Kukkia siellä ja täällä

Ukin mökillä valoa riittää niin sisällä kuin ruokailulasikossa ja ulkona mökkiä kiertävällä terassilla. Ja valoahan Suomen kesässä riittää - satoi tai paistoin - joten kukat viihtyvät…

Love luonnossa

Lontoontytön Love-kissa on sisäkissa, mutta väliin se pääsee emäntänsä kanssa hihnassa haistelemaan luontoa :) Ihana kissa, joka rakastaa ihmisiä ja lähes jumaloi Muru-koiraa. 

En ole tiennyt, että noin rakastettavia kissoja on edes olemassa. Olen aina pitänyt kissoja vähän oman tiensä kulkijoina enkä kovin ihmisläheisinä. Tajuan olleeni väärässä. Kissoja on monenlaisia - laidasta laitaan…

 Vajaa yksivuotias Love on ehdottomasti lempikissani :)

Mökki-illan maisemaa :)

Ei valittamista :) Varsinkin kun hellekin hellittää iltaa kohden. 

Luulen, että rannassa lipui juuri kolme härkälintua… Kaikilla oli komea punertava kaula, jota jäin ihmettelemään. Hain sisältä lintukirjan ja mielestäni tunnistin linnut härkälinnuiksi. En ole sellaisesta kuullut, mutta kirjan mukaan se ei ole mikään harvinaisuus - joten hyvin mahdollista…

Patsaita puutarhassa

Edessä Johannes Haapasalon (1880-1965) Lohdutus vuodelta 1938 ja

taustalla presidentin kesäasunnon torni. 

Viimeisenä pyöräilypäivänä tutustuimme Kultarannan puutarhaan osallistumalla 1,5 tuntia kestävään opastettuun kierrokseen. Ja ihastuin - tai oikeastaan ihastuin ennen kaikkea puutarhaan sijoitettuihin veistoksiin :) 

Presidentin kesäasunnon puutarhassa on vuodesta 2011 lähtien järjestetty joka kesä veistosnäyttely. Tämän vuoden näyttelyn nimi on Kerrostumia, ja se esittelee seitsemän suomalaisen nykykuvanveistäjän teoksia. 

En ihan päässyt kiinni, mihin nimi Kerrostumia viittaa. Alfred Kordelinin säätiön - joka Tasavallan presidentin kanslian lisäksi toimii näyttelyn järjestäjänä - nettisivuilla sanotaan: ”Puun ja kiven käyttö kuvataiteessa on yksi kerrostuma näiden materiaalien hyödyntämisen historiassa.” Tämäkään ei asiaa oikein selventänyt…

Niin tai näin, veistosnäyttelystä tykkäsin :) Tykkäsin Emma Jääskeläisen (s. 1988) At Her Fingertips -tilateoksesta, jonka materiaaleina oli käytetty norjalaista punertavaa Rose-marmoria, löydettyjä pikkukiviä ja paksua rautaketjua. Teos pitää tosin nähdä ja kokea luonnossa, sillä ainakaan minun valokuvaamana se ei päässyt oikeuksiinsa. 

Tykkäsin myös Sormenpäiden vieressä olevasta Timo Hannisen (s. 1969) Luotaimet-nimisistä graniittimunista. Sekä Kultarannan uudempaan osaan sijoitetusta Mia Hamarin (s.1976) Momemto mori -naisfigurista. Muun muassa, sillä lähes kaikkia, eri kivilajien lisäksi puusta tehtyjä veistoksia katselin ja tutkin mielelläni. 

Varakas liikemies Alfred Kordelin (1868-1917) rakennutti Kultarannan talon ja puutarhan meren rannalle - valtavalle tontille, jonka hän oli ostanut vuonna 1909. Tontin päärakennus - Lars Sonckin (1870-1956) suunnittelema komea graniittilinna - valmistui 46-vuotiaan perheettömän miehen asunnoksi vuonna 1916. 

Kordelin - yksi aikansa tärkeimpiä ja rikkaimpia suomenkielisiä liikemiehiä - kuoli vain vuosi Kultarannan valmistumisen jälkeen ns. Mommilan kahakassa. Hänet ammuttiin 49-vuotiaana omistamansa Mommilan kartanon lähellä venäläisten sotilaiden ja suojeluskuntalaisten välisessä yhteenotossa omissa syntymäpäiväjuhlissaan - osana Suomen sisällissotaa. 

Lapsettoman Kordelinin kuoltua Kultaranta lahjoitettiin Turun Suomalaiselle Yliopistoseuralle, kunnes vuonna 1922 rakennukset ja puutarha päätyivät valtion omistukseen, Kultaranta onkin toiminut tasavallan presidentin kesäasuntona 1920-luvun alusta alkaen. Kordelinin toivomuksesta valtaisa puutarha - ei rakennukset - on aina ollut avoinna myös yleisölle. 

Helsingin ensimmäinen kaupunginpuutarhuri Svante Olsson (1856-1941) ja hänen poikansa, puutarha-arkkitehti Paul Olsson (1890-1973) suunnittelivat puutarhan vanhimman ja ehkä näyttävimmän osan. Tätä ns. muotopuutarhaa hallitsee tilaan sopiva kaaripergola, joka valmistui vuonna 1916. Pääosa puutarhan muistakin rakenteista on säilynyt vuosilta 1916-1920. 

Kesät 2023 ja 2024 puutarha on ollut suljettuna Kultarannan mittavan remontin takia. Tänä aikana mm. satavuotias, yli kaksimetrinen kuusiaita uusittiin kauttaaltaan istuttamalla sen tilalle lähes kilometrin verran uusia pikkukuusia. Muutenkin puutarhan rakenteita, kuten vanhoja paviljonkeja, palautettiin 1900-luvun alun asuun. 

Sää suosi kolmepäiväistä saaristokierrostamme (täällä) - paitsi Kyltarannan puutarhassa. Koko puolitoistatuntisen opaskierroksen ajan satoi kaatamalla. Onneksi minulla oli mukana sadetakki ja -housut, kuten lähes aina :) 

Sääliksi kävi hellehameissa ja lipsukoissa aamulla matkaan lähteneitä puutarhavieraita. Onneksi kesä kuivaa, minkä kastaa…

Nuoren Wäinö Aaltosen (1894-1966) muotokuva Alfred Kordelinista 

tämän kuoleman jälkeen vuodelta 1919.

Entisöity Harry Röneholmin (1892-1951) suunnittelema Puutarhapaviljonki

ja edessä pätkä uusittua kuusiaitaa. 

Taustalla arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvistin (1882-1964) suunnittelema näyttävä kaaripergola.

Viktor Janssonin (1886-1958) Knock out (Tyrmäys) on jälkivalos 

alkuperäisestä veistoksesta vuosilta 1936-1937. Kultarannan veistos on valettu

Janssonin perikunnalla olleesta alkuperäisestä kipsimuotista vuonna 2021.

Alkuperäisen veistoksen kohtaloa ei tiedetä.

Takana hienosti entisöity Harry Röneholmin puinen Metsäpaviljonki ja

edessä osa Emma Jääskeläisen At her fingertips -nimistä teosta vuodelta 2023.

Jääskeläisen At Her Fingertips -teoksen materiaalina oli käytetty norjalaista Rose-marmoria. 

Osa Timo Hannusen Luotaimet (Avaruuden palasia) -nimisestä installaatiosta vuodelta 2024.

Mia Hamarin Memento mori, 2006-2022

Ilmeisesti arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema Musiikkipaviljonki.

 Matti Peltokankaan Merkillinen sade viime yönä -istallaatiolla oli osuva nimi:)

Levähdys Rymättylässä

Nukuttuamme yön Herrankukkarossa (täällä) jatkoimme pyöräilyä Röölän ja Rymättylän keskusten kautta Naantaliin ja edelleen illaksi Turun tuomiokirkolle - rengasreittimme päätepisteeseen. Neljäntenä eli viimeisenä retkipäivänä kertyi noin 45 kilometriä, tosin minä jättäydyin joukosta jo Naantalissa, josta jatkoin autolla Ukin mökille Saloon.

