Punainen marraskuu

Pihlajanmarjoja on tänä syksynä ollut valtavasti, ja edelleen monet puut ovat täynnä kauniin kirkkaanpunaisia marjoja. Tuleekohan runsasluminen talvi, kuten vanha kansa ennustaisi? Vaikea uskoa viimevuotisten lähes lumettomien Helsingin talvien jälkeen, joskin onpa noita lumisiakin tammikuita mukaan mahtunut.

Mutta kauneutta marjat joka tapauksessa tuovat marraskuiseen pimeyteen...

Koira kaupassa

Liikun nykyään harvakseltaan Helsingin ydinkeskustassa, jota minulle edustaa Kolme sepän patsaan ynpäristö. Tänään tuli kuitenkin käytyä, kun tapasin Siskoa päiväkahvien merkeissä.

Kävellessäni Mikonkadun kautta Espalle huomasin ennen Aleksia uuden kaupan, jonka ikkunoihin kauniisti asetellut pellavalakanat lähes pakottivat minut sisälle. Tre-niminen kauppa (täällä) - liittyykö jotenkin Tampereeseen? - olikin käymisen arvoinen. Täynnä suomalaista muotoilua ja muotia kauniisti esille aseteltuna. Pellavaisten petivaatteiden lisäksi mieleeni jäi monenväriset pipot, leikkisät lastenvaatteet, kiehtovat hopea- ja vanerikorut sekä luonnonkosmetiikka. Mitään en tällä kertaa ostanut, ainoastaan ihastelin ja hypistelin.

Mutta jopa pellavalakanat unohtuivat, kun sydämeni vei vapaasti kaupassa kuljeskeleva ystävällinen borderterrieri. Pitänee poiketa toistekin, sillä koira on kuulemma emäntänsä - yksi myyjistä - mukana lähes joka päivä. Myös takaosan pieni kuppila jäi vielä testaamatta.

Niin kaunis on maa

Tulin viikonlopuksi mökille - pitkästä aikaa. Ja kyllä on kaunista. Murun kanssa kävellessä aurinko paistoi ja myöhäissyksyn luonto pisti parastaan. Ollaan jo marraskuun lopussa, eikä kaamos ole vieläkään onnistunut nujertamaan minua.

Viikon päästän lennän Opiskelijatytön kanssa pariksi viikossa Thaimaan valoon ja lämpöön. Takaisin Suomeen tulemme vasta joulun kynnyksellä. Ja tammikuun alkupäivinä kaamoksen kärki onkin jo ohitettu. Ehkä selviän tänä vuonna pelkällä säikähdyksellä...

Palaan vielä edelliseen postaukseeni jouluahdistuksesta (täällä). Luin mökillä viimevuotista Kodin Kuvalehteä (24/2016), jossa Sanna Kajander-Ruuth kirjoitti jouluahdistuksesta. Hänen haastattelemansa psykoterapeutti Kimmo Karkia toteaa: ”Jouluun liittyy vahvasti onnellisuuden pakko. Kaiken täytyy onnistua. Tämä lisää paineita.” Karkia muistuttaa, että jouluilo piilee oikeastaan hetkissä, jotka usein ovat yllättäviä ja pieniä. Kolmen päivän onnellisuusputkea on turha odottaa.

Ehkä sittenkin selviän joulusta - ja osaan jopa rauhoittua kokemaan iloa ja onnellisuutta. Kuten tänään kun Esikoinen perheineen piipahti omalta mökiltään syömään Ukin savustamaa kirjolohta. Ja kun nuorempi Pikkupojista pysähtyi ihmettelemään lasikon jouluvaloja.

Joulua kohti 1

Ensimmäinen joulutorttu Hakaniemen hallin yläkerrassa Helsingissä. Olipa rapea ja herkullinen, ja kardemummalla ja kanelilla maustettu jouluteekin maistui hyvältä. Äkkäsin, että jouluaatto on kuukauden päästä. Ja kaamos alkoi Nuorgamissa.

Joulu on minulle ristiriitaisesta aikaa. Lähes kaikki aikuiselämäni joulut olemme viettäneet perheeni kanssa mökillä Salossa. Aiemmin koko seitsenhenkisellä poppoolla, nykyään vaihtelevin kokoonpanoin. Jouluni koostuu yhdessäolosta, kynttilöistä ja lukemisesta. Lisänä Ukin jääkellarinlohta ja sitruunalohta (nam), perunalaatikkoa ja suklaata. Jouluaaton kirkkohetki mökkipitäjän pienessä puukirkossa ja aattosauna mökkirannassa. Läpitunkematon pimeys mökin pihalla ja levollinen hiljaisuus keskiyön jälkeen - toivottavasti - rauhoittuneessa tuvassa. Eli tosi simppeliä ja periaatteessa ihanaa...

