Mukavuusalueen rajoilla

Cha cha, hidas valssi, bugg, lavafoksi ja rumbabolero - yhteensä 7,5 tuntia. Uskomatonta että Mummikin jaksoi. Koko päivä tanssin opetusta Joensuussa - klo 10.45 - 20.30, välissä pari 15 min juomataukoa, 45 min lounas- ja 60 min päivällistauko. Iltatanssit taidan jättää väliin.

Olen siis neljä päivää Joensuun tanssiviikoilla Sari ja Jari Aaltosen lavatanssikursseilla hotelli Kimmelissä. Koville ottaa, sillä kurssit on pääosin jatkotasoa, alkeistasoa ei ole. Kysyin ennen kurssia sähköpostitse Sari Aaltoselta, voinkohan osallistua, kaikka olen tanssinut vasta runsaan vuoden. Toivotti tervetulleeksi.

Mutta koville välillä ottaa pysyä taitureiden perässä. Onneksi joukossa on jokunen minunkin tasoiseni. Yritän voittaa huonouden tunteeni (sekottaa lisää askeleitani) ja onneksi useimmat viejät ovat herrasmiehiä. Tanssi tuntuu kuitenkin ihanalta, vaikka päivällä meinasin jo luovuttaa. Mutta opin koko ajan lisää. Huomenna jatketaan.

Isä ja tyttö

Herkkuja Cityssä

Taas herkuteltiin Lontoossa Ukin ja Lontoontytön kanssa. Jokaisena kolmena vierailupäivänä onnistuimme löytämään kivan ja/tai hyvän, kohtuuhintaisen ravintolan. Tulopäivän - keskiviikon - iltana veimme kamat Kensington Close -hotelliin (iso, mutta siisti ja tosi rauhallinen ja erittäin hyvä sijainti High Street Kensington -metroaseman vieressä), tapasimme Lontoontyttö Kensingtonin koululla ja poikkesimme nälkäisinä lähes ensimmäiseen vastaantulleeseen ravintolaan. Italialainen paikka, jossa saimme OK-ruokaa, mutta jälleentapaamisen innossa sekin maistui hyvälle. Palvelu pelasi ja ympäristö oli eloisa. Viihdyimme.

Perjantaina tytön valmistujaisjuhlan jälkeen kaipasimme kaikki japanilaista - sushia ja tempuraa. Löysimme matkamme parhaan ruokapaikan: Knightsbridgen sivukadulla pieni ja mainio Chisou, jossa söimme hyvällä hintalaatu-suhteella susheja, taivaallista jättikatkaraputempuraa ja ihania thin shelled grabs. Lisänä loistava australialainen chardonnay. Todellinen valmistujaisateria. 

PS. Kävimme uudestaan Chisoussa lokakuussa 2014 ja ruoka oli pettymys tai odotukset ainakin liian korkealla. Hinnat nousseet ja laatu huonontunut. Tarjoilijana japanilaisessa ravintolassa touhukas italialainen, joka puhui liikaa ja tyrkytti palvelujaan. Onneksi saimme pikkuravintolan ainoan ikkunapaikan, josta saatoimme seurata Lontoon hienostokaupunginosan elämää. Jäi viimeiseksi kerraksi!

Torstaina kurkkasimme piruuttamme Sohossa olevaan kehuttuun hummeriravintolaan, jonne olemme pari kertaa turhaan yrittäneet. Varauksia ei oteta ja molemmilla kerroilla on ollut kolmen tunnin jono. Nyt onnistui. Saimme heti pöydän täysinäisestä Burger&Lobster -ravintolasta. Ravintolassa tarjoillaan vain kolmea annosta: kokonainen hummeri keitettynä tai grillattuna taikka hummerihampurilainen. Kokeilimme kaikkia (20 bonds each) ja kaikille maistui, vaikka kovaääninen rokkimusiikki häiritsi puhetta. Ehkä ravintolan suosio on jo vähän passe tai alkuiltapäivä oli sopiva ajankohta ennen illan kiireitä.

Matkan kruunasi vielä lauantain lounas pienessä, halvassa ja herkullisessa vietnamilaispaikassa Itä-Lontoon Hackleyssä Lontoontytön asunnon vieressä. Suussasulava vermiselli-katkarapu-pähkinä-salaattisekoitus.

Ja joka aterian jälkeen Mummin toivomuksesta italialaista jätkiä - tässä ruusun muodissa.

Graduation

Englannissa nuorten valmistujaisia juhlitaan kunnolla ja usein koko perheen voimin. Uudet taiteen maisterit saivat - kuten kymmeninä vuosina aikaisemminkin - diplominsa Royal Albert Hallin komeassa konserttisalissa, jossa rehtori kätteli henkilökohtaisesti jokaisen 550 vastavalmistuneen. Useimpien vanhemmat olivat saapuneet paikalle pitkienkin matkojen päästä - opiskelijoita koulussa on lähes 60 eri maasta. 

Pari tuntia kestäneen juhlatilaisuuden jälkeen nuoria valokuvattiin innolla viereisen Hyde Parkin Albert memorial -muistomerkin rappusilla ja vanhempia kahvitettiin koulun tiloissa. Edellisenä iltana koulussa oli jo järjestetty tutustumistilaisuus oppilaiden vanhemmille eli ns. parents' dinner. 

Kiva kun mekin saimme kokea hienon juhlan ja osallistua nuorten iloon!

Blue in London

Välillä pitää poustaa ilosanomia, ainakin itselle muistoksi. Ollaan Ukin kanssa pari päivää Lontoossa tytön valmistujaisnäyttelyssä. Upeita lopputöitä kaikilta nuorilta, etenkin omalta upealta tytöltämme. Moneen taipuva istuinmatto ja täysin uusi, luonnonmukainen marmorointitekniikka ovat saaneet huomiota myös brittimediassa. Aiheesta, toteaa ylpeä äiti.

RCA:n lopputyönäyttelyn lisäksi ehdimme vierailla myös toisen kuuluisuuden näyttelyssä Tate Modern -museossa. Iloksemme pääsimme sisään jonottamatta. Matissen tuttuja sinisiä alastonmalleja ja muita leikkelytöihin oli mielenkiintoista ja upeaa nähdä alkuperäisinä. Useimmat oli lainattu Etelä-Ranskan Matisse-museosta ja Pariisin Pompidou-keskuksesta.

Paperileikkeet heräävät eloon katsojan silmien edessä - paperipalojen maalipinnat ja leikkeiden kerroksellisuus luo kolmiuloitteisen vaikutelman. Filmipätkistä näkee, kuinka vanha taiteilija rullatuolissa istuen leikkaa suurilla saksilla (Karkun taatalla oli 1960-luvulla samanlaiset) avustajansa avittamana osan leikkeistä ensi yrittämällä muotoonsa - uskomatonta muodon hahmottamista -, osaa hän korjaa ja paikkaa työn edetessä.

Blogitauko

Aloitin blogikirjoittamisen runsas 1,5 vuotta sitten, kun elämässäni tapahtui yllättäviä mullistuksia. Olen kirjoittanut lähinnä itselleni. Huomioinut elämäni pieniä, mutta hienoja hetkiä. Se on lisännyt iloa elämässäni. Ja yllättäen tuonut myös joitakin blogituttuja, joiden kanssa on ollut kiva vaihtaa ajatuksia.

Nyt elämä kulkee jo tasaisempaa tahtia. Blogikirjoittelu on onnistunut tehtävässään. Huomioin edelleen pieniä asioita - onnistumisia ja iloja - aiempaa enemmän. Nyt olen alkanut kaivata päiväkirjamaisempaa kirjoittamista. Rehellisempää omien ajatusten ja tunteiden kirjaamista. Avautumista, kuten nykyään sanotaan. Mutta toistaiseksi en halua avautua julkisesti, vaan aion jatkaa kirjoitteluani omassa päiväkirjassani. Kansien välissä ja käsin. Toistaiseksi ainakin. Silloin tällöin saatan joitakin postauksia laittaa tänne blogiinikin. Mutta katsotaan.

Rakkaat vesselit - kaksi- ja kolmevuotiaat tyttärenpojat. Vuodenikäinen Muru - maailman paras käppänä. Ja paritanssi - foksi, fusku, tango ja valssi. Siinä nykyisen elämäni kolme parasta. Kun lisätään vielä kävelyt Ukin seurassa, jutustelut Siskon kanssa ja vehreä, holtiton puutarhani. Paljon enempää ei Mummi tarvitse, joten niillä jatketaan.

Kylmä Suomi

Aamulla +5 astetta ja päivällä +11,5 astetta, auringosta huolimatta. Aurinko todella paistoi pitkiäkin jaksoja raekuurojen välissä. Kesäkuu ja juhannus? Kaivoin pitkät kalsarit ja pipon. 

Käytiin Äitimuorin kanssa isän haudalla. Pitkästä aikaa. 

Istutettiin haudalle pari murattia ja valkokukkaisia "hautuumaakukkia" kuten torimyyjä sanoi.

Seistiin hiljaa rinnakkain. Lähes 30 vuotta. Lyhyt vai pitkä aika?

Huomenna on Siskon luokkakaverin hautajaiset. Lyhyt vai pitkä aika?

Hautausmaalle mennessä pieni parkkipaikka oli täynnä - kymmenkunta autoa - ja mustapukuinen hautajaisseurue laskeutui kappelin rappusia. Arkkua nostettiin mustaan autoon. Kymmenessä minuutissa parkkipaikka oli tyhjä, kappeli lukittu ja hautausmaalla Äitimuorin ja minun lisäksi vain jokunen kesätyöntekijä haravoimassa hautoja. Ja kylmääkin kylmempi merituuli.

Sateen herättämät

Murua lenkittäessä ihailen päivittäin naapurin rehevää kivikkopuutarhaa.

Tänään vehreyttä ihaili pari muutakin ohikulkijaa.

Maria kirppikseltä

Rakastan Hietsun kirppistä. Jos on aikaa - ja vaikka ei olisikaan - poikkean usein kesäpäivisin Hietsussa, etenkin viikonloppuina paikalla on paljon tavallisia myyjiä. Ammattimyyjät kierrän kaukaa. Mutta jutustelu tavallisten "kerrankesässäkirppiksellä" myyjien kanssa on mukavaa, ja tavara hyvää ja muistoja herättävää. 

Välillä nuortenkin myyjien pöydiltä tekee löytöjä. Viikonloppuna myymässä oli suloinen nuori tyttö, jonka pöytä oli täynnä napapaitaa ym. "Rekissä mulla on pari äidin vanhaa vaatetta", hän sanoi minulle ystävällisesti. Kasapäin ihania marimekkoja ja muita Mummille sopivia merkkejä. Ostin häneltä polvipituisen marimekon - ohutta puuvillaviskoosia - kahdeksalla eurolla, enkä edes tinkinyt. Rakastan kyseistä mustavalkoista kangasta ja hameosassa oli vielä ohut valkoinen vuori. Upea mekko näytti lähes käyttämättömältä. Ajattelin Esikoiselle työhameeksi ja heti kelpasi. Hyvä Mummin löytö!

Samalta tytöltä ostin Marimekon mustan lyhyen puuvillapellavahameen (7 euroa), jonka ajattelin itselleni tunikaksi. Katsotaan tuleeko käyttöön, en ole aiemmin ollut mikään tunikaihminen. Mutta kun oli kiva malli, Marimekko ja edullinen.

Toiselta myyjältä löytyi Marimekon hyväkuntoiset aikuisten sinivalkoiset tasaraitapaidat - pitkähihainen 5 euroa ja lyhythihainen 4 euroa. Ja taas ilman tinkimistä. Menevät juhannuksen jälkeen viemisiksi Lontoontytölle, joka rakastaa Marimekon tasaraitapaitoja - mitä suurempi koko sitä parempi.

Viikonloppu meni siis Hietsun kirpputoria ja kaupunkipihan puutarhaa tonkien. Välissä katsoin Netflixistä Orange is the new black -sarjaa. Tartuin sarjaan vasta nyt, vaikka Lontoontyttö suositteli sitä minulle jo viime vuonna. Tykkään! Etenkin vankilassa istuvan, ns. hyväosaisen perheen tytön äidin itsensäylentävää poroporvarillista ja itsekeskeistä puhetta kuunnellessa tulee välillä mieleen "minähän puhun noin". Huh!

Ukki oli tyttöjen - Muru- ja Chloe-koirien - kanssa mökillä. Saunoi ja tonki puutarhaa.

Kesäkuun koira

Tanssin hurmaa

Eilen illalla kolme tuntia riemukasta fuskua. Hiki virtasi ja vettä kului. Milloin pyöritti poikani ikäinen ujo aloittelija, milloin rehvasteleva nelikymppinen ja milloin taitava, partnerin tason huomioiva eläkeläinen. Kaikki käy. Saanhan tanssia - minä yli 60-vuotias Mummi. 

Onneksi, onneksi uskalsin ja kehtasin mennä vuosi sitten yksin paritanssikursseille. Viimeisen sysäyksen antoi toissa talvi, jolloin minulla epäiltiin vakavaa sairautta. Tutkimusten jälkeen sanoin Ukille: "Nyt tai ei koskaan!" Varmuudeksi ensin tiedustelin puolitutulta vanhemmille sopivia tanssin aloituskursseja. Rohkaisin mieleni ja ilokseni paikalla oli monenikäisiä ja niin aloittelijoita kuin konkareitakin. Enkä ollut ainoa, jolla allit heilui ja lonkkaa välillä kolotti. 

Olen rakastunut tanssiin, vaikka toivoisinkin että olisin ymmärtänyt ja uskaltanut aloittaa nuorempana. Nyt tanssin niin kauan kuin henki pihisee ja jalat kantaa!

Kuvaksi valitsin voikukan, koska ajatteli aluksi otsikoida postauksen Seinäruusu. Muutin kuitenkin mieleni, koska tanssikursseilla on toimiva parinvaihto, joten kaikki saavat todella tanssia lähes koko ajan eikä seinäruusuja eikä -voikukkia ole. Huomasin myös, miten kaunis ja syvän keltainen arkinen voikukka oikeasti on. Kunhan sitä pysähtyy rauhassa katsomaan. Ja torstaina tanssitaan tangoa....

Sohvanvaltaajat

Toukokuu lopetettiin sisätiloissa. 

Onneksi tänään aurinkokin ymmärsi kesäkuun alkaneen.

Pilvet rakoilivat ja saatiin lisää valoa ja lämpöä.