Koira kahvilaan

Punavuoresta on nykyään vaikea löytää kahvilaa, jonne ei saisi ottaa koiraa mukaan. Mikä tietenkin sopii enemmän kuin hyvin minulle - kahvilafriikille Muru-koiran mamille. 

Kuljettuani vuoden ajan Murun kanssa ristiin rastiin Punavuoren kujia ja Eiran rantoja, olen usein poikennut Korkeavuorenkadun Robert’s coffee -kahvilaan eli KahVillaan (täällä). Etenkin ikkunan edessä olevat kaksi suurta nojatuolia tuntuvat houkuttelevan muitakin kuin minua. Ne ovat niin haluttuja, että poikkeuksena suomalaiseen kahvilakulttuuriin niissä usein istuu kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä :):) Tosin kumpikin omaan kännykkäänsä tai työpapereihinsa uppoutuneena...

Tänään piipahdimme Murun kanssa taas kahville KahVillaan. Hyvä kahvi, ikkunatuoli ja hiljaista soul-swingmusiikkia...

Veera muutti

Lähes 50 vuotta Punavuoressa toiminut secondhand-kauppa Kaunis Veera (täällä) muutti kesällä uusiin tiloihin. Edelleen kauppa on Albertinkadulla ja vain kivenheiton päähän entisistä tiloista.

Uusilta kotikulmiltani löytyvässä Veerassa tulee nykyään käytyä parin kuukauden välein, aiemmin ehkä pari kertaa vuodessa. Useimmiten mukaan tarttuu jotain. Vuosien varrella olen ostanut useamman kenkäparin, pari takkia, yhden juhlahameen, koruja, puseroita ja monta laukkua. Moni ostoksistani on edelleen käytössä, ja osa lähtenyt jatkokiertoon.

Pari viikkoa sitten ostin ihanan valkoisen, ranskalaisen Sandro-nimisen merkin pörröpuseron (82% puuvillaa). Minulle tuntematon merkki, mutta ehkä joku maailmalla tunnettu, koska pusero maksoi peräti 78 euroa. Kirpparihinnaksi se on tosi paljon. Ihastuin kuitenkin puseroon ikihyväksi - ja ostin!

Ja olen tykännyt - ja käyttänyt. Halvempi ainakin kuin uusi :):)

Aamunrepäisy 7

Houstonin yliopiston sosiaalityön tutkimusprofessori Brene Brown 

Kauppalehden Optiossa 12/2019.

Tyylikäs kirppis

Punavuoren Relove-kirpputori/second hand (täällä) muutti keväällä Pursimiehenkadulta Fredrikinkadun ja Iso Roobertinkadun kulmaan. Upea ja valoisa paikka, joka varmasti on lisännyt kävijöitä. 

Relove on Helsingin tyylikkäimpiä kirppiskonsepteja. Henkilökunta pitää myyntirekit ojennuksessa ja myytävät tuotteet järjestyksessä. Ilmeisen suosittu myös myyjien keskuudessa, sillä myyntipaikan saa usein aikaisintaan vasta parin kuukauden päähän. 

Punavuoren Relove - samoin kuin siskonsa Töölössä (täällä) - kelpaa myös peruskirppiksiä vieroksuvalle ja vierastavalle. Supersiistiä, tyylikästä, ystävällistä palvelua ja samoissa tiloissa mukava kuppila keskellä eläväistä Punavuorta. 

Siken suojissa

Ravintola Sikke’s ilmestyi keväällä entisen Sandron tiloihin Tehtaankadun loppupäähän (täällä). Nettisivuilla paikkaa kuvataan ”kodikkaaksi korttelikuppilaksi”, mitä se yhden visiitin perusteella todella on. Tosin hienostunut sellainen ja korttelikuppilaksi mielestäni kovahintainen - mutta sijaitseehan se hipsteri-Punavuoren ja varakkaan Eiran taitteessa. Kodikkuuden lisäksi Sikke Sumarin ja Pipsa Hurmerinnan emännöimää ravintolaa kuvaavat hyvin adjektiivit kutsuva, viihtyisä ja rento.

Elokuisena torstaina paikka oli lähes täynnä, kun Ukin kanssa kuikuilimme kuuden tienoilla ovella. Sikke sai onneksi järjestettyä meille kahden hengen pöydän. Ahtaaseen pieneen pöytään asettuessamme ajattelin, että mitenköhän tässä selviää, kun kumpaankin naapuripöytään on matkaa vain vajaat parikymmentä senttiä - syödessä kaipaan ruoka- ja jutturauhaa. Yllättäen pystyimme sekä syömään, juttelemaan että nauttimaan, eivätkä vieressäsyöjät häirinneet. Jopa päinvastoin. Toisen puolen keski-ikäiset ystävykset levittivät jutustelullaan iloa meihinkin ja toisen puolen italialaispariskunnan kanssa innostuimme jopa keskustelemaan Helsingin arkkitehtuurista.

Eikä ruoka pettänyt. Parasta oli upeasti valmistettu rapeakuorinen siikafile upeanvärisen ja maukkaan vesikrassikastikkeen ja tuoreiden herneiden kanssa. Herneissä maistui ja tuntui, että ne olivat vasta keittiössä riivittyjä.

Seuraavaksi menen Sikkesiin herkuttelemaan Siskon kanssa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo :):)

Tilpehöörinä tilattava vihersalaatti oli kaunis, tuore ja juuri makuuni Dijon-vinaigretten kanssa.

Tukka takana, elämä edessä

Äitimuori oli eilen ensimmäistä kertaa ikäihmisten/muistisairaiden päiväryhmässä. Ryhmään kuuluu kymmenen ihmistä ja se kokoontuu kerran viikossa Tapiolan palvelukeskuksessa.

Kymmenen ja neljän välillä äiti oli ehtinyt mm. tutustua muihin ryhmäläisiin, tuolijumpata, syödä lounasta, jutustella ja kahvitella. Kaikki meni yllättävän mukavasti, ja Äitimuori viihtyi paremmin kuin kumpikaan meistä etukäteen kuvitteli. Ja kotiovelta hakevan ja takaisin tuovan taksin nuoreen maahanmuuttajakuljettajaan Äitimuori ihastui ikihyviksi :):) ”Somaliasta oli. Kyllä minä muistan kun isän kanssa sielläkin käytiin. Täynnä autiomaata....”

Äitimuoria hermostutti uuteen ryhmään meno, joten olin hänen seuranaan puoleen päivään asti. Ryhmän toimintaa vetävät kaksi hoitajaa olivat sekä Äitimuorin että minun mielestä helposti lähestyttäviä, sydämellisiä ja kaikessa auttavia ja tukevia. Aamupäivän aikana minäkin osallistuin Oton vetämään tuolijumppaan. Alkuun suhtauduin juttuun huumorilla, mutta lopulta 45 minuutin jumppatuokio oli yllättävän monipuolinen. Pyöräily- ja muut jalkojen kohotusliikkeet koettelivat minunkin vatsalihaksia. Välillä Otto veti käsivarsia suurella kaarella tukan yli niskaan ja hoki: ”Tukka takana ja elämä edessä.” Mikä aikaansai pientä hörötystä treenaajissa, joista osa oli lähempänä sataa kuin kahdeksaakymmentä.

Kun illalla soitin Äitimuorille, väsymyksestä ei ollut tietoa kun hän innokkaasti kertoi, mitä oli päivän aikana tehnyt ja kuullut. Pitkästä aikaa äänessä oli innostunut Äitimuori...

Terkkuja parturista

Aamunrepäisy 6

Taattua Pirkko Lahtea

31-vuotiaan pojan äiti

Vanhempi pojistani syntyi elokuussa 1988 (täällä). Tänään poikani täyttää 31 vuotta ja on itse isä - 3-vuotiaan Max-pojan isä. Tulee mieleeni, että olin poikani ikäinen, pienen tytön äiti, kun oma isäni sai tietää että hänellä on keuhkosyöpä. Runsaan vuoden kestäneiden rankkojen leikkaus- ja sädehoitojen jälkeen isäni kuoli 58-vuotiaana heinäkuussa 1984.

Poikani itsenäistyi meistä vanhemmista määrätietoisesti heti 18-vuotta täytettyään. Hän opiskeli ripeästi ja valmistui ammattiinsa nopeasti. Hän löysi mukavan elämänkumppanin ja sai hänen kanssaan ihanan pikkupojan.

Välillä tuntuu, että minun on vaikeampi olla 31-vuotiaan kuin 3- tai 13-vuotiaan vanhempi. Tai edelleen sitä opettelen. Tarvitaan rutkasti ihmissuhteiden perusjuttuja: lämpöä, avoimuutta ja rehellisyyttä. Herkkiä tuntosarvia sekä omien ja toisen rajojen tunnistamista ja kunnioittamista. Ja kuuntelun taitoa. Sekä sitä, että tajuaa ja hyväksyy, että läheisestä sukulaisuussuhteesta huolimatta olemme monessa erilaisia. Ja siitä huolimatta voimme päästä ja päästää lähelle - jos haluamme.

Kiitos, kun olet poikani.

Epävakaista