maanantai 21. huhtikuuta 2025

Sadetta saatiin


Sateisen mökkipääsiäisemme pelasti rantasauna ja palju. Ukin jatkuvalämmitteinen puusauna oli päällä lähes aamusta iltaan. Ja saunan terassilla oleva palju oli puhdistettu ja täytetty edellisenä päivänä. Joten lapsenlapset - lukuunottamatta kymmenkuista nuorimmaista - pulikoivat siinä useita kertoja päivässä. Jatkuvasta sateesta välittämättä - tai ehkä juuri siksi. Ja aikuisetkin tiheästi, tosin osa heistä kävi myös järvessä :)

Mummilta palju ja järvi jäivät väliin, mutta saunan leppoisista löylyistä nautin tänään puolilta päivin, kun viimeisistäkin vieraat olivat lähteneet. Juhlapöydän ja keittiön siivoaminen oli pääosin saatu tehtyä jo sunnuntai-iltana omien tyttärien avustuksella. Kiitos teille rakkaat apurit :)

Iloksemme lähes koko pääsiäissunnuntain suuri - 3-4 cm - ja komea perhonen lepäili ja lämmitteli mökin terassin oven karmilla. En noita perhosia niin tunne, mutta ilmeisesti kyseessä oli joku yöperhonen. Mutta ihmettelemistä siinä riitti…

Mukava pääsiäinen :) Ja myös kevään juhlaruoat onnistuivat suht hyvin. Ja mikä parasta - kaikkea oli sopivasta eli ei jäänyt yli, kuten meillä on monesti tavannut käydä. 

Kolmekiloisesta paististakin oli tänä aamuna enää jäljellä vain luu…



Tuntematon yöperhonen (ilmeisesti) lepuutteli liikkumatta 
toista vuorokautta terassin oven karmilla.
Kiitos Tintille, joka kertoi oikean nimenkin: kirjokehrääjä :) 

Jättipöytä valmiina - kunhan lammaspaisti lisukkeineen ja 
lapset perheineen löytävät vielä paikkansa. 

5 kommenttia:

  1. Taitaa olla kevään ensimmäisiä perhosia, kirjokehrääjä. Hieno kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti tiedosta. Toivoinkin, että joku kertoisi minulle, mikä perhonen tämä oli, mutta en rohjennut esittää pyyntöä kirjoituksessa. Kiitos - luit ajatukseni. Terv InnaVaara

      Poista
  2. Valitettavaa, että satoi paljon. Ja kylmäkin oli. Lapsena uitiin ja pulikoitiin järvessä huulet sinisinä. Löytyivätkö suklaamunat? Hieno kuva perhosesta. MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen hyvin ja sopuisasti selvittiin jatkuvasta sateesta huolimatta. Ja pääsiäismunat saatiin piilotettua - ja etsittyä. Munat oli täytettävät, vedenkestävät kuoret, jonne oli pakattu irtokarkkia :) Terkkuja taas InnaAnni

      Poista
  3. Upea mökki teillä - joku olikin jo tunnistanut kirjokehrääjän: https://laji.fi/taxon/MX.61443/images

    VastaaPoista