Joulu on minulle ristiriitaisesta aikaa. Lähes kaikki aikuiselämäni joulut olemme viettäneet perheeni kanssa mökillä Salossa. Aiemmin koko seitsenhenkisellä poppoolla, nykyään vaihtelevin kokoonpanoin. Jouluni koostuu yhdessäolosta, kynttilöistä ja lukemisesta. Lisänä Ukin jääkellarinlohta ja sitruunalohta (nam), perunalaatikkoa ja suklaata. Jouluaaton kirkkohetki mökkipitäjän pienessä puukirkossa ja aattosauna mökkirannassa. Läpitunkematon pimeys mökin pihalla ja levollinen hiljaisuus keskiyön jälkeen - toivottavasti - rauhoittuneessa tuvassa. Eli tosi simppeliä ja periaatteessa ihanaa...
Tykkään jouluvaloista. Tykkään koristaa joulua kukilla, kynttilöillä ja vanhoilla, lasten aikoinaan tekemillä koristeilla. Tykkään, kun pystytämme joulukuusen aina samaan paikkaan mökin lasikkoon. Tykkään levittää punaisen liinan särvetteineen isolle ruokapöydälle. Sen sijaan en tykkää jouluruokien valmistamisesta - onneksi ne hoituu osin Ukin tekeminä, osin lasten tuomisina ja osin valmistuotteilla.
Mutta kaikesta ihanasta huolimatta koen joulun usein stressaavana ja vaativana. Olen puhunut asiasta usein perheeni kanssa, ja tiedän että he eivät odota minulta mitään ekstraa, enintään läsnäoloa. Yhteisestä sopimuksesta emme lasten aikuistuttua panosta enää edes lahjoihin - joitakin pikkuyllätyksiä saatetaan vaihtaa. Ymmärrän, että jouluun liittyvä ahdistus, jännitys ja stressi nousee pääosin minusta itsestäni. Mitä lie lapsuuden joulujen jäänteitä tai omaa liiallista täydellisyyden tavoitteluani. Tai kaamoksen tuomaa. En tiedä...
Joulu tulee kuitenkin - minun tunnoista huolimatta. Itse voin kuitenkin päättää, miten otan sen vastaan. Onnistuisinko tänä vuonna aiempia jouluja paremmin ehkä jopa nauttimaan arkisesta, mutta ihanasta joulustamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti