torstai 25. huhtikuuta 2013

Tanssivia naisia


Suvun naiset tykkää tanssimisesta, mutta tapaa aloittaa treenaamisen vasta varttuneessa iässä. Äitimuori aloitti vatsatanssin 60:n korvissa ja jatkoi yli 80-vuotiaaksi. Sisko alkoi tanssia salsaa keski-iässä ja nyt minä olen mummina hurahtanut paritansseihin: foksiin, fuskuun, tangoon ja valssiin.

Ollaan aika ajoin treenattu myös Ukin kanssa, muttei ehkä näin tehokkaasti: maanantaina kolme tuntia foksia ja tänään kolme tuntia fuskua. Hiki virtaa ja vettä kuluu. Ehkä vanhalle olisi riittänyt fuskua kaksi tuntia. Mutta kun opettaja Pirjo Kärnä on niin innostava ja kannustava. Piti ihan ostaa uudet tanssikengät, lenkkarimalliset, joilla on ketterä tanssia.

Kotiin ajaessa yhdeksän jälkeen taivaan rannassa mollotti valtava täysikuu. Aina yhtä upea ja kiehtova.

PS. Porvoon rouva, kommenttisi ei ole tullut perille, joten yritäpä uudelleen Mummin iloksi.

2 kommenttia:

  1. sulla kunto nousee kohisten tuota menoa! tanssi on todella hieno harrastus. siinä saa monipuolista liikuntaa, puhumattakkaan hyvästä seurasta.
    näitkö myös kuun pimennyksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ilona, taas jäi tuo taivaan näytelmä huomaamatta. Pitääkin etsiä netistä kuvia millainen oli. Mutta kuukin oli uskomaton. Kunto varmaan nousee, mutta kyllä tänään on yliajettu olo, kun eiole vielä tottunut tuollaiseen menoon. Saloon tulemme vasta su-ke, ehkä törmätään.

      Poista