Heinäherkut

Minun kesäbravuurini ovat piirakat, joihin pannaan sesongin mukaan raparperia, mustikkaa tai puolukkaa (täällä). Ja herkutellaan vaniljajätskin kanssa. Raparperi- ja puolukkapiirakkani ovat etenkin vävypojan herkkua.

Viikonloppuna kokeilin vaihteeksi sisustuslehdestä löytynyttä, Alkon mainoksessa ollutta keittiömestari Teemu Laurellin ohjetta, joka maistui mukavalle ja tuhdille tekeydyttyään yön yli jääkappissa.

1,5 dl polentajauhoja
2,5 dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl merisuolaa
200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 limen mehu ja kuoret
250 g ricottajuustoa

Vatkaa voi ja sokeri tehosekoittimella. Lisää munat yksitellen sekoittaen.
Sekoita muut kuivat aineet keskenään ja lisää voisokeriin.
Pese limet ja lisää raastettu kuori ja puristettu mehu joukkoon, ja lisää juusto.
Kaada voideltuun vuokaan ja paista 160 asteisessa uunissa 45 minuuttia.
Anna seistä yön yli ja tarjoile tuorejuustocremen kanssa.

175 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
puolikkaan vaniljatangon siemenet

Olen myös pullaihmisiä ja usein päiväni kruunaa tuore, pehmeä ja kostea voisilmä- tai rahkapulla. Vaatimukseni arkipullan suhteen ovat korkeat. Viime torireissulla löysin uuden suosikkini: paimiolaisen Tannisen leipomon herkkukierteen, jota löytyy valittuna päivinä mm. Salon torilta. 

Tannisen kierre ei kilpaile ulkonäöllä, mutta maku saa mitallin.

Laiskureita laulattaa

Lonna lumosi

Opiskelijatyttö vei taas äitinsä eli minut kivaan paikkaan syömään - Lonnan saarelle Helsingin edustalle (täällä). Armeijan käytössä ollut, Kauppatorin ja Suomenlinnan välissä oleva pieni saari avattiin yleisölle 2014. Ravintolan lisäksi Lonnasta löytyy pieni näyttelytila, päivittäin auki oleva yleinen sauna ja vuokrattava juhlahuoneisto ulkopihoineen. Ja ihanannäköisiä vohveleita myyvä Vohvelibaari. Kesäisin auki olevassa Lonnan Ravintolassa (täällä) on kutsuva sisätila ja iso ulkoterassi, josta viiden-kuuden aikoihin on jännä seurata vierestä lipuvia jättimäisiä ruotsinlaivoja.

Söimme pienen ja raikkaan alkupalan (e jäänyt mieleen) ja pääruoaksi Opiskelityttö valitsi lammasta (tykkäsi) ja minä paahdetun kukkakaalin papujen kanssa. Annokseni oli hyvä, vaikkakaan en hurrannut. Tällä kertaa ei edes kirsikkaa ja ruusunlehtiä sisältänyt jälkkäri pelastanut tilannetta. Mielestäni annosten hinta-laatusuhde ei ihan kohdannut. Viinit esiteltiin asiantuntevasti ja jokaista vaihtoehtoa maistelutettiin avokätisesti.

Vaikka ruoka ei kerännyt minulta pisteitä, niin Lonna lumosi - viihdyin ja nautin.Taas huomasin, että ravintola- ja ruokakokemukseeni vaikuttavat myös muut tekijät kuin vain ruoka - välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä kertaa enemmän...

Seurani oli superia - oman aikuisen tyttären kanssa oli kiva ja läheistä rupatella. Ilma oli huippua - rakastan ulkoravintoloita, silloin kun ei palele eikä paahdu auringossa. Varsinkin merenrannalla :):) Piste iin päälle oli ravintola ihana jättikokoinen Bernhardinkoira (?), joka kierteli leppoisasti pöytien välissä lisäten kodikasta tunnelmaa. Ruokailun jälkeen ehdimme vielä hetken istua läheisillä kallioilla Helsingin siluettia ja ilta-aurinkoa ihaillen.

Vielä jäi Lonnan Sauna kokeilematta ja Vohvelit maistamatta. Onneksi on vielä kesää jäljellä...

Kyy yllätti

Viime viikon keskiviikkoaamuna huomasimme, että Chloe oli vaisu ja väsynyt, ja kaulalla oli 10x10 cm:n kokoinen valtava patti. Epäilimme voimakasta reaktiota ampiaisen pistoon, mutta eläinlääkäri varmisti että koiraa oli purrut kyykäärme. Hämmästyimme, sillä lähes neljänkymmenen mökkivuotemme aikana tontilla tai lähimetsissä ei ole nähty yhtään kyytä, rantakäärmeitä kyllä.

Iltapäivän Chloe oli hoidossa eläinklinikalla, mutta jo yöksi se pääsi mökille antibiootin ja kipulääkkeen turvin. Ukin hyvässä hoidossa patti vähitellen pieneni ja nyt jäljellä on enää pistoskohtaan kehittynyt haava. Hitaasti paranevaa haavaa käydään edelleen päivittäin hoidattamassa eläintenhoitajalla Salossa.

Kutiseva haava on suojattu raapimiselta.

Chloe jaksaa jo nauttia Murun kanssa auringosta, joten taitaa koira selvitä kyyn jysäyksestä.

Post och butik

Klovharun retkelle (täällä) lähdettiin Sturjanin laiturista Pellingistä. GoogleMapsin mukaan reitti Sturjaniin sisältää yhden lossimatkan ja kaupunkikodista sinne ajaa noin 1,5 tuntia. Lähdin matkaan jo kolme (!) tuntia ennen veneen starttia, koska yksin ajaessani yleensä eksyn matkalla ainakin kerran. Tavallisesti en pidä puhelimen GoogleMapsia koko ajan päällä, vaan tarkistan reitin aina aika ajoin. Minulla on nimittäin vanha puhelin, jonka akku tyhjenee herkästi, enkä laiskuuttani ole saanut hankittua autolaturia. Ja toiseksi en missään nimessä halunnut myöhästyä veneen kyydistä!

Huolimatta siitä, että ajoin parissa kohdassa jonkin matkaa väärään suuntaan, saavuin Sturjaniin hyvissä ajoin eli noin tuntia ennen veneen lähtöä. Ketään ei ollut vielä paikalla, joten ehdin rauhassa käydä puskapisulla :):)

Ehdin myös juoda aamupäiväkahvit noin kilometrin päässä olevassa pienessä kyläkaupassa, jonka viitan huomasin puolisen kilometriä ennen merenrantaa. Muita matkalaisia odotellessa ajoin takaisin viitan osoittamalle sivutielle ja löysin posti/matkamuistomyymälä/ruokakaupan, josta sai myös hyvää kahvia ystävällisen nuoren tytön nätisti tarjoamana. Kauppa/postin ulkopuolella oli kaksi isoa pöytää tuoleineen. Toinen auringossa ja toinen sateensuojassa ison pressuteltan alla, jossa kahvin kanssa söin maailman eniten makeaa päällystä sisältävän jättikokoisen aleksanterinleivoksen - nam,nam. Oli muuten porvoolaisen Henrikssonin leipomon herkku. 

Kaikella on tarkoituksensa :):) Jos en olisi varannut liikaa aikaa automatkaan, en olisi löytänyt tätä lumoavaa kyläkauppaa enkä kokenut lyhyttä herkkuhetkeäni. Ehdin rauhassa nauttia kahvista, leivonnaisesta ja sateisesta, mutta lämpimästä aamupäivästä ennen tuulista venekyytiä Toven, Tuutin, muumien ja lokkien vieraaksi.

Karu Haru

Olin perjantaina retkellä Tove Janssonin mökissä Klovharun saarella (täällä), jota nimitetään usein vain Haruksi. Jos oppaan englanninkielisestä sepustuksesta oikein ymmärsin, niin haru tarkoittaa kallioista ja klov jaettua tai puolitettua. Eli Klovharu ”tarkoittaisi” puolitettua kalliota. Puolitetulta saari todella näytti, sillä saaren kapeaa keskiosaa halkoi pari perättäistä pikkulampea. Ja kallioiselta - eihän saarella kasvanut ainuttakaan puuta.

Satuin saarelle perjantaina, joka oli tämän heinäkuun ensimmäinen sadepäivä - ja sääennustuksia kuunnellessa taitaa ainoaksi jäädäkin. Matka saarelle kesti Porvoon takaa Sturjanin laiturista noin puoli tuntia. Se tehtiin metallirakenteisella avoveneellä, jolla tavallisesti kuljetetaan rakennustarvikkeita. Mukaan varaamani sadetakki ja -housut sekä pipo olivat tarpeen, vaikkei sitä edellisillan lähes 30 asteen helteessä olisi uskonut.

Jännä kuvitella kaksi keski-ikäistä luovaa naista viettämässä kolme-neljä kuukautta pienessä sähköttömässä mökissä kallioluodolla keskellä merta. Saarta kierrellessäni en yhtään ihmettellyt, että he rakastuivat saareen. Minäkin rakastuin. Sileisiin monenvärisiin kallioihin ja meren äänekkääseen loiskeeseen, joka kuului kaikkialle. Ja taivaaseen, joka tihkusateessa tuntui roikkuvan saaren päällä. Ja kuvitteelliseen aurinkoon, joka yleensä heinäkuussa taikoo meren kimaltelemaan ja porottaa kalliot lämpiämään - paitsi tänä pilvisenä ja sateisena perjantaina.

Idylliä rikkoi saaren pienissä sisäpoukamissa näkyneet leväjäämät, vaikka viimepäivien tuulet olivat kuulemma enimmät levät vieneetkin. Toven ja Tuutin oli helppo rakastaa saarta, kun heidän kesinään Itämeressä ei vielä ollut sinilevälauttoja. Eikä valkoposkihanhia, joiden jätöksiä nyt näkyi kaikissa kallionkoloissa, joita merivesi tai tuuli ei yltänyt puhdistamaan. Vieraillessamme hanhia ei näkynyt, mutta yöpyvät kuulemma saarella.

Näitä tuumi saarelle eksynyt täti-Tosikko, en minä :):) Minä tuumin, että ukonilma olisi saarella näyttänyt ja kuulunut upealta. Johon täti-Tosikko muistutti, että silloin retki olisi peruttu.

Kapea kalliosola, jota pitkin pääsee ulkokautta mökin alla olevaan saunaan. 

Toven muumitalo

Tove Jansson (1914-2001) asui lähes 30 kesää pienellä Klovharun kalliosaarella puolisonsa Tuulikki Pietilän kanssa. Vuonna 1992 täytettyään 78 vuotta Tove luopui mökistä ja saaresta, ja luovutti ne Pellingin kotiseutuyhdistykselle. Nykyään yhdistys järjestää kerran vuodessa yhden viikon aikana maksullisia parin tunnin veneretkiä Klovharuun. Muuten saari on suljettu yleisöltä. Tänään oli minun vuoroni päästä Klovharuun veneellä ja kurkistaa Toven ja Tuutin tönöihin :):)

Pienen, yhden huoneen kesämökin on 1960-luvulla suunnitelleet Raili ja Reima Pietilä - Tuulikin käly ja veli. Mökki on lähes neliö, jonka joka sivulla on samankokoinen ikkuna - näkymä kuhunkin neljään ilmansuuntaan. Mökin lattiassa on avattava aukko (!!), josta pääsee mökin alla olevaan pikkuruiseen saunaan ja pesuhuoneeseen. Läheisessä kallionkolossa on puusee, jonka avonaisesta ovesta voi katsella suoraan merelle. Mökin kalustus on Toven ja Tuutin jäljiltä - paljon keltaista ja jokaisessa neljässä ikkunassa Marimekon verhot.

On helppo kuvitella muumipeikko harppomaan huolettomasti liukkailla, mutta niin kauniilla meren ja tuulen hiomilla sileillä kallioilla ja tutkimaan kymmeniä kallionkoloja kilpaa kirkuvien lokkien kanssa. Muumipappa istuskelemaan kivisellä penkillä mökin seinustalla tähyilemässä meressä näkyvää yksinäistä kallioluotoa, johon voisi rakentaa vaikka majakan (kuten Tovekin kuulemma suunnitteli). Muumimamma hyräilemään ja pyörimään ahtaassa mökissä törmäten välillä toiseen ja välillä kolmanteen pöytään ja kurkkimaan askareidensa lomassa huolestuneena ikkunoista missähän se Peikko pinkoo.

Muumit saavat rauhassa jatkaa elämäänsä Klovharussa, kunhan tämänvuotiset yleisöretket ylihuomenna loppuvat.

Kivipenkin päällä puupenkki - tietenkin.

Jokaiseen huoneeseen mahtuu kaksi sänkyä, kolme pöytää ja neljä ikkunaa :):)

Silta yli rotkon, puusee ja Mökki.

Toiveammatti

Lapsuudessa Äitimuori unelmoi karjakon ammatista. Kaupunkilaistyttönä hänellä taisi olla aika huono käsitys siitä, mitä työ todellisuudessa oli. Hänen mielikuvansa rakentuivat niille 1930-luvun lopun kesille, jotka hän vietti isänsä kotitalossa Lapualla peuhaten lukuisten serkkujensa kanssa.

Kuvassa Äitimuori lypsää Sirkku-nimistä lehmää, jonka hän kertomansa mukaan lypsi päivittäin. Lapualla ollessaan hän rakasti olla navetassa ja sikalassa, ja auttaa eläinten hoitamisessa eikä kuulemma kaihtanut likaisiakaan navettahommia.

Aikuistuttuaan Äitimuorista ei tullut karjakkoa, eikä hän mielestäni ollut kovin eläinrakaskaan. Mutta työteliäs ja avulias hän on ollut koko elämänsä. Ja puhuu edelleen lämmöllä Lapuasta, Sirkusta ja lypsämisestä.

Makupalojen toivossa

Aina Pikkupojalta jotain tippuu - vahingossa tietenkin :):)

Tällä kertaa Fiskarissa

Tällä kertaa käytiin Fiskarissa Esikoisen perheen ja Opiskelijatytön kanssa. Ja tällä kertaa kierrettiin kaksi perusnäyttelyä. 

Kuparipajassa oli About clay -niminen näyttely, jossa oli eurooppalaisten keramiikkataiteilijoiden töitä. Tykkäsin kovasti - minähän rakastan keramiikkaa, kiveä ja kiviä lähes muodossa kuin muodossa. Käytiin myös Viljamakasiinissa kurkkaamassa kuvitteellisia kesäkoteja, joita suomalaiset muotoilijat olivat suunnitelleet suomalaisille taiteilijoille. Vähän häiritsi se, että kussakin kodissa oli vahvasti mukana aina yksi muotoiluyritys, kuten Iittala tai Anno, jonka tuotteita kyseinen kesähuone oli täynnä. Vähän kuin myyntinäyttely, sillä kaikki oli ostettavissa ja myöhemmin noudettavissa.

Tällä kertaa valitsimme kaffepaikaksi Laundry-kahvilan sen ulkoterassin ja aikaisempien hyvien kokemustemme perusteella. Mutta tällä kertaa petyimme. Palvelu oli pitkien jonojen takia hidasta, munkit eilisiä ja olutvalikoima suppea. Mutta aurinko paistoi ja ihmiset hymyilivät.

Vielä jäi Fiskariin lisää kurkistettavaa täksikin kesäksi... 

Savesta nämäkin ”kangaspussit” 

Yllättäen Viljamakasiinin yhdessä kesäkodissa törmäsimme sukulaismiehen 

Hermanni Saarisen vihreään metalliveistokseen.

Jalkapalloa ja legoleikkejä

Kiva viikko mökillä. Alkuviikon pihan majakkamökissä asuivat Opiskelijapoika Anninsa ja Kaksivuotiaan kanssa. Paljon paljuiltiin - tai siis pikkupoika paljuili vanhempiensa kanssa - ja välissä herkuteltiin. Joka päivä menun keskiössä oli Salon torilta ostetut Annabelle-perunat (täällä) - vain seuralaiset vaihtuivat: savulohta, grillattua siikaa, sillisörsseliä, munakastiketta. Ja runsaasti Vaanilan lehtisalaattia ja Polka-mansikoita. Ja halukkaille roseviiniä, jonka merkillä ei ollut niin väliä.

Kaksivuotias pääsi myös soutuveneretkelle lahden lumpeita katsomaan ja metsäretkelle kiertämään pikkuniemeä. Keinumaan vanhassa pihakeinussa ja isänsä kanssa maasturiajelulle Ingan mökille.

Kaksivuotiaan palattua vanhempiensa kanssa kaupunkiin serkkupojat eli Esikoisen kaksi vanhinta villikkoa tulivat yökylään. Poikien vuorokausi kului pääosin kolmen ison legolaatikon ympärillä. Vanhempi veljeksistä eli tokaluokkalainen on taitava legorakentaja. Hän seuraa tarkasti monimutkaisiakin rakennusohjeita tai loihtii itsekeksimiään uskomattomia virityksiä. Kärsivällisesti ja yksityiskohtaisesti. Nuorempi veljeksistä eli esikoululainen viihtyy pitkiä aikoja yksin pihalla lähiluontoa tutkien ja koiria hoitaen ja viihdyttäen. Tai sisällä äitinsä vanhoja lastenkirjoja selaillen.

Ja tulihan sitä MM-jalkapalloakin katsottua. Illalla kaksin Ukin kanssa ja päivisin Tokaluokkalaisen kanssa YleAreenan nauhotuksista.

Kaikki kolme pikkumiestä ovat ihanan erilaisia ja mukavia Mummin seuralaisia. Joskin heidän lähdettyään on ihana taas relata ja vain istua - seurata järven kuikkia ja tarkkailla tuulen suuntaa.

Meitsin tekemä

Lemon cheesecake:

sitruunaruohojuustokakku, chiso granite, cantaloupe sorbetti ja touille

Heinäkuun alkupäivät kuluivat Joensuussa tanssiessa - kaksi matkapäivää ja kolme tanssipäivää. Tanssituntien lisäksi en paljon muuta ehtinyt enkä jaksanut kuin syödä parissa paikallisessa ravintolassa ja katsoa telkusta MM-jalkapalloa.

Joensuun ravintoloista tuli tutustuttua Rossoon (täällä), Amarilloon (täällä), Kieloon (täällä) ja Teatteriravintolaan (täällä). Mukavin tuttavuus oli Eliel Saarisen suunnittelemassa komeassa Kaupungintalossa sijaitseva Teatteriravintola, jossa kävin tanssituntien välissä lounaalla. Vinkin paikasta sain paikallisilta tanssiopettajilta, jotka kehuivat lounaan hinta-laatusuhdetta kaupungin parhaaksi. Keskiviikkona kokeilin myös ravintolan illallista, jonka herkullisin ja kaunein annos oli sitruunajuustokakku. Sen tarjoili annoksen luoja - ihana nuori mies, joka asiaa tiedustellessani ylpeänä vastasi: ”Joo, on kyl meitsin ja kaverin tekemä.” Kaunista kattausta arvostavana minua tosin vähän häiritsi, että ruokasalin pöydistä vain pari oli kutsuvasti katettu ruokailijoita odottamaan. Mutta onneksi en antanut sen pilata illallisen hyvää kokonaisvaikutelmaa.

Kielossa kaikki oli kohdallaan, vaikkei mikään erityisemmin säväyttänyt. Parasta oli viihtyisä pieni tila ja paksut puupöydät. Outoa oli lämpimänä tarjoiltu roseviini, joka kyllä asiaa kysyessäni nopeasti ja maksutta vaihdettiin kylmään valkoviiniin.

Kahdesta ketjuravintolasta voiton vei ehdottomasti Amarillo, jonka broileri-avokadosalaatti oli tuore, runsas ja herkullinen - ruokasalaattien aatelia. Jos joskus palaan Joensuuhun, menen varmasti uudelleen herkuttelemaan Amarillon salaatilla :):) Rossot taidan vastedes jättää väliin - edes suloinen tarjoilijatyttö ei mahtanut mitään mauttomalle kala-annokselleni.

Ja loppuillat venyteltiin turtia jalkoja ja jännättiin jalkapalloa...

Kukkia lautasella Teatteriravintolassa.

Hei heinäkuu