Viimeisen päivän pyöräilin pitkälti yksikseni, jolloin saatoin pysähdellä mieleni mukaan. Kahvittelemaan herkkupullia myyvään Tuulisolmuun, ihmettelemään hylättyjä huviloita, ostamaan tienvarresta vadelmia ja ihailemaan Rymättylän keskiaikaista kivikirkkoa - joka harmikseni oli kiinni. Muun muassa :)

Viihdyn yksikseni jopa pelottavan hyvin - liekö ikääntymisen tuomia juttuja…

Leipomo-kahvila Tuulisolmun herkullinen munkkikroisantti Rymättylän keskustassa :)

Rymättylän kirkko oli omistettu Pyhälle Jakobille. 

Ei ihan mun juttu

Jos pyöräretkemme ensimmäinen yöpymispaikka Pensarin saarella oli ihana (täällä), niin toisen yön nukuimme paikassa, joka ei ollut ihan minun makuuni - Herrankukkarossa Rymättylän Röölässä.

Herrankukkaro tarjosi pitkään majoitusta, kokoustiloja ja muuta viihdykettä vain ryhmille, mutta nykyään myös yksittäiset matkailijat ovat tervetulleita. Mutta ei ilman ennakkovarausta, mikä ilmoitetaan selkein kyltein majoitus- ja tapahtumapaikkaan johtavan yksityistien varressa.

Majoituspaikkana Herrankukkaro ei ollut makuuni. Sinänsä mökissä, jossa yövyin, ei ollut mitään vikaa, mutta koko paikka oli minulle liian sekava ja outo. Sekalainen seurakunta monenlaista mökkiä ja muuta viritystä. 

Mutta huumoria Herrankukkarosta ei puuttunut. Eikä mikään ihme, sillä paikan on perustanut muusikko ja yrittäjä Pentti Oskari Kangas, joka oli yksi 1970-luvuilla supersuositun Seitsemän seinähullua veljestä -nimisen tanssiorkesterin johtohahmoja. 

Parasta Herrankukkarossa oli iso savusauna. Minä, joka en enää saunomisesta niin perusta, nautin tositosi paljon savusaunan hämystä ja sen ihanan pehmeästä lämmöstä.  Yllätyksekseni saunassa oli myös hyvä hengittää, eikä yhtään savuista. Eikä minua edes häirinnyt se, että yhteissaunassa oli miehet ja naiset yhtäaikaa - uimapuvuissa tietty. Väliin saunassa oli jopa niin tyhjää, että saatoin pistää pitkäkseni, sulkea silmät - ja vain nauttia. Ihana kokemus, jonka takia voisin (ehkä) kestää Herrankukkaroa toistekin :)

Runsas iltapala ison notskin ympärillä oli myös mukava kokemus - puhumattakaan emännän ystävällisestä jutustelusta… Eli aika paljon Herrankukkarosta löytyi hyvääkin :)

Aamiaispaikka

Seilin Kirkko

Parasta Seilin saarella oli tällä kertaa Kirkko - vähän samoin kuin lyhyellä piipahduksella Nauvossa (täällä). Ei huono, kaksi mieleenpainuvaa kirkkoa päivässä :) 

Ihastuin tuohon 1700-luvulta lähes sellaisenaan säilyneeseen pikkuruiseen puukirkkoon. Etenkin, kun sain pääsylippuja myyvältä nuorelta naiselta melkeinpä yksityisopastusta kirkon lähes 300-vuotiseen historiaan. Kiitos siitä :)

Saarella on ollut oma kirkko ”spitaalihospitaalin” perustamisesta (täällä) 1600-luvun alusta lähtien. Saaren ensimmäiseksi kirkoksi siirrettiin Turusta Pyhän Yrjänän hospitaalin kirkko. Nykyinen kirkko valmistui vuonna 1733 ja se on ainoa rakennus, joka saarella on säilynyt entisen ”spitaalihospitaalin” ajoilta.

Kun astuin sisälle kirkkoon, hämmennyin miten vaatimaton ja riisuttu se oli - maalaamattomia hirsiseiniä ja käsittelemätöntä lautakattoa. Hämmennystäni lisäsi kirkon takaosassa oleva, kalteria muistuttava puinen aita, jonka tehtävä oli ollut eristää ”tarttuvien tautien vaivaamat” muusta kirkkoväestä.

Vähitellen aloin nähdä puisen kirkon karua kauneutta. Vuosisatojen jättämää ajan patinaa ja lautaseinien piilottamia muistijälkiä. Vaatimattomassa kirkossa oli myös kaksi väripilkkua ja katseen vangitsijaa - punaisena hohtava alttarivaate ja mustavalkoisin miesten kuvin koristeltu saarnastuoli. Saarnastuoli oli 1700-luvulta, mutta kirkkaanvärinen alttarivaate oli lisätty kirkkoon vasta 1950-luvulla. Tällöin presidentti Urho Kekkonen oli vieraillut kirkossa vaimonsa Sylvin kanssa, minkä jälkeen Sylvi oli halunnut lahjoittaa kirkkoon ”vähän väriä”. 

Jäin myös ihmettelemään pienen urkuharmonin edessä olevaa koristeltua penkkiä. Luin, että tämä 1600-luvulta peräisin oleva puinen penkki on entisaikaan toiminut matka-alttarina. Vieraillessaan syrjäisillä seuduilla pappi on saattanut toimittaa messun käyttäen mukanaan kuljettamaansa alttaria. Messua ei nimittäin saanut lukea kuin sille pyhitetyn alttarin yli. 

Vaatimatonta ja pientä kirkkoa ympäröi vaatimaton ja pieni hautausmaa, jonka toiselle puolelle oli haudattu mielisairaalan potilaita ja toiselle sairaalan työntekijöitä ja heidän perheenjäseniään. Vierailun arvoinen ja puhutteleva sekin…

Saarnastuolin maalaukset ja sen takana olevan maalauksen oli tehnyt vain 19-vuotias

Carl Johan von Holthusen vuonna 1734 - vuosi kirkon valmistumisen jälkeen. 

Alkuperäisen alttarivaatteen suunnitteli tekstiilitaiteilija Toini Nyström (1887-1967).

Nykyään alkuperäinen on säilötty Kansallismuseoon ja vuodesta 2014 sen tilalla on ollut kopio, 

jota saarella itsekin asuva Birgitta Henriksson työsti kaksi vuotta.  

Harmonin urkupenkkinä toimi matka-alttari 1600-luvulta.

Harmoni on ilmestynyt kirkkoon vasta toisen maailman sodan jälkeen, 

sillä tätä ennen kirkossa ei ollut mitään soittimia.

Puinen ”kalteriaita”, joka erotti ”spitaaliset” muista kirkkovieraista. 

Arthur 1.8.1892 -9.8.1892 ja Elin 24.8.1885 - 27.8.1885

Sairaala Seilissä

Entisen hospitaalin päärakennusta, jossa nykyään toimii ravintola ja 

Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitus. 

Nauvon vierasvenesatamasta (täällä) siirryimme autolautalla puolen tunnin matkan Seilin saarelle. Meillä oli runsaat kolme tuntia aikaa tutustua saaren rakennuksiin, historiaan ja luontoon, ennen kuin jatkoimme yhteisaluksella eteenpäin Hankan laituriin Rymättylän puolelle - toiseen yöpymispaikkaamme.

Aikaa Seilissä kului tietty myös lounaaseen, joka päivittäin on tarjoilla saaren ravintolan buffetpöydästä. Söin kasviborssikeittoa ja jälkkäriksi ostin kahvin kanssa 3 Kaverin toffee&crunch -jätskipuikon, kun tämän kesän herkkuni eli Lakritsi&sitruuna oli loppu :)

Harmikseni jouduin aikataulusyistä jättämään väliin maksullisen saarikierroksen, ja kiertelinkin vähän sokkona saarta tutkien sen rakennuksia. Onneksi päärakennuksen käytävillä oli hyvät opastaulut, joista sain kaipaamaani tietoa Seilin historiasta ja sen ”hospitaaleista” :)

Neljä sataa vuotta sitten Ahvenanmaalle ja Lounais-Suomeen levisi spitaali, jota nykyään kutsutaan lepraksi, ja Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf (1594-1632) määräsi, että Turun lähistölle - mieluummin jollekin saarella - pitää rakentaa erillinen hoitolaitos jonne saitastunert voidaan eristää. 

Tuolloin lepraa pelättiin. Taudin aiheuttajaa ei tiedetty eikä sitä osattu hoitaa. Tautia pidettiin jumalan rangaistuksena ja parantumattomana. Tartuntavaaran vuoksi sairastuneet haluttiin eristää loppuiäkseen.

Lepraa esiintyy edelleen, mutta nykyään tiedetään, että taudin aiheuttaa bakteeri. Hoitamattomana bakteeri vahingoittaa etenkin ihoa, limakalvoja ja ääreishermoja, ja edetessään aiheuttaa mm. ihon epämuodostumia. Tänä päivänä lepran hoitoon on tehokkaita lääkkeitä. Lisäksi tiedetään, että se tarttuu pisaratartuntana, mutta tartunnan saamiseksi tarvitaan pitkäaikainen ja läheinen yhdessäolo.

Kuninkaan käskystä pienelle Seilin saarelle - eristyksiin - perustettiin ns. spitaalihospitaali, joka toimi saarella vuosina 1622-1785. Lepraepidemia rauhoittui pikkuhiljaa ja Seilin viimeinen potilas Malin Matsdotter kuoli 1785 oltuaan saaressa 52 vuotta. Maailmalla tautia esiintyy edelleen, mutta viimeinen uusi kotoperäinen lepratapaus löytyi Suomesta vuonna 1955.

Leprapotilaiden jälkeen Seilillä hoidettiin ”parantumattomasti” mielisairaita ja vuodesta 1889 lähtien ainoastaan naispuolisia kroonikkopotilaita. Saaren hospitaali toimikin mielisairaalana vuoteen 1962 asti, tosin vuoden 1944 jälkeen sinne ei enää sijoitettu uusia potilaita. 

Saaren nykyiset kivirakennukset on rakennettu 1800-luvulla. Spitaalihospitaalin aikaiset hirsirakennukset ovat saaren kirkkoa lukuunottamatta tuhoutuneet. Vuonna 1964 valtio luovutti rakennukset ja lähiympäristön Turun yliopistolle ja tiloissa alkoi toimia Saaristomeren tutkimuslaitos. Matkailijoille saari ja sen rakennukset majoitus- ja ravintolapalveluineen ovat olleet avoinna vajaat kymmenen vuotta. 

Mielenkiintoinen saari komeine kivirakennuksineen. Kaunista luontoa ja jännittävää historiaa. Tosin vanhetessa olen alkanut tulla allergiseksi ruuhkaisille turistikohteille, ja sitähän Seili heinäkuisena keskiviikkona auttamatta oli. 

Mutta sen takia en olisi kuitenkaan jättänyt saarta väliin :)

Päärakennuksessa on säilytetty yksi entinen potilashuone mielisairaala-ajoilta.

Potilaiden lisäksi saarella asui sairaalan työntekijöitä perheineen.

Tämä Fyyri-niminen rakennus toimi hoitajien asuntona.

Ilmakuva 1800-luvulla rakennetusta sairaalasta. 

Alkuperäisen valokuvan on ottanut Jari Hänninen, UTU

Saariston Kirkko

Onneksi viivyimme Nauvossa sen aikaa, että ehdin rauhassa piipahtaa Nauvon keskiaikaisessa, Pyhälle Olaville omistetussa kivikirkossa. Vierailupäivänä kylällä oli alkamassa paripäiväiset Nauvon kamarimusiikkipäivät, mitä varten kirkossa käydessäni siellä asennettiin mm kaiuttimia ja kohdevaloja. Ja harjoiteltiin illan urkukonserttia varten, mikä oli ihanaa kuunneltavaa :)

Kaunis, sopusuhtaiinen ja rauhoittava kirkko, jossa monia mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten erikoiset kaksiosaiset urut 1700-luvun lopusta ja kauniisti koristeltu sakastin ovi. Kiinnostava oli myös Uudessakaupungissa syntyneen taidemaalari Robert Wilhelm Ekmanin (1808-1873) vuonna 1850 maalaama mukaelma Leonardo da Vincin kuuluisasta Pyhästä ehtoollisesta. Samoihin aikoihin sama herra maalasi myös Turun tuomiokirkon etuosaa edelleen koristavat freskot.

Eniten minua kuitenkin viehätti alttariseinälle, kuori-ikkunan eteen kiinnitetty siro, lähes 600 vuotta kirkossa ollut puinen krusifiksi. Ja kivien ystävänä en voinut olla ihastelematta sammaloitunutta kiviaitaa, joka ympäröi kirkkoa ja nurmikkoista hautausmaata. 

Nauvon kävijä, käy kirkossa. Saatat ihastua… 

Alttarin puinen krusifiksi on 1400-luvulta

R.W. Ekman: Pyhä ehtoollinen, 1850

Kaksiosaiset urut 1700-luvulta ja 

vaaleansiniseksi maalatut ovelliset ns. penkkikorttelit 1600-luvulta.

Ruuhkaa Nauvossa

Pensarin rauhalliselta saarelta (täällä) jatkoimme pyöräilyä Nauvon vilkkaaseen vierasvenesatamaan. Paraisten kaupunkiin nykyään kuuluva Nauvo on sananmukaisesti saaristokunta :) Pääsaarten Iso-Nauvon (Storlandet) ja Pikku-Nauvon (Lillandet) lisäksi kuntaan kuuluu kaikkinensa peräti 3000 saarta, luotoa ja kalliota. 

Kirjaisten laiturilta (täällä) pyöräilimme Nauvon kirkonkylään pääosin pyörä- ja muita pikkuteitä pitkin yhteensä noin 18 kilometriä. Loppumatkasta jouduimme tosin ajamaan useamman kilometrin vilkkaan Saariston rengastien reunassa.

Lyhyen reitin mielenkiintoisin osuus oli noin viiden kilometrin pätkä Dalkarbystä ensin Piparsbyhyn ja sieltä Laggarsnäsintien ja Lammentien kautta Saariston rengastielle. Kiemuraista hiekka- ja metsätietä, joka oli tarkoitettu lähinnä kävelijöille ja maastopyöräilijöille. Tykkäsin, enkä kokenut liian haastavana :) 

Yksi pyöräilykavereista tiesi, että kyseinen metsäreitti oli pätkä Turun tuomiokirkolta Norjan Trondheimiin kulkevaa Pyhän Olavin merireittiä - pyhiinvaellusreittiä - ja se olikin merkattu asianvaativin reittimerkein. Minun ihka ensimmäinen pyhiinvaellusreittini :)

Perillä Nauvon kirkonkylässä oli kaunista, mutta ruuhkaista. Vähän yllätyin, että vierasvenesatama oli niin täynnä erilaista kuppilaa ja kauppiasta -  vähän kuin Välimeren turistikaupungeissa. Mutta ei paha…

Kokeilin summamutikassa Köpmans-nimistä kahvila/ravintolaa, ja se osoittautui tosi mukavaksi. Kaikki makea ja suolainen - jätskit mukaanlukien - olivat paikalla itse tehtyä. Maistoin tosin vain jätskiä, mutta se maistui. 

Sitten olikin jo kiire (isolle) lautalle, joka kuljetti meidät ja pyörät puolessa tunnissa seuraavaan kohteeseemme Seilin saarelle, josta matkakertomus jatkuu…

Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti oli merkattu punavalkoisilla merkeillä.

Nauvon vilkasta vierasvenesatamaa

Kahvila Köpmansin puutarhapihaa