sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Brighton häikäisi


Lontoontytön ehdotukseksta lähdimme lauantaiksi Brightonin rantakaupunkiin - tunnin junanatka Lontoosta. Ihana päivä ja rento kaupunki. Kutsuvia pikkukujia, joilla bohemi meininki. Lumoava Royal Pavilion, joka valmistui 1811 Walesin prinssin (kruunattiin 1820 kuningas Yrjö IV:ksi) loma-asunnoksi.

Kolean aamun jälkeen aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta ja lämmitti niin, että pystyimme jopa syömään ulkona meren rannalla, kuten kymmenet muutkin vapaapäivää viettävät lontoolaiset. Lauantai vierähtikin mukavasti rannalla - väliin istuen, väliin kävellen ja väliin olutta hörppien. Tuijotettiin merta, nautittiin meren äänistä, tuoksuista ja roiskeista, seurattiin lokkeja ja suloisia koiria. Jokunen uhkarohkea britti uskaltautui kalsareissa mereen uimaan. Ensimmäinen kevätpäivä ihmisvilinässä, mutta kuitenkin omissa oloissa.

Brighton oli ehdottomasti retken arvoinen. Vaikka illan junahässäkkä sotkikin suunnitelmiamme, ja jouduimme junaliikenteen seisoessa ottamaan taksin Gatwickin lentokentälle, jossa vasta pääsimme jatkamaan junalla Lontooseen. Onneksi lomalaisilla on aikaa...


Royal Pavilion on itämaiseen tyyliin rakennettu entinen kuninkaallinen lomarakennus, jossa kuningas  Yrjö IV (1762-1830) vietti paljon aikaa etenkin prinssivuosinaan. Hän eli värikästä elämää keskittyen ruokaan, hevosiin (tallissa oli yli 60 hevosta) ja naisiin sekä pelaamiseen ja juhlimiseen, ja syrjäisessä Brightonissa hän sai rauhassa keskittyä intohimoihinsa.

Kuningatar Victorian noustua valtaan 1800-luvun puolessa välissä hovi lomaili enää harvoin Brightonissa. Rakennus avattiin yleisölle ja se toimi mm. basaarina, konserttisalina, sotasairaalana ja yksityiskotina.

Nykyiseen kuntoonsa rakennusta alettiin restauroida 1920, ja kunnostustöitä jatketaan edelleen. Useimmat huoneet on onnistuneesti ja upeasti kunnostettu Yrjö IV:n aikaiseen loistoonsa. Etenkin suunnaton keittiö kymmenine kuparikattiloineen, ruokasali, jossa syötiin sadan ruokalajin illallisia, ja henkeäsalpaava musiikkisali - astuessamme saliin huonevahti sanoi: "Wellcome to paradise!"

Taas hyödyimme vuokrattavista opaskuulokkeista - opimme historiaa ja kuninkaallista etikettiä!


2 kommenttia:

  1. En ollut aiemmin kerennyt Lontoon matkaasi katselemaan. Mutta nyt tein sen. Kuulosti tosi hyvältä ja antoisalta reissulta. Lyhytkin loma piristää ja rentouttaa saati sitten pitempi. Eikö olekin kivaa kun on sukulaiset ulkomailla, voipi reissata kokeneen turistioppaan opstuksella, ja on aina syy palata uudelleen (vaikka oishan se kivaa jos tytär asuisi Suomessa ja lähellä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan oli tuo synttäriviikonloppu! Ihanasti kukkia! Joo, oltiin reissussa ke-aamusta ma-aamuun, ja just sopiva. Ilmatkin oliVat hyvät, ja ruoat herkkua, joten kivaa oli. Ja tavattiin Tyttö!

      Poista