Louise, Louise ja Louise

Myrskyävä, kuohupäinä hyökkäävä meri ja äänekkäästi vihmova tuuli lähes pieksevät kulkijaa. Puutarha, jossa vanhojen paksurunkoisten ja lehdettömien puiden kiemurtelevat oksat hipovat maata ja koputtelevat ikkunoita. Nurmikentät, joilla Henry Mooren mustat massiiviset ihmisfigurit tekevät kaikkensa, jotta kävelijä lankeaisi kosketelemaan patsaiden sileää pintaa - ehdottomasti kiellettyä :):) Maastoa myötäilevä käärmemäinen matala museorakennus, joka puoliympyränä suojaa mylvivää merta ja kutsuvaa puutarhaa, ja jonka kolme päägalleriaa yhdistyvät toisiinsa ja ympäröivään luontoon pitkillä lasiseinäisillä käytävillä. 

Tätä kaikkea ja paljon muuta on Louisianan modernintaiteen museo (täällä), joka sijaitsee meren rannalla Humblebaekissa noin 30 kilometriä Kööpenhaminasta pohjoiseen. Museo ja sen puutarha lumosivat minut välittömästi.

Louisiana-nimi juontaa juurensa 1800-luvulta. Nykyisen museon paikalla oli tuolloin Alexander Brunin (1814-93) rakentama huvila, jonka hän oli nimennyt kolmen (!) Louisa-nimisen vaimonsa mukaan Louisianaksi. Kun Knud W Jensen (1916-2000) rakennutti ja perusti vuonna 1958 paikalle modernin taiteen museon, hän halusi nimetä museon vanhan rakennuksen mukaan. Nykyisen muotonsa museo sai 1990-luvun alussa. 

Edellisellä Köpis-reissulla emme ”ehtineet” Louisianaan (täällä), joten tällä kertaa lyhyen reissumme päämäärä oli vierailu tässä kehutussa tanskalaismuseossa. Sateesta, tuulesta ja myöhäissyksyn lehdettömyydestä ja ruskeudesta huolimatta luontoon istutettu museorakennus ja näyttelyistä etenkin englantilaisen Cecily Brownin värikylläiset maalaukset veivät heti sydämeni.

Marraskuista torstaita ei voisi paremmin viettää! Etenkin kun museossa on myös tilava kahvila/ravintola, josta on isot ikkunat merelle, ja josta saa kohtuuhintaista hyvää tanskalaista ruokaa. Ja jossa tanskalaiseen hygge-tyyliin paloi tuli isossa takassa...

Sveitsiläinen Giacometti tutkii tanskalaista luontoa. 

Museon lasikäytävillä on ainakin kymmenen ovea, joista pääsee vaivattomasti piipahtamaan puutarhaan ja takaisin. Ja joka ovelta lähtee pieni polku, joka kutsuu seikkailulle.   

Meri hipoo museon nurkkia. 

Vesisäiliöstä museoksi

Söndermarkenin puistossa Köpiksen Frederiksbergissä on 1800-luvulla kaivettu maan alle kolme isoa vesisäiliötä, joista vuoteen 1933 asti johdettiin juomavesi kaupunkilaisille. Luolasto tyhjennettiin ja otettiin museokäyttöön 1990-luvulla.

Cisternerne-nimellä tunnettu näyttelytila toimi alkuun lasimuseona, mutta nykyään siellä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Luolasto on ympäri vuoden kostea ja kylmä ja sen epätasaisilla kivilattioilla on pari senttiä vettä. Katossa ja pylväissä on joitakin tippukivimuodostelmia - ainoat Tanskassa.

Käydessämme luolastossa siellä oli viimeisiä päiviä esillä tanskalaisen Jeppe Heinin (s. 1974-) tilateos, joka leikitteli peileillä, valoilla ja äänillä. Luolaston katosta roikkui pyöriviä, upeasti valoa heijastavia isoja peilejä ja ajoittain holvisto täyttyi kumeista, kaukaisia kirkonkelloja muistuttavista äänistä, kun rataa pitkin pyörivät pallot osuivat valaistuihin metallikulhoihin. Silloin tällöin nurkista singahti pitkiä tulenliekkejä, joiden valo voimistui peilipinnoilla. Nautittavaa katseltavaa ja kuunneltavaa - näyttely sopi tilaan paremmin kuin hyvin.

Hämäränä, tuulisena ja kosteana loppusyksyn päivänä Cistercernen näyttelytila ei tosin paljoa eronnut Köpiksen jouluvalojen sävyttämästä maanpäällisestä tunnelmasta. Vähän eri tilanne kuin aikoinaan keväisessä Istanbulissa, jossa myös vierailimme maanalaisissa vesisäiliöissä (täällä).

Aamulla Köpikseen

Pitkästä aikaa ollaan Ukin kanssa parin päivän pikavisiitillä Kööpenhaminassa. Aamuhämärässä lähdettiin Suomesta ja sama hämärä tuntui jatkuvan Tanskassa koneen laskeutuessa Kastrupiin hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Ehdittiin sopivasti hotelliin aamupalalle :):)

Hyvä näin, sillä hotelli Strandin (täällä) aamiainen oli tanskalaiseen tapaan runsas ja monipuolinen - täynnä tuoretta ja maittavaa. Minulle maistui etenkin suussasulavan pehmeä sinihomejuusto, lasiin annosteltu löysähkö munakas, ihanankirpeä inkivääri-karpaloshotti, kypsät persimonin palaset ja ihanan rapea suklaakroisantti. Muun muassa...

Eikä itse hotellissakaan ole valittamista. Saimme toisen kerroksen kauniin ja korkean huoneen, jossa on kolme isohkoa ikkunaa Kööpenhaminan kauniiseen satamakanaaliin lähellä Nyhavnia. Kyllä täällä kaksi yötä porskuttaa sääennustuksen lupaamasta sateesta huolimatta :):)

Osa aamiaistani hotelli Strandissa...

Näkymä hotellin ikkunasta aamuhämärässä.

Vielä vesille?

Tuijottaja

Muru, Murtsi, Murtsikka...

Muru ja Michelle

Nautin viikonlopun auringosta istuen sisällä ja parannellen flunssanpoikasta. Onneksi Punavuoren kaksiossa on isot ikkunat etelään ja aurinko pääsee hellimään myös sisällä istujaa. 

Auringon lisäksi minua ilahduttaa syliin käpertyvä Muru-koira ja Michelle Obaman omaelämänkerta Minun tarinani. Mukaansa tempaavaasti ja hyvin kirjoitettu tarina chigacolaistytön kasvusta SouthSiden sisäänlämpiävästä mustien yhteisöstä Yhdysvaltojen ensimmäiseksi naiseksi. Olen vasta sivulla 100, mutta rehellinen kerronta kiehtoo ja vetää mukaansa. Tähän mennessä olen tutustunut Michelle Robinsonin upeisiin vanhempiin, urheilijaveljeen, sekalaiseen sukuun ja lukuisiin, pääosin mustiin ystäviin. Barack Obamasta ei ole vielä tietoakaan...

Auringon, Murun ja Michellen lisäksi olen viikonloppuna inspiroitunut toisesta kiehtovasta naisesta - Elisabeth Kroghista, joka on tanskalaisen Huuto pimeydestä -sarjan päähenkilön pappi Johanneksen opettajavaimo ja kahden aikuisen pojan Augustin ja Christianin äiti. Elisabethia näyttelee Michellen tavoin 1960-luvun alussa syntynyt Ann Eleonora Jorgensen. Sarjan 2. tuotantokautta esitetään parhaillaan TV ykkösellä, ja kymmenosainen ykköskausi on nähtävissä Areenassa vielä viikon ajan. Rakastuin sarjaan päätäpahkaa.

Mieluinen viikonloppu flunssasta huolimatta. Hyvääoloa edistävät myös Jouluradio ja kynttilät - joskin pienhiukkaset pistävät ajattelemaan niiden sisäpolttoa.

Tonttu tuli taloon

Löysin Puhoksen Fida-kirpputorilta Helsingin Puotinharjusta metrin mittaisen tonttupojan, 

joka nyt istuu tyytyväisenä seuranani Punavuoressa joulua odottelemassa.

Yksi 207:sta

Viime viikolla kerroin, että osallistun koreografi Hanna Brotheruksen vetämään ikäihmisten tanssityöpajaan Helsingin työväenopistolla, ja vihjasin että juttuun liityy jotain jännää ja suurta (täällä). Tämän suuren Hanna paljasti meille osallistujillekin vasta ensimmäisellä pajatunnilla: Pääsemme kaikki osalliseksi Hannan tanssiteokseen ”Oodi metsälle”, joka esitetään Helsingin uuden keskuskirjasto Oodin avajaisissa itsenäisyyspäivän aattona 5.12 (täällä):

Oodin avajaisissa nähdään kaksi tilausteosta: koreografi Hanna Brotheruksen Oodi metsälle -teos sekä harmonikkataiteilija Kimmo Pohjosen sävellys Ultra Organ Oodille.

Hanna Brotheruksen teoksen keskiössä on metsä: sen ydinteemoina ovat siementen kasvu taimiksi, puiden taival paperiksi ja kirjoiksi sekä ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus. Oodi metsälle -teos etenee ulkolavalta Oodin kolmeen kerrokseen kuvastaen sivistyksen ja lukutaidon syntyä.

”Metsä edustaa ihmiselle samanlaisia arvoja kuin kirjasto: hengittämisen ja omien tunteiden sekä ajatusten vapautta, mutta myös muiden ihmisten kohtaamista. Teen tämän työn rakkaudesta elämää, taidetta, sivistystä ja Helsinkiä kohtaan”, sanoo Hanna Brotherus.

Teoksessa nähdään yhteensä 207 esiintyjää: mukana on ammattitanssijoita, ikäihmisiä eri puolilta Helsinkiä, oppilaita Kaisaniemen ala-asteelta, Kallion lukiosta ja Sibelius-lukiosta sekä Reijo Aittakummun johtama Sibelius-lukion kamarikuoro.

Teoksessa on meidän yli 60-vuotiaiden innokkaiden amatööritanssijoiden lisäksi pari ammattitanssijaa, kymmeniä tanssivia lapsia ja nuoria sekä Sibelius-lukion kamarikuoro. Me ikäihmiset olemme opetelleet osin improvisoinnin kautta Hanna metsäaiheista koreografiaa. Harjoitusprosessi on ollut hurmaavaa itsetutkiskelua sekä sen etsimistä ja löytämistä että rohkeaa ilmaista omaa luovuuttaan ja liikkua ja tanssia ikiomalla tavallaan. Olen nauttinut joka hetkestä - sekä itse tanssista että Hannasta ja hänen suloisesta assistentistaan Johannasta. Miten ihanasti he molemmat auttavat ja kannustavat meitä usein ilmaisussaan arkoja ja kömpelöitä amatöörejä.

Ja paras on vielä edessä: Loppua kohden tiivistyvät treenit yhdessä nuorten tanssijoiden ja kuorolaisten kanssa. Sekä tietenkin itse esitys Oodin avajaisissa keskiviikkona 5.12. Ohjelmaa uudessa kirjastossa on koko päivän - meidän ikäihmisten tanssiesitys alkaa rakennuksen kolmannessa kerroksessa kuudelta illalla. Ja kaikki on ilmaista...

Tervetuloa katsomaan meitä valkoisiin käärittyjä tanssivia kelohonkia :):):) Oodin avajaisten koko ohjelma löytyy täällä.

Aamu Punavuoressa

Tähti löysi paikkansa Punavuoren kaksiossakin.

Lapsen oikeus

Jokaisella lapsella pitää olla oikeus lähiaikuiseen, 

joka haluaa, ehtii, jaksaa ja osaa rakastaa juuri tätä lasta

ja joka haluaa, ehtii, jaksaa ja osaa kuunnella juuri tätä lasta 

sillä tavalla että lapsi tuntee että häntä rakastetaan ja kuunnellaan.

Jos näin ei ole, aikuisia pitää auttaa ja opettaa
rakastamaan ja kuuntelemaan - ja pysähtymään.