maanantai 30. tammikuuta 2017

Valssia viiveellä

Sunnuntaina uskaltauduin toistamiseen Helsingin tanssikurssien (täällä) hitaan valssin viikonlopputreeneihin. Ensimmäinen kokemus Helsingin tanssikursseista oli lokakuun lopussa, jolloin eksyin jatkotason tangotreeneihin ja pelästyin pahanpäiväisesti viejien taituruutta (täällä). Onneksi uskaltauduin kokeilemaan uudelleen, sillä eilinen hitaan valssin alkeisjatko/jatko-ryhmä oli positiivinen yllätys. Joskin ennakkopelkojeni takia olin koko ajan hieman varpaillani pärjäämiseni kanssa enkä osannut heittäytyä nauttimaan ja tanssimaan hetkessä. Ehkä kolmannella kerran uskallan jo rentoutua...

Helsingin tanssikurssien treeneihin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen, millä taataan tasaparit. Tämä vaatii Markku Vaapaaehtoiselta useita tunteja kuukaudessa FB-viestien ja sähköpostien veivaamista. Kiitos siitä!

Eilen opettamassa oli kokenut tanssiohjaaja Kimmo Luukkonen (täällä) apunaan keijukaismainen Ida Levänen. Kimmo on innostava, osaava ja huumorintajuinen opettaja ja Ida täydentää häntä tuoden esille mm. naisen aktiivista roolia tanssiraamin ja tanssin ominaisluonteen ylläpitämisessä. Ida korosti, että valssin keveys on pääosin naisen vastuulla: Ykköselle astutaan pontevasti, minkä jälkeen kakkosen pitkään sivuaskeleeseen lennetään, vedetään jalka hitaasti varpaat lattiaa hipoen uuden tukijalan viereen ja viivytään päkiöillä pitkään laskeutuen kantapäille vasta miehen jälkeen.

Kimmo kehoitti tanssimaan hidasta valssia kevyessä vartalokontaktissa naisen vas kämmenen levätessä miehen oik olkapään päällä. Hän kertoi, että hidasta valssia on kutsuttu banaanitanssiksi viitaten sen kaarevaan tanssiasentoon. Hitaassa valssissa etenkin mies on välillä kaarella niin sivusuuntaan kuin taaksepäinkin naisen seuratessa herkällä vasteella miehen vartalon liikkeitä. Lantio pidetään tiukkana, ja joissakin kohdissa mies jopa työntää lantiotaan naista kohden.

Uutena opin hitaaseen valssiin kuuluvan hidastetun askeleen - ns. viivästyskäännöksen (hesitation change): oik käännöksen alun (yks,kaks,kol) jälkeen mies astuu - naisen seuratessa - vas jalallaan taakse (yks), oik jalalla oik sivulle (kaks) pysyen tässä asennossa (kol) jalat harallaan ja polvet koukussa nousematta päkiöille, minkä jälkeen palataan valssin askellukseen. Eli sekä mies että nainen jättävät polvet koukkuun, nainen vetää oik jalan reiden kiinni vas reiteensä, mutta jättää jalan sivulle polvesta alaspäin jalkaterän oik reunan koskettaessa maahan. Seuraava valssiaskeleen nainen astuu oik jalalla taakse (jatkaen vas jalka sivulle, oik yhteen), jos mies ei nouse viivästyskäännöksen lopussa päkiöille. Jos mies nousee päkiöille - mikä tapahtuu harvoin - nainen vaihtaa jalkaa ja astuu seur askeleen vas jalalla taakse. Hidastetun askeleen voi tehdä myös vas käännöksen yhteydessä - tällöin mies lähtee viivästyskäännökseen oik jalalla. Lisäksi Kimmo opetti sekoittamaan valssin viipyileviä askelia myös tangomaisiin nopeisiin pyrähdyksiin.

Mukava kolmetuntinen ja kivat läsnäolevat opettajat, jotka viidentoista minuutin kahvipaussin aikana jaksoivat ja viitsivät opettaa ja tanssittaa innokkaita oppilaita. Treeneistä jäi hyvä mieli.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Onni ongella


Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista, 
auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa, 
vastaantulevasta ystävästä.
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse.

-Tommy Tabermann-

lauantai 28. tammikuuta 2017

Paras


Kahvila Successin (täällä) jättimäistä korvapuustia on vaikea pistää paremmaksi. Varsinkin jos sattuu saamaan lämpimän, sisältä hieman kostean ja vaaleaksi paistetun yksilön, kuten meitä Ukin kanssa onnisti.

Herkkuhetkeen kannattaa ottaa kaveri mukaan, sillä puustia on vaikea jättää, ja yksin tulee herkästi ahmittua enemmän kuin maha vetää. Kokemusta on. Joskus pystyn laittamaan toisen puolen paperipussiin ja jatkaa herkuttelua kotona seuraavana päivänä - joskus...

Eiran kuppilassa tulee piipahdettua aina, kun lähikulmilla liikkuu (täällä) ja etenkin aurinkoisina kevätpäivinä saatan suunnata vartavasten Successin ulkotuoleille istuskelemaan ja eiralaista elämänmenoa ihmettelemään.

torstai 26. tammikuuta 2017

Tanssia Turussa

Sekahaku (täällä) on turkulainen tanssiseura, jonka kesäkursseista olen nauttinut Littoisten lavalla (täällä ja täällä). Asiantuntevaa opetuksesta, hyviä viejiä ja mukava tunnelma. Tänä vuonna olen alkanut kaivata Sekahakua jo ennen tanssilavojen avautumista, joten mökillä ollessani päätin kokeilla seuran talvisia tanssitreenejä Turussa. Mökiltä hurauttaa tunnissa Turkuun ja lähes suoraan Pyrkivän (täällä) pihaan.

Eilen kokeilin 60+ -ikäisille tarkoitettua hitaan valssin alkeisjatkoa ja perusryhmäläisten tangon alkeisjatkoa. Kaksi kertaa puolitoistatuntia ja välissä tunnin Tanssiksi-osio, jossa ohjaajan johdolla tanssittaan yksin mm. fuskun ja salsan perusaskelia. Tulipahan todettua, että mummojenkin on mukavampi opetella parin kanssa kuin yksin. Liekö tunti tarkoitettu sellaisille joita ujostuttaa harjoitella tanssiotteessa - tiedä häntä?

Kuten Littoisten kesälavalla niin Turun Pyrkivälläkin Sekahaun eläkeläisten ryhmä oli suosittu. Paljon väkeä ja innokkaita harjoittelijoita. Useat osallistujat tulivat pariskuntina, mutta siitä huolimatta parinvaihto toimi hyvin. Alkeisjatkossa treenattiin viemistä ja seuraamista sekä valssin peruskäännöksiä. Ja stopparia: Nainen astuu kannalle asti menevän, hieman kyykistyvän askeleen vas jalalla oikealle takaviistoon (yks) ja palaa takaisin paikalleen miehen eteen oik jalan päkiöille (kaks) ja astuu vieressä olevalla vas jalalla päkiöille (kol). Tämän jälkeen sama toistetaan oik jalalla vasempaan takaviistoon. Mies astuu samalla stopparin eteenpäin alkaen naisen oik puolelle.

Tanssiksi-tunnin jälkeen oli tangon alkeisjatko. Joukossa taitavia viejiä, jotka haastoivat sopivasti seuraamistaitojani. Välillä pärjäsin perässä ja välillä mokailin. Mutta nautin oppimisesta!

Touhukkaan ja suorasanaisen Antti-Villen mielestä mies määrää, ollaanko tangoa tanssiessa vartalokontaktissa vai ei. Jos nainen tulee liian iholle, mies voi hänen mukaansa pitää oik kättään kymmenisen senttiä irti naisen selästä "niin eiköhän nainen ymmärrä että olisi syytä siirtyä hieman etäämmälle!" Ihan päinvastaista mitä eräät naisopettajat ovat tunneillaan painottaneet: Nainen määrää miten tiiviissä kontaktissa tanssitaan. Ja osa opettajista on jopa korostanut, että tango on kontaktitanssi ja se vaatii ainakin keskitasolta eteenpäin onnistuakseen vartalokontaktin.

Juuri kun olen oppinut ja uskaltautunut asettua viejän kanssa vartalokontaktiin ja huomannut miten paljon se helpottaa seuraamista... Mutta jos jatkossa joudun viejän nöyryyttäväksi "en halua että sinä tulet liian lähelle, joku muu saa tulla mutta et sinä". Saa nähdä miten mummo jatkossa toimii...

Näkemyksistään huolimatta Antti-Ville opettaa hyvin. Hän osaa pilkkoa tanssin kuviot ymmärrettäviin ja opittaviin osakokonaisuuksiin ja korostaa perusteista lähtien kunkin tanssilajin ominaisluonnetta. Sekahaku kutsuu edelleen!

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Salon salonki


Käydessäni eilen Salossa äkkäsin Inkerinkadulla Kultainen tuoksu -nimisen kahvilan (täällä). Nimi toi mieleeni kiinalaisen, mutta oven takaa löytyi umpisalolainen konditoria. Ja iso puolipyöreä kaunis sali, jota reunusti kymmenkunta ikkunaa. Vaatimattomasti kalustettu kahvila ei mielestäni hyödyntänyt riittävästi upean ja valoisan tilan mahdollisuuksia.

Yli 60 vuotta vanha rakennus on toiminut mm. peltisepänliikkenä ja varastorakennuksena. Kahvila-konditoriaksi se kunnostettiin vuonna 2005. Tiistai-iltapäivänä Kultainen tuoksu oli lähes tyhjä. Ystävällisen myyjän mukaan saliin mahtuu kuutisenkymmentä istujaa, mutta eilen salissa minun lisäkseni kahvitteli vain neljä naista. Elantonsa kahvila saaneekin pääosin pitopalvelutoiminnasta.

Kaunis rakennus, valju sisus ja tavanomainen tarjonta.

Pitopalvelun herkkiä Brysselin pikkuleipiä

tiistai 24. tammikuuta 2017

Pirjon tango

Sunnuntaina olin Pirjo Kärnän (täällä) tangon alkeissa. Miksi alkeissa, kaikka olen käynyt tanssitunneilla jo lähes neljä vuotta? Ensinnäkin tuli halu tanssia eikä muissa tutuissa treenipaikoissa ollut kiinnostavia tanssilajeja samaisena sunnuntai-iltana. Toiseksi koen mielekkääksi perusasioiden kertaamisen ja joka kerta alkeita kerratessani olen myös oivaltanut jotain uutta. Kolmanneksi tanssiminen on joka tasolla kivaa ihmisten kanssa olemista ja fiilis paljon omasta mielestä ja asenteesta kiinni. Ja Pirjo on kiva ja helposti lähestyvä ope!

Tunnilla oli normaalista poiketen tavallista enemmän oikeita aloittelijoita, jotka olivat todella ekaa kertaa tangoa opettelemassa. Hyvä näin - tuntihan oli alkeistunti ja kiva kun tanssi kiinnostaa. Mutta tämän takia Pirjo opetti koko kaksituntisen lähes pelkkää perusaskelta. Ja ekaa kertaa treenihistoriassani ajoittain jopa kyllästyin. Onneksi Pirjo välillä valitsi minut opetuskaverikseen, mikä tietenkin hiveli mummon itsetuntoa.

Omassa harjoittelussani yritin sunnuntaina sitkeästi keskittyä hallitsemaan keskivartaloa ja astumaan pitkiä, ei-harottavia taka-askelia. Vaikeaa, vaikeaa ja vaikeaa. Harjoitteluani ei helpottanut yhtään se, että puolet viejistä oli - kuten mainitsin - aloittelijoita. Vanhojen viejien joukossa oli yksi gentlemanni, jonka alkuaikoina koin lähes tangotaituriksi, mutta joka nyt tuntui aika kömpelöltä ja osaamattomalta viejältä. Josko minä olin kolmessa vuodessa edistynyt, mutta hän pysynyt paikallaan...

Olen harjoituksissani viimein ilmeisesti tullut siihen vaiheeseen, että alkeisjatko- ja (helpoissa) jatkoryhmissä pystyn oppimaan eniten - ja nauttimaan eniten. Ja löydän myös tasooni paremmin sopivia viejiä.

Tämän jälkeen jää uupumaan vielä postaukset Maijan tangosta ja Jyrkin tangosta... (täällä)

maanantai 23. tammikuuta 2017

Tilda

Parasystävän uusin perheenlisä

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Anu, Hepu ja Pitsu


Lauantai-iltapäivä Sipoossa. Ahkerat heppatytöt - toinen kolmekymppinen ja toinen yli 50-vuotias - kantoivat heinäsäkkejä, täyttivät juomaämpäreitä, putsasivat kavioita ja peittelivät hevosia. Minä väistelin ja ihmettelin vieressä. 

Aurinkoisesta ja lauhasta ilmasta huolimatta lämmittämätön sisämaneesi yllätti reunalla seisojan kalseudellaan. Koleus tunki etenkin lenkkareiden läpi nousten pikkuhiljaa ylemmäksi. Vieressäni seisova, tomerasti ohjeita huutava valmentaja olikin pukeutunut kuin olisi lähdössä naparetkelle. Lopulta myös minä hain autosta Opiskelijatytön paksun toppatakin oman paksun toppatakkini päälle, mutta sekään ei tuntunut riittävät. Onneksi selvisin hengissä :):) Ratsastajilla ja hevosilla sen sijaan oli kevyistä urheiluvaatteista huolimatta hiki. 

Oli kiva katsoa Opiskelijatytön taitavaa menoa, jota viimeksi olen ollut seuraamassa lähes 20 vuotta sitten mökkimaisemissamme Raution tallilla Karjalohjalla (täällä).

Hepu Raution tallilla joskus 1990-luvulla.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Valoa kohti


Valoa kohti mennään varmemmin kuin viime vuonna (täällä) - vuodenvaihde selvittiin pääosin sairastelematta ja kaamoskin selätettiin lähes huomaamatta (täällä).

Hymy voittaa ja jää sulaa...

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kahvia Tennarissa

Olin Äitimuorin seurana hänen käydessään lääkärissä Kampissa. Tutkimusten jälkeen niin potilas kuin saattaja kaipasivat rauhallista kahvipaikkaa. Muistin, että Tennispalatsin yläkerrassa on joskus ollut mukava kuppila, joten suuntasimme sinne.

Olisinpa keksinyt toisen paikan kuin tämän Steam-nimisen kahvilan (täällä). Huonojalkaisen 88-vuotiaan äitini kanssa en enää viitsinyt lähteä etsimään uutta paikkaa, joten tähän oli tyytyminen: Kolkko ja tylsä sisustus. Meluisa ja levoton meininki. Tiskin takana hoputtava, keskittymätön ja ohikatsova nainen. Pöydillä kasapäin käytettyjä kuppeja, lautasia ja ruokajäännöksiä, joita asiakkaat yrittivät sysätä sivuun. Houkuttavasta leivosvitriinistä huolimatta kevätrulla oli mauton, cookie kuivunut ja latte haalea.

Ainoa plussan puolelle jäävä asia oli seura. Onneksi seura eli Äitimuori tykkäsi syömästään juustokakusta, joka minusta näytti pliisulta ja teolliselta.

Huonoista kokemuksistani huolimatta kahvilassa oli paljon monenikäistä väkeä. Yksi syy taisi olla vieressä oleva HAM-museo, jossa japanilaisen Kusaman pilkkunäyttely (täällä) on auki viimeistä viikkoa.

torstai 12. tammikuuta 2017

Villi ja vallaton?


Joulua aletaan nykyään hehkuttaa jo lokakuussa ja kevättä tammikuussa. Mihin meillä on kiire? Iloitsisimme rauhassa lokakuun syksystä ja tammikuun talvesta - joulu ja kevät tulevat aikanaan.

Purnauksestani huolimatta Töölöntorin Kukan (täällä) portaille ohikulkijoiden iloksi asetettu iso tulppaanikimppu ihastutti. Ja jäätävän viiman keskellä muistutti lisääntyvästä valosta ja parin kuukauden päästä alkavasta keväästä.

Valssiin vie

Susan kolmetuntinen valssitreeni Hiekkaharjussa. Ohjelman mukaan treenin piti olla hitaan valssin jatkotasoa, mutta minusta se oli pääosin alkeisjatkoa - oikea ja vasen käännös, ohiaskel ja kehräkäännös. Yleensä Susan treenit ovat olleet vaativia sisältäen paljon mm. lihas- ja tasapainoharjoittelua - keskivartalon hallintaa (täällä). Liekö kevennetyn oppitunnin syynä ollut osin se, että Susa kertoi edellisenä yönä palanneensa kaksiviikkoiselta Kuuban matkalta? Toisaalta ainakaan viejille eilinen opetus ei olisi saanut olla yhtään vaativampaa. Eikä minua häirinnyt, sillä tykkään perusasioiden junnaamisesta.

Kolmetuntisen ainut uusi oppi liittyi kehräkäännöksen saksiliikkeeseen. Oikean käännöksen alun (yks,kaks,kol) jälkeen nainen astuu oik jalalla miestä kohti tämän jalkojen väliin (yks). Astuessaan kääntyvään kehräaskeleeseen vas jalan päkiälle miehen ohi ja kääntäessään selkänsä menosuuntaan (kaks) nainen samalla heilauttaa oik jalkansa kevyesti polvet suorina saksiliikkeellä koskettamaan vas jalkaansa ennen kuin astuu oik jalalla takaisin tulosuuntaan päkiän kautta koko jalalle (kol). Kehräkäännökseen saa vauhtia polvien koukistamisesta, käännöksen vauhdikkuus on myös naisen vastuulla.

Susan valssivinkki: Vedä kakkosella polvet yhteen, niin muistat kierrättää astuvan jalan seisovan jalan kautta ennen sivuaskeleeseen vientiä.

Pystyin seuraamaan sananmukaisesti jokaista viejää, jopa paria epärytmistä tuttua herraa. Tämän selittää pääosin se, että parhaat ja samalla kiemuroissaan haastavimmat viejät eivät olleet paikalla. Pieni osuus asiassa lienee tanssi- ja seuraamistaitoni petraantumisella.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Äänetöntä ja liukasta


Mökkielämä jatkuu hämyssä ja hiljaisuudessa. Mitä nyt tuuli hieman humisee lähimetsän korkeimmissa latvuksissa. Mökkitie on älyttömän liukas, joten hipsutelen varovasti Murun perässä liukuesteet kengänpohjissa.

Lumijäljistä päätellen jänis oli yöllä käynyt nuuhkimassa pihan hopeapajua. Tiaiset käyvät ahkerasti syömässä talipalloja ja Ukin ripustamia talipötkylöitä. Ovat myös löytäneet uuden lintulaudan, jolle siementen lisäksi laitoin halkaistuja maapähkinöitä huokutellakseni punatulkkuja - lintukirjan ohjeen mukaan. Vaan eipä rakastamiani punavatsoja ole näkynyt.

Punatulkkuja odotellessa...

maanantai 9. tammikuuta 2017

Mökkielämää


Mökillä - Minä ja Muru. Minä istun tutussa ja turvallisessa, vanhassa mutta mukavassa samettinojatuolissa, jonka väriä kuvaa parhaiten "paleltunut vihreä" eli väri mitä mökkimetsä oli täynnä ennen kymmensenttistä lumipeittoa. Muru nautiskelee kerälle käpertyneenä sylissäni.

Radiossa viiden uutiset ja ulkona säkkipimeää. Ennen joulua Murun alkuillan pissikävelyllä saattoi mökkitietä edetä vain satakunta metriä, minkä jälkeen ei nähnyt enää mitään. Hämmentävää miten paljon lumipeite valaisee jopa pilvisenä iltana. Tänään asumatonta ja valotonta tietä voisi rauhassa kävellä jopa päätielle ilman että törmäisi puuhun tai tienpientareeseen - silmien totuttua hämäryyteen.

Jätän kävelyn kuitenkin väliin, ja jatkan istumista paleltuneen vihreässä tuolissa. Murukin nukkuu, eikä näytä kaipaavan senttiäkään ulos. Ilta taitaa mennä radion, kirpparilta ostettujen lehtien ja kutimen - Angry birds -pusakka Pikkupojille - sekä telkkarin ja teen parissa. Ja Ajatusten. Ehkä herkuttelen valkosuklaapäällystetyillä cashewpähkinöillä...

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Rupsahtanut ruusu


Rupsahtanut ja ryppyinen harvatukka, jolla selluliitit hölskyy ja maksaläiskät kiiltää, allit roikkuu ja polvet reistaa, heltta heiluu ja niska naksuu. Mieltä ylentäviä ja oman navan ympärillä pyöriviä aatoksia, jotka välillä lamaavat tanssi-intoani.

Onneksi ulkonäköä soimaavat ruoskinnat ovat yleensä rauhoittuneet parissa päivässä. Ja allit sun muut pääosin unohtuneet, kun olen saanut raahattua itseni tanssitreeneihin, jolloin olen taas todennut miten meitä tanssi-intoisia on moneen lähtöön - eläkeikäisiä ja akneposkia, nutturatätejä ja lettipäitä, riippuvatsoja ja sixpäkkejä. Puhumattakaan persoonien ja luonteiden sekamelskasta.

Eiköhän tuohon sekametelisoppaan yksi ryppyinen harvatukkakin mahdu. Hymyä huuleen ja huumoria kehiin - se puree ainakin minuun. Toki taitava vienti on isoiso plussa. (Jos rehellisiä ollaan, niin hymyllä ja huumorilla pärjää tanssitreeneissä, mutta lavoilla miesten - iästä riippumatta - toive taitaa olla tanssitaitoinen nuori ja vetreä vietävä.)

Ehkä tämä mummi sai saarnallaan ympäripuhuttua itsensä tammikuun treeneihin nauttimaan Pirjon ja Maijan opeista...

torstai 5. tammikuuta 2017

Juho - äitini isä

Juho 35-vuotiaana vuonna 1922

Juho - Pohjanmaalla Jussi ja läheisilleen Jukka - syntyi Lapualla maanviljelijä Matti Fredrik (1856-1928) ja emäntä Amanda Justiina (1862-1941) Talvitien esikoispoikana 13.5.1887. Perheessä oli tuolloin kaksivuotias Aura-tyttö, joka kuoli syksyllä 1944. Yhteensä perheeseen syntyi 14 lasta, joista Juhon ja Auran lisäksi vain neljä sai kasvaa aikuiseksi: Toivo (1888-1967), Lydia (1894-1919), Olga (1897-1961) ja Laimi (1902-76). 

Toivo peri isänsä jälkeen sukutalon, jossa hänen jälkeläisensä asuvat edelleen. Naimaton ja lapsirakas Olga-täti jäi asumaan Toivon isännöimään taloon ja hoiti talon lasten lisäksi minua kesällä 1953, kun äitini toimi kunnanlääkärin sijaisena Lapuan lähikunnissa.

M.F.Talvitie, kuten Juhon isää yleisesti kutsuttiin, oli ison talon isäntänä aktiivinen maatalouden uudistaja sekä pitkäaikainen kunnan, seurakunnan ja säästäpankin luottamusmies (täällä). Hän oli jopa vuosien 1909 ja 1910 eduskuntavaaleissa Suomalaisen puolueen ehdokkaana, vaikkei tullutkaan valituksi. 

Juho kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta 1907 ja jatkoi opintojaan Hannoverissa Saksassa ja Sveitsin Bernissä suorittaen eläinlääkärin tutkinnon 1912. Suomeen palattuaan Juho toimi kolme vuotta Lapuan eläinlääkärinä 1913-16. 

Marraskuussa 1916 Juho erotettiin eläinlääkärin toimesta, koska hän oli värvännyt miehiä jääkäriliikkeeseen. Suomesta lähti vuosien 1915-18 aikana noin 1800 nuorta miestä vapaaehtoiseen sotilaskoulutukseen Saksaan. Lähdön oli tapahduttava salaa, koska Suomessa oli 100 000 venäläistä sotilasta ja maa kuului vielä Venäjän keisarikuntaan, joka oli Saksan päävihollinen. 

Santarmit saivat tietää Juhon värväystoimista keväällä 1917, joilloin hän pakeni Lapualta santarmien takaa-ajamana ensin hevoskyydillä heinäkuormaan piiloutuneena Vaasaan jatkaen laivalla Merenkurkun yli Ruotsiin ja edelleen Saksaan. Saksassa Juho (peitenimi Tallwitz) liittyi jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppaniaan. Ensimmäisen maailmansodan (1914-18) lopputapahtumiin hän osallistui taistellen hetken Saksan itärintamalla, mutta pääosin hän toimi eläinlääkintäupseerina armeijan hevossairaaloissa. 

Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917, ja Juho palasi jääkäreiden pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918 ja osallistui nelikuiseen sisällissotaan (27.1.-15.5.1918) valkoisten puolella, kuten suurin osa jääkäreistä. Maaliskuussa 1918 hänet nimitettiin armeijan ylieläinlääkäriksi, jota virkaa hän hoiti toimen lakkauttamiseen eli 1940-luvun loppuun asti. Itsenäisyyspäivänä 1927 Juho ylennettiin eläinlääkintäeverstiksi.

Vuosina 1923-26 Juho palasi vielä Berliiniin opiskelemaan eläinlääketieteen jatkoksi lääketiedettä suorittaen lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Berliinin yliopistossa 1926. Tällä reissulla hän tapasi tulevan vaimonsa Alma Mäkelän (täällä), jonka kanssa hän meni naimisiin jouluna 1926. Pariskunnalle syntyi vuosina 1927-34 neljä lasta. 

Suomessa Juha toimi ainoastaan eläinlääkärinä, ja harjoitti lääkärin tointa vain perhepiirissä. Erottuaan armeijasta hän täydensi Saksassa opiskelemansa lääkärin tutkinnon Helsingin yliopistossa opiskellen samoilla kursseilla kuin tyttärensä eli äitini. Saksan vuosina Juho kiinnostui mm. homeopatiasta, josta hän julkaisikin ainoan suomenkielisen lääketieteellisen artikkelinsa (xx). Äitini mukaan hän lääkitsi lastensa syyliä mm. homeopaattisella arsenikilla.

Juho kuoli 62-vuotiaana vuonna 1950 eli kaksi vuotta ennen syntymääni. Hän sai yöllä nukkuessaan ilmeisesti sydänkohtauksen työmatkalla Lappeenrannassa leikattuaan edellisenä päivänä hevosia. Hänet siunattiin lähinnä poikansa toiveesta sotilaallisin menoin ja haudattiin Lapualle.

Äitini isä on ainoa neljästä isovanhemmastani, jota en ole tavannut. 


Juho 60-vuotiaana

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Porttibongari


Blogiystäväni Orvokin postauksesta tunnistin itseni porttibongariksi (täällä) eli porttien intohimoiseksi valokuvaajaksi. Taidan myös olla aukkobongari, sillä tykkään kuvata aukkoja - niin luonnon muovaamia monenlaisia rakoja kuin esimerkiksi keinotekoisesti rakennettuja holvikaaria. Tunnistan itsessäni myös hippusen pönttöbongaria, tiiliseinäbongaria, sammalbongaria ja orastavaa lintubongaria.

Porttien ja aukkojen kuvaamisessa oivana apuna olisi parempi kamera, jonka valotusta saisin tarkemmin säädettyä. Mutta tapoihini kangistuneena jatkan edelleen kännykkäkameralla ihmettä odotellen...

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kahden välissä


Lähes ysikymppinen äitini eli Äitimuori oli aikoinaan kova tekemään - säännöllisessä ansiotyössäkin hän oli 70-vuotiaaksi asti. Tämän ohella hän auttoi ahkerasti viiden lapseni hoidossa - mistä valtava Kiitos - ja kutoi tauotta mm. koristeellisia neulepuseroita suvun lapsille. Aikuinen tyttäreni kuuluu myös tekijöihin. Hän ahertaa pitkää päivää niin vaativassa työssään kuin kotona kahden rasavillin äitinä.

Äitimuori oli huono organisoija. Hän teki kaiken itse ja usein jopa muiden puolesta eikä mieltänyt yhdessä tekemisen ja jakamisen tärkeyttä. Tyttäreni onneksi tajuaa paremmin yhteistyön voiman ja ilon. Mökillä käydessään hän esimerkiksi organisoi taitavasti mökkitöiden jakamisen saaden pikkupojatkin pikkuhommiin. Ja pojathan pääosin tykkäävät. Ja oppivat tekemistä ja vastuuta.

Kokemuksesta tiedän, että teon hetkellä on usein helpompi tehdä itse. Ohjata nyt tumpeloita tekemään jotain, joka itsetehden sujuisi hetkessä. Mutta, mutta - kaikki tiedämme että pitkässä juoksussa toisin toimiminen on kaikille parempi...

Äitimuori kulki elämässään tuttuja ja turvallisia latuja - aina ohjeen mukaan - ei yrittänyt uutta eikä kurkottanut tuntemattomaan. Osin tästä syystä hän yleensä onnistui tekemisissään ja pystyi hoitamaan asiat loppuun. Tyttäreni on onneksi rohkeampi ja innostuu herkästi uudesta ja tuntemattomasta, mikä on antoisaa mutta usein myös rankkaa. Ehkä enempi elämää... Tai ainakin erilaista.

Minä elän näiden kahden ahkeran tekijän välissä. Luonteeni on tekijän luonne, sillä tunnen eläväni ja koen itseni merkittäväksi tekemällä. Mutta mieleni on laiskan mieli ja usein luistan, luovutan tai jätän kesken. Aloittaminen ja loppuunsaattaminen on vaikeaa. Rutiinit houkuttavat, minkä huomaa etenkin ikääntyessä ja eläkkeellä ollessaan. Tässäpä riittää miettimistä...

Mummit rajoja rikkomaan! Vaikka ihan pikkuriikkisen...

maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuoteen 2017


Uusi vuosi - uudet kujeet? Minä otan uuteen vuoteeni mukaan myös paljon vanhaa. Tärkeimpien eli läheisteni lisäksi vanhasta vuodesta saa kernaasti jäädä tanssitreenit, koirakävelyt, lyhytmatkat, kirpputorit, villasukat ja mökkimaisema lintuineen.

Mitä uutta toivoisin ensi vuoteeni? "Maailmanrauhan" lisäksi mieleen nousee kävelyyn, matkustamiseen ja tanssiin liittyviä toiveita - maanläheisiä ja "helposti" toteutettavia unelmia:
  • päivävaellus Repovedellä ja/tai Kolilla, kevätretki Utön saarelle, viikonloppu Pietarissa
  • tanssilavat, pari tanssin yksityistuntia ja jooga
  • Japani :):)
  • ja edelleen mielessä elää viikon (järjestetty) vaellus Espanjan pyhiinvaellusreiteillä...
Tätä kirjoittaessani radiossa puhuu Kristiina Harju aarrekartasta: "Unelmat kertovat ihmisen todellisista tarpeista. Unelmia - omia tarpeita - kohti kulkeminen lisää ihmisen onnellisuutta."

Pieniä ja suuria unelmia toteuttamaan.