Lauantaina puolilta päivin aloin kaivata ulkoruokailua, ja päätin lähteä yksin syömään. Tätä tapahtuu harvoin, mutta tällä kertaa seuralla oli muuta puuhaa: Ukki oli mökillä, Esikoisen perhe omissa menoissaan ja Opiskelijatyttö oli pyytänyt kavereita syömään kotiinsa Kallioon. Tyttö oli parhaillaan valmistamassa kurpitsarisottoa ja ”jotain hirvestä”. Iloitsen siitä, että kaikki tyttäreni ovat kokeilevia ja innokkaita ruoanlaittajia, toisin kuin äitinsä.
Minä päädyin lauantaina kokeilemaan Viiskulman Skifferiä (täällä), jonka ohi olen viimeisen kuukauden aikana monesti kävellyt. Ravintola oli juuri herännyt päivään (klo 12-23), joten sain vapaasti valita pöydän. Suuntasin isojen ikkunoiden ääreen neljän hengen pöytään, josta oli upea näkymä vilkkaalle Laivurinkadulle. Paras pöytä!
Listalla oli pitsoja, jotka oli uudelleen nimetty liuskoiksi - Liuskaluodolla sijainneen ekan Skifferin mukaan - ja jokunen salaatti. Päädyin scampisalaattiin romesco-kastikkeella, mikä ei ihan täyttänyt odotuksiani. Annos oli runsas, mutta vihersalaatti näytti ja maistui nuukahtaneelta ja raskas kastike tappoi annoksen tuoreuden. Eli ei ihan makuuni. Tästä huolimatta tykästyin Skifferiin ja palaan varmasti uudelleen maistamaan soikeita hyvältä näyttäviä liuskapitsoja.
Mutkaton, kutsuva ja rennosti sisustettu korttelikapakka. Isot ikkunat toivat sisälle ihanaa valoa ja yksinsyöjänä tykkäsin katsella ikkunoista näkyvää eläväistä Punavuorta. Valtava plussa on se, että Skifferiin saa tulla koiran kanssa. Tällä kertaa olin tosin jättänyt Murun autoon, koska en ole vielä sisäistänyt Punavuoren mutkattomuutta.
Lähiviikkoina Murukin pääsee mamun kanssa liuskalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti