. Mielestäni se ei ole mikään oikea kotimuseo, sillä huoneistoa ei ollut edes kalustettu. Asunnossa on vain yksi vanha samettinen sohvaryhmä eikä sekään ole koskaan ollut Picasson perheellä. Ehkä kotitalomuseo kuvaakin kotimuseota paremmin ko museota…

Mitä sitten Casa Natal eli Lapsuuden koti -museossa voi nähdä? Siellä kerrotaan lyhyesti sanoin ja kuvin Pablo Picasson ja hänen lapsuudenperheensä elämästä. Yhdessä vitriinissä on joitakin pikku-Pablon leluja ja vaatteita. Seinille on ripustettu kirjava valikoima maalauksia ja piirroksia, kuten kopioita Picasson lapsuuden aikaisista piirrustuksista, ulkopuolisten tekemiä muotokuvia perheen läheisistä ja joitakin taiteilijan isän Jose Ruiz Blascon maalauksia. Sekä lukuisia Picasson litografioita 1940-, 1950- ja 1960-luvuilta.

Sekä Picasson isä Jose Ruiz Blasco (1838-1913) että hänen äitinsä Maria Picasso Lopez (1855-1938) syntyivät Malagassa. Isä oli poikansa tavoin kuvataiteilija, joskaan ei kovin maineikas. Jose ja Maria menivät naimisiin vuonna 1880. Lokakuussa 1881 syntyneen Pablon lisäksi he saivat kaksi lasta - Doloreksen (1884-1958), jota kutsuttiin Lolaksi, ja Maria de la Conception (1887-1895) -nimisen tytön, joka kuoli kurkkumätään 8-vuotiaana.

Vuonna 1891 kolmilapsinen perhe muutti Corunaan Pohjois-Espanjaan ja parin vuoden päästä, nuorimman lapsen kuoleman jälkeen edelleen Barcelonaan, kun Jose-isä valittiin kaupunkien kuvataidekoulujen opettajaksi. Pablo kävi kesäisin Malagassa, mutta vuoden 1901 jälkeen hän ei enää koskaan palannut synnyinkaupunkiinsa. 

Tästä huolimatta Malagan kaupunki on ominut Pablo Picasson ja sitä markkinoidaan maailmankuulun taiteilijan maineella. Eikä siinä mitään. Picasson taidetta esittelevä Picasso-museo Calle San Agustin -kadulla on useammankin käynnin väärtti (täällä).

Ja vaikka Casa Natal -syntymäkotimuseo ei hääppöinen olekaan, niin museon värikäs ympäristö eläväisine kujineen ja lukuisine kuppiloineen on ehdottomasti tutustumisen arvoinen :)

Jose Ruiz Blasco: Palomar (Kyyhkyslakka), 1878

Pablo Picasso: Modelo reclinada (Makaava malli), 1954

1800-luvulta säilyneitä tinasotilaita, härkiä ja härkätaistelijoita, 

joilla Picasson kerrotaan leikkineen lapsena.

Museo Casa Natal de Picasso Plaza de la Merced -aukion laidalla.

La Peseta

Monumento a La Peseta

Fuengirolan kaduilla ja puistoissa on paljon patsaita ja muistomerkkejä. Useimmista ei löydy mitään merkintää tekijästä, valmistusvuodesta tai muusta. Ja netistäkin tietoa on tosi vaikea löytää. Toisin on Suomessa, jossa patsaiden suunnittelijat, valmistusvuodet ja nimet löytyvät yleensä aina helposti sekä paikalta että netistä. Tosin nettitiedon löytymiseen vaikuttanee se, että en osaa espanjaa…

Fuengirolassa 7 km pitkän rantabulevardin Paseo Maritimon puolessa välissä seisoo suuri rautainen pesetan eli Espanjan oman valuutan muistomerkki. Espanja siirtyi pesetasta euroon vuonna 2022 ja paikallisen kuvanveistäjän Jose Gomez Guerreron suunnittelema muistomerkki pystytettiin vuonna 2007.

Rautahäkkyrä ei ole minun makuuni, mutta se toimii hyvin ”matkamittarina” rantabulevardia kävellessä :)

Kolumbuksen jäljillä

Marras-joulukuun vaihteessa Fuengirolan satamassa vieraili Santa Maria -niminen museoalus. Komea purjehduskelpoinen laiva on (lähes) kopio samannimisestä kolmemastoisesta aluksesta, jolla Kristoffer Kolumbus (1451-1506) miehistöineen vuonna 1492 purjehti Atlannin valtameren yli ja ”löysi ensimmäisenä” uuden mantereen - Amerikan. Nykyään tosin tiedetään, että vikingit olivat rantautuneet Pohjois-Amerikkaan jo 1000-luvun alussa eli 500 vuotta ennen Kolumbusta.

Italiassa syntynyt Kolumbus lähti kolmella laivalla ja noin 50 merimiehen kanssa etsimään meritietä Intiaan. Matkan suojelijana ja rahoittajana oli Espanjan historian ehkä merkittävin hallitsijapari Isabella ja Ferdinand (täällä). Lähdettyään Espanjan mantereelta ja pysähdyttyään Kanarian saarilla laivue saapui runsaan kuukauden avomeripurjehduksen jälkeen Bahamasaarille. He tosin uskoivat saapuneensa Intiaan, ja tämä käsitys Kolumbuksella oli kuolemaansa eli vuoteen 1506 asti.

Paluumatkan alussa joulukuussa 1492 laivueen pääalus Santa Maria haaksirikkoutui ja upposi Haitin edustalla. Laivasta ei jäänyt valokuvia eikä työpiirrustuksia, eikä hylkyä ole yrityksistä huolimatta löydetty, joten tarkkaa tietoa laivan mittasuhteista ei ole säilynyt.

Santa Marian arvioidaan olleen noin 20 metriä pitkä ja 5-8 metriä leveä. Tämän arvion ja säilyneiden päivä- ja lokikirjamerkintöihin perusteella Santa Mariasta on vuosisatojen aikana rakennettu useita mahdollisimman ”aitoja” kopioita eli replikoita. 

Fuengirolassa vieraillut ”Santa Maria” on valmistettu vuonna 2018 Huelvassa Lounais-Espanjassa ja sen pituus oli 28 metriä ja leveys 8 metriä. Tämä eri maiden satamia kiertävä alus on tarkoitettu lähinnä museo- ja näytöskäyttöön. 

Alukseen pääsi tutustumaan maksettuaan kahdeksan euroa. Kannella kävellessä alus tuntui yllättävän pieneltä ja ahtaalta 30 miehelle, vaikka se oli useamman metrin pidempi ja ehkä myös leveämpi kuin alkuperäinen Santa Maria. Vain kapteenille oli erillinen hytti ja vaihtovuorojen välissä miehistö nukkui kannella, sillä ruuma oli pakattu täyteen viiniä sekä kuivattua ja suolattua ruokaa.

Kannella mastojen ja köysien keskellä seistessä tuntui hämmentävältä ajatella, että tällaisella purkilla lähdettiin purjehtimaan kohti täydellistä tuntemattomuutta ”horisontin tuolle puolen”. Ja ilman nykyaikaisia satelliittipuhelimia ja tutkajärjestelmiä…

Kk

Santa Maria matkalla uusiin seikkailuihin…

Etsi kissa :)

Aurinkorannikolla näkee paljon omistajien kanssa kulkevia koiria - niin paikallisilla kuin maassa pidempään viihtyvillä ulkomaalaisilla. Kulkukoiria en ole nähnyt, mutta ainakin Fuengirolassa ja Mijaksessa törmää vapaana kulkeviin, rauhallisiin kissoihin. 

Ehkä Aurinkorannikolla on myös kulkukissayhteisöjä, mutta toistaiseksi en ole sellaisia nähnyt. Harvat vapaana liikkuneet kissat ovat kaikki olleet hyvin voivia ja hyvin hoidettuja. 

Onneksi Muru on tottunut kissoihin, eikä ala räksyttää niille. Hetken se ihmettelee, mutta jatkaa sitten muina koirina matkaansa :)