maanantai 31. maaliskuuta 2014

Maaliskuu.


Mummi lopettaa maaliskuun Lontoon puistoissa kevään keskellä. Suomeen palataan huomenna, joten saan tänä vuonna nauttia kukkivista kirsikka-, luumu- ja omenapuista kahdesti. Lontoossa Mummia ilahduttaa myös upeakukkaiset mangoliapuut, joista useimmat kukkivat vasta nyt. 

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ladies in London


Esikoinen, Lontoontyttö ja Selma

Pienen Lontoo


Saippuakuplia, kerrosbussia ja kummitädin reppuselkää. 
Paljon muuta ei pieni poika voi matkalta toivoa.
Paitsi karusellia. Ja sekin toteutui!


Lovely London



Eka päivä Lontoossa pökerrytti. Parasta oli aurinko, puistot ja Martin Creedin näyttely. Aamupäivä vietettiin Itä-Lontoon puistoissa ja kanavien varsilla lähellä Hackneyä, jossa Lontoontyttö asuu. Mummi ihaili kukkivia puita ja kanavissa kelluvia asuntoveneitä, Kalle juoksi pulujen ja oravien perässä ja kuunteli katusoittajia ja tytöt kulkivat kiltisti matkanjohtajien perässä ja nauttivat rennosta päivästä.



Iltapäivällä mentiin Lontoontytön kehujen perusteella tutustumaan brittiläisen Martin Creedin (s. 1968-) näyttelyyn What's the point of it? Hayward Galleryssa. Mummi lumoutui täysin. Osin selkeillä väreillä tehtyä pientä ja rajattua modernia taidetta, osin huoneenkokoisia installaatioita, jotka kaikki kumminkin sitoutuivat toisiinsa liikkeen, muodon tai värin kautta. Näyttelyssä viihtyi, nautti ja tuli hyvälle mielelle. En osaa sanoa mitä Creed kuvasi, enkä sanoittaa miksi tykkäsin. Mutta menisin toistekin.

Viimeisen huoneen kakka-oksennus-symboliikka ei - esitetekstistä huolimatta - kuitenkaan minua saavuttanut:

"The problem with horrible feelings is you can't paint them. But horrible vomit - you can film that. On film, horrible vomit becomes a form of painting, and shit - the first solid thing that any of us makes - is sculpture."

Lontoontyttö yritti minulle selittää, että se kuvaa sitä mitä koko näyttelykin: arkisten asioiden muuttamista ja muuttumista taiteeksi. Mutta taidetta tai ei, niin silti oli vähän vaikea ymmärtää filmiä keskittyneestä oksentamisesta ja kakkaamisesta


Suurta mielenkiintoa kaikenikäisissä herätti näyttelyn lasiseinäinen huone, jonne oli ahdettu noin 7000 valkoisia ilmapalloja, joiden joukkoon pääsi kävelemään. Aikuinenkin yltyi hippaan.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

London calling


Iltapäivällä lennetään Lontooseen ja tiistaina palataan. Mummin pääsee siivellä Esikoisen ja kolmevuotiaan Kallen kanssa tarkistamaan Lontoontytön uutta kämppää. Kivaa!! 

Johtuukohan auringosta vai seurasta, että pitkästä aikaa matkallelähtö on helppoa. Ei kolota mistään eikä stressaa. Vaikuttaneeko sekin, ettei asuta hotellissa, vaan Lontoontytön nurkissa. Tosin ahtaasti ja lattialla varapatjoilla, mutta tuttujen keskellä ja kotoisasti.

Kotiin jää Mummia odottamaan viekottelevan käyrävartiset ja iki-ihanat ranskalaiset tulppaanit, jotka viikolla sain Parasystävältä kevään kummiaksi. Muistikohan, että ovat Mummin lempikukkia? Onneksi kotiin jää Juniori - josko huomaisi luoda pari ihailevaa katsetta myös kukkiin. 

Ukki tietenkin ryntää kevättohkeissaan mökille koirien kanssa heti kun lentokenttäkuskin virasta vapautuu. Lupasi ostaa vielä yhden tiaispöntön Salon torilta.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Vanhoja lastenkirjoja


"Tarinat Jänis Vemmelsäären seikkailuista ovat kotoisin Yhdysvalloista. Ne ovat syntyneet Etelävaltioiden neekeriorjien keskuudessa, ja muuan Harris niminen amerikkalainen on yhdistänyt eri tarinat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tuhannet pienet neekerilapset ovat huutaneet ilosta ja taputtaneet mustia käsiään kuunnellessaan juttuja Jänis Vemmelsäären hassunkurisista kepposista. Mustaihoiset äidit ovat kertoneet niitä kähärätukkaisille pienoisilleen, nämä ovat kasvaneet suuriksi ja ovat taas puolestaan kertoneet niitä omille pikku pojilleen ja tytöilleen. Ja niin ne ovat kulkeneet sukupolvesta toiseen, kunnes viimein saapui valkoinen mies, joka kirjoitti ne muistiin. Ne painettiin ja levisivät kautta maailman valkoihoistenkin lasten luettavaksi.

Kun nämä tarinat nyt joutuvat Suomenkin lasten käsiin, toivon, että ne tuottavat heille iloa ja hupia. Ja niitä lukiessanne muistakaa, pienet ystävät, että niistä saatte kiittää neekeriorjaraukkoja, jotka raskaassa työssä niillä ilahduttivat toistensa mieltä."

Näin kirjoitti Jänis Vemmelsäären seikkailuja -kirjan suomentaja Anni Swan kirjan saatesanoiksi vuoden 1929 painoksen ensilehdellä. Edesmennyt isäni sai kirjan 7-vuotiaana urheilukilpailujen II palkintona heinäkuussa 1933.

Tässä ajassa on myös arvoja, joita tulevat sukupolvet taivastelevat 50-100 vuoden kuluttua. Niitä on meidän aikalaisen vain niin vaikea hahmottaa - valtavirrasta poikkeavat näkemykset usein jopa pelottavat, jopa lastenkirjoissa.

Uusi koti


Ukki osti lauantaina Salon torilta uuden hienon linnunpöntön. Tänään pönttö kiinnitettiin kaupunkikodin pihalle takimmaiseen vaahteraan - nyt vaan odotellaan uutta tiaispariskuntaa. Pihan vanha pönttö onkin jo miehitetty.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ihana aamu


Vuodet kuluvat ja ikää kertyy. 
Sen kunniaksi Ukki vei aamulla Mumminsa meren rantaan kuohuviinilasilliselle. 
Ihailimme kimaltelevaa merta, välkehtivää aurinkoa ja upeaa merisumua - 
kuohuviinilasin läpi. Voiko enempää toivoa.
Paitsi porkkanakakkua, ja sitä Sisko tarjosi iltapäivällä.

Kuvaajan iloja

Lastenkirja lapsuudestani

Sininen keskitie -blogissa haastetaan lähinnä kirjabloggaajat kirjoittamaan lastenkirjoista. Vaikka en ole kirjabloggaaja, päätin osallistua haasteeseen, koska rakastan lastenkirjoja. Hullaantuminen alkoi oikeastaan vasta aikuisiällä, kun kolmenkympin kieppeissä (noin 30 vuotta sitten) sain viisi lasta, jotka rakastivat kuunnella äitinsä lukemista. Onneksi nykyään on kaksi tyttärenpoikaa, jotka myös rakastavat satujen kuuntelemista.

Blogien lastenkirjaviikon 2014 kummina toimii Lastenkirjahylly -blogin lasten- ja nuortenkirjallisuuden vapaa tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen.



Olen 1950-luvun lapsia ja silloin luettiin paljon Tammen kultaisia kirjoja. Suosikkini oli Kissa joka luuli olevansa hiiri (Tammi 1954). Kirjan tekijäksi mainitaan usein kirjan kuvittaja eli Gart Williams. Englanninkielisen tekstin on kuitenkin kirjoittanut Miriam Norton ja suomentanut Marjatta Kurenniemi.



Kirja kertoo kissanpennusta, joka adoptoidaan hiiriperheeseen, ja perinteiset vihamiehet kasvavat rakastamaan toisiaan. Kirjassa on isot ja hyväntuuliset kuvat, suloisia pörröisiä eläimiä ja vähän tekstiä, joten sitä oli mukava selata jo ennen kouluikää. 



Tammen kultaiset kirjat -sarja on käännetty yhdysvaltalaisen Little Golden Books -sarjan kirjoista. Kääntäjinä on toiminut Kurenniemen lisäksi mm. Helena Anhava ja Kirsi Kunnas. Kirjasarja syntyi Yhdysvalloissa jo vuonna 1942 ja Wikipedian mukaan sen tarkoituksena oli tuottaa edullisia, kestäviä ja värikkäitä kuvakirjoja kaikkien lasten ulottuville - iskulauseena Books for masses, not for the classes. Suomessa sarjan ensimmäinen kirja Meidän Mirri (Kathie the Kitten) julkaistiin 1952 eli syntymävuonnani.



Omassa 1950-luvulla julkaistussa Tammen kissakirjassa on takakannessa vielä alkuperäiseen kasvatukselliseen ideaan viittaava teksti, joka uudemmista painoksista on jo poistettu.


Opittuani lukemaan yksi suosikkikirjani oli WSOY:n Hauska satukirja, jonka Tyyni Tuulio oli "englantilaisen kokoelman mukaan kertonut suomeksi". Kirja on edelleen myynnissä ja se sisältää 18 mm. Christian Andersenin (jotka muuten on Maila Talvion suomentamia) ja Grimmin veljesten klassikkosatuja, kuten Ruma ankanpoikanen ja Lumikki, sekä englantilaisia kansansatuja. Hauska satukirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1921.



Kirjassa on upeat kuvat, joita lapsena jaksoin tuijottaa pitkiä aikoja - yksi kokosivun kuva kustakin sadusta. Suosikkisatuni oli Pieni merenneito - surullinen, romanttinen ja jännittävä. Merenneito-satu oli jo 1950-luvulla yli sata vuotta vanha, sillä tanskalainen H.C.Andersen kirjoitti sen jo vuonna 1836. Kansansaduista suosikkini oli Pikku pikku -niminen lyhyt satu "Olipa kerran pikku pikku muija, joka asui pikku pikku talossa pikku pikku kylässä..."

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Sota-arkea


18.XII.1939 (Sotasensuuri on mustannut paikkakunnan, mutta kortissa on kuva ja leima Kiljavan sairaalasta) Rakas! Olen hiukan paussannut etten liiaksi kirjota. Hyvin voidaan, käväsen kai tälläkin viikolla kotona, koska autobussi edelleenkin kulkee. Tekisi mieli jouluksi lasten luo, mutten taida päästä. Pitkästä aikaa taivas kirkastuu, tuleneeko ryssä. Parhain terveisin Almasi

Sodan aikana Äitimuorin Alma-äiti määrättiin lääkäriksi Kiljavan sairaalaan, joka vuosina 1939-41 ja 1944 toimi sotasairaalana. Hänen aviomiehensä (jolle kortti oli osoitettu) oli komennettu muualle ja vuosina 1927-34 syntyneet neljä lasta oli ainakin talvisodan ajaksi lähetetty sotaa pakoon isän sukulaisten luokse Lapualle.

Lapualta pieni tyttö kirjoitti helmikuussa 1940 äidilleen:

Eikö äiti pääse edes sittenkään lomalle, jos tämä sota kestää vuosia? Tietääkö äiti, pääseekö isä yhtään lomalle? Aivan käy kateeksi toisia, joilla on äiti tai isä mukana. Saako äiti eron maaliskuussa? Jos ryssä alkaa tätä pommittamaan, niin eikö meidän voisi tulla sinne etelään päin? Olisi ihanaa tuntea, että on lähempänä sinua ja kotia. Meil on Jumala ja Mannerheim, mut ryssäl ei oo mitään.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Sisko Ihanainen


Siskon mies oli eilen matkoilla ja oli juhlistanut siippansa vuosijuhlia jo etukäteen. Varsinaisena juhlapäivänä me muut läheiset päätimme järjestää synttärisankarille yllätyspäivän - ohjelmaa aamupalasta iltamyöhään. 

Päivä onnistui yli odotusten. Kaikilla osallistujilla, joita isosiskon lisäksi olivat Siskon tytär (toinen asuu ulkomailla), Äitimuori ja Siskon kolme läheisintä ystävätärtä, tuntui olevan superhauskaa. Päivä päättyi pitkään iltaan Korkeavuorenkadulla sijaitsevassa ravintola Juuressa. Positiivinen yllätys! Sapakset eli suomalaiset tapakset - joita aiemmin olen vieroksunut - olivat yllättävän maukkaita. Parhaasta päästä olivat taimen punaherukan ja lakritsin kanssa, herneblini ja punajuurimousse. 

Illalla Sisko esitteli monivuotiselta, rakkaalta työtoveriltaan saamaansa onnittelukorttia, johon ystävä oli leikellyt sankaria kuvaavia adjektiivejä. Voimaannuttava kortti, jonka Sisko aikoo kehystää muistoksi. Kortin innoittamina jokainen juhlavieras etsi adjektiivien joukosta kolme, jotka valitsijan mielestä kuvaavat parhaiten päivänsankaria. Eniten kannatusta saivat adjektiivit Rakas, Säkenöivä ja 100% Sinä. Upea Siskoni! Minä isosiskona valitsin hieman proosallisemmin eli Siskoni on Lempeä, Pätevä ja Ainutlaatuinen.

Illan kruunasivat sydämelliset puheet, kupliva naisten nauru ja pari ihanaa laulua (toinen taiturin esittämä herkkä rakkauslaulu, toinen raikuva ja innokas onnittelulaulu). Hellyttävää oli myös nähdä, miten 85-vuotias Äitimuori ja 60-vuotias Sisko pitivät lähes koko illan toisiaan lämpimästi kädestä. Ne muistot, ne muistot!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Sisko 60 v.


Pieni perhe - äiti, isä ja vajaa kaksivuotias Inna - ovat asuneet tytön syntymästä asti Lauttasaaressa uuden kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa talonmiehen perheen vieressä. Tilava ja aurinkoinen asunto Otavantien risteyksessä - olohuone, keittiö, vanhempien makuuhuone, lastenhuone, työhuone, apulaisenhuone, kylpyhuone ja eteisen vieressä oleva pikkuvessa. 

Olohuoneen ikkunat avautuvat etelään Lauttasaarentielle. Äiti rakastaa verenpisaroita, joita hän kasvattaa aurinkoisella ikkunalaudalla. Kun äidin silmä välttää, Inna puristaa verenpisaran nuppuja etusormella ja peukalolla. Kuuluu hento poks ja nuppu repeää auki. Kivaa ja jännää!

Katutasossa on baari ja kukkakauppa, talon takana "loputtomiin" kallioista seikkailumetsää. Kellarissa sauna, jossa pieni perhe peseytyy joka torstai Markus-sedän Lastentunnin jälkeen, ja askarteluhuone, jossa talossa asuvat vanhemmat tytöt tekevät rottingista koreja.

Pihassa on paljon kavereita: talonmiehen Seija ja Tarja, Innaa vuoden vanhempi Tytti ja hänen veljensä Olli-Pekka ja Jaakko sekä naapuritalossa asuva Outi. Talossa asuu myös mustissa silmälaseissa ja valkoisen kepin kanssa liikkuva sokea mies. Pihan lapset kilpailevat siitä, kuka ehtii avata ulko-oven sokealle miehelle. Yleensä avaajia on vähintään kaksi ja heille sokean miehen taskusta löytyy aina pari hedelmäkarkkia. Tytöt niiavat ja pojat kumartavat kiitokseksi.

Maaliskuun aamuina vuonna 1954 aurinko paistaa sisään Lauttasaaren kodin olohuoneen ikkunoista ja piirtää parkettilattialle lämpöisiä läiskiä. Inna tykkää maata valoläiskissä ja katsella valokiilassa tanssivia kultahippuja - arkisemmin pölyhiukkasia. Eräänä tällaisena aamuna Innalle syntyy pikkusisko - Sisko, josta kasvaa Innan elinikäinen ystävä ja uskottu. 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Koiran elämää


Vaihdoimme eilen junaa Pieksamäellä. Asemaravintolan edessä muru2 odotti isäntää tai emäntää. Kiltisti - penkin jalkaan sidottuna, välillä istui ja välillä makasi. Ilmeisesti oli aiemminkin odottanut. 

Omaa Murua tuli ikävä!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Viisautta Valamosta


Meitä oli neljä 60-70 -vuotiasta pariskuntaa eri puolilta Suomea. Olimme kaikki olleet naimisissa yli 30 vuotta ja kaikilla oli lapsia, osalla myös lapsenlapsia. Keskusteluamme veti ja ohjasi kaksi mukavaa yli 60-vuotiasta ihmistä - ammatikseen parisuhde- ja työnohjaustyötä tekevä pariskunta.

Olimme yhdessä perjantai-illasta sunnuntain puoleenpäivään. Välillemme syntyi jo ensimmäisenä iltana uskomaton luottamus ja hyväksyntä. Ryhmässä oli yllättävän helppo puhua vaikeistakin asioista. Tuli vahva tunne, että tuli kuulluksi ja ymmärretyksi. Välillä söimme luostarin ruokalassa paistettuja muikkuja ja kasviskaalikääryleitä ja maistelimme luostarissa tehtyjä marjaliköörejä ja -viinejä. 

Opimme esimerkiksi, että pitkän parisuhteen läheisyys on muutakin kuin fyysistä ja seksuaalista läheisyyttä. Läheisyys muodostuu myös kumppanuudesta, vanhemmuudesta, tunneyhteydestä ja tunteiden jakamisesta, älyllisestä yhteydestä/keskustelusta, yhteisestä huumorista ja leikistä sekä konflikti- ja kriisiläheisyydestä (esim. sairauksissa). Kaikki nämä voivat luoda vahvaa läheisyyttä pariskunnan välille - eri tavoin painottuen eri elämäntilanteissa ja parisuhteen eri vaiheissa.

Syvä rakkaus syntyy silloin, kun näemme toistemme haavoittuvuuden 
ja olemme toisillemme lempeitä. 

Etsi ilosi! Se kantaa myös parisuhdettasi.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Vatsassa kuplii


Jännittää. Ollaan Ukin kanssa junassa matkalla Heinävedelle Valamon luostariin - parisuhdekurssille. Alku on ainakin hyvä, sillä Ukki lähti vapaaehtoisesti kurssi-intoisen Mummin mukaan. Jopa puhui kurssin puolesta, kun Mummi tapansa mukaan oli perumassa lähtöä. Kurssin aihekin - Viisas ikääntymrnen parisuhteessa - on mielenkiintoinen ja osallistuminen tekee varmaan hyvää kummallekin - toivottavasti. Mutta silti jännittää. 

Olemme kerran aikaisemmin osallistuneet parisuhdekursseille vajaa kymmenen vuotta sitten. Lähtö kurssille oli vaikea, mutta kokemus oli positiivinen. Joten ehkä tästäkin viikonlopusta selvitään. Ja junassa on mukava matkustaa.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Vuosi kuvina 13.3


Otin vähän förskottia, sillä sunnuntaina 15. päivänä ole matkalla Itä-Suomessa. Ja sitä paitsi tänään paistoi niiiiin ihanasti aurinko ja viikonlopuksi on luvattu pilvistä ja kylmenevää. Sain kuvavuoteeni edes yhden valoisan kuvan.

Paljon muuta muutosta ei neljään aiempaan vuosikuvaan ole. No, jäät on toki juuri sulanut!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Iloa Pohjolaan!


Sanovat, että kevät on 4-6 viikkoa etuajassa - huomaa puutarhassa - ja sopii Mummille. Eikun rapsuttelemaan! Iltalehden etusivulla lupaavat vielä 20 asteen pakkasia. Voi kun olisivat väärässä!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Makkaranpaistossa


Tänään haettiin Ukin kanssa Pikkupojat päikkäreiden jälkeen päiväkodista ja mentiin nelistään Soutustadionin vieressä sijaitsevaan kahvila Regattaan. Pienenpieni, kodikas merenrantakahvila, jossa on talvellakin mahdollisuus istua ulkona. Ja saa paistaa makkaraa (1,80 e/kpl) lämpimillä porontaljoilla istuen. Tänään ei paljon taljoja olisi tarvinnut, sillä ilma helli ja aurinko lämmitti.

Samalla sivistettiin pikkupoikia ja käytiin tutustumassa viereisessä puistossa olevaan Sibelius-monumentiin ja puhaltelemassa teräksisiin urkupilleihin. Kotimatkalla kyselyikäinen Kosma kysyi kymmeniä kertoja: "Miksi säveltäjäsedällä oli niin isot korvat?" Kesti tovin, ennen kuin äkkäsin, että poika oli tutkinut tarkkaan kallioon kiinnitettyä Sibeliuksen muotokuvapäätä.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Pros&Cons


Istanbulin matkasta jäi hyvä jälkimaku - tahtoisin palata vielä kaupunkiin. Haluaisin nähdä Topkapin palatsin puutarhat kukkaloistossaan, palatsin patioilta aukeavat merinäkymät pilvettömänä päivänä ja upeat mosaiikkiseinät auringonvalossa. Seistä silmät kiinni rukouskutsun aikaan Sinisen moskeijan ja Hagia Sofia -moskeijan välissä olevalla aukiolla.

Haluaisin tehdä pidemmän laivamatkan Bosporinlahdella ja Kultaisessa sarvessa pysähdellen rannikkon asuinkeskuksiin, ja tutustua paremmin Aasian puoleiseen Istanbuliin. Kolmanneksi haluaisin viettää pidempään aikaa turkkilaisessa kylpylässä ja nauttia ehkä hieronnoista. Ensikertalaisella osa kylpynautinnosta katosi jännityksen alle "Mitähän pitää tehdä seuraavaksi? Joko tämä loppui?".

Negatiiviselle puolelle jää maaliskuun alun sää. Kolmen päivän lomasta puolet oli aurinkoa (12-15 astetta) ja puolet jatkuvaa tihkusadetta (5-7 astetta). Onneksi olimme katsoneet sääennusteen, ja suunnittelimme päiväohjelmat sen mukaan. Kiitosta eivät saa ravintoloiden häiritsevän innokkaat sisäänheittäjät. Ja suosittujen nähtävyyksien ympärillä pyöri jo keväällä valtavasti turisteja, eniten ehkä Venäjältä ja USA:sta. Toki ymmärrän, en ole ainut joka haluaa nähdä historialliset rakennukset.

Kymmenet erilaiset baklavat! Aaah!! Herkkusuu Mummi on harvoin syönyt niin lehteviä ja maukkaita - ja sopivan rasvaisia - leivonnaisia.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Yerebatan ja Topkapi


Vedenalainen vesisäiliö (Yerebatan Sacrini, Basilica Cistern) on upea kokemus. Kaunis ja vaikuttava. Joskin sinne nytkin turistiajan alussa jonotettiin, joten kesän ruuhkakuukausina se on varmaan häiritsevän ruuhkainen.

Vesisäiliö on valtava luolamainen hämärätila, jonka pohjalla on noin metri vettä ja jossa kävellään puutasanteita pitkin yli 300 kivipylvään välissä. Vedessä uiskentelee pulskia kaloja, ja riveissä olevat pylväät on kauniisti valaistu. Vesisäiliö rakennettiin jo 500-luvulla, mutta löydettiin uudelleen 1500-luvulla. Yleisölle luolasto on avattu vasta 1987.

Vesisäiliössä on kaikkialla Valokuvaaminen kielletty -merkit, mutta lähes jokainen kävijä tuntuu katselevan pylväsrivejä kännykän kameran näytöltä tai automaattikameran linssin takaa. 

Topkapin palatsi oli positiivinen yllätys. Yleensä en ole järin innostunut vanhoista palatseista enkä raunioista. Topkapin tilat ja rakennukset ovat kuitenkin jotenkin ihmisenkokoisia ja hallittavia. Mosaiikkiseinät ja -koristeet ovat täydellisesti säilyneet, ja rakennusten välissä olevat puutarhat täynnä kukkia, nyt alkukeväästä tuhansittain puhkeamassaolevia tulppaaneja. Sateesta huolimatta palatsialueella oli kaunista ja useista kohdin upeat näkymät Bosporinlahdelle.

Pohjoisen ihminen huomasi heti, että lähes jokaisessa huoneessa ja tilassa oli iso, koristeltu takka ja joissakin myös juokseva vesi! Mielenkiintoista oli myös tutkia entisajan sulttaanien vaatteita - takkeja ja housuja, jotka olivat säilyneet yli 500 vuotta. Uskomatonta!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Moskeijasta kylpylään


Aamusta se alkoi ja iltaan jatkui - vesisade Istanbulissa. Keskityimmekin Ukin kanssa sisätiloihin, ja sateinen päivä kului mukavasti Sinisessä moskeijassa (Sultanahmet Camii), valtavassa Topkapin palatsissa, kiehtovassa maanalaisessa vesisäiliössä (Yerebatan Sarnici) ja perinteisessä kylpylässä (Cemberlitas Haman).

Moskeijaan jonotettiin, mutta kylpylään pääsi suoraan. Molemmissa oli paljon turisteja - moskeijassa oli enemmän paikallisia naisia kuin miehiä, kylpylässä päinvastoin. Kummassakin oli kuitenkin suuremmat tilat varattu miehille. Moskeijassa rukoilevat naiset oli ahdettu karsinoihin sivuille, mutta rukoileville miehille oli varattu valtava tila upeiden kupolien alla. Niin moskeijassa kuin kylpylässä oli hiljaisuustoivomuksista huolimatta paljon hälinää ja liikettä, mutta silti vierailu kummassakin oli jotenkin meditatiivinen kokemus.

En ole aiemmin käynyt itämaisessa kylpylässä, ja moskeija-alueella sijaitseva kaupungin suurin Cemberlitas-kylpylä sopii hyvin ensikertalaiselle. Kaiken tarvittavan - pyyhkeet, pesukintaan, saippuat ja pesutilassa käytettävät alushousut - saa pyytämättä kylpylästä ja kylpijää opastetaan ovelta asti kädestä pitäen. Miellyttävä kokemus kylpijöiden runsaudesta huolimatta. Siistiä ja turvallista.

Mennessä voi valita ottaako self service vai traditional pesun. Suositan jälkimmäistä, johon kuuluu mustiin bikineihin pukeutuneen naispesijän ronskiotteinen kuivaharjaus ja vartalon ja tukan pesu runsasvaahtoisella saippualla yhteisessä holvikattoisessa pesutilassa.

Seita Vuorela kuvaa Lasimestari-blogissa ihanasti käyntiään turkkilaisessa kylpylässä Berliinin matkallaan (täällä). Kannattaa vilkaista ja pistäytyä kylpemässä kuten Marjattakin aikoo Seitan vinkin innoittamana.

Ärsyttävintä Istanbulissa oli liian innokkaat, lähes agressiiviset ravintoloiden sisäänheittäjät. Menimmekin Ukin kanssa vain ruokapaikkoihin, joiden ruokalistoja saimme tutkia rauhassa ilman "where are you from" kyselyjä.

Ps. Helmikuun Divaanissa kehutaan kokemusta Cagaloglu-kylpylässä, jonka jutun mukaan New York Times -lehti on listannut paikkoihin, jotka jokaisen pitää nähdä ennen kuolemaansa. Eli sinne seuraavaksi!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Istanbulia


Pääsihän se Mummi matkaan! Heti lentokentällä kuohuviinilasillisen äärellä lähtöahdistus alkoi helpottaa, ja mieli rauhoittui edelleen Turkish airlines'n stuerttien ystävällisessä palvelussa. Perillä odotti aurinkoinen Istanbul, hotellissa yltiöystävällinen henkilökunta, siisti huone ja runsas aamiainen. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Neorion-hotelli sijaitsee historiallisella Stambulin alueella, joka jää Kultainen sarvi -nimisen lahden eteläpuolelle. Lahden pohjoispuolellahan on "uudempi" ja vilkkaampi Beyoglyn alue - yöelämän keskus. Molemmat alueet ovat Istanbulin Euroopan puoleisia osia, jotka Bosporinsalmi erottaa kaupungin Aasian puoleisista osista. Olemme tyytyväisiä hotelliin, vaikkei se ihan täytäkään niitä ylistyssanoja, joita TripAdvisorin sivuilla hehkutetaan.

Aurinko ehti eilen jo laskea, kun saimme kamat huoneeseen ja pääsimme ratikalla Beyoglyn puolelle ravintolaa etsimään. Ajauduimme vilkkaalle ja meluisalle Nevizade-kadulle, jossa söimme herkullisia munakoiso-jugurtti-mezejä, tavanomaista paistettua kalaa ja kallista turkkilaista viiniä. Istuimme aitiopaikalla - toisessa kerroksessa vilkkaan ravintolakujan yläpuolella pienellä parvekkeella - siis ulkona ja Mummikin tarkeni, toppatakissa kuten muutkin.

Tänään vaeltelimme kaupungissa, kävimme Suuressa basaarissa ihmettelemässä kaupantekoa ja kauniita kattomaalauksia ja holvirakenteita, söimme kadunvarressa dönereitä (hyvää ja halpaa), nautimme baklava-herkkuja ja teetä (taivaallista ja halpaa), pistäydyimme laivalla Aasian puolella (mukavaa ja rauhallista). Iltapäivällä etsimme pari tuntia joitakin vuosia sitten avattua kirjailija Orhan Pamukin museota. Etsiminen kesti, mutta oli oikeastaan tosi kivaa. Hyvä syy kiivetä ylös ja alas Beyoglun kaupunginosan kiinnostavia sivukatuja. Ja löysimme lopulta museokin - sivukadulta. Kolmikerroksisessa, pienessä museossa on esillä satoja arkielämän pikkuesineitä, joita kirjailija on kerännyt puolen vuosisadan ajalta - tuttuja muillekin 60-vuotiaille.

Mukava päivä! Saimme nauttia auringosta, kävelystä ja merestä. Ihmetellä Istanbulin kattoja, ihastella kissoja ja lokkeja, istua ulkokuppiloissa ja tuoksutella keväisiä kukkia. Ja syödä makeaa!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Lähdön vaikeus

Kylkikipu jäynää, migreeni vaanii ja väsy vetää sohvan nurkkaan. Ja huomenna on "pakko" lähteä Istanbuliin. Matkalle, jota vielä viime viikolla odotin innokkaana. Nyt peruisin matkan jos voisin ja käpertyisin peiton alle. Jäisin tuttuun ja turvalliseen.

Tällainen minusta on tullut. Suunnittelen ja haaveilen matkoista, mutta lähdöistä on tullut lähes ylitsepääsemättömän vaikeita. Päivällä vannotin Ukkia vastedes muistuttamaan, etten enää pysty lähtemään Tallinaa edemmäksi. Ja kyseessä on vain parin päivän kaupunkiloma Euroopassa! Ja pitkästä aikaa kaupungissa, jossa en ole käynyt aikaisemmin. Onneksi Ukki tuntee Mumminsa - aiemmin innostunut matkallelähtijä on ikääntyessään muuttunut jännittyneeksi kipuilijaksi ja hermostuneeksi viimehetken pakkaajaksi " jospa ei sittenkään lähdetä".

Toivotaan, että päästään torstaina yhdessä koneeseen - taskussa kartta Veljen vaimon suosittamaan hamamiin eli turkkilaiseen kylpylään.

Ja tämä haaveilee kävelyvaelluksesta! Toisaalta, kun matkaan lopulta pääsen, yleensä nautin. Joten kyllä vielä jatkan camino-haaveiluani.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Sukkaa pukkaa


Nyt syntyy kirjavia sukkia - edelleen seiskaveikan jämälangoista. Kivoja väriyhdistelmiä, joiden suunnittelustakin nauttii. Nuorisomme tosin tykkää yksivärisistä tai rauhallisista raitasukista, joita olenkin aiemmin pääosin kutonut. Saas nähdä keille nämä väripläjäykset päätyvät.

Kunhan vain viitsisi päätellä - moniväristen sukkien suurin riesa.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Arkista askarta


Päiväni täyttyy arjesta. Keittiön siivousta, pyykin pesua ja valikoitujen vaatteiden silitystä, kevyttä ruoanlaittoa (Ukki tekee suurimmat), kauppareissuja, sukkien kutomista, lukemista sekä telkun ja videoiden tuijottelua. Pissareissut Murun kanssa kolmesti päivässä (niistä en luista), Pikkupoikien hoitoa muutamana päivänä viikossa, Äitimuorin kanssa ulkoilua kerran pari viikossa, tanssitreenit parina iltana viikossa. Ja kevään tullessa yhä enemmän hommailua paritalon puutarhassa!

Miten päiväni voivat tuntua ihan riittävän täysiltä? Tuntuu, että joitakin vuosia sitten tein tuon kaiken kahdeksantuntisen työpäivän lisäksi. Ja silloin kotona asui vielä viisi lasta!

Olenkohan eri ihminen? Ainakin olen laiskempi ja mukavuudenhaluisempi. Tai ehkä olen tullut vain vanhemmaksi. Ja jos tarkkaan muistelen, niin silloin meillä lapset hoiti Suomusjärven tyttö Maarit, ruoan teki Saarioisten äidit ja lattiat imuroi Siivooja.