Kuuluisan surrealistin töitä oli mielenkiintoista tutkailla. Näyttelyssä oli myös esillä taiteilijasta vuosien saatossa otettuja upeita muotokuvamaisia valokuvia ja piirroksia, joista pari oli tehty taiteilijan kuolinhetkellä. Ja myös Emman perusnäyttely oli hieno - pääosin suomalaisten taiteilijoiden modernia taidetta. Löysin paljon huumoria ja tavallisellekin tallaajalle aukeavia viestejä yhteiskunnasta ja maailmasta.
Tässä hetkessä minua puhutteli mm. potkupallon kokoinen rosoinen pyöreä kivi - työ jonka nimi oli Terapeutti. Isossa päässä oli vain korvat, ei silmiä eikä suuta, mutta kivinen pinta (suomalaista kiveä?) oli kaunis ja elävä. Kivipäästä hehkui pehmeyttä ja lämpöä, ja huumoria - kutsui koskettamaan. Olenhan tunnetusti kivihullu - rakastan keräillä ja kosketella erimuotoisia ja -värisiä kiviä.
Emman jälkeen poikkesimme porukalla Ainoan aukiolla viime vuonna avattuun Sandroon (täällä). Harmiksemme sunnuntaisin tarjoiltiin vain buffeepöytää, mutta lopulta kaikki löysimme kasvispainotteisesta alkuruokapöydästä, lämpimistä pataruoista ja lähes kymmentä herkkua sisältävästä jälkkäritarjonnasta mieluisemme. Tytöt tykkäsivät pavuista, kasviksista ja tahnoista koostuvista alkupaloista, Ukki rakastui maukkaaseen lampaspataan ja minä sorruin suklaakakkuihin ja halvaan. Äitimuorillehan maistui kaikki, kuten tavallista ”kaikki on niin äärettömän herkullista”.
Kallion Sandron jälkeläisenä Tapiolan Sandrokin keskittyy pohjoisafrikkalaiseen ruokaan Lähi-Idän mausteilla. Valoisa kiva paikka, joka oli täynnä monenikäisiä ruokailijoita. Paljon terassitilaa - aurinkotuolit olivat eteisessä valmiina odottamassa kevättalven aurinkoisia päiviä.
Illalla ajoin Lontoontytön lentokentälle, josta suuntasi takaisin Bangkokiin - tämänhetkiseen kotiinsa. Tytön kaksipäiväinen Suomen visiitti tuntui paljon tuntejaan pidemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti