lauantai 21. huhtikuuta 2018

Kashmir or cotton?


Ukki osti oikeanpuoleisen lilanvärisen huivin Hanian kauppahallista 15 eurolla - tinkimättä. Huivi on iso ja pehmeä, eikä siinä ole tuoteselostelappua. Ystävällinen kauppias kehui huivin ihanuutta kertomalla sen olevan valmistettu kashmirista ja silkistä.

Palattuamme ostosreissulta hotellille Ukki alkoi muistella, että hänellä taitaa olla jo samanlainen (ihmettelin, että mitä tuo oikein horisee). Mutta Ukki kaivoi kuin kaivoikin matkalaukustaan kuvassa vasemmalla olevan huivin. Ja todentotta - hänellä todella oli ennestään sama huivi, mutta eri värisenä. Silloin myös minun muistini palautui - olin vuosi sitten ostanut kyseisen vihreän huivin Ukille tuliaisiksi ranskalaiselta markkinatorilta. Olimme siis molemmat autuaasti unohtaneet, vaikka Ukki oli jopa pakannut huivin mukaan Kreetan matkalle :)

Mutta ei tässä vielä kaikki. Tutkiessani Ranskasta ostamaani huivia löysin sen kulmasta lapun jossa luki 100% cotton. Eli se siitä kashmirista :):) Joskin jo kauppoja tehdessä epäilin - iso kashmirhuivi 15 eurolla?

Mutta molemmat huivit ovat kauniita ja lämpimiä. Ja tulevat käyttöön - kunhan jompi kumpi meistä horopäistä muistaa huivien olemassaolon :):)

5 kommenttia:

  1. Sellaista sattuu. :)
    Ihania kuvia Kreikasta. Tuli heti matkakuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikan saaret ovat kivoja ja iisejä, sopivat useimman meidän suomalaisen kömpelyyteen :):)

      Poista
  2. Kauniita ovat molemmat huivit. Tehän voisitte nyt käyttää näitä yhdessä, samiksina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Ukin ostaessa huiviansa, mietin josko ostaisin itsellenikin... Onneksi en ostanut :):)

      Poista