Sunnuntaina oli vuorossa Tarton reissuni (täällä) yksi toivekohteista eli Viron kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum, ERM). Odotin etenkin vuonna 2016 avatun ja kansainvälisestikin kehutun museorakennuksen näkemistä - ja kokemista :)
Viron kansallismuseo perustettiin Tartoon jo vuonna 1909, jolloin museon päätarkoitus oli kerätä ja taltioida tietoa Viron katoavasta talonpoikaiskulttuurista. Vuodesta 1922 lähtien museo oli toiminut entisen Raadin kartanon päärakennuksessa Tarton keskustan ulkopuolella. Toisessa maailmansodassa kartano - kuten koko Tartto - vaurioitui pahoin. Onneksi museon kokoelmat oli tätä ennen ehditty viedä turvaan. Neuvosto-Viron aikana kartanon maille perustettiin venäläinen sotilastukikohta, ja museon esineistö pysyi lukuisissa eri varastoissa ympäri Tarton kaupunkia.
Runsaat kymmenen vuotta Viron uudelleen itsenäistymisen (1991) jälkeen maassa alettiin puuhata uutta rakennusta Kansallismuseon kokoelmia ja näyttelyitä varten. Tätä varten julistettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu. Kilpailun voitti vuonna 2006 Muistojen kenttä -nimisellä ehdotuksellaan Pariisissa toiminut kolmen nuoren arkkitehdin ryhmä: italialais-israelilainen Dan Dorrel (s.1973), libanonilainen Lina Grotmeh (s.1980) ja japanilainen Tsuyoshi Tane (s.1979).
Syyskuussa 2016 uusi Eesti Rahva Muuseum avattiin vanhalla paikallaan Raadin kartanon mailla - entisen venäläisen sotilaslentokentän kiitoradalla eli sanan mukaisesti Muistojen kentällä. Yli 140 000 taide- ja museoesinettä saivat 34 000 neliömetriä kaunista ja toimivaa näyttely-, säilytys- ja kunnostustilaa.
Muistojen kenttä on todella rakennettu lentokentän pääkiitoradan päälle - 70 metrin levyisenä kuten itse kiitoratakin. Museon kolmen metrin korkuinen kakkossisäänkäynti asettuu kiitoradan puoleiseen päähän ja yli 15 metrin korkuinen pääsisäänkäynti on tästä 355,8 metrin päässä. Eli entinen lentokoneiden betoninen kiitorata ikäänkuin jatkuu betonirakenteisena, taivaalle kohoavana betonirakennuksena - koristelasilla verhoiltuna. Monumentaalinen ja vaikuttava näky.
Eikä museon sisätilat häviä yhtään rakennuksen vaikuttavalle ulkonäölle. Lasiseinäinen ja ihanan tilava aula muovisine lattiatyynyineen ja kiiltävine betonilattioineen. Kutsuva ravintola-alue, jota isoista ikkunoista tulevan valon lisäksi valaisee katosta roikkuvat pistemäiset valaisimet. Ja pääsisäänkäynnin vieressä korkea ja ilmava museokauppa puisine tavaralaatikoineen.
Ja kaikkialle tuntuu riittävän luonnon valoa. Paitsi näyttelytiloihin, jotka kutsuvat tulijoita tutkimusretkille museon uumeniin kapeneville käytäville.
Pisteenä iin päälle museon keskusaulan ja ravintolan alla pilkistää viereisestä Raadin järvestä tuleva vesi eli museon rakenteet ikäänkuin muodostavat sillan veden yli. Kuulostaa ehkä liialliselta kikkailulta, mutta paikan päällä kaikki näyttää upealta ja paikalleen sopivalta :)
Viron Kansallismuseon rakennuksessa oli mielestäni jotain samaa tyylikästä leikkisyyttä ja loistokkuutta kuin Kiasman nykytaiteen museossa Helsingissä. Ja paljon lasia ja useita kiinnostavia kulmia. Tykkään molemmista - paljon :)
Museon pääsisäänkäynti
Lasiseinäinen aula oli ihanan avara.
Rakennuksen alitse virtasi vesi ja kulki kevyen liikenteen väylä.
Ensi kerralla kokeilen myös museon valoisaa kahvila-ravintolaa :)
Kauniissa museokaupassa oli mukavaa katseltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti