Kolmella kirppiksellä

Viikonloppuna kävin Salossa kolmella kirppiksellä. Kuten tutut tietävät, tykkään seikkailla kirpputoreilla, näprätä myytäviä tuotteita ja välillä haastella myyjien kanssa. Ja ostaa ”tarpeellista”.
Salossa on useampi kiva kirppari, joista lähes aina matkaan tarttuu jotain kivaa. Mistä sitä tavaraa pikkukaupungissa niin paljon myytäväksi riittääkin?

Perjantaina kolusin Radiokirppiksellä (täällä), Aarresaarella (täällä) ja SecondhandMarketilla (täällä). Kaikki kolme on isoja ja siistejä itsepalvelukirppiksiä, joissa jokaisessa on myös kahvila ja ainakin Aarresaarella jopa yleisövessa :):) Radiokirppiksellä myydään pääosin nykyään lastenvaatteita, mutta Aarresaarelta löytyy kamaa ja vaatetta laidasta laitaan. SecondhandMarket on avattu vasta viime vuonna, ja se etsii vielä paikkaansa. Lisäksi Salossa toimii aktiivisesti ainakin Ekocenter (paljon huonekaluja ja lamppuja) ja Salon seudun Suurkirppis, joka tosin viimeksi käydessäni vaikutti aika rupsahtaneelta.

Viikonlopun kirppissaalistani esitellään sivupalkista löytyvällä Mummi kirppiksellä -blogissani.

Huoneentaulu

Napattu Helena Hietaniemen Hyvä terveys -lehteen 

kirjoittamasta jutusta Tunnista läheisriippuvuus.

Gaggan

Thaimaan matkalla joulukuussa herkuttelimme Gagganissa - kunniamainintoja keränneessä, kuuluisassa intialaisessa ravintolassa Bangkokissa (täällä). Lontoontyttö oli varannut meille paikat ravintolasta kuukausi ennen tuloamme. Ja olipahan elämys. Michelin-tähdistään huolimatta paikka oli rento ja helppo. Ja tarjoilijat ottivat kivasti kontaktia ja pitivät hauskaa keskenään ja asiakkaiden kanssa.

Ravintolassa ei ole menuta, jolta asiakas valitsisi haluamansa herkut, vaan tarjolla on ainoastaan tiheästi vaihtuva 25 ruokalajin maistelumenu. Ruokailuaika on säädetty joko kuudesta yhdeksään tai puoli kymmenestä puoli yhteen yöllä. Me olimme aikaisemmassa, ja hieman yhdeksää lähestyessä pikkuisen häiritsi piilotettu kiire, jolla edelliset asiakkaat piti saada ulos ennen seuraavien saapumista. Mutta se olikin ainoa häiritsevä asia koko iltana.

Ruoka-annokset olivat loistavia. Moderneja intialaisia makuja upeasti ja kekseliäästi tarjolle tuotuna. Miten kukaan jaksaa syödä 25 ruokalajia? Hyvin jaksoi, eikä edes ähkyä tullut. Kaikki annokset olivat pieniä, parin suupala kokoisia, ja ne oli kahta lukuunottamatta tarkoitus syödä sormin ja yksi jopa nuolemalla ”lick it up”. Pienuudestaan huolimatta jokaiseen annokseen oli ahdettu useita raaka-aineita ja makuja, sekä tavattomasti taitoa. Ei kuitenkaan päälleliimattua näpertelyä, vaan ammattitaito oli raaka-aineiden käsittelyssä ja annosten valmistuksessa.

Kivana yksityiskohtana oli, että aterian alussa menu jaettiin vain listana, jossa oli 25 miniatyyrikuvaa, ja vasta aterian jälkeen ruokailijalle selvennettiin myös kirjallisena mitä herkkuja tulikaan syödyksi.

Mieleenpainuva ilta herkullisen ruoan ääressä - Elämys.

Scallop and uncooked curry

Mushroom peas

Beetroot rose 

Charcoal lotus stem 

My love-dog

Yöpuu voittaa

Olen vuosien varrella viitisen kertaa yöpynyt hotelli Yöpuussa Jyväskylässä (täällä), ja aina viihtynyt enemmän kuin hyvin (täällä). Viimeksi vieraillessani rouva respassa suositteli kokeileman ydinkeskustassa sijaitsevaa sisarhotellia. Joten viikonloppuna matkatessani Äänekoskelle tanssileirille (täällä) päätin kokeilla modernia Versoa (täällä).

Tunnelmallisen ja kodikkaan Yöpuun jälkeen odotukseni olivat korkealla eikä Verso onnistunut niitä valitettavasti täyttämään. Peli oli kohdallani lähes menetetty jo tullessa, kun kävelin sateessa ja pimeässä pitkin sohjoisia katuja rautatieasemalta Kauppakadulle ja hotellin kyltti pilkisti kauppakeskusten ja ravintoloiden puristuksessa.

Ilokseni hotellin sisääntulo oli kynttilöineen kutsuva ja henkilökunta ystävällistä. Mutta kaipaamaani iltapalaa ei tarjoiltu perjantaina ja kuudennen kerroksen huone oli kolkko ja sen ilmastointi piti niin häiritsevää ääntä, että nukahtaminen oli mahdotonta. Isot plussat iltavuoron resparouvalle, joka tuli nopeasti tarkastamaan tilanteen ja ehdotti välittömästi huoneen vaihtamista. Vedin nopeasti toppatakin yöpuvun päälle ja siirsin kimpsuni neljänteen kerrokseen. Uusi huone oli onneksi äänetön ja uni tuli myssyyn vähitellen. Mutta minimalistisessa Versossa kaipasin Yöpuun vanhanaikaisia ja rauhoittavia huoneita - vaikka modernista tykkäänkin. Ja yhden hengen huone Versossa maksoi loppiaisaattona jopa enemmän kuin Yöpuussa...

