torstai 27. syyskuuta 2018

Karhua Kalliossa


Keskiviikkona Opiskelityttö täytti 32 vuotta. Sen kunniaksi päätimme mennä porukalla syömään synttärisankarin valitsemaan ruokapaikkaan. Sankari päätyi Flemminginkadun Gastro Cafeeseen (täällä), jossa hän on aiemmin ollut brunsseilla ja lounailla, mutta illallinen oli vielä kokematta. Ja juhlaporukaksi Ukin ja minun lisäkseni paikalle pääsi Esikoinen seitsenkuisensa kanssa sekä kuun alussa ysikymppisiään juhlinut Äitimuori.

Gastro Cafe yllätti iloisesti ja lumosi minut täysin. Vaatimattoman näköinen ruokapaikka osottautui kodikkaaksi herkkuravintolaksi, jonne sekä vauvat, lastenvaunut että koirat olivat tervetulleita. Ja palvelu oli ystävällistä ja mutkatonta ja ruoka maukasta ja herkullista läpi listan. 


Alkupalaksi listalla oli Lieksassa kaadetun karhun lihaa kehnäsienten ja mustikan kanssa. Pitihän tuota kokeilla, kun koskaan en ole karhua maistanut. Ja olipa voimakkaan ja maukkaan makuista - ehdottomasti kokeilemisen arvoista.


Pääruoaksi kolme meistä valitsi kokonaisena paahdetun kultaotsa-ahvenen, joka osottautui superherkuksi - Ukin mukaan parasta ravintolakalaa pitkään aikaan. Minä ja esikoinen päädyimme kreppiin, joka oli täytetty villisienillä, yrteillä ja cheddarilla - annos vei kielen mennessään. Lisukkeeksi valitsimme perunoiden ja papujen lisäksi aiolin kanssa tarjoiltua maa-artisokkaa, joka oli jumalaista. 


Jälkkäriksi poimin vielä päärynä-pistaasipiirakan tonkapapujäätelön (!) kanssa. Ja mitä herkkua... 

On aikaa, kun olen ulkoruokailussa ollut tyytyväinen kaikkeen maistamaani. Uskallankohan mennä enää uudestaan, koska odotukseni ovat niin korkealla. Ehkä otan riskin ja tuon Siskon herkuttelemaan Kallion kujille :):) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti