Sateen jälkeen

Elän kevään puutarhassa - pääasiassa pienemmässä ja hallittavassa kaupunkikodin puutarhassa. Mökin piha on tänä keväänä ollut Ukin temmellyskenttä - puutarhasuunnittelijoita, työmiehiä ja traktoreita.

Itähelsinkiläisen paritalomme vehreässä pihassa minua viehättää parvekeseinustan köynnöshortensiat, joihin pitkän odotuksen jälkeen on ilmestynyt useita nuppuja, pation reunassa viihtyvät villiintyneet rodot, joiden lilanvärisiä kukkia saan kesäkuun alussa hetken ihailla, villiintyneen takakulman valtava tuoksujasmiini, jonka perimme tontin entiseltä omistajalta - alkujaan lienee 1950-luvulta - ja oven vierustan iso ruokapöytä, jossa suurperheemme kokoontuu pari kertaa kesässä. Listaa voisin jatkaa, sillä eläkepäivinä olen alkanut kunnostaa puutarhaa ja täyttää pihaa omilla pikku aivoituksillani...

Rakastan tulppaaneja. Muistaisinpa sen myös syksyllä, kun sipulit tulisi piilottaa maahan. Loppukesästä olen usein jo väsynyt puutarhan hoitoon tai on ulkomaanmatkaa tai... Tekosyitä riittää. Tulppaanit harvoin kukkivat samasta sipulista uudelleen. Ei ainakaan minun pihallani. Mutta onneksi näin käy välillä, ja saan syyslaiskuudestani huolimatta myös tänä vuonna ihailla rakastamiani kukkia.

Puutarhassani komeilee kymmenkunta hohtavanoranssia tulppaania, jotka eilisaamun sateen jälkeen pistivät parastaan.

Vuokon vieras

Turku tänään

Käytiin Ukin ja pikkupoikien kanssa tutussa Turussa. Lyhyellä visiitillä ihailtiin Kauppatorin upeaa kukkaloistoa, joka päihitti jopa Salon ihanan torin runsaudellaan ja monipuolisuudellaan. Pakko oli ostaa valkoisia riippupelargoneja mökin aurinkoiselle patiolle ja valkoisia (!) annansilmiä kaupunkikodin varjoisan sisääntulon eteen. Ja yksi tummalehtinen koristeapila - kokeeksi ja iloksi.

Seuraavaksi herkuteltiin Dennisin pitsoilla, kuten monesti aiemminkin. Buffalomozzarellaa, rukolaa ja kirsikkatomaatteja sisältävä Chiara-pitsa ei tänään ollut parhaimmillaan - pohja ihanan rapea, mutta  buffaloa niukalti ja täyte muutenkin muistikuvaani mauttomampi. Tuttu mukava miestarjoilija antoi pojille ekstraherkuksi meloninpaloja, joita pojat olisivat hotkineet enemmänkin.

Iltapäivällä ajeltiin ilmaisella förillä eli kaupunkilautalla toispuoljokkee ja takaisin. Perinteikäs föri on toiminut samalla paikalla vuodesta 1904 lähtien. Lopuksi Pikkupojat saivat riehua Aura-joen kyljessä olevassa Barkerinpuiston leikkipuistossa ja herkutella Ingmanin "sinkku"-jättistuuteilla - sinkku tarkoittaa pikkupoikien kielellä sinipaperista eli vaniljatuuttia.

Turku pisti parastaan ja aurinko paistoi ja lämmitti. Mummi, Ukki ja Pikkupojat nauttivat.

Tyttöni mun II

Synnyit kirsikkapuiden kukkiessa Kätilöopistolla 25. toukokuuta 1983 (täällä). Kotona sinua äidin ja isän lisäksi odotti vajaa kaksivuotias innokas isosisko. Olimme nuori ja liikkuvainen perhe, ja isäsi kesäloman alettua juhannuksena pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon ja lähdimme parin viikon kesäretkelle Parasystävän silloiselle kesämökille Mäntyharjun Mynttilään. 

Muistan lämpimän ja aurinkoisen kesän Savossa, jolloin killittelit pikkuhousuissa hyttysverkon suojissa tissimaidon voimalla. Äiti ja isä olivat paljon varmempia ja rennompia vanhempia kuin isosiskosi alkukuukausina. Olit pienen joukon saumaton jatko - rakastettu sisko ja pärjäävä reissaaja - kuten edelleen.

Töyhtötukastani on kasvanut rohkea maailmanmatkaaja, utelias elämäntutkija ja 

luotettava kuuntelija. Kiitos kun synnyit tyttärekseni - ilokseni!

Muorilta peritty

Lämpö ja aurinko kutsuvat puutarhahommiin. Kukkapenkkien perkaaminen ja kunnostaminen sekä perennojen siirtäminen"paremmille" paikoille ja uusien lajien istuttaminen vanhojen seuraksi kasvaa keväällä intohimoksi. Ja kaupunkikodin puutarhapläntti on juuri sopivan kokoinen - ei liian pieni eikä liian iso. Puutarhasta ei malttaisi olla hetkeäkään poissa - tanssikin tahtoo jäädä kakkoseksi.

Intohimo puutarhassa hommailuun periytyy Äitimuorilta ja tuntuu periytyvän edelleen Esikoiselle, joka Vävyn mukaan möyrii jokaisen vapaan minuutin uuden mökin ympäristöä kunnostaen ja koristaen.

Ihanat vaaleanpunaiset isokukkaiset valkovuokot ovat konkreettinen perintö minulle Äitimuorin Kulosaaren kodin puutarhasta, josta hän ikääntyessään joutui viitisen vuotta sitten luopumaan.

Vuokot jatkavat upeaa kukintaansa kaupunkikotimme puutarhassa. Syksyllä aion siirtää pari kukkaa myös isäni haudalle Leposaareen...

Vihreä - arjen lumooja

Viehko käenkaali

Suomen keväistä luontoa on vaikea pistää paremmaksi. Olin viime viikolla Etelä-Ranskassa, jossa luonto elää jo värikylläistä kesää lumoten kauneudellaan (täällä). Mutta kyllä Suomen kevääseen heräävä luontokin lumoaa. Ehkä arkisemmin ja vaatimattomammin, mutta lumovoimaltaan se yltää samaan.

Rakastan Suomen kevään vihreää vehreyttä. Lukuisat vihreän eri sävyt ja nuppuisten lehtien muuttuvat muodot ilahduttavat ja kiehtovat keväästä toiseen.

Kiehtova ja salaperäinen saniainen sekä nuppujaan piilotteleva kielo

Tummanvihreä ja voimaskasvuinen nokkonen sekä terhakka korte

Ranskan tuomisia

Viimeksi Siskon luona vieraillessa pakkasin matkalaukkuun pääosin kesävaatteita. Silloin sattui koleat ilmat, ja palelin. Nyt päätin ottaa mukaan Suomessa käyttämiäni kevätvaatteita sekä villa- ja toppajuttuja. Tällä kertaa lomapäiväni olivat Etelä-Ranskankin mittapuun mukaan tavallista lämpimämpiä eli joka päivä oli yli 25 astetta. Ja taas oli matkassa väärät vaatteet.

Sainpahan hyvän tekosyyn ostaa pari ihanaa uutta kesävaatetta. Heti ekana aamuna ostin Cannesin kauppakujalta näköiseni vaalean ja ohuen pellavajakun. Kallis, joten hinta jääköön salaisuudeksi, mutta ihanaakin ihanampi. Sisko hehkutti, että selkäpuolen rypytys tuo kivaa täyteläisyyttä luihulle (= rinnattomalle) ylävartalolleni. Puin jakun heti päälle, ja se sai kehuja Siskon leidiseurueelta (täällä).

Fayencen markkinaretkellä (täällä) ostin sivukadun pikkuruisesta kenkäkaupasta paksupohjaiset, tosi pehmeät ja taipuisat nahkasandaalit, joissa oli sopivasti kiiltävää pintaa - lakeria - ja "timantteja". Alessa maksoivat vain 50 euroa! Ovat tosi mukavat ja tukevat jalassa - ovathan tarkoitettu kylän naisille mukulakivikävelyyn, kuten Sisko totesi.

Markkinoilta oli "pakko" ostaa lämpimän veden helmistä punottu, pitkä monivärinen helminauha. Koska sen värit sopivat täydellisesti kesäasujeni värimaailmaan, ja se maksoikin "vain" 35 euroa. Puhelias, mukava (ja kaunis) naismyyjä kehui Siskolle Cotignacin kylän viikkomarkkinoita lähialueen parhaiksi ja kylää muutenkin vierailun arvoiseksi. Sinne seuraavalla reissulla!

Ostaminen on kivaa - häpeä tunnustaa...

Ruusulinna

Aamupalaterassin oranssi komistus

Siskon ja Miehensä Ranskan kodin ruusutarhaa ei voi kuin ihailla vuodesta toiseen (täällä). Kolme keväistä ja helteistä - hyvä tsäkä, sillä lähtöaamuna satoi - päivää kului vauhdilla, eikä mummi tällä reissulla paljoa malttanut ruusutarhassa pysähtyä. Toki sen verran, että tuli todettua kaiken olevan paikallaan ja ojennuksessa - eikä ruusulinnan lumovoima ole kadonnut.

Ruusuiset ajatukset ja tunnelmat toin mukanani kevättä lupailevaan Suomeen. Ja aurinkoisen mielen. Eli loma teki tehtävänsä..

Sivuportin kukkimista aloitteleva köynnöshortensia

Takapihan poimimista odottelevat makeat kirsikat

Suomen kesästä muistuttavat hentovartiset kissankellot

Makuuhuoneen ikkunan edustan monikerroksiset ruusut

Mukavat markkinat

Kuvauksellinen Tourrettes

Tukku tuttua, sopivasti sekoilua, kasa kaunista. Ja hippu hengailua. Sellainen oli torstaipäivä Siskon kanssa. Eilen vielä suunnittelin, että naapurikylän tämänpäiväisten markkinoiden jälkeen ajetaan autolla toista tuntia Nizzan taakse tutustumaan paronitar Ephrussi de Rothschildin sata vuotta sitten rakennuttamaan valtavaan rantahuvilaan (täällä). Mutta mummi muutti suunnitelmia - taas kerran.

Illalla nimittäin huomasin, että Suomi-Usa -kuolemanpeli alkaa tänään neljän jälkeen, jolloin olisi paras olla takaisin Huvilalla. Paronittaren huvila sai jäädä odottamaan seuraavaa kertaa. Lyhentyneestä ohjelmasta huolimatta päivästä tuli mukava ja herkullinen.

Aamupäivä kului tutuilla markkinoilla Fayencen kylässä, josta löysimme yllättäen kivan ja kauniin kävelyreitin saman kukkulan toisella reunalla sijaitsevaan Tourrettesin kylään. Ja Fayencen kylästä löysimme pikkuriikkisen Le 8 -nimisen ravintolan, jota isännöi seurallinen ja hullutteleva aviopari. Viihdyimme Siskon kanssa loistavasti viisipöytäisessä ravintolassa, jossa isäntä-kokki maustoi ruokaisan ceasar-salaatin ruokapöytämme vieressä kasvavilla yrteillä ja emäntä kirjoitti kynällä kuittiin kittos. Tänään jaksoimme salaatin jälkeen tilata myös jälkkäriä. Onneksi, sillä vaatimattoman näköinen sitruunajuustokakku oli ihanan kostea ja maukas. Le 8 jätti hyvän mielen - pitänee palata selvittämään nimen alkuperä.

Torilta ostettiin paikallisia aprikooseja ja yksi iso musta tomaatti. Ja nahkakengät, joista sananen myöhemmin.

Sisko ja Olivette

Unikkopeltoja ja tryffeleitä

Keväinen päivä Etelä-Ranskassa kului ranskalaisen laiskasti. Siskon toimiessa kuskiessa hurautettiin aamupäivällä Seliansin hiljaiseen ja idylliseen pikkukylään - prinsessojen tapaan, sillä Englannin prinsessat Diana ja kälynsä Fergie lomailivat kylässä 1996. Matkalla ihailtiin maalauksellisia unikkoniittyjä ja pysähdyttiin välillä pastislasilliselle - Siskon edellisviikon leidiystävien innoittamina.

Syötiin pitkään ja perusteellisesti täpötäydessä Cannesin sivukadun ulkoravintolassa - tutussa DaLaurassa (täällä), jossa omistajarouva tervehti poskisuudelmin. Tryffelillä maustetun alkusalaatin jälkeen Siskolle hummeriravioleja ja minulle simpukkapastaa, minkä jälkeen jälkkäriksi mahtui enää pikkuespressot.

Loppupäivä lorvailtiin filmiväen valtaamassa, helteisessä Cannesissa, jossa tänään alkoi 70. filmifestivaalit. Ja mummi löysi pari ihanaa pellavaista kesävaatetta...

Tuoreita tryffelin siivuja lehtisalaatin kera. Hyvää oli, mutta orvokki jäi syömättä.

Alppien yli lämpöön

Kuudelta Vantaalle, kahdeksalta koneeseen, yhdeltä lounaalla Cannesin rantaravintolassa neljän suomalaisleidin kanssa ja kuudelta leivoskahveilla Siskon upeassa puutarhassa (täällä). Näin alkoi Mummin kolmipäiväinen kevätloma Siskon ja miehensä Ranskan kodissa.

Ensimmäinen päivä puristi kaikki mehut, mutta aurinko paistaa ja ruusut kukkivat...

Hälyä pakoon

Lontoontyttö muutti pari kuukautta sitten työn perässä Bangkokiin. Onneksi ilmaiset skypet ja wachup-puhelut toimivat eikä viiden tunnin aikaerokaan pahasti häiritse. Toista oli 1990-luvulla, jolloin Tyttö vietti vuoden vaihto-oppilaana Kaliforniassa. Tuntuu oudolta, että vielä silloin yhteydet kaukomailla asuviin sukulaisiin ja ystäviin olivat lankapuhelimien ja kirjeiden varassa!

Asuttuaan pitkään ulkomailla Lontoontytöstä on tullut rohkea seikkailija ja ennakkoluuloton matkustaja. Uuteen asuinpaikkaan asetuttuaan hän löytää nopeasti mielenkiintoisia paikkoja, joita vapaapäivinään koluaa.

Äitienpäivänä Tyttö lähetti kuvia Ko Kretin "viidakkosaarelta" parin kymmenen kilometrin päässä Bangkokin suurkaupungista. Ko Kret on Bangkokin läpi virtaavan Chao Phraya -joen mutkiin piiloutuva, kilometrin levyinen ja kahden kilometrin pituinen saareke, josta pikkuravinteleiden ja turistikauppojen lisäksi löytyy kuulemma "luontopolkuja", joihin voi tutustua joko jalan tai vuokrapyörillä.

Ko Kret voisi mahtua turvallisuushakuisen mumminkin matkaohjelmaan...

Hyvää ja kivaa

Ja kallista. Mutta juhlapäivän kunniaksi nuoriso piffasi, joten mummikin saattoi nauttia turhia kursailematta. Varsinkin kun juhlistin omaa äitiyttäni törsäämällä taksiin ja jättämällä auton kotiin, joten pari lasia juhlajuomaakin kelpasi.

Esikoisen perhe oli kutsunut Äitimuorin eli isomummin ja minun lisäksi Opiskelijatytön sekä Opiskelijapojan avovaimonsa ja Max-pojan kanssa nauttimaan juhlalounasta ravintola Lehtovaaraan (täällä). Juniori jäi kotiin flunssaa potemaan ja Ukki mökille lintuja tiirailemaan. Idean tyttö sai huhtikuussa, kun olimme pienemmällä porukalla samaisessa paikassa juhlimassa Siskon ja minun syntymäpäiviä ja poistuimme äärest tyytyväisinä (täällä). Ja tänään olimme koko porukka taas tyytyväisiä.

Tupa oli täpösen täynnä. Monissa pöydissä juhli useampi sukupolvi tavallista suuremmalla porukalla. Seurueet eivät häirinneet toisiaan, ja lapsetkin pärjäsivät hyvin joukon jatkona. Alkupalabuffetin herkut olivar tuoreita ja freesejä, ja tarjoiluastioita täydennettiin ahkerasti. Pääruoka tarjoiltiin pöytiin, ja kiireestä huolimatta se tuli ajallaan ja rauhallisesti. Jälkiruokabuffetin paras pala oli omenainen kinuskikakku. Kahvi olisi voinut sisältyä juhlalounaan hintaan...

Lehtovaara vaalii ansiokkaasti sata vuotista perinnettään töölöläisenä klassikkoravintolana.

Äitienpäivänä

Olen kasvanut äidiksi ja ihmiseksi lasteni kanssa ja heidän vaikutuksestaan. Äidiksi koen tulleeni ja kummasti venyneeni heti Esikoisen synnyttyä 35 vuotta sitten, mutta ihmiseksi olen kasvanut - ja se jatkuu edelleen - vasta vuosien saatossa lasten lisääntyessä, kasvaessa ja asettuessa omaan elämäänsä.

Käytännön äitinä olen onnistunut hyvin, mutta tunnetaidoissa minulla oli vanhemmuuteen lähtiessäni huonot eväät. Nautin ja koin onnistuvani pikkulasten äitinä - olin luonteva ja luonnollinen imettäjä, väsymätön satukirjojen lukija, hyvä tiiminvetäjä ja jaksava organisoija. Mutta teini-ikäisten ja aikuistuvien lasten äitinä olo oli haastavaa, ja olen kokenut myös syyllisyyttä osaamattomuudestani ja riittämättömyydestäni. Lasteni aikuistuttua ja osan saatua omia lapsia koen löytäväni heihin uudenlaista lämmintä yhteyttä ja läheisyyttä. Rakkautta...

Äidiksi tulo ja äitinä olo on ollut elämäni merkittävin ja tärkein juttu. Se on antanut, vaatinut ja opettanut minulle itsestäni ja elämästä enemmän kuin mikään muu asia elämässäni. Olen siitä kiitollinen ja onnellinen. Nuoruusvuosien henkisen kömpelyyteni takia olisin hyvin voinut elää elämäni myös perheettömänä naisena.

Vasta äitinä eläminen on pakottanut minut pikku hiljaa tutustumaan itseeni - tunnistamaan ja kohtaamaan tunteitani - rakkautta, iloa, pelkoa, vihaa ja syyllisyyttä. Nauttimaan hyvältä tuntuvista tunteista ja hyväksymään myös pelottavat tunteet - ja elämään niiden kanssa. Tunteiden ja tarpeiden ilmaisemisessa olen edelleen alkutekijöissä, mutta edistynyt sulkeutuneesta lähtötilanteesta.

Ilman lapsiani olisin eri ihminen...

Viimein

Viimein uskalsin istuttaa ensimmäiset yksivuotiset kesäkukat kaupunkikodin puutarhaan - toivoen yöpakkasten viimein hellittäneen. Toisaalta on hyvä, etten ole pystyt hankkimaan kevätkukkia aikaisemmin. Puutarhassa on tullut tehtyä perussiivousta, joka tavallisina vuosina on usein jäänyt kukkien istuttamisen jalkoihin.

Tänään ostin kymmenen isoa keltaista margaretaa Roihuvuoren S-marketin edestä 25 eurolla - aika edullisesti. Istutin kukat pation molemmille reunoille, jossa tuovat ihanasti kevätväriä muuten vielä aika värittömään puutarhaan. Aikaisempina vuosina samaiset kukat ovat kukkineet upeasti syyskuun loppuun asti, kunhan on väliin viitsinyt lannoittaa ja muistanut nyppiä pois kuihtuneet kukat.

Ja tietenkin tein tavanomaisia puutarhahommiani. Eli siirtelin monivuotisia kukkia paikasta toiseen - Äitimuorilta peritty homma. Joka vuosi tuntuu löytyvän "paras paikka". Kuinkahan kauan?

Takatalvi?

Yöllä Itä-Helsingissä pakkasta. Aamulla nurmikko ja auton ikkunat kevyessä kuurassa. Linnut vaimeina ja kevään eteneminen näyttää pysähtyneen. Onneksi nostin päivänkakkarat ja orvokit parvekkeelta yöksi sisälle. 

Tänään aurinko näyttää voittavan...

Poikasia liikkeellä

Koirakävelyllä havahduttiin Murun kanssa tiirailemaan linnunpönttöä, jonka oviaukossa kisaili kaksi kymmensenttistä oravanpoikasta. Koivun juurella juoksenteli vielä kolmas poikanen, joka melkein joutui Murun yllättämäksi. Tutkiessani tarkemmin ylempää pönttöä huomasin, että siihen oli sahattu (ei nakerrettu) tavallista isompi suorakaiteen muotoinen oviaukko. Liekö joku tehnyt pöntön vartavasten oravien kodiksi? Vai oliko oravaperhe vain ryöväysreissulla?

Aamulla hakiessani kuuden jälkeen lehteä postilaatikolta kuusi rusakkoa juoksenteli vastapäisessä puistometsässä. Liekö emojänis poikasineen aamukävelyllä?

Kanavan nokikana (täällä) on kadottanut kumppaninsa - on jo viikon uiskennellut lahdessa yksinään päätään onnettomana nykien. Joten nokikanan poikasia ei viime kesän tapaan liene odotettavissa.

Elämä on rakentamista

Ukki ja Opiskelijatyttö Salon mökillä kesällä 1988.

Kevään lumo

Samat sinililjojen eli skillojen kukittamat nurmikentät lumoavat minut keväästä toiseen (täällä). Ohikävellessä haluan aina pysähtyä ihailemaan naapuruston sinisiä kukkamattoja.

Kylmässä säässä sinililjat kukkivat ja ilahduttavat vielä pitkään - jotain iloa viileästä toukokuusta.

Ennen yötä

Rumba walks - toka

Postasin rumban askeleesta ekaa kertaa huhtikuussa (täällä). Edelleen harjoittelen oikeaa askellusta ja vartalon liikkumista, ja yritän sisäistää vaikeaa latinoliikettä. Kirjaan tähän muistiin, miten miellän rumban askeltekniikkaa tällä hetkellä - mummokielellä.

Lähdettäessä rumba-boleroon nainen seisoo päkiäpainotteisesti jalkaterät ulospäin lähes suoraan miehen edessä suljetussa, mutta ilmavassa otteessa. Oikean käden kyynervarsi 90 asteen kulmassa ylöspäin ja nojaten kevyesti miehen vas kyynervarteen. Kämmenet hellästi vastakkain, sormet lähes suorina. Jyrki kehotti kuvittelemaan kämmeniin magneetit, jotka ikäänkuin imevät kädet toisiinsa ilman puristavia otteita.

Minulla rumban liikkeen löytymistä helpottaa, kun lähtöasennossa pidän painon kokonaan oik tukijalan päällä ja vas jalka on kevyesti vasemmalle ojennettuna (polvi ehkä hieman koukussa) ja vas isovarvas maassa. Tällöin on helppo ykkösellä lähteä liikkeelle vas kylki ja olkapää edellä - ikäänkuin lantio vastustaisi liikettä pysyen viimeiseen asti oikealla oik jalan päällä. Seuraavana sekä lantio että vartalon paino siirtyy vas jalan päälle - vas jalan suoristuessa ja vas lonkan kääntyessä hieman eteenpäin (lantio avautuu). Oikea jalka osoittaa vielä hetken oikealle, ennenkuin se kierrätetään vas tukijalan kautta lyhyeen painolliseen taka-askeleeseen vas jalan taakse (kol). Edelleen asento on päkiäpainotteinen ja lievästi etunojassa. Latinoliikettä tukee käsien kuminauhamainen liike taka-askelta astuttaessa. Lopuksi lantio ja paino palaa vas jalan päälle ja askellus alkaa uudelleen lähtien oikealle.

Rumbakävelyyn Jyrki neuvoi seuraavia neuvoja (miehelle?): Alkuasennossa paino oik jalalla edessä - varpaat ulospäin - ja vas jalka takana nojaten kevyesti isovarpaalla maahan. Seuraavaksi takajalka vedetään oik tukijalan vierestä isovarpaan hipoessa koko ajan lattiaa ja astutaan vas takajalalla yksi askel eteenpäin oik jalan eteen. Vas jalkapohja painetaan maahan ja vas polvi suoristuu. Ja lopuksi vartalon paino siirretään tälle edessä olevalle vas jalalle, jolloin vas lonkka painuu vas sivulle ja ikäänkuin eteenpäin. Samalla takimmainen oik jalka jää osoittamaan taaksepäin isovarvas kevyesti maassa.

Rumbani kehittynee - hope so...

Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa käytiin Ukin ja koirien kanssa kävelyllä Mustikkamaalla (täällä). Rauhoittavaa ja kaunista, kuten aina. Keväällä saaren pohjoispuolen valtaavat sinivuokot ja eteläpuolella kukkivat valkovuokot. Ja joka puolella kimaltelee meri. Varhaisina aamuhetkinä rantaa pitkin kävelijä kuulee jopa meren äänet - lähes keskellä kaupunkia.

Pitkästä aikaa syötiin Ukin kanssa Hakaniemen torin Kahvisiskojen ulkokuppilassa (täällä) Eromangan lihapiirakat. Tuoreita ja leipomolämpimiä olivat, vaan ei niin herkkua kuin muistin. Viimeksi olen varmaan herkutellut kuuluisilla piirakoilla viitisen vuotta sitten. Muistan piirakat rasvaisempina, isompina, rapeakuorisempina ja herkumman näköisinä. Liekö terveys- ja säästösyistä rasvaa vähennetty? Aiemmat olivat kuitenkin enempi minun makuuni. Vai kultaako aika vaan muistot?

Pitkästä aikaa aioin ostaa torilta raparpereja ja leipoa piirakkaa. Mutta unohdin - mikä ei kuulu pitkästä aikaa -listaan - nykyisin unohdan usein. Onneksi muistin ostaa sinikeltaisia orvokkeja ja sinisiä helmililjoja.

Pitkästä aikaa tarkenen puutarhassa ilman takkia.

Kevät keikkuu

Tanssihame heilahtaa

Astikaisen Maija (täällä) on viime vuosina järjestänyt pari kertaa kesässä tanssitreenit, joihin on kutsuttu soittamaan oikea tanssibändi laulajineen. Eilen oli vuorossa tämän kesän ensimmäinen erikoiskolmetuntinen Pavilla (täällä) viisihenkisen Helminauha-iskelmäyhtyeen (täällä) säestyksellä.

Helminauha oli tilattu soittamaan koko illaksi tangoa, mitä eivät kuulemma ole koskaan aikaisemmin joutuneet/saaneet tehdä - treenivuorossa oli nimittäin vanha tango. Ja Maijan apuna opettamassa tangotaiturit Mervi Evelä ja Tomi Tuomi.

Ja olipahan uuden tanssin opettelu vaihtuvien ja (itseni tavoin) opettelevien viejien kanssa vaikeaa. Olen pari kertaa aikaisemmin ollut wanhan tanssin gurun Juhani Tahvanaisen opissa (täällä), ja silloin tanssi ei tuntunut "liian" vaikealta, vaan oikeastaan mukavalta ja letkeältä ja jopa tavallista tangoa helpommalta. Tästä on puolitoista vuotta aikaa, ja selityksenä sanottakoon että silloin en ollut vielä aktivoinut perustangon "tehotreeniäni".

Vaikeinta oli löytää vanhaan tangoon oleellisesti kuuluva riittävä noja tanssiparia vasten. Naisen tulisi nojata selvästi ja voimakkaasti ylävartalollaan miehen ylävartaloon - vartalo jäntevän suorana - ei törröpeppuja - ja paino päkiöillä. Mervillä oli tanssiin lähtiessään jopa kantapäät kokonaan irti maasta.

Miehen vastatukeen luottaminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin. Ehkä viejilläkin oli vaikeuksia hahmottaa oikeaa asentoa, sillä niin helposti seuraajana tuli tunne että mies rojahtaa taaksepäin, jos vielä nojaan. Tosin sama luottamuspula ilmeni silloinkin, kun parinani oli vanhaa tangoa osaava ja vastanojan hyvin hallitseva naisviejä. Eli ongelma on pääosin itsessäni...

Naisen pää on koko ajan käännettynä oikealle - parhaimmillaan otsat vastakkain, katse hieman alaviistoon ja vasen käsi syvällä miehen kaulassa. Nainen tanssii polvet lähes suorina ja paljon päkiöillä, paitsi eteenpäin astuessaan nainenkin astuu kanta-askelilla kuten perustangossa.

Maija opetti hidas, nop, nop, hidas -askelluksen seuraavasti - korostaen että rytmirikot ja vaihtelut askelten suunnissa kuuluvat oleellisesti vanhaan tangoon. Nainen astuu ensin vas jalalla vasemmalle (hidas), oik jalka taakse - menosuuntaan (nop), vas jalka taakse (nop) ja oik jalka taakse (hidas). Kaikki askeleet - etenkin hitaat - ovat pitkiä, ja joka välissä jalat kootaan yhteen. Ensimmäiselle sivuhitaalle miehen on tarkoitus heilauttaa nainen näyttävästi, jolloin naisen jalkaterät pyörähtävät lähes suoraan kulmaan mieheen nähden - ja tanssihame heilahtaa.

Vanhan tangon juuret ovat romaanien tanssimassa tangossa, ja tärkeässä roolissa ovat oleet romaaninaisten näyttävät ja monikerroksiset hameet ja niiden ilmava ja kutsuva heilahtelu. Tomi letkauttikin, että vanhassa tangossa "mies tanssittaa hametta". Nojaavalla A-asennollakin miehen on tarkoitus antaa "tanssivalle hameelle" tilaa parin jalkojen välissä.

Tanssiessani ikäiseni tutun miehen kanssa hän totesi: "Aina ja edelleen uuden tanssin opetteleminen on yhtä vaikeaa kuin ensimmäisen tanssin oppiminen." Eikä voinut oikeampaan osua. Mummin tanssihame jäi vielä heilahteluja odottelemaan...

Kaksi viidestä

Lontoontyttö ja Opiskelijatyttö mökillä 1980-luvulla.

Eka kesäpäivä

Rumba räpeltää

Tansseja opetellessani huomaan, että noudatan oppimisen tuttua kaavaa. Alkuoppien ja ensi-innostuksen jälkeen elän pitkään tyytyväisessä tasannevaiheessa, jolloin "osaan" tanssia. Toisin sanoen en vielä näe mitä en osaa - eikä tarvitsekaan.

Tanssitasanteen jälkeen törmään jyrkänteeseen, jolloin alan hahmottaa kunkin tanssin nyansseja - ymmärtää mitä en osaa. Täydellisyyden kaipuuni voimistuu. Kateellisena näen vain opettajien ja assareiden jalkojen ojennukset, vartalon kaaret ja rytmin vaihdokset. Yritän perässä, ja koen olevani maailman huonoin tanssija ja oppija. Ja vanha, enkä mikään airasamulin. Kunnes...

Kunnes eräänä päivänä sinnikkään yrityksen ja erehdyksen jälkeen tanssini tuntuu luonnolliselta ja liikkeen rytmi kumpuaa sisältäni. Huomaan tanssivani omalla tavallani - tavalla joka luontuu minulle ja ilmentää minun kehoani, minun liikunnallisuuttani ja minun iloani. Ja tanssiminen tuntuu taas helpolta - ja taivaalliselta. Halu oppia lisää ei sammu, mutta osaan nauttia jo oppimastani ja toteuttaa oppeja tanssiessani, mutta omilla ehdoillani.

Fusku ja hidas valssi on ajoittain jyrkänteen jälkeisessä hyvänolon vaiheessa (täällä ja täällä), mutta rumba on räpellysvaiheessa jyrkänteen juurella. Puoli vuotta sitten rumba tuntui jopa ihanalta, mutta eilisissä tekniikkatreeneissä tajusin, miten vaikea minun on omaksua rumban vaatima lantioliike. Opekin tokaisi: "Lantiosi liikkuu juuri niin kuin ei pitäisi." Tunsin itsekin että liikun väärin - askeleelle astuessani lantio johtaa eikä ylävartalo - mutta silti suora toteamus lannisti. Onneksi vain hetkeksi, ja open suoruus sai kuin saikin mummon yrittämään uutterammin.

Pikkuhiljaa alan omaksua latinalaistansseille tyypillistä kropan irtonaisuutta - vartalon yläosa liikkuu eri suuntaan kuin lantio, niin sivu- kuin eteen/taakse-suunnassa. Jyrkin mukaan vartalon keskiosan pitäisi vielä olla rento, jäntevä ja "keskeltä katkaistu".

Vaikeaa, vaikeaa on - kesää kohti mennään rentoa rumbaa etsien.

Sammal sytyttää

Sunnuntaisen lumipyryn loputtua ja huhtikuisen lumen sulattua sammaleet säihkyivät maanantaina metsässä kosteina ja voimakkaan värisinä. Etenkin kun pitkän kylmän jakson takia luonnon kevätpyrähdys antaa muuten odotuttaa itseään. Talvisen ruskeuden keskellä syksyisen kellertävät ja kevään vihreyttä uhkuvat sammallajit kilpailivat komeudessaan.

Myyttinen matka -valokuvanäyttelyn (täällä) jälkeen lähimetsääkin katseli toisin silmin. Kiitos Heka!

Vappu 1985

Iloista wappua! Aurinkokin oivalsi viimein ilmestyä iloksemme.