Esimakua Elinistä

Päättynyt aamiainen (Teepöydän ääressä), 1890

Syyskuussa Didrichsenin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa avautui Katseita ja kohtaamisia -niminen näyttely, jossa on esillä suomalaisen kuvataiteilijan Elin Danielson-Gambogin maalauksia 1800- ja1900-lukujen vaihteesta. 

Elin Kleopatra Danielson (1861-1919) syntyi Noormarkussa keskiluokkaisen perheen esikoisena syyskuussa 1861. Pari vuotta myöhemmin syntyi pikkusisko Rosa Emilia eli Tytty (1863-1929). Tyttöjen ollessa kymmenen ja kahdeksan vuotiaita perheen isä kuoli, minkä jälkeen Elin lähti 15-vuotiaana opiskelemaan piirustusta ja maalausta ensin Helsinkiin ja 1880-luvun alussa Pariisiin. 

Seuraavina vuosina Elin matkusti ahkerasti Noormarkun, Pariisin, Helsingin, Turun, Tampereen ja Ahvenanmaan väliä. Noormarkussa oli lapsuudenkoti ja sukulaiset, Pariisissa opiskelupaikka, Helsingissä ja Turussa opetustöitä. Tampereella asui Tytty-sisko ja Ahvenanmaalla odotti kiehtova Önningebyn taiteilijasiirtokunta, joka oli Elinin ystävän Victor Westerholmin (1860-1919) ympärille rakentunut taiteilijayhteisö.

Kolmekymppisenä Elin alkoi työskennellä - kunhan rahatilanne vain salli - yhä enemmän myös Italiassa ja vuonna 1898 hän meni naimisiin nuoren italialaisen kuvataiteilijan Raffaello Gambogin (1874-1943) kanssa. Yhdessä ja erikseen he osallistuivat useisiin näyttelyihin niin Italiassa kuin Suomessa.

Kunnes jouluna he saivat Suomesta vieraakseen taiteilijaystävänsä Dora Wahlroosin (1870-1947), ja kolmiodraama oli valmis. Tämän jälkeen Elinin ja Raffaellon avioliitto ei palannut enää entiselleen. Parin vuoden kuluttua Raffaello sairastui psyykkisesti, ja osin tästä johtuen Elin jatkoi asumistaan Italiassa kuolemaansa eli vuoteen 1919 asti. 

Katseita ja kohtaamisia -näyttely oli elämys. Tykkäsin jopa näyttelyn nimestä. Väliin taidenäyttelyille keksityt nimet ovat minulle liian ”vaikeita” - en oikein saa kiinni, mitä niillä yritetään kertoa. Mutta Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä kohtasin paljon erilaisia katseita, katseiden kohtaamisia ja kohtaavia katseita :) 

Läsnäolevia, avoimia, vilpittömiä, kujeilevia, välinpitämättömiä, mietteliäitä, huolestuneita, tarkkaavaisia, iloisia, unelmoivia ja surullisia katseita. Arkisia muotokuvia etenkin naisista ja lapsista. Muutamia omakuvia ja jokunen levollinen maisemakuva. Olisin halunnut valokuvata lähes jokaisen näyttelyssä esillä olleen maalauksen - 52 kiehtovaa teosta -  ja laittaa ne kaikki nähtäväksi blogiini. Mutta säästän teille yllättymisen ilon - museokortti vinkumaan :)

Eikä tässä vielä kaikki. Didrichsenin näyttelyn jälkeen huhtikuussa 2027 on vuorossa Ateneumin taidemuseossa ”uusi” Elin Danielson-Gambogin yksityisnäyttely, jossa on esillä jopa pari sataa hänen teostaan. Osin ehkä samoja kuin Kuusisaaressa, mutta silti…

Elin Tytty-siskonsa kanssa. 

Alkuperäinen valokuva: Önningebymuseo, Anne Sofia Illmanin kokoelma

J.A.G. Acke: Elin Danielsonin muotokuva, 1887

Ruotsalainen Juhan Axel Gustaf Acke (1859-1924) tutustui Eliniin 

Önningebyn taiteilijasiirtokunnassa Ahvenanmaalla. 

Rosa-sisko (Tytty), 1885

Balda-tädin ajanviete, 1886

Talvikuva Montmartrelta, 1892

Laituri, 1901

Kimppuja kadulla

Kuljin usein Murun kanssa Tarkk’ampujankatua alas, kun palatessamme kotiin Kaivarin lenkiltä. Aina kun kultsi tulee mieleen, ikävä puskee pintaan (täällä)…

Edelleen kuljen väliin ko katua - tosin ilman koiraa. Ja nykyään taas ehkä entistä useammin, kun kadulle on pari kuukautta sitten muuttanut InBloom-niminen kukkakauppa. Ihania kukkia, kivoja kimppuja ja mukava myyjä, joten tulee usein pistäydyttyä.

Ja kaiken kukkuraksi, kun kukkakauppa on kiinni viikonloppuisin, niin myyjät ovat tehneet ja hinnoitelleet valmiiksi kukkakimppuja kaupan edessä olevaan koriin. Ohikulkijat voivat valita 15-25 euroa maksavia kimppuja ja maksaa MabilePayllä. Kätevää.

Jos mielii kimppuja, kannattaa mennä paikalle jo perjantai-iltana - kuten minä - tai viimeistään lauantaina. Sunnuntaina kukkakori on usein jo tyhjä…

Tyhjä kukkakori Tarkk’ampujankatu 16:n edessä

Aamua mökillä

 

Salon mökki on entisensä. Ainoastaan rakas Murtsi puuttuu. Ikävä…

2nd cycle

Jos kaipaa ilmaista silmäystä Alvar ja Aino Aallon sekä Artekin sisustustyylistä, kannattaa piipahtaa Pieni Roobertin kadulla olevassa 2nd cycle -nimisessä sisystusmyymälässä. Kaupassa myydään lähinnä käytettyjä, Aaltojen suunnittelemia huonekaluja, pääosin tuoleja ja jakkaroita. Kellarimyymälässä on esillä myös muita Artekissa aikoinaan myytyjä huonekaluja ja tuotteita pieniksi, toimiviksi sisustusryhmiksi aseteltuna.

Artekin perustivat vuonna 1935 Alvar (1898-1976) ja Aino (1894-1949) Aalto, Maire Gullichsen (1907-1990) ja Nils-Gustav Hahl (1904-1941) ”harjoittaakseen huonekalujen kauppaa ja edistääkseen näyttelyiden avulla ja muulla tavoin nykyaikaista asuntokulttuuria”. 

Porukassa oli kaksi arkkitehtia, yksi taiteilija ja bisnisnainen sekä yksi taidehistorioitsija ja kriitikko - osaavia, innokkaita ja idealistisia nuoria ammattilaisia. Nimi Artek tulee sanoista art (taide) ja teknologia. Tuotteissa pyrittiin näiden kahden yhdistämiseen, missä onnistuttiinkin. Edelleen toimivan Artekin lippulaivamyymälä on Keskuskadulla Helsingissä.

Vuonna 2006 Artek alkoi ostaa takaisin käytettyjä Aallon tuoleja ja jakkaroita, joita nykyään myydään lähinnä 2nd circle -myymälässä. Kiehtovaa katseltavaa. Suosittelen :) Tosin myymälä on auki vain torstai- ja perjantai-iltapäiväisin.

Pieni Robertinkatu 4

Muisto vierailijasta

Yksi yhdeksästä lapsenlapsestani oli viime viikonloppuna elämänsä ensimmäisellä yökyläreissulla. Opiskelijatytön esikoinen, juhannuksena kaksi vuotta täyttänyt pikkupoika oli mummin seurana lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään. Tuntui, että molemmat nautimme - satavarmasti ainakin minä.

Ajettiin ratikalla, mikä espolaislapselle jo sinällään oli elämys - ilmaiseksi lastenrattaiden kanssa. Ihmeteltiin Eläinmuseon - nykyisen Luonnontieteellisen museon - ala-aulassa olevaa valtavaa norsua ja ilmassa roikkuvaa mursua. Muuten kaksivuotiasta tuntui eläimiä enemmän kiinnostavan vanhan nelikerroksisen talon leveät kierreportaat :) Totesin taas, että onneksi on museokortti, sillä muuten aikuisen sisäänpääsystä olisin joutunut maksamaan 21 euroa.

Ehdimme viettää myös paljon aikaa kahdessa mummin kodin lähileikkipuistossa, mikä sekin tuntui olevan vilkkaalle pikkupojalle juhlaa. Ja seurata pitkä tovi ”isompien” poikien jalkapallopeliä viereisellä urheilukentällä. Rakentaa monta palikkatornia, kannella mummin ulkomailta keräämiä kiviä huoneesta toisen - miten sileitä ne olivatkaan poskea vasten - ja leikkiä mummin vanhoilla kaulakoruilla.

Vierailijaa varten olin kellarikomerosta hakenut taaperon matkasängyn, jonka petasin oman sänkyni viereen. Ja molemmat nukuimme yllättävän hyvin. Kiitos käynnistä, iloinen Pikkumies :)

Syyskuu.

Upeat syyssäät senkun jatkuvat - päivisin edelleen noin 15 astetta tai enemmän :) 

Savukalaa ja munkkirinkilöitä

Vielä yksi ja ehkä :) viimeinen postaus syyskuun Tallinnan reissulta. Kadriorgin puiston (täällä) lisäksi halusin ja ehdin käydä puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta olevassa Nömmen kaupunginosassa Tallinnan lounaiskulmassa. 

Nömme alkoi kiehtoa, kun parissakin Tallinna-jutussa törmäsin Nömmen toriin, jota kehuttiin kaupungin viehättävimmäksi toriksi. Joten tori-ihmistä alkoi heti kiinnostaa… Eikä Nömme pettänyt - kuin olisin hypännyt jonnekin 1960-luvun lapsuuteni maisemiin.

Tosin kehuttu tori oli sateisena syyskuun torstaiaamuna yllättävän tyhjä ja vaisu. Toiminnassa olivat lähinnä vain hedelmiä ja vihanneksia myyvät kojut - täynnä tavaraa ostajia odottamassa - sekä jokunen tuoretta kalaa ja ”sekatavaraa” myyvä koju. Muut kojut olivat osin tyhjiä ja osin muuten vain kiinni. 

Mutta Nömmestä löytyi muuta mielenkiintoista. Edelleen toiminnassa oleva söpö rautatieasema, jonka yhteydessä oli pieni, alueen historiasta kertova museo, mutta joka harmikseni oli kiinni. Ja viehko ja vanhanaikainen Sööriku kohvik - nimensä mukaisesti tunnettu vastapaistetuista rinkulamunkeistaan. Halpoja ja hyviä, minkä todisti se että useimmat paikallisista söivät 2-3 kpl kerrallaan :) 

Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, kuten ”Nömmen perustajan” baltiansaksalaisen Nikolai von Glehnin (1841-1923) linna ja tätä ympäröivä puisto, monta kutsuvaa kuppila/ravintolaa ja kolme kiintoisaa kirkkoa. Kaikesta tästä ja myös muusta voi lukea lisää Hennan Sooloilua-blogista (täällä). 

Nömmeen palaan - ja silloin aion matkustaa sinne paikallisjunalla :) Ajatuskin lyhyestä junamatkasta pienelle paikallisasemalle tuo mieleen lapsuuden junamatkat Tampereelta Karkun asemalle Karkun mummin ja taatan luokse - isäni lapsuuden kotiin…

Vastasavustettua ja -hiillostettua kalaa Nömmen torilla.

Nömmen pieni kauppahalli, jonka takana oli tori.

Nömmen rautatieasema

Tietenkin löysin myös söpön kukkakaupan :)

Munkkikahvila, jota ei kannata jättää väliin :)

Vastapaistettuja munkkirinkilöitä

Kävelyllä kuvattua

Tehtaankatu 9:n koristeelliset ulko-ovet on vuonna 1902 suunnitellut 

rakennuksen arkkitehti Usko Nyström (1861-1925).

Yllätys porttikongissa

Tallinnan Muurivahe-kadulla kannattaa kurkistaa kuvassa vasemmalla näkyvän keltaiseksi rapatun talon porttikongista. Pari askelta otettuaan seisoo kiehtovassa minipuutarhassa vanhojen muurien keskellä. Kuin olisi kurkistanut ja astunut satuun…

Kivimuurit ja jännittävä puutarha ovat jäänteitä paikalla keskiajalla olleesta dominikaanisten kerjäläisveljien luostarista. Luostari perustettiin 1200-luvun puolivälissä ja suljettiin 1500-luvulla uskonpuhdistuksen ja luterilaisuuden levittäytyessä kaupunkiin. Pian sulkemisen jälkeen lähes koko kortteli tuhoutui tulipalossa - ainostaan luostarin itäsiipi säästyi tulelta. Itäsiivessä oli sijainnut mm. munkkien makuusali ja muita tiloja, joihin pääsi vain luostarin asukkaat (ns. klausuuri). 

Mittavan entisöinnin jälkeen lähes tuhoutuneen luostarin itäsiipi avattiin yleisölle vuonna 1968. Nykyään tiloissa toimii Dominikaaniluostarimuseo, joka on avoinna turisteille yleensä kesäkuukausina.

Kolmikerroksinen vanha rakennus - tai oikeastaan sen osa - hurmasi. Puutarha/sisäpihojen lisäksi ihailin alkuperäisiä paksuseinäisiä holvikäytäviä ja kauniisti holvattuja kattoja. Toisessa kerroksessa oli vanha kirjasto ja kellarista löytyi jännittävä pieni kappeli, jonka seinille oli kiinnitetty muualta kaupungista löytyneitä keskiaikaisia kivilaattoja ja vaakunoita. 

Vanhan luostarin keskiajalta säilyneessä itäsiivessä oli kiehtovaa kävellä, tunnustella sen paksuja muuriseiniä ja ihmetellä kapeita porraskuiluja. Kokonaisuutena tila oli yllättävän pieni ja intiimi - kaikkinensa ehkä viitisen huonetta. 

Vähän harmitti, että hieno tila oli pilattu sillä, että se toimi samalla myös galleriana. Seinille oli ripustettu 2000-luvulla otettuja valokuvia ja yhdessä huoneessa oli esillä parikymmentä vanhaa kirjoituskonetta…

Vasta kotona äkkäsin, että oli piipahtanut lyhyesti tuossa vanhassa luostarissa Parasystävän ja Inan kanssa jo kesällä 2013 (täällä), vaikka se ei ollut pysyviä muistijälkiä jättänytkään…

Porttikongin perältä löytyy lumoava, pieni puutarha.

Komean holvisalin takaseinällä olevasta piirroksesta näkyy, 

miten luostari aikoinaan valtasi koko korttelin.

Ainostaan punaisella merkattu itäsiipi on säilynyt nykypäivään, ja kunnostettuna auki museona.

Kellarissa on säilynyt pieni kappeli

Komeasti holvatussa salissa esiteltiin mm. vanhoja kirjoituskoneita.

Luostarimuseon takaa löytyi toinen, jopa etupihan puutarhaa kiehtovampi sisäpiha.

Musumägi

Hetk pärast suudlust, 2007 

 

Tallinnassa tulee harvoin kiivettyä pienelle kukkulalle, joka on Vanhankaupungin pääsisäänkäynnin vieressä, aivan kukkakojujen takana. Kannattaa joskus kipaista, sillä sieltä on kiva näkymä pääportin kahdelle komealle vartiotorneille :) 

Kukkulan nimi on muuten viroksi Musumägi - eli Pusumäki suomeksi :) Voisihan siellä pari pusua joskus vaihtaakin, jos sikseen tulee… Pienessä puistossa on kaksi Tallinnassa syntyneen kuvanveistäjän Tauno Kangron (s.1966) pusupatsastakin: Hetki ennen suudelmaa ja Hetki suudelman jälkeen. 

Vähän niin kuin esimerkkinä…

Hetk enne suudlust, 2007