Tykkään jouluvaloista. Tykkään koristaa joulua kukilla, kynttilöillä ja vanhoilla, lasten aikoinaan tekemillä koristeilla. Tykkään, kun pystytämme joulukuusen aina samaan paikkaan mökin lasikkoon. Tykkään levittää punaisen liinan särvetteineen isolle ruokapöydälle. Sen sijaan en tykkää jouluruokien valmistamisesta - onneksi ne hoituu osin Ukin tekeminä, osin lasten tuomisina ja osin valmistuotteilla.

Mutta kaikesta ihanasta huolimatta koen joulun usein stressaavana ja vaativana. Olen puhunut asiasta usein perheeni kanssa, ja tiedän että he eivät odota minulta mitään ekstraa, enintään läsnäoloa. Yhteisestä sopimuksesta emme lasten aikuistuttua panosta enää edes lahjoihin - joitakin pikkuyllätyksiä saatetaan vaihtaa. Ymmärrän, että jouluun liittyvä ahdistus, jännitys ja stressi nousee pääosin minusta itsestäni. Mitä lie lapsuuden joulujen jäänteitä tai omaa liiallista täydellisyyden tavoitteluani. Tai kaamoksen tuomaa. En tiedä...

Joulu tulee kuitenkin - minun tunnoista huolimatta. Itse voin kuitenkin päättää, miten otan sen vastaan. Onnistuisinko tänä vuonna aiempia jouluja paremmin ehkä jopa nauttimaan arkisesta, mutta ihanasta joulustamme.

Partsi paljaana

Marraskuussa kaupunkikodin iso kaunis parveke on valjuimmillaan. Kesäkukat koristavat partsia toukokuulta lähes lokakuulle. Huhtikuussa partsi täyttyy ruukkunarsisseista, ja lokakuussa väriä tulee villiviinistä. Joulukuun alussa partsille pystytetään iso joulukuusi, joka saa yleensä olla paikallaan tammikuun loppuun. Mutta marraskuussa partsi on yleensä aika säälittävä. Ja varsinkin tänä vuonna, kun syysmyrsky kaatoi pihalla partsin edessä vuosikymmeniä kasvaneen upean omenapuun.

Onneksi Ukki keksi ostaa läheisestä puutarhamyymälästä neljä komeaa tuijaa, jotka vielä olivat sopivasti roimassa alennuksessa. Tuijat toimivat yllättävän hyvin näköesteenä ohikulkijoille, ennen kuin keksitään lopullinen ratkaisu näkösuojaksi.

Varaslähtö Thaimaahan

Sticky rice with mango

Herkuttelu on iso osa meidän mammojen Tallinnan matkoja. Usein pitäydymme vanhoissa tuttuissa eli Vene-kadun Dominicissa (täällä) tai Telliskiven F-Hooneessa (täällä).

Tällä kertaa suuntasimme hotellimme vieressä olleeseen, vajaa vuosi sitten avattuun Nok Nok -nimiseen thai-ravintolaan (täällä). Parasystävä ja Ina halusivat viritellä makuaistiani Thaimaan taajuuksille.

Iso ravintola oli aika tyhjä, mutta avoimesta keittiöstä tuli kutsuvia tuoksuja, joten päätimme jäädä. Valitsimme tuttuja annoksia: kevätkääryleitä, papaijasalaatti, maustettuja katkarapuja ja pari tulista liha-annosta. Ihan menetteleviä, mutta uskon ja toivon että joulukuun alussa saan Thaimaassa satakertaa parempaa :):) Vaikka jälkkäreitä rakastankin, thai-ravintoloissa jätän yleensä jälkkärin väliin tai tyydyn päivän hedelmään. Nyt huomasin listalla Sticy rice with mango, jonka olin juuri lukenut kuuluvan thaikku-jälkkärien aateliin. Joten pitihän sitä kokeilla. Ja todella, ihanan tahmea kookosmaidossa keitetty riisi tuoreiden ja pehmeiden mangoviipaleiden kanssa oli herkkua. Pitää ehdottomasti maistaa myös aidossa ympäristössä eli Bangkokissa.

Pitkän päivän ja täyttävän illallisen jälkeen olimme enemmän kuin onnellisia, että hotellimme oli vain kymmenen askeleen päässä. Kaikki mammat olivat unten mailla jo kymmeneltä, ja pirteinä aamiaisella heti seitsemän jälkeen. Sitä se ikä teettää...

Ja puolelta päivin takaisin koti-Suomeen juhlavuoden väreihin sopivalla sinivalkoisella Finlandialla - tyylikäs ja sopusuhtainen laivavanhus :):)

Taas Tallinnassa

Piipahdettiin Parasystävän ja Inan kanssa Tallinnassa. Tällä kertaa Ecerö-linen (täällä) vanhalla Finlandialla. Vinkin laivayhtiöstä nappasin Hanna Sumarin blogista (täällä), jossa hän ahkerana Viron reissaajana toistuvasti kehuu Eceröä.

Ja ihan oli jees. Mennessä maisteltiin tavanomaista aamiasbuffetia. Ekstrahyvää munakasta sekä syötäviä peruskarjalanpiirakoita ja lämpimiä räiskäleitä, joita kumpiakin Inan iloksi löytyi myös gluteiinittomina - siitä plussat. Ravintolassa oli kivan väljää ja rauhallista. Viihdyttiin. Laivan kauppa oli pieni ja valikoima suppea, jos vertasi Tallink-laivojen jättimarketeihin. Mutta kaikkea tarvittavaa löytyi. Erityisesti ilahduin, kun löysin tosituoreita Brunbergin suklaapäällysteisiä lakritsitoffeepaloja 1,80 euroa pussi. Illalla hotellihuoneessa en voinut vastustaa kiusausta, ja koko pussi hupeni alta aikayksikön. Onneksi paluumatkalla saa lisää.

Yövyimme My City Hotellissa (täällä), josta löytyi helposti kolme yhdenhengen huonetta. Kivitalo on rakennettu 1950-luvulla alkujaan neuvostoarmeijan käyttöön, ja rakennus on toiminut hotellina vasta vuodesta 2001. Vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva, meille aiemmin tuntematon hotelli yllätti: hieno sisääntulo ja komeat marmoriportaat, siistit ja mukavat huoneet ja ystävällinen palvelu. Portaikossa tosin ajoittain haistoi lievää kosteutta. Mutta aamiainen pienessä rauhallisessa ruokasalissa maistui. Tänne toistekin!

Iltapäivä Tallinnassa sujui perinteisesti. Parasystävän must on Karnaluksin lankakauppa (täällä) ja Inalla Rimin ruokakauppa, joissa pitää joka kerta käydä. Ja aina Parasystävä löytää ”maailman ihaninta” sukka- tai villatakkilankaa.ja Ina mehevää metvurstia ja ohutta näkkäriä. Minä en kumpaisestakaan niin perusta - lankoja riittää kotona kasapäin ja metvurstia saa Suomesta.

Yleensä kuljen mieluusti mammojen matkassa kauppakierroksella. Eilen ajattelin kuitenkin jäädä jalkoja lepuuttamaan ja herkuttelemaan hotellin viereiseen kodikkaaseen Reval-kahvilaan (täällä). Vaan eipä mennyt pitkään, kun mammat soittivat ”hädissään” lankakaupasta: ”Otapa taksi ja aja tänne. Emme saa taksia ja Inan jalkahoito alkaa keskustassa näillä minuuteilla.” Eli ei kun menoksi, vaikka suklaakakun pala jäi puoliksi syömättä. Pitäähän sitä ystävät hädästä pelastaa :):)

Ina ehti jalkahoitoonsa ja oli niin tyytyväinen, että sai myös minut ylipuhuttua viehättävän ja osaavan venäläisnaisen käsittelyyn. Nyt varpaankynnet hohtaa joulunpunaisina.

Kävelyä ja kakkua

Eläkeläismummin arkitiistaihin mahtui tänään kävelyä ja kakkua. Kolmesti kipitin tutun kävelylenkin Murun kanssa - tarvittavat 10.000 askelta! Pilvistä huolimatta tuntui että aurinko jaksoi jatkuvasti pilkistää jostakin lomasta. Luonto oli edelleen kaunis - ruskean joukossa vielä paljon vihreää ja keltaista. Ja polun varsilla upeita kuihtuneita kukkia!

Puolilta päivin hain Äitimuorin Tapiolasta ja pistäydyttiin muorin rakastamassa Hakaniemen hallissa. Kierreltiin ja tutkittiin sekä hallin ala- että yläkerta, kuten usein ennenkin. Monet yläkerran myyjät jo moikkaavat meitä käsikynkkäläisiä iloisesti, mikä tuntuu tietenkin kivalta.

Alakerrasta Muorille tarttui mukaan fetajuustoa, hollantilaisia minitomaatteja sekä iso kasa vahvoja ja kovia erikoisjuustoja. Juustomyyjän kysymykseen ”monelleko nämä juustot tulevat” Äitimuori vastasi topakasti: ”Yksin minulle!” Myyjääkin hymyilytti. Yläkerrasta Äitimuori löysi kahdella eurolla isoja miesten kangasnenäliinoja. Kaksi liinaa lähti kotiinviemisiksi Poikakaverille. Vieressä oli samanlaisia, mutta hieman pienempiä puuvillaisia nenäliinoja, joissa luki naisten nenäliinoja :):)

Yläkerrassa myös kahviteltiin. Suolaisen lisäksi maisteltiin myyjän suosittelemia nata-leivoksia. Maistuivat, vaan maku ei yltänyt lähellekään aitoja pastel de nata -leivoksia, joita useilla Lissabonin matkoilla on aikoinaan maisteltu. Leivoksen herkullinen täyte valmistetaan munankeltuaisista. Tarinan mukaan leivos kehitettiin lissabonilaisessa luostarissa, jonne kertyi kasapäin käyttämättömiä keltuaisia, kun munanvalkuaiset käytettiin nunnien valkoisten kaapujen tärkkäykseen.

Tarua vai totta? Mutta aitoina pirun hyviä.

Hakaniemen hallin nata-leivos

Lohta isille

Ukki valmisti meillä itse omat isänpäivän herkkunsa. Onneksi niitä Ukin ja Mummin lisäksi olivat jakamassa Opiskelijatyttö, Juniori ja Opiskelijapoika perheineen sekä Pikkupojat, joiden vanhemmat karkasivat elokuviin. Pääruokana oli perinteistä uunilohta sienirisoton kera ja alkupalaksi Ukki oli kehittänyt jännittävän lohi-avocadotornin.

Pitkästä aikaa oli ihana istua rauhassa aikuisten lasten ja kolmen pikkuviikarin kanssa - herkutella ja kuulla kunkin kuulumisia. Suunnitella Opiskelijatytön kanssa tulevaa Thaimaan matkaa ja lukea pikkupojille Roald Dahlin Kekseliästä kettua. Parasta kaamoslääkettä.

Kahvilla Kampissa

Olin asioilla Kampissa ja poikkesin sattumalta Autotalossa Runeberginkadulla olevaan Kahvi Charlottaan (täällä). Positiivinen yllätys. Kiva rento fiilis ja ystävällinen palvelu. Kuppilan pari isoa nojatuolia olisi houkutellut, mutta olivat tietty varattuja. Tilava hyvä vessa, jonka roskis tosin oli unohdettu tyhjentää. Päivän lehdet, kynttilöitä pöydillä ja isot ikkunat katuvilinään - muutahan en paljoa vaadi.

Kahvila on erikoistunut spessukahveihin, mutta tällä kertaa valitsin inkivääri-sitruuna-lakritsateetä. Mukava mieto maku, ei liian pisteliäs eikä päällekäyvä, kuten joissakin yrttiteelajeissa. Tosin tee tarjoiltiin valtavasta laakeasta kupista, kun minä juon teeni mieluummin isosta ei-laakeasta kupista, jossa se säilyy pidempään lämpimänä. Hyvännäköinen litteä korvapuusti jäi tänään väliin...

Perjantai-ilta pimenee ja Muru kutsuu Mummia lenkille.

Bangkok buukattu

Lentoliput ostettu, osa majapaikoista varattu, matkakirjat ja oppaat hankittu. Ja pari uutta kesäpuseroa ostettu kirpparilta. Joten kaikki lähes pulkassa joulukuun alun Aasian reissua varten.

Lähdemme Opiskelijatytön kanssa pariksi viikoksi Thaimaahan Bangkokissa asuvaa Lontoontyttöä katsomaan. Jännittää, vaikka olenkin kymmenisen vuotta sitten Ukin kanssa pariin kertaan kierrellyt maata niin etelän saarilla kuin pohjoisen kaupungeissa. Nyt mennään ilman Ukkia ja ”paikallisen” vieraiksi, ja naisporukalla...

Puun sydän

Tieni

Aurinkoa ja varjoja. Kutsuvaa merta, rauhoittavia viheriöitä. 

Mutkia, joiden taakse en näe - kutkuttavaa, jännittävää, pelottavaa.

Sekä-että -kuu

Jos ristin lokakuun kultakuuksi (täällä), niin marraskuu voisi olla sekä-että -kuu. Kuukausi on alkanut upeilla aurinkopäivillä, vaikka mennäänkin jo kovaa vauhtia kohti vuoden pimeimpiä päiviä. Ja puutarhasta löytyy vielä upeita, pikkuhallan kestäneitä ja sitkeästi kukkivia ruusuja, vaikka vieressä röyhistelee useita ruskeaksi kuihtuneita punahattuja.

Marraskuu on täynnä sekäettää. Sen kun muistaisin myös kuukauden pimeimpinä ja sateisimpina päivinä: huomenna saattaa paistaa aurinko...

Muru pärjäsi

Muru oli Lontoon matkan ajan hoidossa Siskon luona (täällä), ja Siskon mukaan pärjäsi paremmin kuin hyvin. Nukkui hyvin, söi hyvin ja kipitti ulkona reippaasti ”kuin singeri”. Ja rakasti käpertyä syliin. Eli eli aivan kuin kotonaan.

Ja Sisko tykkäsi - uskoisin...