Mummin murut

Michael Emmassa

Sisko oli 1990-luvulla innokas Jackson-fani - kävi aikoinaan staran konsertissakin kahdesti. Espoon Emmassa on kiistelty näyttely Michael Jackson: On the wall, joka minulta olisi saattanut jäädä väliin, ellei Sisko olisi pyytänyt kaveriksi kiertämään. 

Lontoon, Pariisin ja Bonnin jälkeen Emmaan saadussa näyttelyssä on noin sata, eri taiteilijoiden tekemää teosta, joilla taiteilijat yrittävät kuvata Michael Jacksonin ympärille syntynyttä ilmiötä. Vaikka en Jackson-fani olekaan, niin näyttelystä tykkäsin. Huolimatta siitä, että en sulata enkä hyväksy miehen lapsiin kohdistuneita hyväksikäyttörikoksia.

Näyttelyssä pyörivä Euroopan kiertueelta Bukarestista 1992 kuvattu dokuvideo on esiintyvää Jacksonia parhaimmillaan. Samoin kuin Michael Gittesin videoteos, jossa Jacksonin upeaa liikehdintää ja tanssia on yhdistetty hienosti Frank Sinatran laulamaan Fly me to the moon -kappaleeseen. Paljon muutakin jännää: mm. yksi näyttelyhuoneista keskittyy ainoastaan Jacksonin silmiin.

Yksi näyttelyn rauhallisimmista Jackson-teoksista oli 

Yan Pei-Ming: In Memory of Michael Jackson 1958-2009 (2017)

Ruskaa keskustassa

Upea ruska Etelä-Suomessakin - jopa Helsingin keskusta pursuaa keltaista, oranssia ja punaista.

Kurpitsapitsaa Sofiankadulla

Sunnuntaina olin Opiskelijatytön toivomuksesta toistamiseen Via Tribunalia -nimisessä pitseriassa (täällä) Sofiankadulla Senaatintorin ja Kauppatorin välissä. Tammikuussa kävin kehutussa pitsapaikassa edellisen kerran, enkä silloin ollut vierailuuni järin tyytyväinen (täällä).

Tällä kertaa tunnelma viehätti ja pitsat maistuivat, ja palvelu oli joustavaa ja kivaa. Murukin sai monta ylimääräistä herkkupalaa ja rapsutusta, mikä tietenkin sulatti mummin sydämen. Toisin kuin tammikuisena lauantaina, sunnuntai-iltapäivänä ruuhkaa oli jonoihin asti. Opiskelijatyttö oli meitä tähän valmistanut, joten jonotus sujui oikeastaan tosi kivasti - olutta juoden ravintolan yhteydessä olevan kodikkaan baarin leposohvalla.

Valitsemani kurpitsapyrettä ja -siemeniä, savustettua juusto, basilikaa ja kirsikkatomaatteja sisältävä Raccolto-pitsa oli maukas ja pohja mukavan ”raaka”, joka Opiskelijatytön mukaan on tyypillistä Napolin pitsoille. Jälkkäriksi otin pistaasijäätelöä, joka sekin oli herkkua.

Eli nyt olin kaikkeen tosi tyytyväinen. Osasyynä lienee tuttu ja rento seura, johon Opiskelijatytön lisäksi kuului Ukki ja Suomessa käymässä oleva Lontoontyttö.

Via Tribunalin ”odotusbaari” leposohvineen.

Arki-InnaAnni

Viisilapsisen äidin 1980-luku ja vielä 1990-luvun alku meni raskaana ollessa, 

imettämisen innossa ja omenia syödessä. Tutut muistavat, miten paljon niitä omenia kului :):)

Mökillä joskus

Naapuri-Karjalaisen traktorin kyydissä neljä omaa ja kolme vierasta.

Lempiteatterini

Rakastan teatteri Jurkkaa. Olen vuosia käynyt siellä katsomassa milloin mitäkin - yksin tai yhdessä - esitystä odottaen tai hetken mielijohteesta. Viimeksi olin viime viikolla Siskon kanssa katsomassa Wanda Dubielia Sofi Oksasen romaanista Puhdistus tehdyssä monologissa.

Teatteri Jurkka on pikkuruinen huoneteatteri Vironkadulla Helsingin Kruununhaassa. Emmi Jurkka (1899-1990) ja hänen tyttärensä Vappu Jurkka (1927-2012) perustivat teatterin vuonna 1953, ja siitä lähtien se on toiminut samoissa tiloissa. Äiti Emmi, tytär Vappu ja poika Sakari (1923-2012) Jurkka johtivat teatteri vuorotellen 40 vuotta vuoteen 1993 asti. Nykyään taiteellisena johtajana toimii Tuomo Rämö.

Pikkuteatteriin astutaan suoraan kadulta. Ensin on pikkueteinen, jossa naulakko, pari seisomapöytää ja baaritiski. Pikkueteisestä johtaa ovi pikkuhuoneeseen, jossa on ”pikkunäyttämö” ja neljä penkkiriviä eli 56 istumapaikkaa.

Teatteri Jurkassa lumoaa intiimiys. Useimmiten näyttämöllä eli lattialla on koko iltana vain yksi tai kaksi näyttelijää. Katsoja näkee, kuulee ja aistii kaiken. Näkee pienimmänkin kasvon liikkeen, kuulee muutokset hengityksessä, haistaa hien ja aistii innon, ilon, pelon ja surun.

Jurkassa kaikki tulee iholle. Rakastan sitä.

Seikkailijat metrossa

Kolmevuotiaan kanssa tykkäämme kulkea ratikoilla ja metrolla. Tällä viikolla lähdimme länsimetrolla Tapiolaan visiteeraamaan Äitimuoria, jonka Kolmevuotias tietää olevan hänen isoisomumminsa eli isän äidin äiti - ikäeroa lähes 90 vuotta.

Yleensä käyn Äitimuorin luona autolla, joten metromatka ei ole tuttu. Äitimuori asuu Tapiolan länsiosassa, joten metrosta piti poistua jo Keilaniemen pysäkillä. Neljästä ulosmenoreitistä oli maan alla vaikea valita oikeaa. Neljältä ihmiseltä kysyttiin, mutta kukaan ei osannut neuvoa. Noustuamme kolmannesta kokeilemastamme ulostuloreitistä maan pinnalle näimme Äitimuorin talon Kehä ykkösen toisella puolella. Vielä tämänkin jälkeen metrotyömaan keskellä kiemurtelevan, kehätietunnelin ylittävän polun löytäminen oli todellista seikkailua.

Kerhopäivän väsyttämä Kolmevuotias jaksoi uskomattoman sinnikkäästi kävellä edestakaisin työmaata pikkuhiljaa hermostuvan Muru-mummin  - kuten hän minua nimittää - kanssa. Lopulta löysimme perille.

Äitimuori oli unohtanut tulomme, mutta ilahtui suuresti. Ja Kolmevuotiaalla riitti juttua. Paluumatka Helsingin puolelle sujui minultakin jo leikiten :):)

Punaista syksyä

Aamunrepäisy 9

Olen ehkä kymmenisen vuotta sitten repinyt tämän Sara-nimisessä naistenlehdestä - ilmestyi vuosina 2006-12 - ja kiinnittänyt silloisen työhuoneeni seinälle. Lappunen löytyi konmarittaessani varaston vanhoja rojulaatikoita. Hyvä lausahdus edelleen.