Aku ja pojat

Niin Esikoisen kuin Kummitytönkin pikkupojat rakastavat kirjoja - satuja, sarjakuvia ja seikkailuja. He viihtyvät pitkiä toveja yksinään tutkien kirjojen kuvia ja yksityiskohtia, mutta parasta on kun joku lukee, saa keskittyä kuunteluun ja istua sylissä tai kelliä viekussa.

Onneksi Anttolan mökillä riitti lukijoita - isiä, äitejä, ukkeja ja mummoja. Mummi luki pojille mm. Mauri Kunnaksen Kaikkien Aikojen Avaruuskirjaa, joka meni monin paikoin Mummilta yli hilseen - valtavasti tietoa ja yksityiskohtia avaruudesta ja maailmankaikkeudesta. Pikkupojat taisivat ymmärtää paremmin, koska kuuntelivat vaikeaa tekstiä innokkaina ja tarkkaavaisina.

Miehet valitsivat viisaammin ja pysyivät akuankoissa...

Elokuun yö

Viikonloppu Anttolassa Parasystävän ja Miehensä mökillä. Menossa mukana myös sekä Esikoinen että Kummityttö perheineen. Ruokapöytää piti jatkaa, jotta kahdeksan aikuista ja viisi 1-4 -vuotiasta taaperoa mahtui syömään aamupalaa, lounasta ja illallista. Listalta löytyi tuorejuustolla täytettyjä grillipaprikoita, kokonaisena paahdettua kukkakaalia, limemarinoitua broileria, mummonkurkkua, ohuenohueksi siivutettua Siiskosen ruislimppua ja Plan B -punaviiniä - muun muassa.

Neljä pikkuninjaa juoksi lähimetsässä pahisten perässä, rakensi hiekkalinnoja järvenrantaan ja tutki Ilari-ukin valvonnassa lentomuurahaisten valloittamaa vinttihuonetta. Joukon nuorin ja ainoa tyttö seurasi hulinaa äitinsä turvallisesta sylistä.

Yöllä kaikki aikuiset olivat kukin vuorollaan hipsineet ulos ihailemaan täysikuuta ja järvellä kimaltelevaa kuunsiltaa.

Hesan kapein?

Merimiehenkatu 10

Tikasjakkara

Olin jo jonkin aikaa kaivannut keittiöön jakkaraa tai pikkutikkaita, joilla yltäisin ottamaan kaappien päällä säilytettäviä patoja ja isoja tarjoiluvateja. Eilen Hietsun kirppikseltä löytyi juuri sopiva - remontissa rähjääntynyt 48 sentin korkuinen (= istuinkorkeus) jakkara. Sopivaan hintaan - kokonaiset 25 euroa. Ja istuimessa reikä nostamiseen!

Jakkara sopii ruokapöydän päätyyn kuin nakutettu. Josko vielä maalaan mustaksi? Iltapäivällä kylään piipahtanut Pikkupoika omi jakkaran heti omakseen. Pikkujaloillekin sopiva tuki...

Elämä on

Elämä on arvaamatonta. 

Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.           

Eeva Kilpi

Päivä vai yö

Heinäkuussa iltapäivä (yllä) ei paljoa eronnut aamuyöstä (alla) - 

mökin lasikkoikkunan läpi kuvattuna. 

Onneksi saimme kesän ja auringon elokuuksi!

Muru ja sen sisko

 Kaksivuotiaat koirasisarukset tapasivat vuoden tauon jälkeen.

Hetken ne haistelivat arastellen toisiaan, 

mutta nopeasti oli tuttu kisailu käynnissä.

Junalla perille

Emäntänsä kanssa matkalla Puumalaan viikonlopun viettoon.

Muorin orkideat

Äitimuori rakastaa kukkia, kuten tyttärensä. Asuessaan 50 vuotta rivitaloasunnossa (täällä) hänen intohimonsa oli pikkupihalle kaivettu 2 x 2 metrin kokoinen ruusupenkki. Kauniita, ylväitä ja hyvinhoidettuja. Tummanpunaisia? Löytyisiköhän valokuvaa vanhoista säilöistä?

Kolme vuotta sitten Äitimuori muutti kerrostaloon Tapiolaan Poikakaverinsa luokse (täällä) ja luopui jo ihan mielellään pihanhoidosta. Kukkarakkaus kohdistuu nykyään orkideoihin, jotka oleilevat - kuten Muori sanoo - huoneiston ikkunalaudalla. Jokaiseen ruukuun on joka vuosi kasvanut useampi runsaskukkainen kukkavarsi. Toisin kuin Äitimuorin rivitalon ikkunalla, jossa hän leskivuosinaan useampaan kertaa yritti kukittaa orkideoitaan - turhaan.

Orkideat viihtyvät rakkauden keskellä....

Muru ja me

Pöytä viidelle

Kun syöjiä on enintään viisi, mahdumme ruokailemaan lasipartsille - juuri ja juuri. Valokuvakin pitää ottaa lasin läpi keittiön puolelta, jotta koko pöytä mahtuu kuvaan.

Rakastamme Ukin kanssa kaupunkikodin lasikkoa, jossa luemme sanomalehdet - tai Ukki nykyään lehtien näköisversiot ipad:ltä -, juomme kahvit ja syömme, aina kun mahdollista eli kun istujia on viisi tai vähemmän. Kesällä keskellä vehreyttä ja talvella usein lumikinosten alla, sillä kattokin on lasia.

Perjantaina syömässä oli Ukin ja minun lisäksi Lontoontyttö ja Opiskelijapoika Tyttökaverinsa kanssa. Suurperheessä voidaan kokoontua monenlaisilla porukoilla, ja silti väkeä on aina "paljon". On kivaa, kun kokoonpanosta riippuen ruokajutut lähtevät aina vähän eri linjoille.

Parhaimmillaan ruokapöydässämme (jatketussa - jatkopalaa säilytetään rappusten alla) istuu "sunnuntailounaalla" nykyään 14 henkeä eli yli 80-vuotiaat Äitimuori ja Poikakaverinsa, Esikoinen, Vävypoika plus kaksi Pikkupoikaa, Lontoontyttö, Opiskelijatyttö Poikakavereineen, Opiskelijapoika Tyttökavereineen ja Juniori sekä Ukki ja Mummi.

Ja Kesä jatkuu...

Kasaritytöt

Korkeasaareen

Korkeasaaressa ei mikään tunnu muuttuvan. Lautalta lähtiessä ensimmäisenä törmää leijoniin ja tiikereihin, rantalenkillä ihmettelee jatkuvasti (?) turkkiaan uusivia biisoneita ja saaren keskellä hämmästelee ravintolan kalliita hintoja. 

Pikkupoikien ja Lontoontytön kanssa ihailtiin kosketusetäisyydeltä kolmea suurta leijonaa ja yhtä Amurin tiikeriä - joskin lasin läpi. (Ihailtiin, kunhan vain pystyin sulkemaan mielestäni, että suurten villieläinten paikka ei ole eläintarhan häkissä.) Ilahduttiin pöllöistä: hämmästeltiin Suomen metsissäkin tavattavan huuhkajan kokoa ja Lapinpöllön lumenvalkoista höyhenpeitettä. Ja kameleista, joiden kyttyröiden outo muoto jaksaa aina hämmästyttää. Pikkupojat nauttivat - kuten joka kerta - tropiikkitalon käärmeistä ja hämyisissä laatikoissa piileskelevistä myrkkyhämähäkeistä.

Elokuisena torstaina saaren kaikki pienemmät kuppilat ja kioskit olivat harmiksemme kiinni. Off season -tunnetta lisäsi se, että kävelyreitin monet eläinaitaukset olivat tyhjiä ja varustettu "vara-aitaus" - kyltillä.

Eläinaitaukset olivat kuitenkin hyvin hoidettuja ja kauniisti kivettyjä, vessat siistejä ja karhulinnan edessä oleva  lasten hiekka-alue ihanan suuri ja täynnä Plaston lahjoittamia muovileluja ja kaivureita - ja dinosauruksen luita. Eikä ollut tungosta...

Loma Suomessa

Lontoontyttö tuli Espanjasta viikon lomalle kolmen Lontoossa asuvan ystävänsä kanssa - kaksi saksalaista tyttöä ja yksi kreikkalainen poika. Pari päivää ystävät asuivat Opiskelijapojan tyhjillään olevassa yksiössä Hämeentiellä ja vaeltelivat aurinkoisessa Helsingissä.

Loppuviikoksi porukka painui Salon mökille, jossa he viettivät perisuomalaista kesää. Uivat viimein lämminneessä järvessä, soutivat lummelahdella ja saunoivat sähköttömässä saunassa, jonne vesi kannettiin järvestä. Poimivat pihapiiristä kanttarelleja ja söivät illallista vasta puolelta öin mökin lasikossa kynttilöiden valossa. Kiersivät metsälenkin, herkuttelivat villivadelmilla ja näkivät polulla puolimetrisen kyyn.

Lontooseen kiintyneet nuoret tuntuivat rakastuneen suomalaiseen luontoon ja maaseutuun sekä pohjoisen valoon. Kiitos vieraanvaraisen tyttäreni...

Partsin pelarkuut

Kaupunkikodin parveke on lähes yhtä hieno kuin viime vuoden elokuussa (täällä). Ritilän villiviini on jopa viimevuotista muhkeampi. Punaiset riippapelarkuut on kasvatettu Plantagenin euron taimista ja valkoiset on ostettu toukokuun alussa Herttoniemen Puutarhanikkareista (täällä). 

Oikealla korkeassa ruukussa (ja alakuvassa vihreän jakkaran vieressä) näkyy talven yli säilynyt ja komeasti rehevöitynyt vaaleanpunainen Mårbackan pelarkuu. Toivottavasti saan sen pysymään hengissä ensi talvenkin... Keväällä Eiran Vinkelistä ostamani limenvihreä puujakkara (täällä) sopii kukkien keskelle loistavasti. Tarvittaessa se toimii niin varatuolina kuin kahvipöytänä. 

Onneksi parvekkeen kukkaloistoa pystyy ihailemaan myös sisällä istuessa olohuoneen isojen ikkunoiden läpi, joten koleasta kesästä huolimatta kukista on meillä nautittu täysin rinnoin!

Tunnetta vai tekniikkaa?

Musiikki kutsuu tanssiin - liikkumaan musiikin synnyttämän tunnetilan ohjaamana. Tanssi voi olla lähes näkymätöntä lanteiden heiluntaa tai suurieleistä hyppimistä. Tanssia voi yksin, kaksin tai ryhmässä.

Paritanssissa tanssitaan kaksin, jolloin tärkeintä on liikkua yhdessä. Parhaimmillaan kaksi tanssijaa sulautuvat musiikin voimasta yhdeksi - tanssipariksi, joka tuntee ja tulkitsee musiikkia yhdessä. He aistivat toistensa liikkeet ja reagoivat yhdessä niin toisiinsa kuin musiikkiin. Tällöin katsojakin voi kokea tanssijoiden välisen vetovoiman, joka siivittää tanssijat kauniiseen ja nautittavaan paritanssiin.

Minulle tanssin hurmaan heittäytyminen tutunkaan pari kanssa ei ole helppoa - ja tuntemattoman viejän käsivarsilla lähes mahdotonta. Ehkä siksi haen turvaa tanssin tekniikasta. Ajattelen, että jos askeleet olisivat minulle tarpeeksi tuttuja, uskaltaisin paremmin myös heittäytyä viejän vietäväksi. Pystyisin rentoutumaan ja jopa unohtamaan askeleet, ja antaa vain mennä tunteen voimalla...

Hyvä ja askelistaan varma viejä auttaa naista valtavasti - taitavasti vietynä pelokaskin nainen rentoutuu vietäväksi. Viejän askelluksen ja liikkumisen ei tarvitse olla oppikirjan mukaisia, mutta ne pitää osata viestittää ymmärrettävästi tanssiparille. Osaava viejä huomioi, että paritanssiin tarvitaan kaksi.

Kun tietää että tietää, uskaltaa myöntää tietämättömyytensä. Eli kun tunnen oikeat tanssiaskeleet, voin noudattaa niitä tai olla noudattamatta. Tanssia vain yhdessä ja tunteella - vain nauttia hetkestä.