sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Kuusi metriä käsiä


Uusinta uutta Didrichsenin taidemuseon veistospuistossa on italialais-amerikkalaisen Lorenzo Quinnin kuusimetrinen veistos, joka paljastettiin pressujen alta Helsinki-päivänä eli kesäkuun 12. päivänä. Tämä sattui olemaan juuri sama päivä, jolloin mökille ajaessani piipahdin museossa (täällä).

Enlightenment (Valaistuminen) -nimisen veistoksen paljastustilaisuus oli ollut samana aamuna ja vielä iltapäivällä metallisia suojatelineitä purettiin aivan tien laidassa olevan veistoksen ympäriltä. Olisikohan kyseessä Villa Didrichsenin omistajien ja taidekokoelman perustajien Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin kädet? Näin voisi ainakin kuvitella…

Italialaisen äidin ja amerikkalaisen isän - näyttelijä Anthony Quinn (1915-2001) - poika Lorenzo Quinn (s.1966) on tunnettu kansainvälinen nykytaiteilija, joka eli nuoruutensa sekä Italiassa että Yhdysvalloissa ja joka nykyään asuu perheineen Espanjassa. Didrichsenin taidesäätiön juhlavuotensa kunniaksi tilaama teos Enlightenment on Quinnin ensimmäinen julkinen teos Pohjoismaissa. 

Paljastuspäivänä kahta hopeista kättä esittävä veistos ei ollut parhaimmillaan. Alkuun en ollut edes varma, kuuluivatko hopeanväriset rakennustelineen myös hopeanväriseen taideteokseen. Onneksi purkumiehet kertovat minulle, että kaikki telineet ja pressut kannetaan pois iltaan mennessä :) 

Hopeakädet vaatinevat toisen - rauhallisen - tutustumisen. Vielä en saanut niihin oikein mitään kosketusta… Mutta mieleen ne jäivät, mikä sekin on merkityksellistä…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti