sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Muru ja muut


Muru tapasi tänään emonsa Skidin ja siskonsa ja veljensä. Skidin emäntä oli kutsunut Skidin kaikki kolme pentua pentutapaamiseen Rajasaaren koirapuistoon. Puolivuotiaat pennut nauttivat toisistaan ja juoksivat ja telmivät innoissaan yhdessä. 

Ympäri puistoa spurttaavista koirista ei kännyn kameralla saanut kunnon valokuvia. Onneksi kasvattajalla oli mukana oikea kamera ja objektiivit, joten jatkossa saan nelikosta esille parempia kuvia.


2 kommenttia: