Eläinmuseossa ei yllätyksiä

Tällä viikolla kävimme Ratikkakaverin (täällä) kanssa Eläinmuseossa, jonka virallinen nimi on Luonnontieteellinen museo eli Luomus (täällä). Eläinmuseo on perheemme toistuva vierailukohde sekä aikoinaan omien lastemme kanssa että nykyään lastenlasten kanssa (täällä ja täällä). Omilta lapsuusvuosiltani en museota muista.

Rakennus suunniteltiin alunperin 1913 venäläiseksi poikakouluksi. Suomen itsenäistyttyä se toimi joitakin vuosi Kadettikouluna, kunnes 1923 Helsingin yliopisto sijoitti sinne eläintieteelliset kokoelmansa ja rakennus avattiin yleisölle eläinmuseona vuonna 1925. Komea, uusbarokkinen kivirakennus on ulkoisesti säilynyt lähes muuttumattomana alkuvuosistaan lähtien.

Tykkään rakennuksesta - sen mahtipontisuudesta, upeista kierreportaista ja ylimmän kerroksen kauniisti koristellusta holvikatosta. Ja hillitystä värivalojen leikistä dinosaurushallissa. Näyttelyhuoneet sen sijaan ovat minulle ehkä jo liian tuttuja, ja täten tylsiä ja makuuni liian ahtaita. Mutta kiva niissä on vaellella, ja seurata lasten (ja vanhempien) reaktioita.

Lumoonnuin toki taas siitä, miten pieni, söpö ja avuton vastasyntynyt karhunpentu on. Ja hämmästyin, miten valtava on strutsi. Yli kaksimetrisenä se on suurin nykyisin elävä lintu, joka juoksee yhtä kovaa kuin auto eli 70 km/t. Ihmettelin myös maailman suurinta niveljalkaista - Japanissa elävää jättiläistaskurapua, joka painaa 20 kiloa ja jonka eturaajojen kärkiväli on lähes neljä metriä. Myös Suomessa elävät linnut jaksavat aina yllättää, kun niitä saa katsella läheltä ja liikkumattomina. Miten isoja (tai miten pieniä) ja kauniin värisiä ne ovat ihan tutuista kalalokeista ja sinitiaisista lähtien.

Museokierroksen lopussa kävimme Kaksivuotiaan kanssa alakerran kuppilassa juomassa teetä ja pillimehua. Kauniin rakennuksen karuin ja luotaantyöntävin paikka, joka muistuttaa lähinnä kansakouluaikaista valotonta ruokalaa. Tällä kertaa edes ystävällinen palvelu ei pelastanut tilannetta...

Jättiläistaskurapu jännittää.

Vastasyntynyt karhunpentu

Kukkia Käpylässä

Väinölänkuja 18.3.2019

Aamunrepäisy 4

Kodin kuvalehti 11/2017

Huoneeseen tullessaan saa huoneen epävarmimmankin tyypin tuntemaan itsensä varmaksi.

Siinäpä haastetta muillekin kuin Obamalle :):)

Piipahdus Okrassa

Helsingin ydinkeskustassa Senaatintorin äärellä on pieni värikäs puoti - Okra (täällä), jonne kannattaa muidenkin kuin turistien pistäytyä. Okrassa on jo lähes parikymmentä vuotta myyty suomalaisten käsityöläisten tuotteita - keramiikkaa ja vaatteita sekä muuta kivaa lasista, puusta, huovasta ja kierrätysmateriaaleista.

Hyvän energian kauppa, jossa ostokset pakataan kauniisti. Ja johon voi rauhassa poiketa vain rauhoittumaan ja ihailemaan kaikkea kaunista.

Iltaa

Pitkästä aikaa pitkää viikonloppua Salon mökillä.

Sumuista ja märkää, mutta harmaan kaunista ja ihanan rauhallista.

Joutsenpari on ilmaantunut lähilahteen, ja tutun käpytikan kokoinen, outo tikka

 (harmaapäätikkanaaras??) kävi lintulaudalla. Ja aamulla ulkona on valoisaa jo kuudelta :):)

Huomenta

Formula-1 -kausi alkamassa Melbournessa.

Murulle parin tunnin aamusyli on taattu niin lauantaina kuin sunnuntainakin.

Kutsuva Gohan

Kutsuva ja viihtyisä paikka, jossa maukas, luovuudella tehty ruoka, maailman ihanin nuori tarjoilija ja ilmeisen osaava kokki. Tätä kaikkea on Helsingin Tuomiokirkon vieressä Sofiankadulla jokin aika sitten avattu pikkuruinen Gohan. 

Paikkaa on kehuttu, eikä turhaan. Meitäkin kahta mummoa kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä. Ja kun Parasystävä vielä intoutui tilaamaan paikan hittiä eli sakea, ei hänen ja nuoren tarjoilijan sakekeskustelusta tahtonut tulla loppua.

Gohanissa kaikki syö samaa, ja koko setti tuodaan yhdellä kertaa ruokailijan eteen. On kuulemma japanilainen tapa. Menu on lounaalla ja illallisella eri, ja se vaihtuu päivittäin. Keskiviikkon lounaalla söimme fermentoitua porkkanakeittoa (hyvää), kermaista possupataa (superhyvää) lipstikalla maustetun perunamuusin (taivaallisen hyvää) ja luumu-sellerisalaattin (hyvää) kanssa ja lopuksi tattari creme patissier (?) -nimistä moussea (hyvää). Eli kaikki maistui ja kaikkea oli sopivasti ja riittävästi.

Herkuttelun lisäksi mummot ehtivät esitellä kännykän videoilta toisilleen lastenlasten uusia taitoja, kuten Voiton sorminäppäryyttä paperisärvetin avaamisessa, Armaksen piiloutumista pahvilaatikkoon ja Maxin nuotissa pysyvää laulamista - ja yhden aikuisen lapsen uutta Lontoon kämppää. Jossain välissä nuori tarjoilijamme ehti vielä selvittää, että Gohan on japania ja tarkoittaa riisiä ja ateriaa. 

Gohaniin palataan - ehdottomasti.

Neljä kahden hengen, yksi neljän hengen ja yksi kuuden hengen pöytä sekä baaritiski.

Keskiviikon lounastarjotin.

Pitääpä varoa

HS 13.3.2019

Eilisen Hesarissa oli Erholan ja Hiilamon hyvän, soten kaatumista käsittelevän Vieraskynän lisäksi yllättävä uutinen siitä, että Itä-Helsingissä liikkuu yksi tai useampi susi. Jutussa kerrottiin, että Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori oli arvioinut, että videolle saatu eläin oli ollut susi.

Lenkkeilen edelleen ajoittain koirien kanssa myös Tammisalossa ja muualla Itä-Helsingissä, joten pitääpä pitää silmät auki ja usein vapaana juokseva Muru tiukemmin näköetäisyydellä. Ettei joudu suden suuhun...

Herkkublinejä

Viime sunnuntaina, ennen nuorimman lapsenlapsemme pienimuotoisia yksivuotisjuhlia päätimme Ukin kanssa käydä kaksistaan lounaalla. Aurinko paistoi upeasti, joten yritimme keksiä isoikkunaista ja valosaa ruokapaikkaa. Yksivuotias asuu Sörnäisissä, joten päädyimme Eläintarhanlahdella Siltasaaren ja Tokoinrannan välissä kelluvaan Meripaviljonkiin (täällä).

Sunnuntai-iltapäivänä ravintola oli lähes täysi, ja kaikki ikkunapöydät olivat tietenkin varattuja. Mietitytty myös se, että ravintolassa oli saatavilla ainoastaan blinibrunssi-buffetpöytä alku-, pää- ja jälkiruokineen 35 eurolla. Olimme varautuneet hieman hillitympään ja halvempaan herkutteluun.

Mutta päätimme jäädä, kun tarjoilija löysi sopivan valoisan pöydän. Onneksi buffetpöydän tattariblinit osottautuivat tosi herkullisiksi: kuumia, rapeita ja rasvaisia noin kahdeksan senttisiä ja sopivan paksuja lättysiä. Joskin santsatessa sain blinikasasta yhden alimmista blätyistä, joka ei enää ollut kuuma eikä rapea, mutta hyvä kuitenkin. Myös alkupalapöydän kaikki lisukkeet olivat raikkaita ja tuoreita: kolmea eri mätiä, savusiikaa, jääkellarinlohta ja caesarsalaattia ym. ym. ym.

Pääruoat jäivät meiltä kokonaan maistamatta - ja jälkkäreistäkin tyydyin maistamaan vain mustaherukkapannacottaa (hyvää). Sillä sekä mahakas Ukki että mahaton Mummi tulivat kumpikin täpötäyteen pelkästään blineistä herkkulisukkeineen.

Ja kahvit juotiin Sörnäisissä yksivuotiaan kotona Paljon onnea vaan -laulun säestämänä.

Amosta äimistelemässä

Perjantain ratikkaretkellä päädyimme Kaksivuotiaan kanssa Amos Rex -museoon. Uusi museo ja sen paljon kehuttu avajaisnäyttely jäi minulta syksyllä näkemättä, joten innolla mentiin. Odotukseni olivat korkealla - ehkä liian korkealla - sillä petyin.

Ennenkaikkea petyin museon maanalaiseen tilaan ja arkkitehtuuriin. Laskeutuminen museoon valoisasta Lasipalatsista pitkin jyrkkiä portaita taulumaisen ison ikkunan alta oli vaikuttava ja lupaava kokemus. Lasipalatsin ja museon vaateaulan kattolamput kauniita ja kiehtovia. Ja henkilökunta palvelualtista ja ystävällistä.

Mutta sitten vastaantulivat mustat, ahtaat ja sokkeloiset näyttelytilat. Luettuani kehuja avajaisnäyttelystä olin muodostanut käsityksen avarista ja ilmavista huoneista - tosin tajusin että se oli itseluoma ennakkokuvitelmani ja ehkä toiveenikin. Minähän rakastan tutkia ja aistia näyttelytilaa, valon leikkiä ja esillä olevien taulujen, patsaiden, tilateosten ym esillepanoa. Amoksessa vastaantuli matalaa kattoa ja ikkunattomia mustia huoneita. Ja ruuhkia. Ensin jonotimme räntäsateesta sisään, sitten vaatesäilytykseen ja lopuksi vielä Drifter-huoneeseen.  

Mutta viimeinen jonotus kannatti. Amoksen ehdoton hitti oli hollantilaisen taiteilijakollektiivi Studio Driftin näyttely ja sen Drifter-niminen teos - valtava betonijärkäle, joka hiljakseen liikkui ilmassa isossa, korkeakattoisessa ja kattoikkunallisessa (!) huoneessa meditatiivisen musiikin voimalla :):) Minä löysin hengitystilaa ja valoa pimeyteen, ja Kaksivuotias juoksutilaa ja sopivasti ihmeteltävää. Kiehtova ja melikuvitusta kannustava outo järkäle...

Drifter-huoneessa vietimme ja nautimme pitkän tovin, sen sijaan Kaksivuotias ei malttanut pysähtyä katsomaan minua kiinnostavia Rene Magritten surrealistisia tauluja. Toivon että saan aikaiseksi sen, että menen Amokseen toistamiseen ja tutustun Magritten teoksiin rauhassa ja ehkä aikuisseurassa. 

Ja ilman ennakko-odotuksia valoisasta ja avarasta näyttelytilasta :):)

Muumiot matkassa

Nepal maaliskuu 2019

Muisto eilisestä

Kevät keikkuen tulevi.

Eilen kimaltelevaa auringonpaistetta ja hyistä tuulta.

Tänään pilvisen harmaata ja tuimaa tyyneytä - ennen iltapäivän räntäsadetta.

Koira kylässä

Opiskelijatytön 12-vuotias espanjanvesikoira Chloe on Ukin ja minun hoidossa, kun Tyttö on kuukauden ystävänsä kanssa vaeltamassa Himalajalla. Nettiyhteydet pelaavat huonosti, jos ollenkaan, joten minua taitaa jännittää enemmän kuin Tyttöä.

Chloe on mukava, mutta säikky koira, joka arkuuttaan haukkuu kaikkea ja etenkin tummiin pukeutuneita miehiä. Onneksi viihtyy hyvin oman vajaa viisivuotiaan Muru-koiramme kanssa. Molemmat tykkäävät lämmöstä ja ahtaista paikoista, kuten kuvista näkee.

Lohinigiriä ja muuta

Museokadun ja Vänrikki Stoolin kadun kulmaan - entisen Voffeli ja Kaffeli -nimisen kahvilan (täällä) paikalle - on vuoden alusta avattu uusi japanilaistyylinen ravintola Daruma (täällä). Ja pitihän siellä käydä lohinigireitä rakastavan kaksivuotiaan pojanpojan kanssa. Ravintoseuraksi kelpuutimme myös Ukin sekä Kaksivuotiaan vanhemmat.

Daruman sushit maistuivat meille kaikille - jopa parhaita pitkään aikaan. Myös edamamepavut olivat raikkaita ja maukkaita, samoin kuin Opiskelijapojan alkuun tilaama misokeitto ja Ukin ja Tyttökaverin maistamat pokekulhot. Herkkua kaikki tyynni.

Ei siis ihme, että pikkuravintolan kaikki seitsemän pöytää täyttyivät perjantai-iltana kuuteen mennessä. Mutta onneksi vaihtuvuuskin oli ihan kivaa. Paikkaan tultiin etupäässä syömään, ei niinkään iltaa istumaan.

Lohinigirejä odotellessa luettiin Mummin tuomaa serkkupoikien vanhaa kirjaa paloautoista. ”Katso mummi, katso mummi!” kaikui kirkas ja innokas pikkupojan ääni pienessä ravintolassa. Hyväili Mummin mieltä.

It’s coming

Tänään kävelin kovalla hankikannolla ja siristelin silmiä auringossa. Eilen ostin itselle lisää oransseja tulppaaneja ja Siskolle pitkiä ns. ranskalaisia tulppaaneja. Ja toissapäivänä näin kevään ensimmäisen isokoskelon yksinään sukeltelemassa sorsien keskellä. 

Kevät etenee pakkasesta huolimatta.