Onneksi Verson kauniisti katetusta aamiaispöydästä löytyi paljon hyvää ja tuoretta minunkin makuuni. Ja katseen vangitsijana oli iso parveke kauppakeskuksen tyylikkäälle sisäpihalle. Mummi minussa huomasi, että lapset oli aamiaisella huomioitu monin tavoin. Heille oli varattu omat kauniit kupit ja lautaset ja jopa muoviset ruokalaput. Pisteenä iin päälle seinällä roikkui puuhakasseja, joiden sisältö saattaa kiinnostaa innokkaita pikkuvieraita. Ja sekä lapsiperheiden että eläkeläisten iloksi siistit vessat löytyivät heti aamiaistilan naapurista. Ja hesari, keskisuomalainen ja iltasanomat!

Seuraavalla reissulla palaan Yöpuuhun, jos en innostu kokeilemaan Alvar Aallon suunnitteleman Säynätsalon kunnantalon AirBnb-majoitusta (täällä).

Sininen aamu

Vuosi elämästäni

Vuosi 2017 vilahti. Jokainen uusi vuosi aina edellistä nopeammin. Tai siltä ainakin tuntuu. Tosin nykyään koen eläväni positiivisessa mielessä hitaammin ja enemmän tässä hetkessä kuin nuorempana. Työikäisenä perheenäitinä elin usein ns. sitku-elämää. Sittenkun ollaan kaikki terveitä, sittenkun loma alkaa, sittenkun nuorin menee kouluun, sittenkun toiseksi vanhin palaa vaihtarivuodelta, sittenkun esikoinen muuttaa kotoa, sittenkun töissä helpottaa, sittenkun remontti on ohi...

Kaikesta huolimatta vuosi 2017 vilahti. Aika tavanomainen ja arkinen vuosi. Mutta koin eläneeni ja tunteneeni. Tunteneeni - ja täytyy myöntää että se on minulle iso asia. Toki olen aina tuntenut, mutta vasta 10-15 vuoden ajan olen tajunnut, miten tärkeää on tunnistaa omat tunteensa ja osata sanoittaa ne sekä itselle että lähimmille ihmisille. Ja miten tärkeää tämä on omalle hyvinvoinnille ja aidoille ja toimiville ihmissuhteille.

Mitä olen tuntenut vuonna 2017? Olenko tuntenut iloa, surua, pelkoa, vihaa? Entä rakkautta? Entä häpeää tai syyllisyyttä?

Olen tuntenut valtavasti iloa, kun olen voinut (ikä, terveys ym asiat huomioiden) treenata tangoa, foksia, valssia, rumbaa ja fuskua useamman kerran viikossa. Ja huomannut että olen joka kuukausi oppinut lisää tanssista. Samalla olen myös oppinut rentoa olemista alkujaan vieraiden ihmisten kanssa. Ja uskaltanut päästää edes vähän irti minulle turvaa tuovista ennakkoluuloistani ja ihmisten ”luokitteluista”. Jokapäiväinen ilonaiheeni on ollut myös nelivuotiaan Muru-koiran pohjaton luottamus ja innokas lähelletulo.

Vuoden aikana olen surrut ja pelännyt, kun läheisellä ihmisellä todettiin helmikuussa syöpä. Onneksi leikkauksen ja rankkojen hoitojen jälkeen tauti tuntuu rauhoittuneen. Ahdistavia tunteitani on hellittänyt, kun läheiseni itse on suhtautunut tilanteeseen rauhallisesti ja jatkanut elämäänsä taudin kanssa - ei sitä kieltäen eikä salaten, muttei myöskään päästänyt sitä koko elämäänsä hallitsemaan.

Olen myös pelännyt - tai oikeammin ollut huolestunut ja hermostunut - kun Lontoontyttö muutti keväällä Bangkokiin ”miten tyttö selviää yksin vieraassa kulttuurissa ja vaativassa työssään?” Samalla olen kuitenkin ihaillut tyttäreni rohkeutta, selviytymiskykyä ja peräksiantamattomuutta.
Huolestun (liian) herkästi läheisteni asioista, joten pelkoa ja huolta olen vuoden aikana tuntenut muidenkin aikuisten lasteni ja heidän perheidensä takia - ja pääosin täysin turhaan.

Entä rakkaus? Tunnen, miten rakastan jokaista viittä aikuista lastani suuresti, mutta sen sanominen tai muuten näyttäminen ei minulle ole aina helppoa. Kun lapset olivat pieniä, koen että pystyin välittämään heille rakkauttani monin tavoin, mutta heidän aikuistuttuaan rakkauden ilmaiseminen on vaikeutunut. Siinä on vielä paljon oppimista... Helpompaa on halein ja pusuin rakastaa kolmea Pikkumiestä - tyttären 6- ja 7-vuotiaita ja pojan yksivuotiasta. Ja helmikuussa syntyy yksi halittava lisää!

Vuoden aikana olen joitakin kertoja ollut äärettömän vihainen, ja myös lievempää vihastumista ja ärtymistä vuoteen on mahtunut. Samoin kuin häpeää ja syyllisyyttä, mutta ne tunnot ovat niin henkilökohtaisia että jätän niistä kirjoittamatta.

Eli tunteikas vuosi - onneksi.