Näkymiä kämpiltä

Ei uskoisit, että kuvat on otettu yhdeltä ja samalta Fuengirolan rantabulevardin parvekkeelta vajaa kahden viikon sikana. On iltaa ja aamua - myrskyä ja tyventä. Ja kuun kajoa ja auringon aavistusta.

Kaunista ja viihdyttävää. Ja paljon jää vielä kuvaamatta…

Gorilloja ja jättikilpikonnia

Tämä viikko täällä eletään puolivuotiaan pikkupojan ehdoilla, kun hän on äitinsä Opiskelijatytön kanssa vieraanamme. Yhdessä ollaan nautittu talven lempeästä auringosta, meren kohinasta, lokkien lentelystä ja pitkistä kävelyistä. Ja käyty mm. Fuengirolan eläintarhassa BioParkissa. 

Mummille BioPark on tuttu jo viime joulukuulta 2023 (täällä). Ja edelleen tykkäsin. Vehreä ja selkeä, hyvin opastettu eläinpuisto. Upeasti toteutettu ja helposti saavutettavissa. Ja ainakin sai vaikutelman, että eläinten olosuhteet on pyritty järjestämään mahdollisimman hyvin, sikäli kun se vangeudessa on mahdollista. 

Monia eläimiä pääsi ainakin näin turisti- ja hellekauden ulkopuolella katsomaan lähietäisyydeltä. Tällä kertaa ihmettelin mm. krokotiilejä, joita alkuun luulin muovieläimiksi :) ja Galapagos-saarten jättikilpikonnia. Yllätyin tiedosta, että ne nukkuvat noin 18 tuntia vuorokaudessa ja voivat elää ilman vettä ja ruokaa lähes vuoden.

Erityisen mukavaa oli taas - kuten myös vuosi sitten (täällä) - seurata gorillojen ja orangien puuhailuja ja leikkejä. Etenkin kun orangien aitaukseen oli päässyt livahtamaan kaksi leikkisää saukkoa, joissa riitti orangeille ihmettelemistä. Oli ilo huomata, miten lempeästi eläintenhoitajat ohjasivat vierailijoita ulos väärästä aitauksesta :)

Uskon, ettei tämäkään BioPark-visiitti jäänyt vielä viimeisekseni…..

Jj

Kävellen Mijaksesta

Oikeastaan ajoin bussilla Mijaksen kylään (täällä) ensisijaiseksi sen takia, että halusin kävellä 430 metriä meren pinnan yläpuolella, vuoren rinteellä olevasta kylästä alas merenrantaan Fuengirolaan. Aiemmin tosin kirjoitin, että ”aikomukseni ei ollut lähteä kävelemään ylös vuoristoon” (täällä) - mutta alas kävelemisestä en puhunut mitään :)

Ennen lähtöä olin etsinyt netistä tietoa Fuengirolan kävelyreiteistä ja törmännyt mm. Ailan ja Juhan maaliskuussa 2023 kirjoittamaan blogitekstiin ”Mijas Pueblosta Los Bolichesiin kävellen” (täällä). Ailan ja Juhan tekstin kannustamana ja sieltä löytyvien reittiohjeiden opastamana uskalsin lähteä kävelemään Mijaksen rinteille - ensimmäistä kertaa - ja yksin. Toki minulla oli tukena myös GoogleMaps, josta löytyi useampi kävelyreitti kylästä alas Fuengirolaan ja muihin Aurinkorannikon lähikyliin.

Kysyin sekä Fuengirolan että Mijaksen turisti-infoista, josko heillä olisi vaelluskarttoja Mijas-vuoren rinteille. Molemmista sain saman suurpiirteisen reittikartan, johon ei kuitenkaan ollut merkattu kävelyreittejä Mijaksen kylästä alas Aurinkorannikolle. Tätä kysyessäni sain vastaukseksi, että alas laskevat polut kulkevat pääosin yksityisten tilojen ja maiden poikki, minkä takia infopisteet eivät voi jakaa painettuja reittiohjeita.

Vähän minua jännitti, koska aiemmat luontovaellukseni ulkomailla olen aina tehnyt joko oppaan tai Ukin kanssa, en koskaan ypöyksin. Luotin kuitenkin siihen, että matka oli suht lyhyt - vajaa 10 km - ja kulki koko ajan ns. ihmisten ilmoilla. Ja uskoin/toivoin, että myös wifi ja GoogleMaps toimisivat koko matkan. 

En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että otin paljon valokuvia ennen kävelyreitille lähtöä, mikä tyhjensi puhelimen akkua. Minulla oli latausjohto mukana, mutta en huomannut ladata puhelinta pysähtyessäni kylässä kevyelle lounaalle. Akun säästämisen takia valokuvat kävelyreitiltä jäivät vähäisiksi ja reittiäkin tarkistin GoogleMapista vain harvakseltaan. 

Päätin seurata Ailan ja Juhan blogissa suosittamaa reittiä, joka kiersi San Antonin kappelin (Ermita de San Anton) kautta. Ja se osoittautui hyväksi valinnaksi. Reitti kappelille oli helppo löytää ja viimeinen käännös ”isommalta” tieltä kappelille oli merkitty isolla tienviitalla. 

Muutenkin reitti eteen- ja alaspäin kappelilta oli aika selkeä - tosin ajoittain jyrkähkö ja osin edellisviikon sateiden runtelema. Ja pari hankalaa risteystä selvitin nopeasti GoogleMapsin avustuksella. Ja wifikin toimi koko matkan ajan :)

Ongelmia minulle tuli vasta, kun pääsin rantakaupunkien ensimmäisille taloille. Alkoi sokkelointi talojonojen ja pikkukatujen välissä, ja aloin sooloilla enkä enää seurannut Googlen karttoja. Tämä tietty kostautui, ja eksyin alarinteen hiljaisille kaduille ja autioihin nukkumalähiöihin. 

Lopulta nousin ensimmäiseen vastaan tulevaan pikkubussiin. Ja kiemuraisen bussimatkan ja lukuisten pysähdysten jälkeen pääsin kuin pääsinkin tutulle Los Bolichesin juna-asemalle, josta jatkoin kävellen vuokrakämpälle rantabulevardille.

Perille tulin janoisena ja jalat väsyneinä, mutta mieli tyytyväisenä - ja ylpeänä. Ja 23000 askelta mittarissa :)

Kävely Mijaksen kylältä San Anton -kappelille.

Kaunis ja pieni San Antonin kappeli oli harmikseni suljettu.

Kävelyvaihtoehtoja San Anton -kappelilta Los Bolichesiin

Viime viikkojen sateiden jälkiä…

Aurinko paistoi koko kävelyn ajan täysin pilvettömältä taivaalta, 

vaikka sääennuste oli luvannut viileää ja ajoittaista tihkusadetta.

Minulla, joka yleensä varaudun kaikkeen, oli repussa vain sadetakki, 

mutta ei hattua eikä aurinkovoidetta.

Onneksi mukanani oli puuvillainen kaulahuivi - hätä keinot keksii :)

La luna llena

Tänään on täysikuu :)

Kuvattu eilen vuokra-asunnon parvekkeelta.

Mijaksen museoita

Casa Museo Muncipal, jonka sisäänkäyntiä koristivat ranskalaisen kuvanveistäjän 

vuonna 1916 valmistamat Herkuleksen päät. 

Pitihän museorotan - kiitos nimestä MK - etsiä myös Mijaksen kylästä (täällä) museoita. Ja löytyihän niitä. Etukäteen olin päättänyt käydä ainakin yhdistetyssä koti- ja kotiseutumuseossa (Casa Museo Municipal), joka löytyi San Sebastianin kirkkoa vastapäätä Plaza de la Libertad -aukiolta. Olenhan viime aikoina hurahtanut kotimuseoihin - muun muassa :)

Mijaksen koti- ja kotiseutumuseo toimi sata vuotta sitten rakennetussa, entisessä Kaupungintalossa. Kiinnostavinta kaksikerroksisessa museossa oli juuri kotimuseo kaikkine tilpehööreineen. Ja kotimuseossa viehättävintä oli viiniköynnösten peittämä ja kukkien valtaama sisäpiha. 

Kiinnostavaa oli myös nähdä asunnon yläkertaan rakennettu ikkunaton huone, jonne sisäänkäynti oli viereisen komeron kautta. Monissa paikallisissa taloissa oli kuulemma ollut tällaisia ”salahuoneita”, joissa saattoi useita vuosia piileskellä talonväen sukulaisia, jotka olivat Espanjan sisällissodassa taistelleet tasavaltalaisten joukoissa kenraali Francon armeijaa vastaan.  

Toinen museo, johon törmäsin sattumalta, oli vuonna 1972 avattu miniatyyrimuseo Carramato de Mijas. Museossa oli esillä pienoismalleja, jotka espanjalainen Juan Elegido Millan (1912-1975) - tunnettu mm. hypnotisoijana ja taikurina taiteilijanimellä professori Max - oli kerännyt maailmaa kiertäessään. Alkuun museon nimi olikin El Carramato de Max (suomeksi Maxin vaunu), kunnes ”professori” kuoli pari vuotta museon perustamisen jälkeen, ja Mijaksen kunta ryhtyi hoitamaan museota. 

Astuin tosi epäluuloisena - mutta kiinnostuneena - tähän euron maksavaan pieneen vaunumuseoon, ja yllätyin positiivisesti. Vaunumaisen huoneen seiniä kiersi pöytä, jolle oli aseteltu noin 40 lasikupua, joiden sisällä oli toinen toistaan pienempiä luomuksia. Jotta teoksista näki edes jotain, useimpia niistä piti katsella valtavasti suurentavien linssien läpi. Onnistuin näkemään mm. hammastikkuun veistetyn balettitanssijan, riisin jyvään maalatun Viimeisen ehtoollisen ja nuppineuloihin piirrettyjä muotokuvia. 

”Hullun hypnotisoijan” miniatyyrikokoelma käsitti 30 000 teosta, mutta museossa niistä oli esillä ”vain” vajaat 400. Kokonaisuudessa näyttely oli outo ja hämmentävä, mutta yllättävän mielenkiintoinen. Eli käymisen arvoinen tämäkin museo :)

Mijakseen täytynee palata, sillä minulta jäi näkemättä ainakin nykytaiteen museo, suklaatehdas ja härkätaisteluareena. Kaikkia näitä markkinoidaan adjektiivilla pieni, joten sopinevat hyvin minulle… 

Sisäänkäynnin yhteydessä oli komea uuni.

Alakerran keittiö oli talon keskipiste.

N

Talon mahdollisia asukkaita :)

Makuuhuone lastensänkyineen.

Ikkunaton salahuone

Miniatyyrimuseo Carramato de Mijas

Lähes 400 pienoismallia lasikupujen ja suurentavien linssien alla - kissan vartioimana :)

Ecuadorilainen Willy Munoz oli maalannut Yhdysvaltojen entisen presidentin 

Abraham Lincolnin muotokuvan nuppineulan päähän. Edessä kuva suurennettuna.

Lincolnin muotokuvaa pidetään usein maailman parhaana miniatyyrina.

Kotimuseon kaunis ja vehreä sisäpiha, josta en onnistunut ottamaan parempaa valokuvaa…

Mijas miellytti

Ermita de la Virgen de la Pena eli Kalliokappeli

Matkustin eilen bussilla Fuengirolasta läheiseen Mijaksen kylään (Mijas pueblo). Bussi nro 122 lähtee noin puolen tunnin välein Fuengirolan linja-autoasemalta (Estacion de Autobuses), joka on korttelin päässä juna-asemalta (Estacion de Tren). 

Minun oli alkuun vaikea löytää bussin oikeaa lähtöpaikaa, sillä se lähtee linja-autoaseman edestä Av. Matias Saenz de Tejada -nimiseltä kadulta eikä C. Alfonso XIII -kadun puolelta, kuten useimmat muut lähiseudun busseista. Pienen etsiskelyn jälkeen pääsin kuitenkin hyvin matkaan, ja ostin vajaa kaksi euroa maksavan matkalipun suoraan kuljettajalta.

Matka ylös vuoren rinnettä Mijaksen kylään kesti puolisen tuntia. Päätepysäkki oli kylän keskustassa turisti-infon (Oficina de turismo) vieressä. Toimistosta sain ilmaisen kartan sekä kylästä että lähiseudun vaellusreiteistä. Vaelluskartta oli aika suurpiirteinen, mutta siitä sai hyvän yleiskäsityksen reittien pituuksista ja vaikeusasteista.

Tällä kertaa aikomukseni ei ollut lähteä kävelemään ylös vuoristoon, vaan kierrellä rauhassa Mijaksen kylää. Viimeksi kävin kylässä Aurinkorannikolla pysyvästi asuvan tuttavapariskunnan autokyydillä helmikuussa 2019, ja silloin petyin (täällä).

Nyt halusin antaa Mijakselle uuden mahdollisuuden. Onneksi tein niin, sillä tällä kertaa tykästyin kylään :) Lumouduin etenkin näkymistä - ympärillä kohoavista vehreistä vuorista, joiden huippuja ohi lipuvat pilvet hipoivat, ja alhaalla pilkottavasta sinisestä merestä. Ja kun meitä turistejakin oli ilahduttavan vähän, niin myös kylän kiertely ilman kummempaa päämäärää oli mukavaa. Puhumattakaan, että myös sää suosi - aurinko paistoi ja lämpötila kohosi yli 20 asteen :)

Lampsiessani kujia törmäsin mm. kahteen pieneen kappeliin, jotka molemmat olivat ilokseni avoinna - Ermita de la Virgen de la Pena eli Kalliokappeli ja Iglesia de San Sebastian. Tarinan mukaan 400-500 vuotta sitten kaksi lasta löysi nykyisen Kalliokappelin paikalta - kahden kyyhkysen johdattamana - Neitsyen kuvan. Joitakin vuosia myöhemmin paikallinen munkki kaivoi samalle paikalle kallion sisään pikkuruisen rukouspaikan. Nykyään tämä 20-paikkainen Kalliokappeli on suosittu vihkikirkko ja Virgen de la Pena Mijaksen suojeluspyhimys. Tämän kummempaa historiaa en erikoisesta kappelista löytänyt…

Vapauden aukiolla oleva toinen pieni kirkko - Iglesia de San Sebastian - lumosi vaatimattomuudellaan. Jos sattuu kävelemään tämän 1700-luvulla rakennetun kirkon ohi, suositan kurkistamaan sisälle. Pienen kirkkosalin rauha ja sopusuhtaisuus saattaa yllättää :)

Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki silti Mijaksen kylää ympäröivä luonto ja sen vahva läsnäolo kylässä. Kaipuu vuorille ja vaeltamaan alkoi kyteä…

Kromeluuri Kalliokappeli on suosittu vihkikirkko :)

Kalliokappelin edessä olevaa puistoa.

Sopusuhtainen kirkko - Iglesia de San Sebastian - Vapauden aukiolla (Plaza de la Libertad).

Edessä Plaza Virgen de la Pena ja takana kohoaa Mijaksen vuori.

Vuorenrinteessä näkyy valkoinen Ermita del Calvario (Calvarion kappeli), 

josta lähtee merkattuja, eripituisia ja -tasoisia vaellusreittejä.

Kaupungista voi ihailla niin vuoria kuin merta.

Mijaksen valkoinen kaupunki Mijaksen vuoren juurella. 

Toinen aamu

Kauniiseen aamuun sain herätä myös toisena Espanja-päivänä :) Valokuvassa näkyy Fuengirolan satamaa, joka näkyy vuokra-asunnon parvekkeelta. Tai näkyy ja näkyy - valokuvan on otettu aamulla vähän ennen kahdeksaa, jolloin aurinko vasta kajottaa taivaanrannan takaa.

Alla taas on valokuva asunnon makuuhuoneen ikkunasta, josta kuvasin valkoista kaupunkinäkymää noin yhdeksän aikoihin, auringon jo noustua. Kaunista molempiin suuntiin…

Päivä on kulunut rantoja kävellessä ja ruokavarastoja täydentäessä. Eilen syötiin grillattuja tuoreita ja isoja katkarapuja ja täksi illaksi on varattu grillattu kokonainen broileri ja valmista paellaa, joita riittänee huomiseksikin.  Ja seuraksi hyvää Amstelin alkoholitonta olutta :)

Päivän kohokohta on ollut se, kun Muru tapasi rannalla espanjalaisen serkkunsa - toisen valkoisen kääpiösnautserin. Innoissaan he haistelivat toisiaan ja löysivät heti yhteisen sävelen - ja koirien kielen. Toisin kuin me emännät. En edes äkännyt udella espanjalaisen serkkukoiran nimeä, mikä jäi minua harmittamaan. Sen ehdin ymmärtää, että emäntä puhui vain espanjaa.

Josko ehdimme törmätä vielä toistamiseen…

Perillä auringossa :)

Eilen illalla pääsin Muru-koiran kanssa onnellisesti Norwegianin kyydillä Malagaan, ja sieltä edelleen Ukin ja taksikuskin kyydillä Fuengirolaan - tuttuun vuokra-asuntoon meren rannalle aivan kaupungin länsipäädyssä. Samaan kahden makuuhuoneen huoneistoon, jossa vietin useamman viikon myös viime talvena (täällä). 

”Onnellisesti” kuvaa hyvin Murun ja minun matkaa, sillä alku Helsingistä ei näyttänyt lupaavalta. Olimme juuri nousemassa lentokoneeseen - valmiiksi jo vähän myöhässä - kun koneeseen nousu keskeytettiin ja ilmoitettiin, että joudumme sittenkin vaihtamaan vielä konetta. ”Tekninen vika”. Onneksi kentällä oli vapaa Norwegianin kone, joten pääsimme lähtemään vain runsaat kaksi tuntia myöhässä. 

Murulle tämä tuotti hieman hankaluuksia. Olin pissattanut koiran viimeksi kahdeksalta aamulla, ja koneenhan piti lähteä kahdeltatoista. Pääsimme kuitenkin lähtemään vasta kahden aikoihin, ja perillä Malagassa olimme vasta seitsemän jälkeen Suomen aikaa. Ja koira oli päässyt pissalle viimeksi kahdeksalta aamulla.

Lentokentällä on kaksi koirien ”käymälää” - yksi Shengen-alueella ja toinen ei-Shengen -alueella. Koneen lähdön myöhästyessä yritin käyttää Murua pissalla, mutta Shengen-alueen ”ulkokäymälä” oli lumen vuoksi suljettu. Ja tämä kostautui lähes viiden tunnin lennolla. 

Muru oli rauhallisesti ja hipihiljaa omassa kassissaan neljä tuntia, minkä jälkeen se alkoi haukkua ja ulista lohduttomasti. Laskin tunteja ja päättelin, että sillä oli varmaan pissahätä, ja laskeutumiseen oli vielä runsaat puoli tuntia. Enkö voinut tehdä mitään…

Haukkumista kesti puolisen tuntia, minkä jälkeen se loppui lähes seinään - yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Raukalla oli todella ollut pissahätä, mikä selvisi kun olimme laskeutuneet Malagaan. Kaksi edellistä lentoa Helsingin ja Malagan välillä olivat olleet ajallaan ja Muru oli pärjännyt loistavasti (täällä). Mutta ei enää tällä kertaa…

Mutta nyt kaikki on hyvin. Aurinko paistaa, eikä ole liukasta. Aamukävely tutulla rantareitillä maittoi meille molemmille. Ja rantakahvilan pitäjäkin tervehti iloisesti viime vuodelta tuttua mummia ja murua :)

Aamuinen meri kuvattuna Fuengirolan asunnon parvekkeelta.

Mutta ei Kaivarinkaan aamuissa ollut valittamista :)

Kuva otettu vähän ennen tammikuun lumisateita. 

Kahvia sydämellä

Merikortteli on - nimensä mukaisesti - korttelin kokoinen rakennuskompleksi, jossa 1900-luvulla toimi mm. Suomen kaapelitehdas, joka valmisti puhelinkaapeleita puhelinverrkkoja varten. Tämän vuosituhannen alussa punatiilisen korttelin rakennukset saneerattiin ja sisätilat uusittiin toimisto- ja liikehuoneistoiksi. 

Merikorttelista on löytänyt toimitilansa mm. kehuttu ja suosittu ravintola BasBas ja sen pikkusisko BasBas Kulma, joiden herkkujen maistelusta olen keronut syyskuussa 2017 (täällä) ja marraskuussa 2022 (täällä), sekä kahvila/sisustuskauppa Moko Market (täällä) ja Telakkakadulle avautuva kahvila Levain (täällä). Kaikki viihtyisiä ja kokemisen arvoisia paikkoja :)

Tällä viikolla testasin korttelin pienintä ja huomaamattominta kahvilaa Kaffa Roasterya. Mukava kahvipaikka, jonka perältä löytyy leppoisia sohvia, vaikka ovelta näyttää että kahvilassa olisi vain korkeita baarijakkaroita.

Kaffan kahvit paahdetaan paikan päällä, sillä viereisessä huoneessa, lasiseinän takana on oma paahtimo. Iltasanomien mukaan kahviammattilaiset valitsivatkin Kaffa Roasteryn vuoden 2024 parhaaksi kahvilaksi. 

Jos jossain, niin täällä oli sopiva kokeilla harvoin juomaani flat white -kahviannosta, joka tehdään tuplaespressoon. Ja maistuihan se mummillekin :)