Elokuu.

Syksyn iloja

Ihanat koristekurpitsat - kokoja, värejä ja muotoja riittää jokaiselle.

Rapurapurallaa

Herkuteltiin koko porukalla: neljä alle 10-vuotiasta ja yhdeksän 26-70-vuotiasta isoa ja vielä isompaa. Herkut maistuivat kaikille puolivuotiasta nuorimmaista lukuunottamatta.

Vävypoika oli hankkinut valtavat kotimaiset ravut. Opiskelijatyttö teki alkuun maukkaan sitruunarisoton ja Lontoontyttö loppuun herkullisen lemoncurd-kakun. Opiskelipoika valikoi juustot ja Ukki kustansi tillit, sitruunat, paahtoleivät ja viinit. Esikoinen värkkäsi rapuliinat ja punaiset koristeet ja Mummi auttoi pöydän kattauksessa. Tyttökaveri hoiti Esikoisen vauvaa ja ehtiessään auttoi ruokatouhuissa. Pikkupojat keskittyivät legoihin ja Juniori poikien hauskuttamiseen.

Herkuttelun lomassa juhlistettiin Opiskelijapojan kolmekymppisiä. Ja varhain lauantaiaamuna Ukki tiskasi valtavan tiskin - mökillä ei ole muuta tiskikonetta :)

Rauhassa mökillä

Lempeä ja rauhallinen viikko - löhöilyä ja laiskottelua mökillä. Ei edes saunomista eikä tanssimista. Välillä vain lyhyitä, löntystäviä lenkkejä mökkitiellä kahden koiran kanssa seurana humiseva tuuli ja hiekkatien poikki loikkivat valkohäntäpeurat. Onneksi olen pitänyt koirat fleksissä :):)

Ja välillä vähän pelarkuunien hoitoa, raitasukkien kutomista ja Australian MasterChefin katsomista. Kynttilöitäkin on jo sytytelty...

Muru puserossa

Turun kirppiskierroksella (täällä) Opiskelijatyttö äkkäsi Pelastusarmeijan kirppikseltä vaaleanpunaisen käppänäpuseron, jonka rinnuksissa koreili Muru :):) Pitihän tuo pusero ostaa, vaikka koko oli S (joskin mahtuu päälleni) ja hinta kirppariteepaidaksi korkea eli 3,5 euroa.

En tosin tiedä, missä tuota t-paitaa tulee käytettyä. Eli todellinen turhake - tai sitten ei.

Piipahdus Birgitassa

Viikonloppuna kahviteltiin Siskon kanssa Hernesaaren Birgitassa (täällä). Kiva paikka - iso merelle avautuva ulkoterassi ja myyntitiskin vieressä kymmenisen pöytää tuulen suojassa lasiseinien takana.

Viime vuonna olen pari kertaa käynyt Birgitassa, mutta olen unohtanut miten mukava paikka se on. Tällä kertaa Sisko nautti vain peruskahvin marjatorjun kanssa ja minä jäälatten, mutta vitriinin makeat herkut näyttivät hyviltä, samoin lyhyt ruokamenu.

Hyvä fiilis ja upea näköala. Kutsuu pitkälle brunssille tai istumaan iltaa viinilasillisen äärelle...

Ennen ruskaa

NozKilla

Ukki, Lontoontyttö ja Opiskelijatyttö nauttivat elokuun illasta notskin ympärillä, kun viimein pääsivät nuotiotouhuihin pitkäaikaisen metsäpalovaroituksen kumouduttua Varsinais-Suomessa. Kuvasta päätellen he herkuttelivat ainakin räiskäleillä ja ehkä myös nuotiomakkaralla. Nostalgista...

Kun lapset olivat pieniä 1980- ja 1990-luvuilla notski sytytettiin mökin rantakalliolle lähes joka ilta toukokuusta syyskuuhun. Istuttiin, rupateltiin ja/tai tuijoteltiin järvenselkää. Mökille telkkari ja tietokoneet tulivat vasta viitisen vuotta sitten. Usein nuotioseurana oli myös lasten kavereita, Äitimuori ja/tai pikku-Jussi - eläkkeellä oleva sekatyömies, joka asui useita kesiä mökillämme toimien Ukin oikeana kätenä (tai usein molempina käsinä). Ja joskus seuraan liittyi ystäväperheitä ja/tai naapurin Inga-emäntä, joka mielellään kuunteli pikku-Jussin juttuja mm. ruotsinlaivoilta. Ingahan ei yli 80-vuotisen elämänsä aikana käynyt koskaan edes pääkaupungissa, mitä nyt joskus Salon sairaalassa pakosta joutui piipahtamaan.

Oi niitä aikoja...

Tutusti Turussa

Turussa pihlajanmarjatkin olivat isompia ja punaisempia...

Torstaina tehtiin tyttöjenretki tuttuun Turkuun: yllättäen Bangkokista Suomeen piipahtanut Lontoontyttö, viikon kesälomaansa viettävä Opiskelijatyttö ja Mummi - ja Muru. Retken pääteema oli koluta Turun kirppiksiä. Ja niin tehtiinkin: Mimmin kirppis, Pelastusarmeijan kirppari keskustassa ja Kirppis-Centerit Manhattanilla ja Länsikeskuksessa. Mummi keräsi taas enemmän ostettavaa kuin kriittiset tyttärensä. Paras ostoni oli Opiskelijatytön äkkäämä Marimekon vuorellinen puuvillajakku -  sopiva koko ja oivat värit ja 20 eurolla.

Kirppistelyn välissä ehdimme ihastella aurinkoista Aura-joen rantaa, joka valmistautui illan Taiteiden yöhön, ja pysähtyä rauhalliselle lounaalle italialaiseen ravintola Sergioon (täällä). Murukin pääsi ravintolan terassille, joka täyttyi heti avaamisen jälkeen. Onneksi olimme ensimmäisten joukossa ja saimme mukavan seinänvieruspöydän.

Opiskelijatyttö söi maukkaan äyriäispastan ja Lontoontyttö oli tyytyväinen savulohi-rucolapitsaan. Minä sorruin taas sitruunarisottoon ja taas petyin. Olen niin lellitty Ukin herkkurisottoilla, että pitäisi muistaa tilata muuta. Mutta kun rakastan hyvää risottoa ja väliin jopa onnistun sellaista ravintolassa saamaankin. Eihän siihen paljoa vaadita :):) Oikeanlaista riisiä ja sopivasti hyvää juustoa riittävän löysänä ja sopivan al dentenä. Ja pöytään tuodessa höyryävän kuumaa.

Mutta seura oli parasta ja ranskalainen valkoviini hyvää. Eikä yhtään ampiaista :):) Ja viluherkkä mummi sai terassin ainoan viltin pyllynsä alle - eihän hellekesänä kukaan vilttiä ole kaivannut...

Illalla palasimme väsyneinä mutta onnellisina mökille, jossa Chloe-koira oli syönyt nälkäänsä raakoja kananmunia...

Marimekon vaaleanpunasininen jakku - löytö kirpputorilta!

Aamu mökillä

Iloa elämään

Äitimuori Siskontytön häissä kesällä 2014 (täällä).

Ruokaa Oulussa

Junan täytetty brezel-sämpylä 

Ruokaelämykset ja nähtävyyksien katselu jäivät Oulussa vähäisiksi. Viikonloppuna keskityimme lähinnä menneiden muisteluun ja hauskanpitoon.

Perjantaina ennen muiden tuloa ehdin kiertää pari tuntia kaupungin keskustaa. Saaristonkadulta löysin tutun tympeännäköisen kerrostalon, jonka toisen kerroksen yksiössä asuin opiskeluajan viimeiset neljä vuotta. Paljon muuta tuttua en löytänytkään - neljäkymmentä vuotta oli tehnyt tehtävänsä. Taloja oli purettu ja uusia rakennettu. Kauppakeskuksia, puistorakennelmia sekä yli- ja alikulkusiltoja oli ilmestynyt paikkoihin, joissa ennen ei ollut mitään.

Vain torirannan Kaupunginteatteri ja Radisson Blu-hotelli muistuttivat 1970-luvusta. Aikoinaan komeat rakennukset vaikuttivat nyt ulospäin melko kulahtaneilta. Kaupunginteatteri valmistui vuonna 1972 ja pari vuotta myöhemmin sen vieressä avattiin Radisson Blue -hotelli Vaakuna-nimisenä. Rakennukset tulivat tutuksi, kun halvoilla opiskelijalipuilla käytiin katsomassa teatterin lähes kaikki esitykset ja Vaakunan yökerhossa ehdittiin viettää monet railakkaat jatkot.

Oulun ruokapuolesta ehdin tutustua vain yöpymispaikkamme Lapland hotellin herkulliseen ja monipuoliseen aamiaiseen ja hieman epäonniseen ryhmäillalliseen. Sekä Franzenin aukion jätskikioskin juurioikeanlaiseen pehmisjäätelöön: sopivan iso ja koostumus ei liian vetinen eikä rakeinen. Sekä Amarillon kana-pekoni-avocadosalaattiin, joka oli pettymys Joensuun Amarillossa heinäkuussa saamani runsaan ja tuoreen salaattiherkun (täällä) jälkeen.

Lapland hotellin kolmen ruokalajin illallinen oli äärettömän kauniisti pleitattu, jopa astiat ja niiden värit tukivat kokonaisuutta onnistuneesti. Ja kuuma oli kuuma ja kylmä oli kylmää, eli niiltä osin keittiö pelasi hyvin. Alkuun oli porotartaria mustajuuren ja piparjuurikastikkeen kanssa - hyvää. Seuraavaksi paistettua kuhaa, grillattua varhaiskaalia ja savuvoikastiketta - minun kuhani oli valitettavasti mautonta ja kaali kitkerää - harmi. Ja lopuksi porkkanaparfaita ja valkosuklaamoussea - porkkana oli herkkua, mutta kokonaisuus yllättäen liian makeaa jopa minunkin makuuni.

Ryhmäillallisen suurin miinus oli hitaus. Tulimme paikalle klo 19 ja kolmannen ruokalajin eli jälkiruoan saimme vasta klo 22. Onneksi useimmissa pöydissä juttua riitti, mutta paljon kuului myös nälkäistä nurinaa. Minulla ei ollut valittamista, sillä pöytäseurakseni valikoitui arvalla sympaattinen, maanläheinen ja huumorintajuinen Jukka :):)

Oulun matkan ehkä iloisin ruokayllätys oli savulohitäytteinen bretzel, jonka söin kotimatkalla junan ravintolassa: tuore, maukas ja sopivan kokoinen. Muutenkin tykästyin junalla matkustamiseen, ja kuusi tuntia kului siivillä...

Kotitaloni Oulussa 1970-luvulla.

Kohti Oulua

Perjantaina matkasin junalla Tampereen kautta Ouluun. Tuttuja Pohjanmaan pysäkkejä vuosikymmenten takaa: Seinäjoki, Lapua, Kauhava, Pännäinen, Kokkola, Kannus, Ylivieska, Oulainen, Vihanti, Ruukki, Kempele ja Oulu. Opiskelin 1970-luvulla Oulussa ja matkustin lähes kuusi vuotta kerran tai kaksi kuukaudessa Oulun ja Helsingin väliä, koska lapsuudenkotini jäi Helsinkiin. 

Viikonlopun muistelemme Oulussa sitä elokuun päivää lähes päivälleen 45 vuotta sitten, jolloin arkoina, mutta innokkaina aloitimme opiskella Oulun Kontinkangaalla: Siima, Tuula, Marru, Osku, Kaleva, Matti, Kyösti, Heikki, Päivi, Voitto, Auli, Pekka, Juha, Paavo, Anna-Stina, Hannele, Annukka, Tapio, Riitta ja lähes 80 muuta kohtalotoveria.

Perjantaina viitisenkymmentä yli kuusikymppistä marrua ja mattia, päiviä ja pekkaa saapui taas Ouluun. Ei enää arkoina, mutta innostuneina ja ehkä jännittyneinä. Alkuun muut vaikuttivat oudoilta ja vierailta - vanhoilta, mutta yllättävän nopeasti tuttuus ja läheisyys löytyi. Ensin se löytyi äänestä ja silmänpilkkeestä, ja jo hetken päästä kaikki tuntuivat enemmän kuin tutuilta, vaikkei jokaisen kohdalla kasvoja heti osannutkaan yhdistää oikeaan nimeen. Ja illan edetessä nimetkin löysivät oikeat kasvot.

Kiitos Tuula, Kyösti ja Auli loistavista järjestelyistä ja Pertti upeista puitteista. Oskulle kiitos taitavasta pianon käsittelystä - olihan sinun toinen urahaaveesi pianisti. Voitolle oopperasikermästä ja Juhalle serenaadista. Paavolle kiitos lumoavista mikroskooppisista valokuvista, joilla yllätit kurssikaverisi. Ja Tapiolle lämpimästä kohtaamisesta.

Kauan eläköön Siniset :):)

Serkut Suomenlinnassa

Tehtiin tiistairetki Suomenlinnaan Esikoisen ja hänen kahden nuoremman pojan sekä Opiskelijapojan kaksivuotiaan kanssa. Jo lauttamatka oli pikkupojille (ja Mummille) elämys, kun ihastelimme mereltä Katajanokan Altaan merivesialtaita ja ohitimme kylkiä hipoen satama-altaassa kääntyvän valtavan VikingLinen ruotsinlaivan.

Ja Suomenlinna yllätti positiivisesti. Turistilaumat ja suomalaiset äitiretkeilijät lapsineen mahtuivat sulassa sovussa tutkimaan saarta ja vallituksia ja löysivät kukin oman rauhallisen levähdyspaikkansa puiden varjoista.

Suomenlinnassa oli avattu useita uusia kuppiloita, kioskeja ja jopa pikkukauppoja, joten nälkä eikä jano päässyt yllättämään. Tosin meillä, kuten useimmilla muillakin lapsellisilla, oli omat eväät matkassa. Saaren kioskista ostimme vain jätskit ja kahvit. Ja siistejä vessoja oli riittävästi!

Esikoululaisen toivomuksesta kävimme tutustumassa sukellusvene Vesikkoon. Turussa 1930-luvulla rakennettu sukellusvene teki viimeisen sukelluksensa toisen maailmansodan lopussa 1944. Rauhan vakiinnuttua Vesikko siirtyi Sotamuseolle, joka entisöi venettä ja avasi sen yleisölle museoveneenä Suomenlinnan Susisaaressa vuonna 1973. Kuten Esikoinen lapsuudestaan muisti Vesikko oli alkuun puoliksi vedessä, mutta kunnostuksen yhteydessä viitisen vuotta sitten se nostettiin kokonaan kuivalle maalle.

Vaikka minua ei kirveelläkään saisi sukeltavaan sukellusveneeseen, niin rakastan sukellusveneleffoja, ja tutustun aina yhtä innokkaasti veneisiin ja ihmettelen niiden käsittämättömän ahtaita sisätiloja. Hellepäivänä sukellusvene oli ahdistavan kuuma, mutta ei varmaan yltänyt lähellekään sitä kuumuutta - melusta puhumattakaan, jota koneet ja torpedot toimiessaan aiheuttivat.

Kiva päivä. Mummi ja Pikkupojat nauttivat.