Junan täytetty brezel-sämpylä
Ruokaelämykset ja nähtävyyksien katselu jäivät Oulussa vähäisiksi. Viikonloppuna keskityimme lähinnä menneiden muisteluun ja hauskanpitoon.
Perjantaina ennen muiden tuloa ehdin kiertää pari tuntia kaupungin keskustaa. Saaristonkadulta löysin tutun tympeännäköisen kerrostalon, jonka toisen kerroksen yksiössä asuin opiskeluajan viimeiset neljä vuotta. Paljon muuta tuttua en löytänytkään - neljäkymmentä vuotta oli tehnyt tehtävänsä. Taloja oli purettu ja uusia rakennettu. Kauppakeskuksia, puistorakennelmia sekä yli- ja alikulkusiltoja oli ilmestynyt paikkoihin, joissa ennen ei ollut mitään.
Vain torirannan Kaupunginteatteri ja Radisson Blu-hotelli muistuttivat 1970-luvusta. Aikoinaan komeat rakennukset vaikuttivat nyt ulospäin melko kulahtaneilta. Kaupunginteatteri valmistui vuonna 1972 ja pari vuotta myöhemmin sen vieressä avattiin Radisson Blue -hotelli Vaakuna-nimisenä. Rakennukset tulivat tutuksi, kun halvoilla opiskelijalipuilla käytiin katsomassa teatterin lähes kaikki esitykset ja Vaakunan yökerhossa ehdittiin viettää monet railakkaat jatkot.
Oulun ruokapuolesta ehdin tutustua vain yöpymispaikkamme Lapland hotellin herkulliseen ja monipuoliseen aamiaiseen ja hieman epäonniseen ryhmäillalliseen. Sekä Franzenin aukion jätskikioskin juurioikeanlaiseen pehmisjäätelöön: sopivan iso ja koostumus ei liian vetinen eikä rakeinen. Sekä Amarillon kana-pekoni-avocadosalaattiin, joka oli pettymys Joensuun Amarillossa heinäkuussa saamani runsaan ja tuoreen salaattiherkun (täällä) jälkeen.
Lapland hotellin kolmen ruokalajin illallinen oli äärettömän kauniisti pleitattu, jopa astiat ja niiden värit tukivat kokonaisuutta onnistuneesti. Ja kuuma oli kuuma ja kylmä oli kylmää, eli niiltä osin keittiö pelasi hyvin. Alkuun oli porotartaria mustajuuren ja piparjuurikastikkeen kanssa - hyvää. Seuraavaksi paistettua kuhaa, grillattua varhaiskaalia ja savuvoikastiketta - minun kuhani oli valitettavasti mautonta ja kaali kitkerää - harmi. Ja lopuksi porkkanaparfaita ja valkosuklaamoussea - porkkana oli herkkua, mutta kokonaisuus yllättäen liian makeaa jopa minunkin makuuni.
Ryhmäillallisen suurin miinus oli hitaus. Tulimme paikalle klo 19 ja kolmannen ruokalajin eli jälkiruoan saimme vasta klo 22. Onneksi useimmissa pöydissä juttua riitti, mutta paljon kuului myös nälkäistä nurinaa. Minulla ei ollut valittamista, sillä pöytäseurakseni valikoitui arvalla sympaattinen, maanläheinen ja huumorintajuinen Jukka :):)
Oulun matkan ehkä iloisin ruokayllätys oli savulohitäytteinen bretzel, jonka söin kotimatkalla junan ravintolassa: tuore, maukas ja sopivan kokoinen. Muutenkin tykästyin junalla matkustamiseen, ja kuusi tuntia kului siivillä...
Kotitaloni Oulussa 1970-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti