Jännitystä loppusyksyyn

Valmistaudun Ukin mökillä vaalivalvojaisiin. Toisin kuin minulla Punavuoressa Ukilla löytyy ulkomaisia tv-kanavia ja suoratoistopalveluja joka lähtöön :) Ja Ukin politiikka- ja vaali-innostuksen peesissä myös minä saan nauttia parin vuorokauden Trump-Harris -näytelmästä. Tosin ei ole kyse näytelmästä, vaan kaikki on totista totta.

Samalla olen nauttinut mökin lähiluonnosta, etenkin värikkäistä tienpientareista - puiden lehdethän ovat mökillä jo varisseen. Mutta huippua oli, kun eilen aamulla näin ja kuulin tutun joutsenperheen, joka puiden latvuksia hipoen lensi pienessä aurassa, ja kuinka lintujen siivet välkkyivät matalalla möllöttävän auringon säteissä :)

Sisällä mökissä polttelen kynttilöitä. Ensi yönä niitä tarvitaankin, kun aamuyöstä heräämme jännittämään voittaako Trump vai Harris… 

Takanreunusta Ukin mökillä

Hiutaleita ja huikopalaa

Hentoinen ensilumi satoi viikonloppuna myös Ukin mökille Salossa. Myrskytuulista huolimatta luonnossa on edelleen kaunista. Sade ja kosteushan vain voimistavat syksyn vihreitä ja ruskeita värejä. 

Eikä pimeyskään vielä haittaa liikaa, joskin rajoilla ollaan. Minulla raja menee siinä kohtaa, kun iltaviideltä on jo niin pimeää, että mökillä ei näe kävellä pihapiirin ulkopuolella ilman otsalamppua. Se supistaa liikaa elämää. Puhumattakaan joulukuusta, jolloin täyspimeys alkaa mökillä laskeutua jo ennen neljää…

Iltailot mökillä rajoittuvat näin syksyllä sisälle - telkun katsomista, lukemista, neulomista ja ennen kaikkea syömistä - ja tietty myös ruoan valmistamista. Yhteiset, pääosin Ukin valmistamat ilta-ateriat pimeiden ikkunoiden edessä - mikä tarkoittaa ilman rakastamaani järvimaisemaa - ovat mökkiviikonloppujen kohokohtia.

Ja minulle jää keittiön siivoaminen ennen iltauutisia :) Mutta sekään ei tunnu kurjalta, kun Punavuoressa yhden hengen huushollissani keittiöhommat lähes puuttuvat…

Eilen illalla herkuteltiin mm. appelsiinilla ja rosmariinilla marinoidulla siikasiivuilla

ja tomaatti-mozzarellasalaatilla - nam :)

Lempimaisemani - Semaisema - Salon mökillä

Persikkatarha yllättää

Laura Pehkosen käsinrakennettua keramiikkaa - mm. oranssi Myssy ja musta-harmaa Tappi.

Ullanlinnassa - Designmuseon ja Johanneksen kirkon kupeessa - on jo useamman vuoden ollut Momono-niminen kauppa, joka on paitsi sisustuskauppa niin ainakin käsityökauppa, kangaskauppa, taidekauppa, lahjatavarakauppa, vintagekauppa. Ehkä kauppaa kuvaa parhaiten ”pieni suuri sisustustavaratalo”, kuten vuonna 2011 perustetun Momonon omistajat mieluiten kauppaansa kutsuvat :)

Mutta ennen kaikkea Momono on Ihana Kauppa. Pistäydyn siellä usein vain katselemassa ja ihailemassa, mitä kaikkea vanhaa ja uutta kauppiaat ovat taas keksineet laittaa esille ja myyntiin. Momono ei koskaan petä - siellä riittää aina kaunista ja mielenkiintoista tutkittavaa. Ja kaiken kukkuraksi kaupassa saa ihan rauhassa kierrellä, ja halutessaan toki myös kysellä. 

Etsin netistä selitystä liikkeen oudolle nimelle - Momono. Nimi viitannee japanin kielen sanaan, joka äännetään mo-mo-no ja joka tarkoittaa persikkatarhaa? Mihin persikkatarha sitten viittaa…

Jos ei halua tai ehdi poiketa Momonoon sisälle, niin Yrjönkadun ja Ratakadun kulmassa olevassa kaupassa on seitsemän isoa näyteikkunaa. Ja tiheästi vaihtuvia ikkunanäyttelyitä :)

Lattialla EverydayDesignin metallisia kassitelineitä ja värikkäitä juuttikasseja.

Komea kansakoulu

Kun kävelen Helsingissä Hakaniemen torilta Rautatieasemalle - tai toisin päin - kuljen lähes aina pitkin Kaisaniemenkatua ohittaen Kaisaniemen ala-asteen koulun. Tosin tuskin edes huomaan koulua, sillä rakennuksesta näkyy kadulle vain sen lyhyt sivu, ja sekin jää ikäänkuin puristuksiin viereisen liikerakennuksen, parkkiluolan sisäänkäynnin ja Kaisaniemen puiston väliin. 

Tänä syksynä olen löytänyt uuden kävelyreitin, joka kiertää koulurakennuksen takaa - ensin Kaisaniemen puiston poikki ja sitten pitkin Vuorikatua. Ja ensi kertaa huomasin, miten upeasti vanha, vaaleaksi rapattu koulurakennus on kunnostettu.

Koulu on rakennettu vuonna 1924 ja se toimi Kaisaniemen kansakouluna 1970-luvulle asti, jolloin Suomen koulujärjestelmä uudistettiin ja syntyi nykyinen peruskoulu. Uudistuksessa aiempi nelivuotinen kansakoulu ja sen jatkona olleet kaksi erillistä, rinnakkaista vaihtoehtoa - kaksivuotinen kansalaiskoulu ja viisivuotinen keskikoulu (kahdeksanvuotisen oppikoulun viisi ensimmäistä luokkaa) - sulautuivat yhdeksi yhdeksänvuotiseksi peruskouluksi. Tällöin myös Kaisaniemen kansakoulun nimi muuttui Kaisaniemen ala-asteen kouluksi :)

Runar Eklundin (1882-1933) ja Einar Flinckenbergin (1884-1933) suunnittelema rakennus remontoitiin perusteellisesti vuosina 2014-2017. Ja upeasti tehtiinkin - rakennusta voisi luulla jopa aatelislinnaksi tai hienoksi hotelliksi. 

Koulusta tosin muistuttavat ylä- ja alapihoilla olevat lukuisat liikuntatelineet :)

Vuorikadulta kuvattuna.

Kaisaniemen puistosta kuvattuna.

Halloweenia Huvilakadulla

Aina ei tarvitse mennä ulkomaille löytääkseen kivasti koristeltuja kaupunkitaloja, sillä sellaisia löytyy ainakin Helsingin Huvilakadulta. Ja komeista koristeista voivat nauttia myös ohikulkijat :)

Loka-marraskuun vaihteessa useampi kadun pienkerrostalo on koristeltu ajankohtaan sopivasti kurpitsoilla ja luurangoilla. Joskin löytyy myös menneen kesän pelarkuita ja tulevan joulun paperitähtiä :)

Puisto keskellä Helsinkiä

Kävelin joku viikko sitten Murun kanssa Sibeliuspuiston läpi Taka-Töölössä. Puistoa on viimeisen vuoden ajan peruskorjattu, ja se näkyi selvästi. Kasvustoa ja polkuja oli karsittu, uusittu ja lisätty - onnistuneesti. Muun muassa vielä 1960-luvulla puistossa ollut toinen lampi oli palautettu sekä Sibelius-monumentin ympäristö siistitty ja monumentin edessä oleva aukio nimetty Musiikkiaukioksi. 

Vilkasliikenteinen Mechelininkatu jakaa Sibeliuksenpuiston kahteen osaan, ja puistoalue jatkuu edelleen Välskärinkadun toisella puolella. Tämä puistoalueen itäisin osa on tosin nimetty Topeliuksenpuistoksi (täällä). 

Alkujaan Sibeliuspuisto nimettiin 1930-luvulla Humallahden luonnonpuistoksi, jota kutsuttiin myös Kinnekunnan puistoksi alueella aiemmin olleen komean huvilan mukaan. Parin vuoden päästä vuonna 1945 puisto sai kuitenkin uuden, nykyisen nimensä - Sibeliuspuisto - säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865-1957) syntymän 80-vuotispäivän kunniaksi. Ja Eila Hiltusen (1923-2003) kuuluisa Sibelius-monumenttihan paljastettiin puiston paraatipaikalla vuonna 1967 (täällä). 

Puistossa on myös toisen suomalaisen merkkihenkilön ”muistomerkki”. Mechelininkadun ja Kesäkadun kulmaukseen istutettiin 1983 kuusikymmentä visakoivua Mauno Koiviston (1923-2017) 60-vuotispäivän kunniaksi. Vuosien kuluessa suurin osa koivuista on ehtinyt kuolla, ja puiston viimevuotisen  kunnostuksen yhteydessä alueelle istutettiin uusia taimia. Toivotaan parasta :) Presidennti Koiviston oikea muistomerkkihän on Kampissa, jossa sitä vasta ihailin (täällä). 

Komean ja modernin Sibelius-monumentin lisäksi puistossa on myös perinteisempi Kalevala-aiheinen patsas - Aarre Aaltosen (1889-1980) Ilmatar ja sotka, joka paljastettiin sodan jälkeen vuonna 1946. Eli jokaisen makuun jotakin…

Mukavan kokoinen puisto, jossa vaihtelevaa luontoa, paljon istumapaikkoja, kaunis näkymä merelle ja mielenkiintoista historiaa. Ei kun kävelylle - koiran kanssa tai ilman :)

Eila Hiltunen: Sibelius-monumentti, 1967

Kyynelkoivut kaunistivat ylemmän tekolammen rantaa.

Kahvia ja kukkia

Valokuva on otettu runsas viikko sitten, 

ja eilen ohi kävellessäni huomasin, että komeat syyskukat oli jo parturoitu talven tieltä.

Rakastan-kahvila Etu-Töölössä Hakasalmen huvilan (täällä) pihapiirissä on edelleen yksi lempparikahviloistani. Hieman hompsuinen ja boheemi, mutta ehkä juuri siksi niin kotoisa ja iisi. Ja huolimatta siitä, että lounaan ja leipomustenkin laatu vaihtelee - väliin on herkkua (täällä) ja väliin taas ei niin herkkua.

Miksi sitten kuitenkin tykkään? Sijainti aivan ydinkeskustassa, mutta silti katseilta piilossa. Ja ihana ympäristö - puistoa, luontoa ja kävelylenkkejä. Ja kahvilan koko sopii minulle - kivan pieni, mutta kuitenkin lähes aina tilaa. Myös entisen leivintuvan sokkeluus ja vanhanaikaisuus viehättää meikäläistä. Ja kun vielä pieniä ulkopöytiä on kesäaikaan ripoteltu ympäröivään puutarhaan…

Mutta ehkä suurin syy tykästymiseeni on kuitenkin se, että olen käynyt kahvilassa aina mukavassa ja mieluisassa seurassa - milloin suurperheeni jäsenten ja milloin jonkun rakkaan ystävän kanssa. Toki väliin myös yksin - seurana vain Muru-koira - mutta näinkin viihdyn nykyään erinomaisesti. 

Kaiken kukkuraksi Rakastan-kahvilassa kaikki tarjottava on vegaania ja pääosin paikalla tehtyä. Joten onneksi Musiikkitalon ja Finlandia-talon välistä löytyvä kuppila on auki myös talvella :) 

Tällä kertaa uunituore voisilmäpulla oli pehmeä ja herkullinen :)

Kiasma takaa

Nykytaiteen museota Kiasmaa valokuvattiin aiemmin pääosin rakennuksen edestä Mannerheimintien ja Arkadiankadun risteyksen puoleiselta Mannerheiminaukiolta, kuten minunkin tammikuisessa postauksessa vuodelta 2020 (täällä). Viime vuosina - Kansalaistorin ja Baana-nimisen kevytliikenneväylän valmistuttua - tilanne on muuttunut lähes päinvastaiseksi, sillä pääosa Kiasman ohi kävelevistä ja pyöräilevistä ihmisistä on siirtynyt kulkemaan museorakennuksen takaa. 

Joten pitihän minunkin (taas) kiertää Kiasma ympäri ja valokuvata rakennusta myös ”takaapäin”. Olisikohan taidemuseon aika harkita, että toinen sisäänkäynti museoon olisi suositun Kansalaistorin puolelta…

Kiasmaa kiertäessä törmää tanskalaisen Nina Beierin kiehtovan Women and Children -vesiaiheisen teoksen (täällä) lisäksi viime keväänä kuolleen, yhdysvaltalaisen kuvanveistäjälegendan Richard Serran (1938-2024) Sukellus-nimiseen teräsveistokseen. Kaksi parimetristä, 12 000 kiloa painavaa paksua teräslevyä seisoo kymmenisen metrin päässä toisistaan. Kivetylle alustalle hieman kallistettuun asentoon sijoitetut ja punertavaksi patinoituneet järkäleet herättävät minussa alkuun vain ihmetystä. Varsinkaan kun en etsimisestä huolimatta löydä teoksesta tai sen läheltä mitään nimikylttiä, josta selviäisi mitä järkäleet ovat.  

Kiertelen ja ihmettelen teräslevyjä jonkin aikaa. Mitä ne ovat? Miksi ne ovat tässä? Miksi ne ovat vinossa - osa reunaa maan sisässä? Hiljakseen teräslevyt alkavat kuitenkin ikäänkuin lähestyä minua, jopa puristaa minua. Ja minä taas tahtoisin silittää niitä tai jopa nojata niihin. Mutta onko se sallittua…

Kotona minulle selviää, että kyseessä on Kiasman kokoelmiin kuuluva Richard Serran teos Sukellus, joka on vuodesta 2022 seissyt taidemuseon ja Mannerheimintien välissä Mannerheimin  ratsastajapatsaan (täällä) alapuolella. 

Teoksen nimi on englanniksi Plunge, mikä suomentuu myös sanoina syöksy, syöksyä ja heittäytyä, mitkä mielestäni paremmin kuin virallinen suomennos Sukellus kuvaavat minimalistista teosta. Teräsjärkäleiden keskellä minulle tuli halu heittäytyä tai syöksyä niiden vietäväksi - jopa syleiltäväksi :)

Kiasman takana oleva Kansalaistori on yksi Helsingin mielenkiintoisimpia uusia aukioita ajatellen kulttuuria ja arkkitehtuuria. Paikallaan seisten - vain päätään kääntämällä - aukiolta voi Kiasman taidemuseon lisäksi nähdä Oodin keskuskirjaston (täällä) ja uuden Musiikkitalon sekä vanhempaa helsinkiläistä arkkitehtuuria edustavat vuonna 1931 valmistuneen Eduskuntatalon ja lähes 200 vuotta vanhan Hakasalmen huvilan (täällä). 

Arkkitehtuurifriikkien lisäksi Kansalaistorilla viihtyvät myös lapset, joiden iloksi alueelta löytyy pari mukavaa leikki- ja pelikenttää. Ja puutarhaintoilijat, jotka ovat tänä kesänä saaneet ihailla kaupungin istuttamia upeita kesäkukkia. 

Richard Serra: Sukellus, 1983

Syksyä mökillä

Viikonloppu Ukin mökillä on alkanut hyvissä merkeissä, kun viimein sain kaivettua maahan keväällä ostamani lukuisat purkkinarsissit ja -lumililjat, jotka koko kesän ovat ruukuissaan kuihtuneet ja kuivuneet puutarhan syrjäisimmässä nurkassa. Ja viikonloppu on edennyt vähintään yhtä mukavasti savulohella, lohkoperunoilla ja Kolmen kaverin vaniljajäätelöllä. 

Nyt odottelen yökylään tulevaa Esikoisen 6-vuotiasta Pikkupoikaa. Tiedossa on ainakin jättikokoisen legonosturin rakentamista, palapelin kokoamista ja tutun, mutta aina yhtä hauskan (ja sopivan lyhyen) Kimblen pelaamista. Ja tietty myös Muru-koiran lenkittämistä sekä kirjojen yhdessä lukemista, mikä on molempien - Pikkupojan ja Mummin - mielipuuhaa.

Mutta mahtuu viikonloppuun jotain todella ärsyttävääkin - kellojen siirto. En voi käsittää, miksei tästä hullutuksesta päästä eroon…

Onneksi on syksyinen luonto :) Värien ja muotojen kirjoa ei voi kun ihmetellä ja ihailla. 

Kahvilla pappilassa

Yleensä joka retkeeni kuuluu käynti paikallisessa kirkossa :) Lokakuisella Mikkelin retkellä (täällä) kirkko jäi kuitenkin käymättä, mutta tulipahan tutustuttua entiseen pappilaan. Ja toisaalta käydessäni Mikkelissä loppuvuodesta 2022 olin jo tutustunut sekä tuomiokirkkoon (täällä) että Pitäjänkirkkoon (täällä).

Entinen pappila lukuisine sivurakennuksineen oli uusi - ja mieluisa - tuttavuus. Savilahden rannalla olevat, 1980-luvun lopussa kunnostetut rakennukset ovat olleet matkailu- ja ravintolakäytössä jo yli 30 vuotta. Alkujaan ne rakennettiin Mikkelin maaseurakunnan kirkkoherran asunnoksi, kunnes vuonna 1969 pappila siirtyi uusiin tiloihin kaupungin keskustaan. Ja vuonna 2013 tuli uusi muutos, kun maaseutuseurakunta liitettiin osaksi Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaa, minkä jälkeen maaseurakunnan pappilaa ei enää tarvittu.

Entisessä pappilan päärakennuksessa toimii nykyään kahvila/ravintola ja sivurakennuksissa myydään monenlaisia käsityö- ja designtuotteita. Kiva oli kierrellä ja katsella, mutta mukaan tarttui vain pari vanhanajan nekkua lastenlapsille vietäväksi :) Ja kahvilassa hörpittiin hyvät kahvit ja paikalla tehdyt voisilmäpullat. 

Tarinan mukaan Kenkäveronniemen outo nimi tulisi siitä, että entisaikaan kirkkoon tullessa kengät laitettiin jalkaan ja poistuessaan kengät otettiin pois jaloista Kenkäveronniemen kohdalla. Muu osa matkasta kuljettiin paljain jaloin, jotta kengät eivät kuluisi. 

Todennäköisempi selitys nimelle löytyy kuitenkin muinaisruotsin sanasta gengärp, mikä tarkoitti mm. kuninkaan tai piispan kestitystä varten kerättyjä ruokaveroa. Kansan suussa sana vääntyi vähitellen muotoon kinkeri ja kenkä - sanalla ei ollut mitään tekemistä nykyisen kenkä-sanan kanssa - ja kinkerivero ja kenkävero, joista tässä merkityksessä jäi elämään vain kinkerivero. 

Sana kenkävero jäi elämään vain Kenkäveronniemen nimeen. Ja Kenkäveron pappilaan :) 

Ruokasali odottaa juhlijoita…

Entisajan lastentuoli :) 

Vanhaa portaikkoa

Vuonna 1869 valmistuneessa pappilassa oli 11 huonetta, 2 vinttikamaria, eteinen ja keittiö.

Yksi pappilan lukuisista piharakennuksista

Näkymä Savilahdelle ruokasalin ikkunasta