Two times Handmaids

Sunnuntaina Opiskelijatyttö pyysi elokuviin. Hän sai vapaat kädet elokuvan suhteen, ja niin vietimme kaksi ja puoli tuntia Tennispalatsin pehmeillä penkeillä katsomassa Park Chan-wookin ohjaamaa The Handmaiden -elokuvaa. Kumpikaan ei tiennyt vuonna 2016 valmistuneesta eteläkorealaisesta leffasta etukäteen muuta kuin että kehuja oli saanut (4/5).

Tykkäsin leffasta - piti kivasti otteessaan. Päällimmäisenä mieleen jäi aistikas kuvaus, lempeä erotiikka ja kahden naisen välille kehittyvä rakkaus. Ja kutkuttava huijaus monella tasolla. Mutta elokuvassa kuvattiin myös luotaantyöntävää ja pitkitettyä väkivaltaa, karmeaa lapsen henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä sekä irstaita keski-ikäisiä miehiä salaisessa seksikerhossaan. Onneksi ohjaaja onnistui tasapainottamaan elokuvaa siten, että sen nautittava aistillisuus ja kiehtova huijausteema jäivät päällimmäisenä mieleen.

The Handmaiden (palvelijatar) perustuu löyhästi Sarah Waltersin romaaniin Silmänkääntäjä (Fingersmith 2002), jonka alunperin Englantiin sijoittuvat tapahtumat ohjaaja on siirtänyt 1930-luvun Koreaan. Waltersin romaania en ole lukenut, mutta elokuvassa kertomus köyhän korealaisen taskuvarastytön kokemuksista rikkaan japanilaisnaisen seuraneitinä kiehtoo, huijaa ja yllättää.

Alkukesästä katsoin putkeen HBO:lta edelleen löytyvän kymmenosaisen The Handmaid's Tale -sarjan (2017), joka puolestaan perustuu kanadalaisen Margaret Atwoodin kiehtovaan romaaniin Orjattaresi (The Handmaid's Tale 1985). Tv-sarjassa kuvataan korealaisen elokuvan tavoin toisen ihmisen alistamista ja omistamista - orjuutta - sekä kiellettyä seksuaalisuutta ja käsittämätöntä väkivaltaa. Pääosissa näyttelevät Joseph Fiennes ja Mad men -sarjasta tuttu Elisabeth Moss. Ajatuksia herättävä ja koukuttava sarja, josta tuottajat ovat Atwoodin avustuksella tekemässä toista kautta.

Orjia, juonittelua ja rakkautta menneisyyden Aasiassa ja tulevaisuuden Amerikassa. Suositeltavaa sadekesän huvia.