keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Fuskun jekkuja

Vaihteeksi maanantaina Pirjon fuskutreeneissä Malmilla. Mukavaa, rentoa ja hikistä. Sali oli täynnä intoa puhkuvia tanssijoita - miehiä jopa yli tarpeen. Tämä sai Pirjon harkitsemaan, että paria vaihdettaessa naiset pysyisivät paikoillaan ja miehet siirtyisivät ringin seuraavalle naiselle - taukopaikkoja unohtamatta. Tästä radikaalista muutoksesta kuitenkin luovuttiin nopeasti.

Mummo sai koko kolmetuntisen tanssia hiki hatussa, sillä alkeisjatko/jatkoryhmässä Pirjo opetti ensi metreiltä lähtien rutkasti uusia kuvioita. Osa viejistä lisäsi vaikeusastetta ohjaten pariaan vielä omiin outoihin - toki oppikirjan mukaisiin - kiemuroihin. Hyvin pysyin perässä. Ja vaikka välillä kuvioissa eksyinkin, se ei enää kaatanut maata eikä mieltä, kun tiesin että hallitsen fuskun perusjutut. Niinhän se on muussakin oppimisessa. Kun perusjutut tietää, on helpompi myöntää että kaikkea ei tiedä eikä voi tietää - itsetunnon siitä kärsimättä.

Yleisimmin mies ohjaa fuskussa naisen rinnalleen oik kainaloonsa. Miehen halutessa, että nainen ohjautuu avo-otteesta miehen vas kainaloon, mies kohottaa hieman vas kättään venyttäen samalla vas kylkeään, mutta tärkeintä miehen on vetää oik kädellään naisen vas kättä hieman alas ja omalle vasemmalleen.

Lisäksi harjoiteltiin useita rytmirikkoja, jotka hyvän viejän ohjauksessa sujui kuin tanssi :):) Kiva oli kieputus, jossa mies ohjaa naisen vas kainalostaan oik kainaloon ja takaisin hidas,nopnop,hidas-rytmillä: hitaan jälkeen nainen pyörähtää miehen edessä tämän kädestä kiinni pitäen kahdesti ympäri (nop,nop) asettuen toisella hitaalla miehen toiseen kainaloon. Toinen kiva oli vastepyörähdys (hidas,nopnop, hidas), jossa perusaskeleen jälkeen ristiotteessa (miehen oik ja naisen oik käsi) mies nostaa oik kättään parin vartaloiden korkeudelle ja nainen astuu oik jalalla eteen kiertäen oik olkapäätä eteen, jolloin mies käsivasteen voimalla pyöräyttää naisen ympäri naisen oik kautta (nop,nop), ja lopussa nainen seisoo taas miestä vasten astuen toisen hitaan.

Iloiseen keski-ikäiseen ja yli-ikäiseen porukkaan oli eksynyt vain jokunen nuoremman näköinen tanssija. Taitaisivat nuoret pelästyä railakkaiden mummojen ja innokkaiden pappojen menoa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti