Parveke merelle

Parasta Fuengirolan vuokrakämpässä on merelle aukeava parveke. Aamuisin parvekkeelta saa seurata upeaa näytelmää, kun aurinko nousee meren horisontin takaa (täällä). Sama näytelmä toistuu päivästä toiseen, mutta silti joka päivä erilaisena ja ainutlaatuisena.

Jaksan pitkiä aikoja - aamulla, päivällä tai illalla - seistä tai istua partsilla ja vain katsella ja ihmetellä edessä aukeavaa merta ja taivasta. Seurata aaltojen liikkeitä, lokkien lentoa ja vaihtuvia tähtikuvioita. Ja tietysti pilviä, jotka saattavat lyhyessä ajassa muuttaa niin muotoaan kuin väriään. 

Erityisesti tykkään tuijottaa kuuta ja arvuutella, mistä se milloinkin nousee. Ja ihmetellä, miten nopeasti se kasvaa ohuesta sirpistä pyöreäksi täyskuuksi ja päinvastoin.

Väliin parvekkeelta saa seurata myös erityisiä luonnon näytelmiä. Kuten viikonloppuna, jolloin lyhyen sateen jälkeen taivaalle ilmestyi koko taivaan kannen ylittävä sateenkaari. Ja hetken näkyvissä oli jopa kaksi rinnakkaista sateenkaarta :) 

Kyllä meitin kelpaa…

Dalia ja Kurt Ardia

Salvador Dali: Mujer con zabato (Nainen kengän kanssa), 1969

Pablo Picasson teosten (täällä) lisäksi Mijaksen pienessä nykytaiteen museossa (CAC) on nähtävillä kymmenkunta Salvador Dalin (1904-1969) teosta - jokunen maalaus, grafiikkateos ja pienikokoinen veistos - sekä pari-kolme kertaa vuodessa vaihtuva, ulkopuolisen taiteilijan näyttely.

Helmikuun puoleen väliin asti ulkopuolisena taiteilijana on tanskalainen Kurt Ard (s.1925). Tänä vuonna sata vuotta täyttänyt taiteilija on vuodesta 1972 lähtien asunut pysyvästi Espanjassa, ja Visions of Andalusia -nimisen näyttelyn parikymmentä maalausta kuvaavatkin valokuvamaisen pikkutarkasti juuri Andalusian luontoa ja arkea 1980- ja 1990-luvuilla.

Kurt Ardin värikylläiset maalaukset olivat jopa niin realistisia, että alkuun minä luulin niitä valokuviksi :) Elämäntyönsä kuvataiteilija teki kuvittajana useissa kansainvälisissä sanoma- ja aikakausilehdissä.

Salvador Dalin töistä tykkäsin eniten Mujer con zapato -nimisestä kaiverruksesta, jota viininpunainen paspartuuri ja kultainen kehys hienosti korosivat. Sopivasti leikkisyyttä ja huumoria makuuni. Jännää katsottavaa oli myös täysin eri tyylinen värikäs litografia joutsenista, jotka heijastuivat lammen pintaan elefantteina :) Dalin teoksistahan aloin pitää vasta viime keväänä, kun katselin niitä Madridin Reina Sofia -museossa (täällä). 

Mukavaa katsottavaa sekä Dalin että Ardin teokset. Pienimuotoiset näyttelyt sopivat minulle paremmin kuin usein ruuhkaiset suurmuseot, vaikka kuuluisimmat ja tunnetuimmat taideteokset ovatkin nähtävillä vain jälkimmäisissä… 

Ardiin tykästyin ehkä myös siksi, että hänen omakuva 60-vuotiaasta itsestään toi mieleeni 58-vuotiaana vuonna 1982 kuolleen isäni (täällä). Miehen asennossa, rennossa vaatetuksessa ja tukan leikkauksessa oli jotain tutun oloista... Ja jopa tutun näköinen rannekello :)

Salvador Dali: Cisnes reflejados como elefantes (Joutsenet heijastuvat elefantteina), 1964

Kurt Ard: Chumbera soleada, 1988

Kurt Ard: Despues de la tormenta, 1988

Kurt Ard: Self portrait, 1986

Pari Picassoa

Escena erotica (Eroottinen näky), 1968

Mijaksen kylän keskustassa on runsaat kymmenen vuotta toiminut nykytaiteen museo CAC Mijas, jonka kokoelmiin kuuluu noin 400 teosta - lähinnä espanjalaisten nykytaiteilijoiden tuotoksia. Näistä runsas neljännes on Malagassa syntyneen Pablo Picasson (1881-1973) grafiikkaa ja keramiikkaa.

Pienessä museossa on kaksi kerrosta. Ensimmäisessä kerroksessa on Picasson teosten pysyvä näyttely, jossa tällä kertaa oli esillä kymmenkunta taiteilijan litografiaa ja kaiverrusta sekä ehkä noin 30 keramiikkateosta, lähinnä erilaisia lautasia ja seinälaattoja. Toisessa kerroksessa oli joitakin Salvador Dalin teoksia ja vaihtuvana näyttelynä tanskalaisen Kurt Ardin maalauksia, joista lisää huomenna…

Astuessani sisään museoon huomasin heti näyttelyn ainoan kookkaamman ja värikkäämmän teoksen, joka esitti Picasson toista ja viimeistä vaimoa Jacqueline Roqueta (1926-1986). Picasso tutustui Jacquilineen 1950-luvun alussa, he menivät naimisiin vuonna 1961 ja elivät yhdessä pari kymmentä vuotta - Picasson kuolemaan asti. 

Viimeisestä vaimostaan Picasso maalasi eniten muotokuvia kuin kenestäkään muusta ihmisestä. Pelkästään vuonna 1963 - jolloin Picasso oli 82- ja Jacqueline 37-vuotias - taiteilijan kerrotaan maalanneen hänestä 160 muotokuvaa. Yksi näistä lukuisista muotokuvista - tosin aika vaatimaton - oli esillä Mijaksen museossa: vesivärein tehty kuva 31-vuotiaasta, ärtyneen näköisestä Jacquelinesta.

Keramiikkatöistä tykkäsin etenkin muutamalla viivalla käsittelemättömälle punasavilaatalle tehdyistä tanssijoista sekä valkosavilautasesta, jolle picassomaiseen tyyliin oli maalattu neljä lomittaista kasvoprofiilia. 

Käymisen arvoinen, ikkunaton pikkumuseo, jossa taideteoksia sai katsella ja valokuvata sananmukaisesti omassa rauhassa. Runsaan puolen tunnin vierailuni aikana museossa ei lisäkseni käynyt ainuttakaan toista ihmistä :)

Jacqueline, 1957

Cuadrado con bailarines A (Tanssijoita neliössä A), 1971

Quatre profils enlaces (Neljä profiilia yhdessä), 1949

Pieni nykytaiteen museo CAC Mijas (Centro de Arte Contemporaneo) Calle Malaga -kadulla.

Kuutamo Costalla

Aamukuu makkarin ikkunasta

Täällä taas

Maanantaina lensin Murun kanssa kuudeksi viikoksi Espanjaan meren rannalle lähelle Sohailin linnaa Fuengirolan länsiosaan. Samaan kahden makuuhuoneen huoneistoon, jossa Ukki on viettänyt myös kaksi edellistä talvea (täällä). Miksi toimivaksi todettua vaihtamaan, vaikka se ei älyttömän kodikas olekaan :)

Heti tultuani aloin pikkuhommiin. Viereisestä verho- ja tyynykaupasta ostin värikkään pöytäliinan kympillä ja samaa sävyä olevan sohvatyynyn seitsemällä eurolla. Ja a vot, asunnosta tuli heti paljon kodikkaampi. Huomenna käyn viereiseltä joulutorilta ostamassa ison punaisen joulutähden vitosella ja lähipäivinä ajan paikallisjunalla Malagan Ikeaan, josta raahaan olohuoneeseen vielä ison maton sekä muovisen joulukuusen :)

Asunnon kohentelun lisäksi kaksi ensimmäistä päivää on kulunut lähinnä auringon kiertoa seuratessa, merta katsellessa ja kaupungin kujia kävellessä. Ja tietty ruokakaappia täytellessä - bataatteja, sipuleita, omenia, viinirypäleitä, patonkia, teetä, oliiviöljyä, Kanarian banaaneja, katkarapuja. Ja tietysti Suomi-kaupasta olen hakenut ruisleipää ja sormisuolaa…

Harmiksemme kahdelta aiemmalta vuodelta tutuksi tullut italialainen aamukahvipaikkamme La Corte Italia (täällä) on muuttanut aukioloaikojaan niin, että se aukeaa vasta puolelta päivin. Onneksi toinen aamusuosikkimme Cafe Bar Reina Ana (täällä) avataan edelleen heti seitsemän jälkeen.

Ja myös huomiseksi on luvattu aurinkoa - jee :)

Uusi pöytäliina piristää ihmeesti :)

Fuengirolan länsiosan tuttuja kujia

Cafe Reina Anan aamuherkkuja

Joulua kohti

Tonttupariskunta Punavuoren Patina -nimisen kirpputorin ikkunassa Sepänkadulla.

Hyvässä uskossa

Maa-artisokkaa ja verigreippiä

Viikolla olimme pikkuporukalla juhlistamassa Esikoisen vanhimman pojan 15-vuotissynttäreitä Kruununhaan Vironkadulla olevassa Bona Fide -ravintolassa. Kodikas hyvän ruoan ”korttelikapakka”, jonne kerrallaan mahtuu vain kahdeksan pöytäseuruetta. Ja kun vielä oli mieluisaa seuraa, sai mukavaa palvelua ja nautti maukasta ruokaa, niin siinä oli kaikki mitä mieleenjäävältä ravintolaillalta odotan. 

Bona Fidessä oli tarjolla kaksi menu-vaihtoehtoa: neljän tai kuuden ruokalajin annoskokonaisuudet. Edellinen maksoi 48 euroa ja jälkimmäinen pari kymppiä enemmän. Valitsimme neljä ruokalajia, jotka tällä kertaa koostuivat keltajuuresta ja mädistä, maa-artisokasta ja verigreipistä sekä päärynästä ja tonkapavusta plus kahdesta valinnaisesta pääruoasta, joista seurueemme kasvisyöjä valitsi juuriselleriä ja omenaa ja me muut maistelimme päivän kalaa, joka keskiviikkona oli haukea.

Kaikki annokset olivat kauniita ja maukkaita. Keltajuuresta tehty annos maistui lanttulaatikolta, joka kuuluu jouluherkkuihini, ja hauki oli kekseliäästi pakattu taikinakuoreen. Mutta parhaiten minulle kuitenkin maistui maa-artisokka ja verigreippi -yhdistelmä sekä pähkinältä maistuvalta tonkapavulla kuorrutettu päärynän puolikas. Ukki muuten ihmetteli paahdettua maa-artisokkaa maistaessaan: ”Mitä herkkulihaa tämä oikein on?”

Vuodesta 2021 toimineen Bona Fiden nimi on latinaa ja tarkoittaa ”vilpittömässä mielessä, hyvässä uskossa”. Ihan en nimen juonesta saanut kiinni… Se ei kuitenkaan haitannut, sillä nautin kaikesta - seurasta, ruoasta ja tunnelmasta. 

Lontoontytöllä, Ukilla ja minulla oli mukava juhlailta upean, tulevaisuuteen uskovan 15-vuotiaan nuoren miehen seurassa. Varsinkin kun me kaikki neljä rakastamme hyvää ruokaa :)

Keltajuurta, bergamottia ja mätiä

Päivän kala oli haukea taikinakuoressa

Päärynää ja tonkapapua

Luin kotona, että tonkapapu on eteläamerikkalaisen puun siemen, 

jota käytetään mausteena vähän muskottipähkinän tapaan.

Bona Fide Vironkadulla

Mökin valtijat

Ukin mökistä on muodostunut suurperheemme eläinten varakoti. Pisimpiä aikoja siellä on viettänyt Opiskelijatytön neljävuotias Dora (täällä). Dora on kreikkalainen ääniherkkä rescuekoira, joka nauttii mökin rauhasta ja hiljaisuudesta.

Myös Mummin Muru - 12-vuotias valkoinen kääpiösnautseri - on usein mm. matkojeni aikoina Ukin vakioseuralainen. Ikäisekseen reippaan ja liikkuvaisen koiran lenkit jäävät mökillä vähäiseksi, mutta silti koira ilmiselvästi viihtyy. Varsinkin kun Ukin ruokalautaselta ”tipahtaa” aina joku herkkupala pöydän alle, mitä ei ikinä tapahdu Mummin kanssa. Ukin syödessä uskollinen Muru istuu aina Ukin jalkojen juuressa ja mustilla nappisilmillään tapittaa Ukin syliä - hipihiljaa ja liikkumatta.

Mökin uusin vakiovieras on Lontoon tytön Love-kissa - vajaa kaksivuotias valkoinen kaunokainen (täällä). Vikkelä ja ketterä kissa selviää loistavasti kahden koiran kanssa. Seurallisesta ja ihmisiä rakastavasta Lovesta on tullut kaikkien mökillä kävijöiden lemmikki. 

Toki Ukin eläintarhaan ovat tervetulleita myös ihmisvieraat :) Viikonlopuksi odotamme Opiskelijatyttöä puolisonsa ja 1,5-vuotiaan Pikkumiehen kanssa. Vietämme yhdessä pienimuotoista pikkujoulua syöden mm. lanttulaatikkoa ja taatelikakkua (täällä). 

Syys sykkii

Kaksi syksyistä mielimaisemaani. Toinen tältä aamulta Salon mökiltä ja toinen eilisaamulta Punavuoren kaksiosta. Edellinen kuvattu mökin terassilta kahdeksan jälkeen ja jälkimmäinen kaksion olkkarista ennen puoltapäivää. 

Sanotaan, että kevät keikkuu, kun huhtikuussa väliin paistaa ja väliin sataa. Marraskuun ilmoista voisi sanoa, että syys sykkii. Yhtenä päivänä on harmaata ja sateista, mutta heti seuraavana tai jopa samana päivänä pilvien seasta saattaa pilkistää mitä ihanin aurinko. Ja marraskuisessa auringossa on jotain spessua, kun se valaisee matalalta eikä tunnu lainkaan nousevan…

Vaikka joulua kohti mennessä lisääntyvä pimeys alkaa ahdistaa, niin onneksi sykkivä syys väliin yllättää hiipivällä kauneudellaan…

Musiikkia Klubilla

Keskiviikkoiltana velipoika soitti kahden muun ukkomiehen kanssa Wallun klubilla Storyvillen alakerrassa. Pitihän mummin mennä herrojen soittoa katsomaan ja kuuntelemaan. Varsinkin kun siitä on aikaa, kun viimeksi olen käynyt velipojan keikalla ja kun keikka vielä alkoi vanhuksille sopivasti jo kello kahdeksalta :) Eikä Eduskuntatalon vieressä vuosikymmeniä ollut, aikoinaan kansanedustajien suosima ”vanhanaikainen baari” ollut minulle aiemmin tuttu. 

Itsellenikin yllätykseksi tykkäsin kovasti kolmikon - Jukka Orma (kitara), Mikko Löytty (basso) ja Harri Ala-Kojola (lyömäsoittimet) - soitosta, vaikka en koskaan mikään ”rautalankamusiikin” ystävä ole ollutkaan. Miehet soittivat ja lauloivat ”Hendrixin, Princen, vanhan bluesin, erikoisen tangon ja heittäytyvän antaumuksen hengessä”, kuten Storyvillen Instagram-sivuilla kerrottiin. Mahtuipa kahteen 50 minuutin settiin ilokseni myös pari leppoisaa kantrikappaletta.

Eli herrojen ohjelmisto oli pääosin muuta kuin olettamaani ”rautalankaa” - mitä se sitten onkaan… Kiva kun menin, sillä tykkäsin ja nautin. Paikkakin oli mukavan klubimainen eikä kuulijoita ollut liikaa, joten myös tunnelma oli mukavan iisi ja intiimi. 

Kiitos Orma, Löytty ja Ala-Kojola :)