lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappurapsut


Meillä raparperipiirakka on rapsupiirakka. Tänään leivoin kevään ensimmäisen piirakan Salon torilta ostamistani kotimaisista raparpereista. Mökin uuni reistaili, joten piirakka paloi reunoilta ja jäi keskeltä raa'aksi, eikä edes vaniljajäätelö pelastanut nautintoa. Onneksi meidän perheessä rapsupiirakalla herkutellaan ainakin juhannukseen, joten ehditään nauttia onnistuneestakin herkusta.
200 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja 
Viisi raparperin vartta kuoritaan, paloitellaan ja keitetään soseeksi vesitilkan (1/2-1 dl) ja sokerin kanssa.
Pehmeä voi, sokeri ja jauhot nypitään taikinaksi, josta 3/4 painellaan leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaa. Paistetaan 225 asteessa noin 10 min, minkä jälkeen raparperisose ja murustettu taikinan loppu levitetään piirakan päälle. Paistetaan vielä noin 30 minuuttia. Herkutellaan vaniljajäätelön kanssa.

Vappuja ja simaa kaikille!


Ps. Eipä olleet varhaiset raparperit vielä järin maukkaita, joten odotellaan vielä pari viikkoa... 

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Tanssin lumo

Tanssiopettaja Anni Heikkinen kirjoittaa paritanssista osuvasti Paritanssiblogissa, joka sisältää Oamkin opettajien ajatuksia tanssimisesta (täällä). Seuraava lainaus on Heikkisen Uskallus koskettaa ja kohdata -postauksessa vuodelta 2013:
En kuitenkaan usko, että tanssitaito on ainoa tekijä onnistuneeseen kommunikointiin tanssilattialla. Luulen, että ensisijaisesti kyse on itsensä ja toisen kohtaamisesta ja niiden asioiden hyväksymisessä, mitä kohtaaminen tuo tullessaan. Ihmisen kosketus kertoo paljon. Kosketuksella voi välittää toiselle ihmiselle monenlaisia viestejä, ja juuri siksi kosketuksen voima tulisi tunnistaa myös tanssitilanteessa. 
Parin kanssa tanssiminen saa syvyyttä, jos uskaltaa koskettaa ja tulla kosketetuksi tanssissa yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Se, miten viejän käsi asettuu esimerkiksi seuraajan selkäpuolelle sekä se, miten kädet tuntevat toisensa, avaa tanssikokemukselle uuden oven. Mielestäni koskettaminen ja kosketuksen vastaanottaminen ovat asioita, joita voi myös harjoitella. Tanssiasento on enemmän kuin pelkkä muoto. Tanssiasento mahdollistaa sanattomien viestien kulkemisen kehojen välillä.
Kosketuksen voiman tunteminen tarvitsee kuitenkin uskalluksen kohdata sekä itsensä että tanssipari juuri siinä hetkessä. Kohtaamisen kanssa käsi kädessä kulkee myös tilanteen hyväksyminen sellaisena kuin se näyttäytyy. Joskus on hyväksyttävä, ettei itse ole valmis kohtaamaan ja koskettamaan tanssipariaan tai toisin päin. Jos uskaltaa kohdata ja hyväksyä tilanteet sellaisina kuin ne näyttäytyvät, voi tanssista syntyä kokemuksellista ja ainutkertaista lähes jokaisen tanssiparin kanssa.    
Juuri hetkessä kohtaaminen on osa tanssin lumoa. Mitä rennommin uskaltaa heittäytyä hetkeen ja läsnäoloon, sitä nautittavampaa tanssi niin tutun kuin tuntemattoman kanssa on. Sitä opetellessa...

Fuskausta

Pystyin pitäytymään suunnitelmassani ja pidättäytymään tiistaisista bugg-treeneistä antaen kehoni rauhassa palautua maanantain valssista. Koville otti, koska tanssihimo oli niin kova. Mutta onnistuin, ja eilen torstaina suuntasin voimissani ja entistä innokkaampana Käpylään Maijan fuskuharkkoihin.

Uskalsin jopa vähän hienostella ja laittaa naisellisen lyhyen mustan tanssihameeni päälle. Mustat paksut legginssit, nuhruinen treenipusero ja hikiset matalat tanssitossut - eihän nyt mummin sovi liikaa brassailla... Maanantaina tanssin mukavissa verkkareissa - ihan ok - mutta eilen taas huomasin miten naisellisesti heiluvat helmat antavat lisävirettä tanssiin. Hyvä mummi, kun uskalsit! Vaikka etukäteen aina ujostelen "ylipukeutumista".

Tuntui ihanalta, kun fuskuaskeleet tulivat vaivattomasti mieleen ja seuraaminen oli helppoa - ja mukavaa. Pari tanssituttua oli jopa huomannut poissaoloni ja kyseli kuulumisiani.

Maija muistutti meitä tanssijoita huomioimaan baunssin korkeudessa ja tyylissä parin tanssitavan ja kokemuksen. Eli riehakkaan tanssittajan tahdissa riehakkaammin ja rauhallisen askeltajan rinnalla verkkaisemmin. Ja kädet jäntevässä hymysuu-asennossa, jottei kädenalituksissa retkahda liian kauas parista.

Askelluksen välissä tai lopussa nainen voi istahtaa miehen oik polvelle miehen viennistä rytmirikolla hidas, hidas, hidas, hidas, nopnop: Nainen astuu oik jalalla miehen oik kylkeä kohti kääntyen (hidas), istuutuu miehen polvelle (hidas) astuen vas jalalla taakse (hidas), nousten takaisin astuen oik jalalla (hidas) ja lopuksi nopnop taakse ollen takaisin miestä kohti.

Käpylän kolmen tunnin tanssitreeneissä oli iloinen, rento ja jopa riehakas ilmapiiri, jossa huumori herskyi. Ja kaikki tanssivat sulassa sovussa, toisilleen tilaa antaen - niin ensikertalaiset kuin osaavat taiturit. Kaikki tanssiin hurahtaneita naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja. Ja täysillä fuskattiin!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Tanssin kutsu

Eilen maanantaina pääsin monen jahkailun ja lähes neljän kuukauden harjoittelupaussin jälkeen viimein tanssitreeneihin Malmin työväentalolle. Keuhkokuume, sairaalareissut ja yllättävän hidas toipuminen ovat ottaneet aikansa. Mutta eniten on rassannut epäluulo ja epätietoisuus sekä päässä pyörivät ajatukset ja pelot.

Osaanko suhteuttaa tanssi-intoni yli kuusikymppisen kroppani voimiin? Ymmärränkö kehoni viestejä? Tunnistanko, koska kehoni on liian rasittunut? Mikä on liikaa? Osaanko lopettaa kesken, kun väsyn vaikka innostus olisi valtava? Entä jos kehoni huijaa - esittää väsymystä vaikka kyse on vain laiskuudesta tai saamattomuudesta?

Olen yllättynyt, miten vähän olen oppinut ymmärtämään, kuuntelemaan ja uskomaan kehoani ja sen viestejä. On helppo olla ali- tai ylisuoriutuja, mutta vaikeaa on olla sinut oman kehon kanssa. En niinkään enää ajattele, mitä muut ajattelevat jaksamisestani. Pääpiiskuri olen minä itse ja ehkä näyttämisen haluni. "Kyllähän sitä terve ja sopusuhtainen nuorekas nainen vielä kuuskymppisenä jaksaa..." Ja sitäpaitsi kun tanssiminen on niin ihanaa. Ja kun olen aloittanut niin myöhään, niin minunhan pitää yrittää oppia tosi nopeasti, että ehdin... Ja väsymyksen tunnehan viestii vain, että olen yrittänyt tosissani...

Lisäksi sairasteluviikkojen aikana mieleeni iskostui pelko, että paritanssin lähikontaktissa kaikki pöpöt villiintyvät. "Entä jos tanssittaja on pikkuflunssassa ja tartuttaa minuun taas keuhkokuumeen..." Iloisista tanssitreeneistä kehkeytyi pelottava pöpöpesä. Neuroottiset tunteet ja pelot yrittivät rakentaa esteitä arkielämääni.

Mutta eilen voitin rakentamani esteet - ainakin osittain. Ja suuntasin Pirjo Kärnän tanssitreeneihin Malmille. Yritin ottaa aiempaa rauhallisemmin ja rennommin. Hidasta valssia, jota rakastan. Rauhallisuudessa onnistuin, mutta rentous oli vielä hakusessa. Nyt jatkan vain kahdesti viikossa eli torstaina toivottavasti pääsen fuskutreeneihin.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ylikunto?

Olen viimeisen parin vuoden aikana sairastunut aiempaa useammin ja tavallista herkemmin hankaliin ja vakaviin hengitystieinfektioihin. Olen miettinyt, löytyisikö elämästäni asioita, jotka herkistävät minua sairastumiselle, ja joita muuttamalla voisin vähentää infektioalttiuttani. Lääkärissäkin olen käynyt asiaa ihmettelemässä, ja keuhkokuume- ja influenssarokotukset on otettu.

Elämääni on viime vuosina ulkoisesti mullistaneet eläkkeellejäänti, lastenlasten syntyminen, koiran hankinta ja kiihkeä tanssiharrastus. Periaatteessa lapsenlapset tuovat mukanaan räkätauteja ja koira voi allergisoida, muttamutta... Tiedetään, että kohtuullinen liikunta suojaa virussairauksilta, mutta liian raskas liikunta lisää niitä selvästi. Kehon ylirasittumisesta mm. professori Jussi Huttusen kolumnissa (täällä) sanotaan, että ylirasitustila heikentää vastustuskykyä, minkä seurauksena flunssat ja muut hengitystieinfektiot yleistyvät. Bingo!

Parin viime vuoden aikana tanssitreeneistä on tullut minulle intohimo, ja usein lepopäivät ovat unohtuneet innostuksen puskiessa päälle. Treeneissä hiki on virrannut ja välillä henkeenkin on ottanut, mutta täysillä olen puskenut, koska rakastan tanssia ja kuvioiden harjoittelua. Ilmeisesti en ole huomannut kehoni rasittumista ja väsymistä. Eikä ylirasitus ole juolahtanut mieleenikään, koska vähänhän minä olen treenannut nuorempiin tai ammattilaisiin verrattuna. Ruokapuoleenkaan en ole kiinnittänyt mitään huomiota, enemminkin vähän pantannut.

Nyt olen aloittamassa tanssitreenejä pikkuhiljaa uudelleen parin kuukauden sairastelun ja lähes neljän kuukauden tauon jälkeen. Olen etsinyt tietoa ylirasituksesta ja sen ehkäisystä, jotta osaisin jatkaa järkevästi tanssin harjoittelua ja voisin palata rakkaan harrastukseni pariin. Kirjaan löytämiäni ohjeita itselleni ja muille mummoille muistutukseksi.

Kehon ylirasitustilasta puhutaan myös ylikuntona, joka on harhaanjohtava termi. Tila ei suinkaan tarkoita huippuhyvää kuntoa, vaan kehon ylirasitustilaa. Sen oireet voivat olla moninaisia (täällä), mutta usein - kuten minulla - esiintyy leposykkeen nousua, väsymystä, uniongelmia, lihaskipuja ja nuhamaista oloa eli nenä vuotaa, kurkku kipuilee (ärtyneet limakalvot) ja/tai kuumetta pukkaa. Minä olen kovien treeniviikkojeni (esim. tanssileirit) jälkeen sairastunut kahdesti jopa keuhkokuumeeseen. Liittyykö ylirasitukseen, jää epäselväksi.

Huippu-urheilijoille ja heidän valmentajilleen ylikunto/ylirasitus ja sen oireet ovat tuttuja. Aktiiviset kuntourheilijatkin ovat siitä nykyään tietoisia, mutta ikäihmisen alkaessa kohottaa kuntoaan ylikunnon mahdollisuus tulee harvoin mieleen. Kuitenkin tiedetään, että mitä iäkkäämpi ihminen ja mitä huonompi peruskunto sitä pienempi rasitus laukaisee ylirasitustilan.

Jos treenaa liian usein tai liian kovaa, keho saattaa ylirasittua ja mennä ylikuntoon. Levon laiminlyönti ja huono ravitsemus lisäävät merkittävästi ylikunnon riskiä, koska rasituksesta palautuminen on huonontunut. Eläkeikäisellä jo yksi poikkeuksellisen rankka liikuntasuoritus tai useina päivinä toistuva rasitus ilman taukopäiviä voi aiheuttaa ylirasitustilan.

Aloittavalle kuntoilijalle riittää yleensä kaksi treenikertaa viikossa. Parin kuukauden kuluttua suorituskertoja voi vähän lisätä, mutta 3-4 alle tunnin mittaista napakkaa treenikertaa viikossa yleensä riittää, jotta keho ehtii välissä kunnolla palautua rasituksesta. Kun huomioi oman kehon tuntemukset ja antaa riittävästi aikaa palautumiselle, ylirasittuminen kuntourheilussa on epätodennäköistä.

Ravinnoksi kuntoilijoille suositetaan terveellistä, monipuolista ja riittävää arkisyömistä. Liikkumaan ei kannata lähteä täydellä vatsalla, mutta ei nälkäisenäkään. Joka aterialla pitäisi syödä hyvänlaatuista proteiinia (kala, kana, punainen liha, kananmunat, raejuusto, maitorahka) sekä kasviksia tai marjoja. Hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja (kaurapuuro, täysjyväriisi) voisi syödä 1-3 kertaa päivässä. Tärkeää olisi, että söisi pieniä täysipainoisia aterioita 2-4 tunnin välein läpi päivän. Proteiineissa sopiva annoskoko on oman kämmenen kokoinen ja paksuinen, puurossa ja riisissä oman nyrkin verran valmista ruokaa ja kasviksia niin paljon kuin jaksaa. Monet neuvovat syömään harkiten leipää, hedelmiä ja maitotuotteita sekä välttämään makeisia, alkoholia, virvoitusjuomia ja valkoisia hiilihydraatteja (sokeria, vehnäjauhoja). Ravintolisistä suositetaan ottamaan yksi monivitamiinipilleri, yksi kalaöljykapseli ja riittävästi D-vitamiinia (50-100 mikrog/vrk).

Ylikuntoa/ylirasitusta hoidetaan parhaiten ehkäisemällä se etukäteen: Kun lisäät liikuntaa, lisää myös syömistä. Jos aloitat liikunnan nollasta, lisää harjoittelua pikkuhiljaa. Jos elät stressaavaa vaihetta, ota lenkillä rennommin. Kuuntele kroppaasi, ja kunnioita kipua ja väsymystä.
  • Sopeuta liikkuminen ja treenaus omaan nykyiseen kuntoosi. Liiku monipuolisesti.
  • Pidä riittävästi lepopäiviä. Pitkän tauon jälkeen lisää rasitusta asteittain ja varovasti. Jos tunnet itsesi sairaaksi, jätä treeni väliin.
  • Syö ja juo riittävästi, monipuolisesti ja terveellisesti.

Jo kehittyneen ylikunnon ainoa tehokas hoito on lepo. Pidä (2-6 päivän) 1-2 viikon lepo treeneistä, mutta liiku kevyesti - esimerkiksi kävele rauhallisesti, ei hihat heiluen. Venyttele lihaksia, käy ehkä (urheilu)hierojalla ja syö hyvin.

Josko näillä mummo pärjäisi?

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Hömpsöttelyä


Tulin mökiltä pariksi päiväksi kaupunkiin, ja ensimmäinen päivä kului kahviloissa. Rentoa ja laiskaa! Aamulla Muru-lenkin ja joutsenten pesän (täällä) tarkistamisen jälkeen ajoin Korkeavuorenkadun Succes-kahvilaan (täällä) toiveena herkullinen kookosbriossi ja ilmainen Iltalehti. Lehden kanssa onnisti, vaikka liikkeellä oli muitakin eläkeläisiä sama kehti kiikarissa, mutta kookosbriosseja leivotaan vasta iltapäivällä, joten piti "tyytyä" tuoreeseen jättikokoiseen korvapuustiin. Eli vajaa tunti rauhallista lehdenlukua ja herkuttelua. Lähtiessä vilkaisu Korkeavuorenkadun alennus-Lillyyn, josta oli pakko ostaa vaaleanlila röyhelöreunainen Rosemunden aluspaita. Pakko ja pakko...

Seuraavaksi ajoin Tapiolaan hakemaan Äitimuoria viikon virkistyskaffelle. Eli kaksistaan Tapiolan Stockalle, jossa muori otti kahvin täytetyn kroisantin kera ja minä vaniljapehmiksen. Päivitettiin kulumisia: Muori iloitsi toivuttuaan rytmihäiriöistä ja minä esittelin kuvia klanista kanista eli parturoidusta Murusta. Lähtiessä ostettiin muorille vielä uusi tiskirätti ja suklaata sekä minulle Stockan tarjouksesta upea orkidea. Lopuksi piipahdettiin Ainoan kulmalle muuttaneeseen Tarja Peuran liikkeeseen (täällä), jossa näplättiin ihanan naisellisia hörhelöluomuksia. Ekakertalaisille iloinen yllätys.

Ajaessani takaisin Itä-Helsinkiin töistä palaava Sisko soitti ja pyysi - yllätysyllätys - kahville. Eikun auto Kulosaaren parkkiin, metrolla keskustaan ja pikapikaa Asematunnelin Fasulle. Istuttiin, pikkasen syötiin ja juoruttiin lähes neljään. Eli todentotta - päivä kului kahviloissa!

Kotona levittelin hömpsöttelyn saaliita sängylle parin viime keväänä hankitun vaatteen seuraksi. Ihanan keväinen ja naisellinen röykkiö: vasemmalta ensin Peuralta ostettu ohut, höyhenenkevyt rosa jakku (41e), kirpparilta aiemmin hankittu vaaleapunainen Rosemunden aluspaita, Lillysta tänään ostettu pitempi pitsireunainen Rosemundin silkkialuspaita (39e), Nizzan torilta viime keväänä bongattu pellavapuuvillainen, taskullinen jakku ja Peuran kesäinen kaulahuivi (19,90e). 

Mummin törsäyspäivä! Onneksi helmikuusta asti olen asunut pääosin mökillä, ja törsäyspäiviä on harvassa. Mutta onneksi niitä on...

torstai 21. huhtikuuta 2016

Elämä kantaa

5-vuotias, kypärä ja pyörä - ilman apupyöriä!

Kokkisarja makuuni

Tykkään hyvästä ruoasta, mutta en itse ole kaksinen kokki. Lammaspata, juustoinen kesäkeitto ja puolukkapiirakka ovat lähes ainot bravuurini, joista onnekseni perhekin tykkää. Kokkiohjelmat eivät ole kuuluneet suosikkeihini. Mutta...

Parasystävä kehotti jo pari vuotta sitten kurkkaamaan häntä miellyttänyttä Australian MasterChefiä, mutta silloin ajatus kokkikilpailusta ei vielä tärähtänyt ja asia unohtui. Vasta tänä keväänä kurkkasin, hullaannuin ja koukutuin täysin tästä australialaisesta kokkisarjasta, jonka seitsemännen kauden (2015) finaali esitettiin viime tiistaina Nelosella. Kaudessa on 62 jaksoa, joista olen nähnyt yli puolet. Tykkäsin, tykkäsin ja tykkäsin.

Nautittavaa tosi-teeveetä, jossa on sopivasti draamaa ja jännitystä. Upeita onnistumisia ja harmittavia mahalaskuja. Kiitos Georgia, Jessica, Reynold, Billie, Rose, Sara ja 18 muuta taitavaa kotikokkia! Lisänä persoonalliset tuomarit (mm. ruutuhousuinen hudge-Matt ja hurmaava Marco, jonka yksityiselämästä juoruja riittää), jotka antavat kilpailijoille sopivina annoksina kehuja ja kritiikkiä. Tuomareilla on myös psykologista silmää, koska nujertumassa oleva kilpailija tarvitsee rohkaisevaa tukea. Kilpailusta putoajille korostetaan heidän kehitystään ja luodaan uskoa tulevaan eikä korosteta epäonnistumista. Ja ne upeat ruoka-annokset, joita kotikokit onnistuvat luomaa!

Ohjelmasta välittyy ihanasti australialainen (?) elämänmyönteisyys ja kiva tsemppihenki, joka tuntuu tarttuvan jopa katsojaan.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Muruni


Neiti kävi eilen Salossa parturissa Monan koiraEksperteillä (täällä). Rauhallinen paikka ja osaava trimmaaja. Murun turkki on tosin niin silkkinen - eli ei tavanomaista karkeakarvaista snautserin karvaa - että siitä ei paraskaan osaaja saa salonkikelpoista. Mutta riittää Mummille.

Saatiin veikeä kesäkoira, joka turkin lyhetessä vilkastui entisestään. Mummin vikkeläjalka!

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kevään keskipiste


Äitimuori 2-vuotiaana eli vuonna 1930
vanhempiensa ja 3-vuotiaan Simo-veljensä keskellä.

PS. Tunnistan takana olevista ristikko-ovista, että valokuva on otettu Helsingin kaupungin Talvipuutarhan edessä. Lasinen kasvihuone on rakennettu ja avattu yleisölle jo 1890-luvulla.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pesä palasi


Joutsenert palasivat runsas viikko sitten Itä-Helsinkiin Roihuvuoren ja Tammisalon väliseen kanavaan. Pesä valmistui pika vauhtia viime vuotisen pesän (täällä) viereen Joutsen-Penan (täällä) avustuksella, ja viime viikolla ilmestyivät ensimmäiset munat. Tänä aamuna pesässä näkyi neljä isoa munaa.

Penan mukaan nuoripari on viime vuotisen Aku ja Iines -pariskunnan (Penan antamat nimet) jälkeläisiä. Aku ja Iines ovat pesineet kanavassa useita vuosia, mutta ovat Penan mukaan nykyään liian vanhoja munimistouhuihin ja viettävät eläkepäiviään Laajasalon lahdella.

Taas riittää lenkkeilijöille, koiranulkoiluttajille ja lintumiehille mielenkiintoista seurattavaa!

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Illan ilot


Yökylässä olevat pikkupojat ja sylistä taisteleva Muru. 
Ukin loihtima savukala ja eilisen parsarisoton tähteet. 

Yksinkertainen herkkusalaatti, joka syntyy tarkasti valituista salaatinlehdistä, 
makeista hollantilaisista minitomaateista, silpotusta basilikasta, 
raastetusta parmesaatista ja hyvästä oliiviöljystä.

Ohi liitävä joutsenpari, jonka siivet viistävät jäistä vapautunutta järvenpintaa.
Kevään lisääntyvä valo. Ja Salon torilta ostetut tulppaanit.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Riikan ostokset


Yksi hamstraa kymmenittäin kenkiä - kuten Äitimuori aktiivivuosinaan -, toinen ostaa jatkuvasti teräviä lyijykyniä - kuten Ukin viikottain Akateemisesta - ja minä ostan huiveja. Joka matkalta tartttuu yksi tai useampi huivi matkaan.

Kuvan lila-harmaan pyöröhuivin ostin Riikan vanhankaupungin sokkeloista. Se on juuri sitä mitä uskon ensi talvena tarvitsevani: pehmeä, lämmittävä, sopivan kokoinen ja helposti kaulaan kiedottava. Ja hyvää matskua: 70% kidmohairia ja 30% silkkiä. Selvittäessäni netistä mitä on kidmohair, päädyin Marjut Katajalan englanninkieliselle neulesanastosivustolle (täällä). Sen mukaan kyseessä on nuoren mohairvuohen villaa, joka on tavallista mohairia pehmeämpää. Ja siltä huivi vanhan kaulassa todella tuntuu.

Ostan toisinaan myös villasukkia, vaikka itse kudonkin niitä paljon. Miksi? Eri syistä, mutta nämä luonnonvalkoiset sukat ostin Riikan jättitorilta rehellisen tuntuiselta mummolta, joka venäjäksi ystävällisesti elehtien kertoi itse ne kutoneensa. Eikä tuputtanut. Uskoin ja ostin - mielestäni halvalla eli seitsemällä eurolla. Ja purkki juoksevaa hunajaa tuliaiseksi Äitimuorille ja Poikakaverilleen!

torstai 14. huhtikuuta 2016

Kivistä ja keväistä


Riikan vanhakaupunki on sopivan sokkeloinen ja vilisee samalta näyttäviä kadun nimiä, joten eksyminen on helppoa - ja kivaa. Joskin aviopari, jonka molemmat osapuolet ovat tavallista itsepäisempiä, onnistuu katuja pari päivää tarpoessaan kehittämään monta sanaharkkaa. Varsinkin kun Mummi haluaa seurata paperikarttaa ja Ukki modernisti ipadin reittiohjeita. Onneksi sovittelua on ehditty opetella vuosikymmeniä.

Kapeita mukulakivin päällystettyjä kujia ja punatiilisiä jykeviä kirkkoja riittää. Ja massiivisia, herkullisen kuluneita puuportteja. Pieniä ja isoja aukioita on tiheästi - suurin osa tosin turistikuppiloiden ja rihkamakojujen valtaamia. 

Kauneimmillaan kujat ovat aikaisin aamulla, kun keskusta on vielä eloton, ja kuluneet katukivet ja punertavat tiiliseinät saavat häiritsemättä kertoa mennyttä tarinaansa. Ja keväiset auringonsäteet pääsevät rauhassa leikkimään kaupungin kivityksillä ja rähjäisillä puupinnoilla. Ja rakastamani lilanväriset lehto-orvokit availevat kukkiaan.

Riikassa aurinko paistoi koko synttärimatkan ajan - rankkasade alkoi lentokentällä. Koti-Suomessa keskiviikkoiltana yllätti keväinen lämpö ja illan äänekäs lintukonsertti. Ihanaa täälläkin! 



keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Senttikauppaa suurtorilla


Riikan keskustori rautatieaseman vieressä on valtava ja eläväinen kauppapaikka, joka on rakennettu nykyiseen muotoonsa 1930-luvun alussa. Viisi 35-metristä sisähallia, laaja ulkoalue ja yli tuhat kauppiasta. Ensimmäisessä hallissa koju toisensa jälkeen sianlihaa, kanaa ja sisäelimiä (opin että sirds on sydän), toisessa kalaa tuoreena, kuivattuna ja savustettuna. Ulkona perunoita (10-30 senttiä/kilo) ja muita juureksia, ulkomailta tuotettuja hedelmiä ja marjoja. Itsekerättyjä ja -kuivattuja paikallisia yrttejä joka lähtöön. Valkosipulia ja pikkukurkkuja tuoreena ja suolattuna. Kukkia silmän kantamattomiin, metrin kokoisia hautaseppeleitä (10-20 euroa/kpl), puutarhataimia ja luonnonkukkia. Suklaata, pähkinöitä ja baakkelseja. Mutta ei Mummin kaipaamaa kahvikojua...

Ostin kaksi suklaalla päällystettyä halvapatukkaa - kuitin mukaan toinen 9 ja toinen 12 senttiä -, purkin juoksevaa hunajaa ja luonnonvalkoiset käsinkudotut villasukat. Korvasieniä olisi ollut 2 euroa/rasia ja ihania paikallisia omenia eurolla kilo.


Valko-, sini- ja keltavuokkoja 60 senttiä/kimppu - vaan eivätpä kestä koti-Suomeen.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Junalla Jurmalaan


Matalaa hiekkarantaa loputtomiin eli yli 30 kilometriä. Monentyylisiä ja -kokoisia huviloita rintarinnan eli kymmenen kylän verran - osa kunnostettuja, osa rapistuneita. Yllättävän "paljon" - eli emme olleet ainoita - kävelijöitä aurinkoisella, mutta tuulisella rannalla. Rantabulevardilla lastenvaunuja, kissoja ja jokunen turisti. Suljettuja, talviteloilla uinuvia jättihotelleja, tyhjiä ravintoloita. Mäntymetsää ja valkovuokkoja. Se on huhtikuinen Jurmala - kapea ja kiehtova kannas Itämeren ja Lielupe-joen välissä Riikasta länteen.


Tiistaiaamuna ajoimme junalla Riikan asemalta paikallisjunalla Dubultiin, yhteen Jurmalan keskuksista. Juna Riikassa on halpaa, runsaan puolen tunnin matka maksoi 1,4 euroa. Perillä nautimme pitkästa pitkästä hiekkarannasta, meren tuoksusta ja sisilialaisesta roseviinistä. Ja mitä oudoimmista huviloista, joissa joka toisessa tuntui olevan torni.

Hotelliin palatessamme huoneeseen oli ilmaantunut huurteinen kuohuviinipullo "with complements". Henkilökunta oli ilmeisesti passista äkännyt, että Ukilla on syntymäpäivä! Synttäri-iltaa vietetään hotellihuoneessa katsellen telkusta Mestareidenliigaa, syöden Riikan Rimistä ostettua herkullista siemenleipää ja mussuttaen Keskustorin jättihalleista hankittua latvialaista metvurstia. Ja Vantaan lentokentältä kannettua Fazerin sinistä!



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Potkurilla Riikaan


Lähdettiin Ukin synttärimatkalle Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Kaksi yötä upeassa ja ihanassa hotelli Neiburgissa (täällä). Valitsin hotellin Mondo-lehden kehujen perusteella, ja Neiburg täytti kaikki odotuksemme. Iso, valoisa ja tyylikäs huone, ystävällinen vastaanotto ja oiva sijainti vanhankaupungin ytimessä - aamiainen on vielä testaamatta...

Helsingistä Riikaan lennettiin pienellä potkurikoneella, jota etukäteen hieman jännitin. Mutta kovaäänisestä menosta huolimatta lento sujui tosi tasaisesti. Oikeastaan aurinkoisena päivänä oli kiva lentää suihkukoneita matalammalla, kun saattoi seurata maan ja meren pintaa. Positiivinen kokemus - yllättäen.

Ensivaikutelmat huhtikuisesta Riikasta: aurinkoista ja tyhjää, paljon kirkkoja ja valtavasti (tyhjien) kuppiloiden täyttämiä aukioita, taksi halpaa ja ruoka ja olut ainakin vanhassakaupungissa Suomen hinnoissa.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Anhava puhuttelee



Naapurin tytöltäkö mallin kysyt,
naapurin tytöllä on oma tausta ja olot.
Sait toiset perintötekijät,
suunnista niiden mukaan,
oma lukunsa on jokainen,
oma biologiansa, psykologiansa, sosiologiansa
kolmiyhteisyys itsekukin

Tutkimusta voi tehdä ryhmätyönä,
ihmiskuvausta ei,
ja näytelmässä johon jouduit
saat ihmiskuvasi tehdä yksin,
hyvin, hirveän yksin.

Älä yritä miellyttää muita,
hukut muiden virtaan,
joskus ajastaan jäljessä oleva
voi olla edellä aikaansa.
Pahinta, mitä ihminen itselleen teki
on että hän väärensi itsensä.

Aina on oltava niitä joiden päälle saa sylkeä:
punikit, juutalaiset, romanit,
nyt tuli individualistin vuoro.
Ei yksi voi olla niinkuin kaikki,
eivät useimmat kaikistakaan ole
vaikka luulevat olevansa
tullakseen hyväksytyiksi.

Älä mene sukupuolten välisiin sotiin,
ole ihmisen puolella,
rakkauteen kuuluu ystävyys,
ystävyyteen rakkaus,
eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan,
ei lapsi, ei mies, ei nainen.
Meille annettiin tunto mielen sormenpäihin,
se on annettava eteenpäin:
ainoa silta toiseen ihmiseen
on virittyminen toisen mukaan.

Kun lapsen saat, katso malli sieltä
missä vaisto vielä on tallella,
katso lintua, kissaa, oravaa.
Ihminen, luonnosta vieraantunut,
puhuu toisin kuin tietää,
hänen on paha olla.
Mutta ihmisen poikasella on ohut iho,
ei höyheniä, ei karvaa,
se tarvitsee suojaa, suojaa, suojaa.

Ei elämäntaitoa voi opettaa,
se on opeteltava itse
hitaina hitaina vuosina,
ja kun jotain luulet oppineesi,
vuodet käyvät lentämään.
Kai se on niin tarkoitettu:
juuri kun vieras alkaa viihtyä,
tulee hyvästelyn aika.

Elämä toteutuu meissä,
nainen työssä ja lapsissa,
ei kenenkään tarvitse lähteä
itseään toteuttamaan.
paljon et tarvitse:
hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset,
järjestys on tämä
jotta luopuminen helpottuisi.

Kysy hiljaisuudelta itseäsi,
kysy vielä sittenkin kun olet kyselemisestä uupunut,
se vastaa kyllä kun maltat odottaa,
joskus vuosien,
joskus vuosikymmenien perästä.


Helena Anhava: Kysy hiljaisuudelta itseäsi, 1974 

torstai 7. huhtikuuta 2016

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

6.4.2016 klo 16


Jälkikirjoitus: Jää suli kahden päivän kuluttua eli 8.4.2016. 
Yleensä jäät mökkijärvestä ovat sulaneet vasta vapun tienoossa.

Taimikokeiluja


Äitimuori on aina tykännyt daalioista. Lapsuudenkotini rivitalopuutarhassa Itä-Helsingissä kasvoi 1970-luvulla kymmeniä erivärisiä daalioita, joita Äitimuori hellyydellä hoivasi. Talveksi hän siirsi kukkien mukulat kellariin ja keväällä istutti talvesta selvinneet uudelleen pihalle. Minä ihmettelin ja oudoksuin moista "järjetöntä" puuhaa ja huolenpitoa eikä homma pahemmin kiinnostanut.

Meidän pihalla ei ole ollut yhtäkään daaliaa - ei kaupungissa eikä mökillä. Liekö ikä tehnyt tehtävänsä vai onko daaliahumua ilmassa, sillä nyt ajattelin kokeilla mukulakasvatusta.

Ostin taimimyymälästä alkuun kaksi daalian mukulaa - Äitimuoria muistellen. Myymälässä oli toista kymmentä laatikkoa täynnä oudonnäköisiä mukulakimppuja - kuin paisuneita sormia. Kaikki eri daalialajikkeita. Valitsin laatikon valokuvan perusteella kukinnoista kiehtovimman eli siroterälehtisen ja heleänoranssin Apricot Starin.

Katsotaan miten Mummin käy...


Lisäksi mökillä kanssani kesää odottelevat kymmenkunta Turusta ostettua pelarkuun tainta (täällä) ja kolme Salosta hankittua keltaista Little Sun Yellow -kirsikkatomaatin tainta (täällä). Tomaatintaimet istutin tutun torimyyjän ohjeen mukaisesti kunkin omaan taimimullalla täytettyyn muoviämpäriin, johon porasin reikiä pohjaan.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Satuja pienimmille

Lumikki ja seitsemän kääpiötä - kirjan kuvat Champbell Grant (1909-92) - pohjautuu Grimmin satuun. Disney-yhtiöt valmisti sadusta ensimmäisen pitkän värillisen piirroselokuvan vuonna 1937.

Ostin viikonloppuna Salon torin vanhojen kirjojen myyjältä kahdella eurolla Walt Disneyn satukirjan Satuja pienimmille vuodelta 1965. Kirja sisältää parikymmentä klassikkosatua, jotka eivät kuitenkaan ole parhaimpia versioita klassikoista. Esimerkiksi iki-ihana Lumikki loppuu Disney-versiossa töksähtäen:
Jonkin ajan kuluttua kuuli naapurivaltakunnan komea prinssi matkalaisten kertovan metsässä nukkuvasta kauniista prinsessasta ja ratsasti tätä katsomaan. Nähdessään Lumikin prinssi rakastui häneen. Hän polvistui vuoteen viereen ja suuteli Lumikkia.  
Lumikki heräsi rakkauden ensi suudelmaan. Hänen unelmiensa prinssi oli kumartunut hänen ylitseen. Hän tiesi heti rakastavansa tuota nuorukaista. Hän jätti hyvästit seitsemälle kääpiölle, nousi valkoisen ratsun selkään prinssin eteen, ja niin he ratsastivat onnen valtakuntaan.
Mutta rakastan kirjan kuvitusta, ja kuvia on joka sivulla useita. Kirjan kuvat ovat Disney-yhtiöissä pitkään työskennelleiden animaattoreiden taideteoksia lähinnä 1940- ja 1950-luvuilta.

Kolme pientä porsasta - kirjan kuvat Milton Banta ja Al Dempster - on vanha satu, joka on julkaistu ensi kertaa jo vuonna 1843. Disney-yhtiöt teki kansansadusta lyhytelokuvan vuonna 1933, minkä jälkeen porsaat ja Sepe-susi ovat tulleet tunnetuksi useissa Disneyn sarjakuvissa.

Pekka ja Susi - kirjan kuvat Dick Kelsey (1905-97) - on venäläisen säveltäjän Sergei Prokofjevin (1891-1953) satu ja musiikkiteos (1936), josta Disney-yhtiöt tuotti piirrosversion vuonna 1946.

Ps. Lisäys 5.12.2016: Postaukseni on hieman tynkä ilman kirjan esimerkkejä kauniista ja herkästä kuvituksesta. Alkuperäisessä postaukseeni olin kuvannut kännykkäkameralla vanhan kirjan kuvitusta. Aika pian kuvat oli hävinneet blogistani. Liekö Disney ollut asialla, laitonta kopiointia?

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Tyynyksi?


Ahkeran naisen käsityöblogissa - Ihan kaikki kotona - äkkäsin Isoveli-langasta kudotun kauniin tyynyn (täällä), joka oli tehty Muita ihania -blogin (täällä) ohjeen mukaan. Minulla on edelleen kasa Isoveljiä, jotka jäivät yli siksak-peitoista (täällä). Joten eikun kutomaan kutosen pyörrepuikoilla.

Yrityksistäni huolimatta takalangat hieman kiristivät, kun olin tehnyt ohjeen mukaisia kuvioita kymmenisen senttiä, joten purin ja päädyin yksinkertaisempaan ruutu-raitamalliin. Vielä kymmenisen senttiä jäljellä.

Odotan itsekin mielenkiinnolla lopputulosta. Ainakin kivat värit - ja mukava kutoa suurilla puikoilla!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lisää pikkujuttuja


Edelleen innostun kesää kohti hitaasti matkaavasta luonnosta. Nautin mökin rauhasta ja lähimetsän yllätyksistä. Ihmettelyä ja suuria pikkujuttuja riittää kuten helmikuussakin (täällä).

Useana aamuna olen tien vieren kosteikossa saanut lähietäisyydeltä ihailla kahta komeaa ja äänekästä kurkea. Jäiden sulaessa asettunevat lähilahteen kuten aiempinakin vuosina. Tänään murukävelyllä törmäsin kahteen valkohäntäpeuraan, jotka hännät vilkkuen pakenivat edellämme. Eilen lasikon ikkunassa pörräsi iso, pörröinen ja innokas kimalainen. Kaupunkilaisen piti netistä tarkistaa, miten kimalainen eroaa mehiläisestä. Kimalainen on pulskin, sitten mehiläinen ja sutjakoin kolmesta keltamustasta pistiäisestä on ampiainen.

Tänään Ukki laittoi viimeiset auringonkukan siemenet lintujen ruokintapaikkaan ja vaihtoi minun viilikuppirakennelmani tyylikkääseen pullonpohjaviritykseen. Ja tiaiset tykkää!

Muistoja


Esikoisen (s. 1981) kanssa Porin jazzissa kesällä 1982 - paidan koko 90 cm. 
Harvoja säilyneita/säilytettyjä lasten vanhoja vaatteita.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Puutarha kutsuu

Viime vuodet tai tarkemmin sanottuna vuosikymmenet olen häärinyt kaupunkikotimme pienessä puutarhassa (täällä) ja mökkipiha on jäänyt toiselle sijalle. Mökillä on lähinnä kesälomien aikana hoidettu paria Äitimuorin yli 30 vuotta sitten istuttamaa perennaa ja hankittu kesäkukkia piharuukkuihin, joita sitten on siirrelty paikasta toiseen.

Viime kesänä oli ensimmäistä kertaa ylimääräistä aikaa ja riittävästi voimia satsata myös mökin piha-alueen ja yksinkertaisen puutarhan suunnitteluun (täällä). Nyt kun olen helmikuun alusta pääosin asunut mökillä huomaan, että puutarhainnostukseni suuntautuu mökkipihan muovaamiseen eikä kaupunkipihassa ole vielä kaivettu edes puutarhakalusteita esille - kevätkukista puhumattakaan.

Salon reissulla käytiin ensimmäistä kertaa uudessa Pirilän kukkatalosssa vanhan Hki-Turku -tien varressa (täällä). Positiivinen yllätys. Iso halli, jossa ajankohtaisia taimia edulliseen hintaan. Ostin mm. ruukkunarsisseja (taas) 10 kpl hintaan 11,90 ja rakastamiani valkoisia helmililjoja 10 kpl yhteensä 9,90 euroa. Mukaan lähti myös neljä valkoista pelarkuuta 2,90 euroa/kpl ja pari tomaatin tainta, jotka taisivat kuitenkin kevätauringosta huolimatta paleltua jätettyäni ne pihalle varjoon - muka suojaan paahteelta!

Torilta löysin puutarhaani lisäinnostusta antikvakirjojen kasasta: kolmella eurolla Rea Peltolan ja Vesa Koivun Puutarhatyöt keväästä talveen (Tammi 2000). Mökkihyllystä löytyikin ennestään samojen tekijöiden Jokanaisen puutarhakirja (WSOY 2006). Liekö toistensa kopioita?

Ja Ukki osti ison puntin oransseja tulppaaneja Mummin - ja itsensä - iloksi!