Elämä kantaa

5-vuotias, kypärä ja pyörä - ilman apupyöriä!

Kokkisarja makuuni

Tykkään hyvästä ruoasta, mutta en itse ole kaksinen kokki. Lammaspata, juustoinen kesäkeitto ja puolukkapiirakka ovat lähes ainot bravuurini, joista onnekseni perhekin tykkää. Kokkiohjelmat eivät ole kuuluneet suosikkeihini. Mutta...

Parasystävä kehotti jo pari vuotta sitten kurkkaamaan häntä miellyttänyttä Australian MasterChefiä, mutta silloin ajatus kokkikilpailusta ei vielä tärähtänyt ja asia unohtui. Vasta tänä keväänä kurkkasin, hullaannuin ja koukutuin täysin tästä australialaisesta kokkisarjasta, jonka seitsemännen kauden (2015) finaali esitettiin viime tiistaina Nelosella. Kaudessa on 62 jaksoa, joista olen nähnyt yli puolet. Tykkäsin, tykkäsin ja tykkäsin.

Nautittavaa tosi-teeveetä, jossa on sopivasti draamaa ja jännitystä. Upeita onnistumisia ja harmittavia mahalaskuja. Kiitos Georgia, Jessica, Reynold, Billie, Rose, Sara ja 18 muuta taitavaa kotikokkia! Lisänä persoonalliset tuomarit (mm. ruutuhousuinen hudge-Matt ja hurmaava Marco, jonka yksityiselämästä juoruja riittää), jotka antavat kilpailijoille sopivina annoksina kehuja ja kritiikkiä. Tuomareilla on myös psykologista silmää, koska nujertumassa oleva kilpailija tarvitsee rohkaisevaa tukea. Kilpailusta putoajille korostetaan heidän kehitystään ja luodaan uskoa tulevaan eikä korosteta epäonnistumista. Ja ne upeat ruoka-annokset, joita kotikokit onnistuvat luomaa!

Ohjelmasta välittyy ihanasti australialainen (?) elämänmyönteisyys ja kiva tsemppihenki, joka tuntuu tarttuvan jopa katsojaan.

Muruni

Neiti kävi eilen Salossa parturissa Monan koiraEksperteillä (täällä). Rauhallinen paikka ja osaava trimmaaja. Murun turkki on tosin niin silkkinen - eli ei tavanomaista karkeakarvaista snautserin karvaa - että siitä ei paraskaan osaaja saa salonkikelpoista. Mutta riittää Mummille.

Saatiin veikeä kesäkoira, joka turkin lyhetessä vilkastui entisestään. Mummin vikkeläjalka!

Kevään keskipiste

Äitimuori 2-vuotiaana eli vuonna 1930

vanhempiensa ja 3-vuotiaan Simo-veljensä keskellä.

PS. Tunnistan takana olevista ristikko-ovista, että valokuva on otettu Helsingin kaupungin Talvipuutarhan edessä. Lasinen kasvihuone on rakennettu ja avattu yleisölle jo 1890-luvulla.

Pesä palasi

Joutsenert palasivat runsas viikko sitten Itä-Helsinkiin Roihuvuoren ja Tammisalon väliseen kanavaan. Pesä valmistui pika vauhtia viime vuotisen pesän (täällä) viereen Joutsen-Penan (täällä) avustuksella, ja viime viikolla ilmestyivät ensimmäiset munat. Tänä aamuna pesässä näkyi neljä isoa munaa.

Penan mukaan nuoripari on viime vuotisen Aku ja Iines -pariskunnan (Penan antamat nimet) jälkeläisiä. Aku ja Iines ovat pesineet kanavassa useita vuosia, mutta ovat Penan mukaan nykyään liian vanhoja munimistouhuihin ja viettävät eläkepäiviään Laajasalon lahdella.

Taas riittää lenkkeilijöille, koiranulkoiluttajille ja lintumiehille mielenkiintoista seurattavaa!

Illan ilot

Yökylässä olevat pikkupojat ja sylistä taisteleva Muru. 

Ukin loihtima savukala ja eilisen parsarisoton tähteet. 

Yksinkertainen herkkusalaatti, joka syntyy tarkasti valituista salaatinlehdistä, 

makeista hollantilaisista minitomaateista, silpotusta basilikasta, 

raastetusta parmesaatista ja hyvästä oliiviöljystä.

Ohi liitävä joutsenpari, jonka siivet viistävät jäistä vapautunutta järvenpintaa.

Kevään lisääntyvä valo. Ja Salon torilta ostetut tulppaanit.

Riikan ostokset

Yksi hamstraa kymmenittäin kenkiä - kuten Äitimuori aktiivivuosinaan -, toinen ostaa jatkuvasti teräviä lyijykyniä - kuten Ukin viikottain Akateemisesta - ja minä ostan huiveja. Joka matkalta tartttuu yksi tai useampi huivi matkaan.

Kuvan lila-harmaan pyöröhuivin ostin Riikan vanhankaupungin sokkeloista. Se on juuri sitä mitä uskon ensi talvena tarvitsevani: pehmeä, lämmittävä, sopivan kokoinen ja helposti kaulaan kiedottava. Ja hyvää matskua: 70% kidmohairia ja 30% silkkiä. Selvittäessäni netistä mitä on kidmohair, päädyin Marjut Katajalan englanninkieliselle neulesanastosivustolle (täällä). Sen mukaan kyseessä on nuoren mohairvuohen villaa, joka on tavallista mohairia pehmeämpää. Ja siltä huivi vanhan kaulassa todella tuntuu.

Ostan toisinaan myös villasukkia, vaikka itse kudonkin niitä paljon. Miksi? Eri syistä, mutta nämä luonnonvalkoiset sukat ostin Riikan jättitorilta rehellisen tuntuiselta mummolta, joka venäjäksi ystävällisesti elehtien kertoi itse ne kutoneensa. Eikä tuputtanut. Uskoin ja ostin - mielestäni halvalla eli seitsemällä eurolla. Ja purkki juoksevaa hunajaa tuliaiseksi Äitimuorille ja Poikakaverilleen!

Kivistä ja keväistä

Riikan vanhakaupunki on sopivan sokkeloinen ja vilisee samalta näyttäviä kadun nimiä, joten eksyminen on helppoa - ja kivaa. Joskin aviopari, jonka molemmat osapuolet ovat tavallista itsepäisempiä, onnistuu katuja pari päivää tarpoessaan kehittämään monta sanaharkkaa. Varsinkin kun Mummi haluaa seurata paperikarttaa ja Ukki modernisti ipadin reittiohjeita. Onneksi sovittelua on ehditty opetella vuosikymmeniä.

Kapeita mukulakivin päällystettyjä kujia ja punatiilisiä jykeviä kirkkoja riittää. Ja massiivisia, herkullisen kuluneita puuportteja. Pieniä ja isoja aukioita on tiheästi - suurin osa tosin turistikuppiloiden ja rihkamakojujen valtaamia. 

Kauneimmillaan kujat ovat aikaisin aamulla, kun keskusta on vielä eloton, ja kuluneet katukivet ja punertavat tiiliseinät saavat häiritsemättä kertoa mennyttä tarinaansa. Ja keväiset auringonsäteet pääsevät rauhassa leikkimään kaupungin kivityksillä ja rähjäisillä puupinnoilla. Ja rakastamani lilanväriset lehto-orvokit availevat kukkiaan.

Riikassa aurinko paistoi koko synttärimatkan ajan - rankkasade alkoi lentokentällä. Koti-Suomessa keskiviikkoiltana yllätti keväinen lämpö ja illan äänekäs lintukonsertti. Ihanaa täälläkin! 

Senttikauppaa suurtorilla

Riikan keskustori rautatieaseman vieressä on valtava ja eläväinen kauppapaikka, joka on rakennettu nykyiseen muotoonsa 1930-luvun alussa. Viisi 35-metristä sisähallia, laaja ulkoalue ja yli tuhat kauppiasta. Ensimmäisessä hallissa koju toisensa jälkeen sianlihaa, kanaa ja sisäelimiä (opin että sirds on sydän), toisessa kalaa tuoreena, kuivattuna ja savustettuna. Ulkona perunoita (10-30 senttiä/kilo) ja muita juureksia, ulkomailta tuotettuja hedelmiä ja marjoja. Itsekerättyjä ja -kuivattuja paikallisia yrttejä joka lähtöön. Valkosipulia ja pikkukurkkuja tuoreena ja suolattuna. Kukkia silmän kantamattomiin, metrin kokoisia hautaseppeleitä (10-20 euroa/kpl), puutarhataimia ja luonnonkukkia. Suklaata, pähkinöitä ja baakkelseja. Mutta ei Mummin kaipaamaa kahvikojua...

Ostin kaksi suklaalla päällystettyä halvapatukkaa - kuitin mukaan toinen 9 ja toinen 12 senttiä -, purkin juoksevaa hunajaa ja luonnonvalkoiset käsinkudotut villasukat. Korvasieniä olisi ollut 2 euroa/rasia ja ihania paikallisia omenia eurolla kilo.

Valko-, sini- ja keltavuokkoja 60 senttiä/kimppu - vaan eivätpä kestä koti-Suomeen.

Junalla Jurmalaan

Matalaa hiekkarantaa loputtomiin eli yli 30 kilometriä. Monentyylisiä ja -kokoisia huviloita rintarinnan eli kymmenen kylän verran - osa kunnostettuja, osa rapistuneita. Yllättävän "paljon" - eli emme olleet ainoita - kävelijöitä aurinkoisella, mutta tuulisella rannalla. Rantabulevardilla lastenvaunuja, kissoja ja jokunen turisti. Suljettuja, talviteloilla uinuvia jättihotelleja, tyhjiä ravintoloita. Mäntymetsää ja valkovuokkoja. Se on huhtikuinen Jurmala - kapea ja kiehtova kannas Itämeren ja Lielupe-joen välissä Riikasta länteen.

Tiistaiaamuna ajoimme junalla Riikan asemalta paikallisjunalla Dubultiin, yhteen Jurmalan keskuksista. Juna Riikassa on halpaa, runsaan puolen tunnin matka maksoi 1,4 euroa. Perillä nautimme pitkästa pitkästä hiekkarannasta, meren tuoksusta ja sisilialaisesta roseviinistä. Ja mitä oudoimmista huviloista, joissa joka toisessa tuntui olevan torni.

Hotelliin palatessamme huoneeseen oli ilmaantunut huurteinen kuohuviinipullo "with complements". Henkilökunta oli ilmeisesti passista äkännyt, että Ukilla on syntymäpäivä! Synttäri-iltaa vietetään hotellihuoneessa katsellen telkusta Mestareidenliigaa, syöden Riikan Rimistä ostettua herkullista siemenleipää ja mussuttaen Keskustorin jättihalleista hankittua latvialaista metvurstia. Ja Vantaan lentokentältä kannettua Fazerin sinistä!